Paljon on puhuttanut uusi Michael, eli Michael Jacksonista kertova elämänkerta-elokuva, joten pitihän se itsekin käydä sitten katsomassa heti pois. Itselleni tosin kaikista suurin mielenkiinnon herättäjä oli se, että leffaa on toisaalta moitittu paljon siitä, että siinä kerrotaan vain positiivisia asioita, eikä Jacksonin toista puolta käsitellä leffassa lainkaan. Toisaalta sitä on kehuttu todelliseksi fani-elokuvaksi, ja se oli juuri se, joka sai minut lähtemään leffaan siltä istumalta. Olen moneen kertaan jo tässäkin blogissa todennut, kuinka moni artistilegendasta kertova elokuva on tuhottu sillä, että tärkeintä on ollut vain kertoa artistin mustasta puolesta, nostettu täysin tarpeettomasti valokeilaan huumeet, päihteet ja kaikki muu, joka on enemmänkin ollut ehkä seurausta kuin syy. Toisin sanoen, näistä artisteista ei olisi ikinä kirjoitettu mediassa sanaakaan, jos he eivät olisi musiikillisesti olleet niin hyviä. Tämä on se sankaritarina jonka itse haluan nähdä valkokankaalla, kun sitten taas tätä kaikkea muuta voidaan käsitellä Netflixin dokumenteissa niin paljon ja monelta kantilta kuin nähdään tarpeelliseksi. Sainko tänään siis sitä mitä lähdin hakemaan, todellisen fanielokuvan, joka korostaa nimenomaan sitä musiikkia ja ehkä maailman kovinta artistia ikinä, todellista popin kuningasta Michael Jacksonia.

Ja kyllä, tänään sain leffassa sen mitä halusin ja paljon vielä enemmän. Harvoin aika suoriltaan annan leffalle viittä tähteä, mutta tänään kaikki oli leffassa enemmän kuin kohdillaan. Jacksonin tarinan tuntee kaikki, tai ainakin luulee tuntevansa, ihan niin kuin minäkin. Eli en tarinaa sen paremmin tunne, mutta tästä leffasta jäi käteen todella uskottava fiilis. Ensinnäkin Colman Domingo, mikä rooli ja mikä roolisuoritus. En tiedä millainen Joseph Jackson on oikeasti ollut, mutta ainakin tässä elokuvassa itselleni tulee vain ja ainoastaan fiilis, että hän on ollut juuri tälläinen. Ylipäätään koko tämän leffan tarinan kerronta on ihan uskomattoman hyvää. En todellakaan edes harkinnut, että olisi kelloa halunnut leffan aikana katsoa vaan leffa naulitsi seuraansa aivan täydellisesti. Toki iso syy tähän on myös ensin Juliano Valdi nuorena Michaelina ja sen jälkeen Jaafar Jackson aikuisena Michaelina olivat sairaan hyviä. Ei sikäli, että onhan hänellä tämä homma kirjaimellisesti veressä, kyseessä kun sattuu oleman Michaelin veljenpoika. Se miten Jaafar kuitenkin tämän todella vaativan roolin naulaa on lähes käsittämätöntä. Michael Jacksonin puhetyyli ja olemus on niin autenttinen kuin sen toinen ihminen vaan voi tehdä. Ihan huikeaa.

Toisaalta jos kerronta oli leffassa kohdillaan, niin oli sitten myös kuvallinenkin ja äänellinen kerronta. Leffa oli laadultaan ehkä hienoin elokuva jota olen pitään aikaan nähnyt. Taas ihan pikkiriikkisenä miinuksena pitää antaa palautetta kuvakoosta, mä vaan niin vihaan näitä mustia reunoja, oli ne sitten missä vaan. Ne vaan eivät yksinkertaisesti kuulu leffateatteriin. Eli tämä oli käsittääkseni nyt muodossa 1.85:1, kun koko skriinin olisi tarvittu 2.40:1 kokoinen kuva. Jos mennään katsomaan elokuvaa isolta skriiniltä, olettaa sen oikeasti olevan kokonaisuudessaan käytössä. Mutta takaisin itse elokuvaan, eli kuvallinen kerronta, leikkaukset ja elokuvan rytmi toimii tässä sellaisella tavalla, että ei ole aikoihin nähty. Lopun pitkä konserttipätkä katkaisee leffan rytmiä aavistukseen, mutta ajaa silti tarkoituksensa, hieman samalla tavalla kuin esim Bohemian Rhapsodyssä, mikä nyt ei yllätä kun samoja tekijöitä käsittääkseni tässäkin taustalla.

