Post #994 Luottomies – Lepoloma – Biorex

Viimeaikaisten kiireiden paineessa ei ole montaakaan leffaa ehtinyt katsomaan, joten on ollut aika selvää, että eipä ole sitten sen paremmin kerennyt teattereissakaan käymään, vaikka monenlaista katsottavaa siellä olisikin ollut. Hieman jopa harmittaa, koska esim. sellainen leffa kuin Kalevala – Kullervon tarinakin on sekin edelleen odottamassa aikaansa. Sitä itseasiassa olisin tänään halunnutkin käydä katsomassa, mutta eipä ollut sitten paikallisessa enää tarjolla. Eikä muutenkaan ollut hirveästi omaan aikatauluun sopivaa leffaa tänään tarjolla, joten päätin mennä katsomaan Crime 101 nimistä uutta toiminta leffaa. No, sitten kun pääsin teatteri kassalle niin todettiinkin sitten siinä, että eihän sellaista leffaa tänään mene lainkaan, vaan vasta huomenna, joten tilalle sitten tarjoutui kotimainen Luottomies leffa ja siitä siis jo toinen kokopitkä elokuva, joka on jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle ensimmäiselle leffalle. No, eipä tämäkään sen enempää harmittanut, nimittäin ensimmäinenkin oli jo tosi hyvä (löytyy tästä) ja olisi tämän voinut muutenkin mennä katsomaan heti kun aikataulut sallii.

Ja ihan hyvä että tuli tähän jäätyä, leffa nimittäin oli oikeinkin hyvä. Ennen kaikkea mikä tässä leffassa oli ehdottomasti parasta oli se, että leffan juoni oli erityisen toimiva ja yhtenäinen paketti. Jotenkin koko leffan ajan tuntui, että jokainen käänne tässä toimi erittäin hyvin ja jos ensimmäisessä osassa oltiin koko ajan hieman rajalla että koska menee yli, tämä ei läikkynyt lainkaan. Joku voisi sanoa että tässä pelattiin jollain tapaa jopa liian varman päälle, mutta ei, ei ollut siitäkään kysymys, nimittäin sekä minä, että muu yleisö naurahti spontaanisti aika usein tämän puolitoistatuntisen aikana. Leffan vitsit toimii, mutta ei tarvitse mennä myötähäpeän puolelle, kuten niin usein kotimaisissa komedioissa. Tämä tuntuu muutenkin olevan erittäin vahva nimenomaan kokonaisuutena, oikea sana olisi ehkä uskottava, tai vakavasti otettava komedia.

Edellisessä leffassa Maria Ylipää oli kaikessa tärkein hahmo, tällä kertaa esiin nousee ennen kaikkea ohjaaja ja käsikirjoittaja itse, eli Ketonen. Ketosen rooli on tässä ihan loistava, ja samoin Ketosen näytteleminen nousee tässä aivan huikealle tasolle ja vie kyllä leffaa mennessään. Silti, kukaan muukaan ei vauhtia hidasta tippaakaan, Luusuaniemikin on vieläkin parempi kuin ensimmäisessä, puhumattakaan Taneli Mäkelästä. Ylipää jää tässä tällä kertaa hieman varjoon, mutta ei se tarkoita millään tapaa että hänenkään rooli olisi yhtään sen heikompi. Tätä oli senkin vuoksi todella mukavaa katsoa, eikä viime arvostelemaani ykstyisetsivääkään ollut tähän tuotu, vaan kaikki uudetkin hahmot olivat erittäin hyvin tehtyjä ja ennen kaikkea tyylikkäitä ja uskottavia.

Maisemat on tällä kertaa siis siirretty Espanjan lämpöön ja hyvä niin, miljöö nimittäin sekin toimii oikein hyvin ja antaa kyllä tarinalle uskottavan ympäristön. Kuvat ovat hienoja eikä siinä sinällään mitään sen kummempaa. Tällä kertaa olin taas pienemmässä salissa ja suhteellisen eturivissä, mutta siltikin leffaa oli kiva katsella. Ruutukin oli tällä kertaa täytetty kokonaan, eikä mitään mustia raitoja ollut ruudun sivuissa. Tämä vaan tuo niin paljon lisää leffanautintoon. Äänetkin olivat kaikinpuolin kunnossa, vaikka muutama kivaa pannausta lukuunottamatta tässäkkään ei niillä äänillä juurikaan ollut merkitystä sen kummemmin. Menkäähän katsomaan, ehdottomasti hyvää viihdettä loskakelien keskelle!

Post #993 Heretic – Itunes

Hugh Grantin tähdittämä Heretic on kiinnostanut siitä lähtien kun se ilmestyi, mutta jostain syystä se on kuitenkin jäänyt odottamaan katsomista. Nyt se oli kuitenkin vuokrattavana Itunesissa, eikä hintakaan ollut kovinkaan paha 3,99, joten päätin ottaa katseluun. Herticistä en tiennyt sen enempää etukäteen, mutta jollain tapaa ihan vain trailerin perusteella vaikutti erittäin kiinnostavalta, siitäkin huolimatta, että kyseessä kauhuleffa. No, ihan positiivisena yllätyksenä tämä ei nyt ollut mitenkään örkki tai monsterikauhua, vaan enemmänkin tälläinen perinteinen psykologinen trilleli.

Ja kyllä, tykkäsin tästä. Hugh Grant toimii leffassa erittäin hyvin ja näistä kahdesta mormoonilähettiläästä etenkin Chloe East on roolissaan erittäin hyvä