Samoin äänisuunnittelu ja toteutus ovat tässä aivan top-notch. Leffan dynamiikka on aivan järjetön, eli välillä mennään todella hiljaa ja jokainen sipsipussin rasahdus kuuluu, kun taas hetkessä mennään taas todella lujaa. Ja oikeissa kohdissa, eli tuo dynamiikka ei ole vain ääntä, vaan jakaa leffan rytmiä todella taitavasti. Leffassa myös surroundeissa on paljon kaikkea mielenkiintoista, eikä vain konserttien taustoja vaan paljon muutakin. Tämä on ehdotttomasti elokuva, jota odottaa äänien puolesta myös kotiin. Musiikki tässä on toki paljon pääosassa, mutta sekin kuulostaa erityisen hyvältä ja laadukkaasti toteutetulta. Kappaleet ovat tuttuja ja ne tuodaan eloon tarinassa. Ei liian syvällistä, vaan ainoastaan tarinaa eteenpäin kuljettavana. Aika siisti kokemus siis kokonaisuutena.

Mutta palataanpa vielä takaisin tuohon ensimmäiseen kappaleeseen. Michael Jacksonin elämään mahtuu niin paljon asioita, hyviä ja pahoja, että ehkä tällä kertaa olen jopa innoissani siitä, että tästä on tiettävästi tulossa jo toinen osa heti perään. Käsittääkseni noin 30% tuon elokuvan materiaalista on jo kuvattuna ensimmäisen osan kuvausten aikana, joten tuskin sitä tarvitsee kovinkaan kauaa odottaa. Mutta mitä tuolta leffalta sitten oikein odotan tai edes kuvittelen? Todella vaikea kysymys. Kuulostaisi jotenkin järkevältä, että tämä ensimmäinen olisi nimeltään vaikka Michael Jacksonin nousu, ja toinen sitten Michael Jacksonin tuho. Ottaen huomioon kaiken mitä Jacksonin elämään kuuluu, tuskin toista näin positiivista leffaa tullaan enää näkemään, eikä se oikein olisi mielestäni edes oikein. Toisaalta, haluanko sitten valkokankaalla nähdä myöskään sitä versiota, jossa keskitytään pelkästään negatiiviseen, tuskin. Joten voisiko tuo toinen osa sittenkin olla jotain siltä väliltä, jäädään odottamaan, mutta tämän jälkeen päivän selvää on se, että sekin kyllä on nähtävä.

Kävin taas muistuttamassa itseäni miksi en käy enää juuri lainkaan Helsingissä leffaa katsomassa, tai ihan vaan ylipäätään keskustassa tekemässä yhtään mitään. Olisi varmasti ihan kiva joskus ihan vaan kävellä keskustassa, käydä rauhassa syömässä ja käydä vaikka selailemassa hieman leffakauppoja, joista kuitenkin kolme merkittävää ovat ihan ydin keskustassa. Yleensä olen jättänyt keskustassa auton aina Kampin parkkihalliin, mutta nyt ajattelin hieman säästää. Auto parkkiin kadun varteen hieman kauemmaksi, kuitenkin suhteellisen lähelle, koska leffaan oli jo kiire. Ja jumalauta taas, neljän tunnin parkki melkein kaksi kymppiä!! Eihän tälläsellä hinnalla kukaan täysjärkinen tule tuomaan rahojaan keskustan yrityksille. Tai no, eipä ole Helsinkiin autot olleet tervetulleita enää pitkään aikaan, joten ehkä liikkeillä riittää sitten asiakkaita ilmankin. Tässä vaiheessa monet laulavat samaa virttä, miksi et tullut sitten bussilla. No, ensinnäkin sekin maksaa, vähintään saman verran. Toiseksi, nytkin ensimmäinen meno Pitäjänmäessä, sen jälkeen sieltä keskustaan, takaisin Pitäjän mäkeen, siitä kehälle jne. Ei se vaan yksikertaisesti ole kauempaa niin vaan että mennään bussilla. Eli tällä valituksella ei ollut mitään tekemistä Finnnkinon tai leffateatterin kanssa, vaan kyse on ihan ulkopuolisista asioista. Leffassa kyllä kävisin mielelläni Helsingissä enemmänkin.

Eli kyllä se fakta on, että Finnkinon Tennispalatsi ja Isense vetää edelleen vertoja jokaiselle parhaalle uudelle salille, vaikka se ei ihan uusi enää olekaan. Sali on ensinnäkin aivan valtavan kokoinen, tosin tällä kertaa kello kymmenen esitys arkipäivänä ei ollut houkutellut paikalle kuin kourallisen muita katsojia. Toki asian kanssa saattaa olla tekemistä myös sillä, että leffana oli jo jonkin aikaa teattereissa pyörinyt Operaatio Ave Maria, jonka kesto siis sellainen hieman vajaa kolme tuntia. Itseänikin kyllä kovasti jännitti selviääko tästä millään ilman vessataukoa, mutta selvittiin. Leffa tosiaan on todella pitkä, ja pitää todeta jo heti tähän kärkeen, että vaikka leffa olikin aika hyvä, niin olisi tästä voinut helposti kyllä hieman kestoa napsia pois. Jossain kohdissa oltiin aika lähellä nukahtamista ja leffa ei vaan oikein millään edennyt mihinkään. Olihan se avaruudessa tapahtunut yllättävä ystävystyminen ihan kiva idea ja hienosti tehty, mutta hieman silti jaarittelua minun makuun. Kivikasa oli kiva, ja ihan mielenkiintoinen, Ryan Gosling myös toimi leffassa oikein mallikkaasti, muuten roolit eivät niin merkittäviksi sitten nousseetkaan.

Leffaa on kehuttu todella paljon omakatselu kesti aika pitkään. Olin kerran jo lähdössä tätä katsomaan, mutta totesinkin juuri ennen lähtöä, että leffa onkin pienessä salissa ja tämä leffa ei vaikuttanut sellaiselta, jonka vuoksi olisin halunnut tuhlata kolme tuntia pienessä salissa. Tämä Helsingin keikka tulikin sitten eteen hieman yllättäen, ja leffa vielä sitäkin yllättävämmin. Eli katsoin vain mitä leffaa olisi menossa ja tämä kun sitten oli sopivasti tarjolla, niin sinnehän sitten suuntasin. Ja kyllä kannatti. Onhan tämä nyt ehdottomasti leffa, joka kannattaa katsoa juuri suurelta ruudulta ja hyvillä äänillä. Leffa oli kuvan pouolesta näyttävä ja äänet ehdottomasti hyvää Atmosta. En tiedä kuinka paljon tätä nyt varsinaisesti odotan kotiin katsottavaksi, mutta varmaan ennemmin tai myöhemmin tämä tulee hyllyyn kyllä hankittua. Ehdottomasti siis katselemisen arvoinen joka tapauksessa.

Matkan toinen tarkoitus oli vierailla Mareksoundilla, jonne minulle oli pedattuna oikein todellinen tilaisuus kun pääsin kaupungissa vierailevaa Ascendon Geoffrey Heinzeliä haastattelemaan videolle. Tämä itse asiassa tuli juuri uloskin, joten kannattaa suunnata ehdottomasti YouTuben puolelle. Tässä linkki videoon! Marekille on siis tullut juuri jokin aikaa sitten Ascendon edustus Suomessa ja ensimmäiset makupalatkin ovat leffahuoneessa tarjolla. Jos nimittäin aikaisemmin sanoin Marekin leffahuoneen bassoa hieman kesyksi, niin ei muuten ole enää. Tarjolla on Ascendon kaksi 28 tuumaista neliönmuotoista uutuutta, joissa potkua riittää isommankin ukkosen demonstroimiseen. Nyt voin hyvällä syyllä sanoa, että parhaat bassot, joita itse olen koskaan kuullut löytyy nyt tuosta huoneesta, on nimittäin aika uskomattoman kova setti. Tuo vierailu sai taas omatkin kalibrointi sormet taas syhyämään ja isyysloman kunniaksi on myös omassa huoneessa kalibrointeja tehty hieman uusiksi. Osa syy tähän toki myös sillä, että Trinnovin Beta testauksen kanssa ollaan taas aktivoiduttu ja uutta päivitystä softaan taitaa taas piakkoin olla kaikille tiedossa. Että sellainen Helsingin reissu taas tällä kertaa, seuraavaa odotellessa.

Jos leffan nimessä on Predator, se lähtökohtaisesti jo kertoo, että nyt ei taida ihan meikäläisen leffa olla kyseessä. Eikä muuten ollut tälläkään kertaa, vaikka toisaalta jotain odotuksia tähän leffaan liittyikin. No, edellinen, eli Pray oli kuitenkin ihan mukiin menevä ja tästä puhuttiin ennakkoon, että kyseessä olisi enemmän ns. ihmisellinen leffa, eikä vaan pelkkiä monstereita. Niin tai näin, niin itse voisin tätä sessiota kutsua lähinnä vajaan kahden tunnin päättömäksi kidutukseksi, jonka aikana sai kuitenkin jonkin verran ääniä testailtua ja viriteltyä. Ja selvennykseksi nyt vielä, että kitujana oli tällä kertaa katsoja, ei niinkään kukaan ruudulla vaikka niinkin olisi voinut olla.

Tämä leffa nyt vaan valitettavasti oli niin mitään sanomaton tekele kuin olla ja voi. Kaipa tässä leffassa jonkinlainen ihan juonikin oli, mutta itselleni se jäi valitettavasti aika kaukaiseksi. En ole koskaan syttynyt tämän tyyppisistä leffoista ylipäätään, mutta tämä oli jotenkin vieläkin kehnompi kuin odotin. En sitten oikein tiedä aiheuttiko tuo Predatorien mongertava puhe vai mikä sitä aiheutti, mutta en vaan jaksanut pysyä leffassa mukana. Jotenkin myös nämä ihmisen ja alienin risteytykset eivät oikein tässä vakuuta, kaikki näyttävät ihan samalta ja kaikki naamanvääntelyt on jotenkin niin geneerisen tylsiä, ettei vaan oikein anna sisältöä. Jos siis luulin tätä jotenkin ihmismäisemmäksi, niin sitä tämä ei nyt kyllä varsinaisesti ollut.

Tässä vaiheessa moni sitten varmaan jo miettii, että miksi ihmeessä sitten tämäkin taas piti katsoa? Varmaan yhtä moni toki tietää siihen vastauksenkin jo valmiiksi, eli kyllähän tämäkin leffa katsottiin ennen kaikkea sen vuoksi, että jos leffasta puhutaan, että se on jopa Tron Aresin tasoa ääniltään, niin silloin se kyllä tarkoittaa, että leffa on nähtävä. Äänien osalta leffa olikin ihan kivaa kuunneltavaa, etenkin surroundien osalta kuultiin paljon aktiivista materiaalia. Trinnovia tuli muutenkin tässä nyt ennen kaikkea testailtua, siellä kun on taas uusia kivoja juttuja tulossa. Aika siistiä kun pääsee ihan lähietäisyydeltä seuramaan, miten maailman paras yrittää ja jatkuvasti pitää etäisyyden muihin toimijoihin, ja voin sanoa, ero tulee kyllä varmasti säilymään jatkossakin. Leffassa oli ihan highlightejakin, nimittäin ainakin heti tulee mieleen yksi kohtaus, jossa jokin miekka tai vastaava pyöri aika kivasti ympäri huonetta. Tämäkin sellainen tehoste, jota on vaikea kuvitella tällä tasolla kuulevansa leffateatterissa, mutta kotona kuulostaa kyllä kivalta.

Loppuun vielä hieman muuta päivitystä, eli mainitsin jokin aikaa sitten päivityksessä uudesta kaukosäätimestä ja siitä, että Panasonicin 4K soitin ei oikein toimi kunnolla, koska siitähän tosiaan puuttuu kokonaan IP control mahdollisuus ja kun laitteet ovat omassa huoneessaan, niin ei Infrapuna vaan millään sinne tietään löydä. Päätin sitten ratkaista asian hankkimalla pienen Marmitek merkkisen Infrapuna repeaterin, jolla kätevästi saa kaiken IR-signaalin siirrettyä pitkänkin matkan päähän. Tähän itse asiassa päätin vielä lisätä pienen jatkojohdon, joten nyt myös Panasonic toimii oikein hyvin. Onhan tämä nyt silti ehkä aavistuksen vielä tilapäinen ratkaisu, nimittäin kyllä se Nano Brainkin siellä vielä kovasti kummittelee mielessä. Tämän hankkimista puoltaisi etenkin sellainen fakta, että tuossa kapulassa tosiaan on pieni viive langattomaan verkkoon yhdistämisessä mikäli kapula on mennyt nukkumaan. Käytettässä Nano Brainia, yhteys on koko ajan aktiivinen ja kaukosäädin ottaa yhteyttä vain Aivoihin. Tämä ehkä poistaa sitten loputkin viiveet, mutta katsotaan koska tälläinen sitten tulee jos on tullakseen.

Päivitys, jota olen viimeiset viikot odottanut, miettinyt, toivonut, ehkä hieman myös pelännyt. Mitä nyt, tuhat tulee täyteen, lopetanko koko homman tähän, jatkanko seuraavaan tuhanteen vai voiko tämän lopettaa vaikka numeroon 1278 jos siltä jonain päivänä tuntuu. Tasaluvut ovat aina jollain tapaa kiehtovia, toisaalta vaarallisia suunnankääntäjiä. Faktat kuitenkin ovat ne, että kyllähän tätä edelleen aika moni lukee, vaikka tasaisena se virta onkin pitkään ollut. Toisaalta taas tuo Youtube on alkanut kiinnostaa jo paljon jopa enemmän, sillä vaan on niin paljon helpompi asioita kertoa, ehkä jopa mielenkiintoisemmin. Niin, sielläkin on jo yli 600 seuraajaa, joka on alle vuoteen ihan kiva määrä etenkin kun se tuntuu edelleen kasvavan jatkuvasti. Mitä jos siirryn kokonaan sinne? Tämän blogin taloudellinen tulos on aina ollut käytännössä tappiollista, jotain alennettuja tuotteita ja ilmaisia arviointikappaleita, eipä paljon muuta. Olisiko se Youtube sitten se kultakaivos, että jonain päivänä voisi vaikka tehdä tätä kokopäiväisenä, no eipä ole penniäkään sieltä tullut. Miten ylipäätään tästä voisi saada tuloja, vai onko se edes tarkoitus? Alumperinhän tarkoitus oli vain jakaa oman harrastuksen iloja jos jotain ne sattuisivat kiinnostamaan. No, mutta nyt ollaan kuitenkin jo siinä tilanteessa, että nimi tunnetaan ja tuhat päivitystä tulee tämän tekstin myötä täyteen, mietitään sitä jatkoa sitten kun siltä tuntuu, eikä nyt, vain sen tonnin takia.

Kiitos kuitenkin kaikille seuraajille, olette tärkeitä. En edelleenkään jaksaisi tätä julkisesti kirjoittaa jos se ei ketään kiinnostaisi. Voisiko kiinnostaa useampaa, varmasti, mutta näinkin on hyvä. Mitään vuosin kertausta en tässä lähde nyt tekemään, vaikka vuosiakin on takana jo kohta seitsemän. Tai juuri sen vuoksi, nehän tarinat löytyy kaikki jo täältä jos jaksat lukea. Sen verran kuitenkin sanon, että ihan hullu idea tuli tuossa mieleen kun tätä saavutusta mietin, että mitä jos tekisinkin tästä elämäni ensimmäisen (oman) liven Youtubessa, aiheena tuhannen päivityksen läpikäyminen? Käytäisi koko paketti läpi yksi kerrallaan, ei toki kaikkeen pidä pitkäksi aikaa pysähtyä, siinä menisi ikä ja terveys, mutta saatteko kiinni? Joo, jotain palkintoakin tähän kohtaan arvottavaksi pitkään koitin saada, ei tullut sitäkään. Oisko sitten liveen, eipä taida sponssia tänäpäivänä löytyä.. Pelkään vaan, että pyöritän siinä sitten liveä pari tuntia kahdelle kuuntelijalle ja siihen se sitten jäisi. No, olisipa sitäkin tullut koitettua. Aikaakin voisi olla, nyt kun ihan isyyslomalla päätin pari viikkoa olla.

Yhdestä asiasta en kuitenkaan ole tämän blogin olemassaolon aikana tinkinyt, ja se on punainen lanka, ”kirjoitan kun katson”. Muutama leffa on vielä odottamassa draftina, mutta muuten jokainen katsottu leffa täältä löytyy. Sivujakin voisi päivitellä taas, ja sitä hieman tuossa tekoälyn kanssa harjoittelinkin. Leffojakin on hyllyssä jo niin paljon, että jollakin tapaa järkevämmin ne tuonne sivuille olisi hyvä saada. Pitkään myös tuli mietittyä, että mikä sitten olisi tämän tuhannen päivityksen arvoinen leffa, jos sille nyt jotain arvoa haluaa laittaa, mutta näin se on aina tullut tehtyä. Se piti olla ehdottomasti Tron Ares, joka sitten ei sopinutkaan aikatauluun, tuli ns liian aikaisin. No, mutta se sitten jäikin drafteihin odottamaan, joten tässä se nyt sitten on. Tuhannes päivitys, ja vuoden audiovisuaalisesti upein leffa, Tron Ares 4K UHD:nä, olkaat hyvät!

Eletään vuotta 2010 kun saapuu valkokankaalle jotain uutta, joka näyttää ihan käsittämättömän hyvältä. Niin, enhän mä sitä siis missään leffassa tuolloin varmastikaan käynyt katsomassa, vaan jostain sain idean hankkia tuon leffa kotiin. Sen jälkeen siitä leffasta tulikin itselle aikamoinen klassikko, demo-levy ja jollain tapaa myös ihan suosikkileffa. Tuo leffahan on siis tietysti nimeltään Tron – Legacy, jonka pitkään kuvittelin olevan ihan oma elokuvansa, tietämättä edes siis sitä, että kyseessä on jatko-osa vuoden 1982 ensimmäiselle Tron leffalle. Sattumaa tai ei, niin kyseessä vielä syntymävuoteni, mutta kaikesta tästä huolimatta, tuo leffa oli vielä näihin päiviin asti kokonaan edes näkemättä, siitä huolimatta siis että jatko-osa aina ollut itselleni tärkeimpiä levyjä hyllyssä. No, sekin tuli tuossa hankittua ja blogista löytyy siitä jo juttua riittämiin, eli ei mennä nyt siihen enempää vaan suunnataan katseet tähän juuri ilmestyneeseen kolmanteen Tron elokuvaan, Arekseen.

Monen mielestä tätä leffaa ei olisi koskaan edes tarvinnut tehdä, monen mielestä kyseessä taas todella odotettu leffa, jälkimmäiseen kuulun itsekin. Rehellisesti sanottuna, en muista koska olisin yksittäistä leffaa näin paljon odottanut, mutta Tron Aresta olen todellakin odottanut, ja vielä niin, että ihan tarkoituksella jätin leffan teatterissa katsomatta ja odotin rauhassa sen saapumista levylle. Tai no rauhassa ja rauhassa, onhan tätä hankintaa kipuiltu jo pitkään, mutta aika samantien se postista sitten tuli kun se vain oli saatavilla. Tällä kertaa tietysti Steelbook versio ja toimittajana CDON. Nyt sekin kuitenkin löytyy ja erittäin hyvä niin.

Leffastahan on tullut tämän teatterilevityksen jälkeen hyvin ristiriitaisia analyysejä, osa on tykännyt kovasti, osa taas teilannut koko leffan. Ja ymmärrän hyvin molempia puolia. Se mistä leffaa on kuitenkin avoimesti joka paikassa kehuttu on sen näyttävyys ja äänet. Niin, juurikin ne asiat jotka itselleni tässä harrastuksessa ovat aina olleet se asia numero yksi. Ei siis ihme, että tälläiset leffat itselleni uppoavat ja kun ottaa huomioon mitä Tron on edustanut jo vuonna 1982 ja 2010, niin olihan se päivän selvää, että nykyisellä tekniikalla ja tietämyksellä tästä on mahdollisuus tehdä jotain aivan ainutlaatuista. Ja kyllä se nyt vaan niin on, että parempaa levyä saat maailmasta pitkään etsiä, jos meinaat tämän levyn tarjoaman audio-visuaalisen elämyksen lyödä laudalta. Perusasiat ovat toki kunnossa, 9.1.6 ääniraita ja paljon liikkuvaa Objetia, mutta kaikki muukin tässä on erittäin hyvin kohdillaan. Ainoa mikä leffasta äänien osalta ehkä puuttuu on sellaiset wow-hetken tuovat uudet ideat, kuten vaikka viimeisimmässä bondissa kirkonkellot tai missähän leffassa olivat ne tuulilasin pyyhkijät, oiskohan ollut Mission Impossiblessa. Kaikki muu tästä varmasti löytyy, hyvin pannatut siirtymät, objection luoma ulottuvuus ja avaruus, puhe on viimeisen päälle ja kyllä, tässä oikeasti kaikki kaiuttimet osallistuvat äänimaailman luontiin. Sinälläähän tässä on vain kirjaimellisesti taivas rajana kun liikutaan keksityssä todellisuudessa, mutta upea on kyllä kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Niin, eikä muuten todellakaan puutu myöskään dynamiikkaa ja bassoja, on tämä vaan aika moinen äänten näytös.

Ja kuva. Jos joku ei ole koskaan katsonut Tron leffoja, niin ainakin Legacystä tutut punaiset värit varmasti ainakin ovat kaikille jossain määrin tuttuja. Eikä varmasti ole kenellekään pieninkään yllätys, että myös tässä leffassa se punainen väri on se, joka löytyy ihan jokaisesta julisteesta, videosta ja toki itse leffakin on hyvin punainen. Se vuoksi tietysti omakin huone piti leffan ympärillä verhoilla punaiseen väriin, niitä pieniä huoneeseen liittyviä yksityiskohtia, joilla on vaan kiva leikkiä, vaikka mitään muuta merkitystä asialla ei olekaan. Kuten jo tuossa mainitsin, kun leffa elää pääosin mielikuvistumaailmassa, niin mahdolillisuuksien rajat ovat aika korkealla. Tron Areksessa näitä rajota todellakin etsitään, enkä kyllä voi missään hetkessä sanoa, että jossain asiassa olisi menty jollain tapaa yli, tämä nyt vaan on todella tyylikäs leffa myös kuvan puolesta. Kuva on jäätävän hyvää laatua, kirkasta väriä tuodaan ruudulla lähes häikaistymiseen asti ja tämän leffan katsottuna ainakin tietää missä oman huoneen rajat menee. Eikä se punainen väri todellakaan ole ainoa asia tässä leffassa, kaikki on tehty suurella ajatuksella, eikä mikään tässä leffassa ylitä sitä ajatusta, että nyt tehdään jotain todella näyttävää, oli kohtaus sitten missä todellisuudessa tahansa.

Sitten vääräleuat astuu esiin ja huutaa että no mutta leffahan oli leffana ihan paskaa!! Johon itse kyllä vastaan, että ei muuten ollut. Ares yllätti ainakin itseni olemalla ihan leffanakin yllättävän hyvä ja voin jopa väittää ihan aidosti tykänneeni. Leffa nitoutuu jossain määrin kahteen ensimmäiseen, vaikka alkuun olikin pitkään hieman sellainen fiilis, että eihän tämä ole mikään Tron-elokuva. No, mitä pidemmälle leffa etenee, niin sitä enemmän sitä sitten sidotaan historiaan ja ihan hyvin se siihen sitten lopulta nivoutuu. Leffassa on kohtuullinen juoni, tälläiseen leffaan jota vaikka marvelehin ja muihin voidaan hyvin verrrata, oikein hyväkin juoni. Eikä toki nyt itsellänikään ollut sen juonen suhteen ihan hirveän korkealla odotukset, mutta ihan ehdottomasti ylitti ne joka tapauksessa. Se että kannattaako tätä nyt sitten jonkun muun hyllyynsä hankkia riippuu varmasti paljon siitä mitä haluaa, mutta ainakin paremmilla laitteilla parempaa demo-levyä saat etsiä. Omaan hyllyyn ei ollut mitään epäselvää, tällä oli paikka varattuna isoilla kirjaimilla.

Varmasti loppuvuoden 2025 hehkutetuin ja toisaalta myös odotetuin elokuva monelle kotiin vuonna 2026 on olut leffa nimeltä One Battle After Another. Tämä lähes kolme tuntia kestävä ja kovia nimiä kuten Leonardo DiCaprio, Sean Penn ja Teyana Taylor sisältävä leffa on puhuttanut paljon, eikä suotta, nimittäin onhan tälle jo ehditty Oscar-ehdokkuuksiakin tulla toiseksi eniten vuoden 2026 Oscareissa. Leffa on alusta loppuun hyvin mielenkiintoinen, enkä toisaalta kyllä taas hetkeen muista leffaa joka kolmen tunnin ajan olisi juonellisesti kehittynyt ja mennyt eteenpäin näin paljon. Leffan juonta sen kummemmin paljastamatta, kuulosti se itselleni alkuun hyvinkin tavanomaiselta, jossa tehdään jotain pahaa, kadotaan maan-alle ja sen jälkeen piileskellään vuosia, kunnes joku aloittaa takaa-ajon uudelleen. Kuulostaa helpolta ja simppeliltä, mutta sitä tämän leffan juoni ei todellakaan ole, vaan erityisen hyvin kirjoitettua viihdettä, joka todellakin kuljettaa katsojan koko tapahtuman läpi, ikäänkuin eläisi leffan tapahtumissa mukana.

Näyttelijäsuorituksesta jopa neljä on päässyt Oscareiden ehdokaslistalle, eikä suotta. DiCaprio vetää tässä heittämällä yhden parhaista roolisuorituksista, joita itse olen häneltä nähnyt. Sean Penn ei varmasti jää yhtään sen heikommaksi, ja vaikka Penniltä huippuleffoja on tullut paljon ennenkin nähtyä, niin kyllä hänkin tällä parkkeeraa sinne kärjen tuntumaan. Myös Benicio del Toro on roolissaan enemmän kuin vakuuttava, ja hoitaa kyllä ikäänkuin DiCparion oikeana kätenä pelastussuunnitelmaa varman vauhdikkaasti. Teayna Taylor ei itselleni ole vielä niin kovin tuttu, mutta olihan hän mukana myös juuri katsomassani The Rip leffassa, mutta tässä hän kyllä vielä leffaa hienosti, vaikka rooli etenkin alussa on aivan äärimmäisen ärsyttävä etenkin puhetyylinsä puolesta. Jotenkin kuitenkin tuokin rooli kasvaa paljon leffan kuluessa ja hänestä kasvaa oikein miellyttävä hahmo lopulta, jos sellaisen nyt tästä leffasta haluaa saada.

Niin, onhan tämä teemaltaan ja ulos anniltaan jotenkin todella surullista katseltavaa. Ei tässä leffassa nyt ihan hirveästi mitään positiivista tapahdu, vaan aika synkissä vesissä uidaan alusta loppuun, oli kyse sitten yhteiskunnasta, parisuhteista tai ihmissuhteista ylipäätään. Ja vaikka leffa onkin aiheeltaan hyvin surullinen, niin ei leffasta silti tule millään tapaa ainakaan itselleni ahdistunut olo tai muutenkin negatiivisia fiiliksiä, vaan enemmän tästä jäi vain fiilis, että pistäisköhän vielä katsoa uudelleenkin. Ja miksikäs ei, olihan tämä tosi hyvä leffa ja varmasti jäi vielä paljon ajateltavaa uudelleenkin katselulle, ei tämä mitään ihan kovin kevyttä viihdettä nimittäin kyllä ole. Kaiken kaikkiaan kuintenkin loistava kerronta ja tarina.

Ääniä tässä leffassa ei juurikaan tarvita, mutta jotain ehkä hieman tarantiinomaista tähän on Paul Thomas Andersson kuitenkin on äänien osalta tuonut. Leffan score on siis aika mielenkiintoinen, ja vaikka tässä ei muuten äänillä mitenkään iso merkitystä ole, niin musiikilla ja musiikin rytmityksellä on aika paljonkin tekemistä leffan kanssa. Scorea voisi kutsu sanalla jännä ja yllättävä, hieman kuin leffa itsessäänkin. Joo, olihan tämäkin hieno 9.1.6 raita, mutta esimerkiksi hyvinkin staattinen miksaus eikä esim dynamiikkaa juurikaan tarvittu tai kaivattu. Puhe on toki hyvää ja selkeää, mutta muuten aika draamatyyppinen toteutus. Samaa voi sanoa kuvasta, kuvanlaatu ei ollut tarkkaa digitaalista 4K:ta, vaan enemmänkin hyvin tummaan ja rakeista ”vanhaa fiilistä” täynnä. Näyttävä elokuva varmasti omalla tavallaan, mutta ei mitään kuvan ja äänen juhlaa missään tapauksessa. Suosittelen ehdottomasti kuitenkin katsomaan ja hankkimaan itselle hyllyyn, tässä on ainesta ihan klassikkoelokuvaksi.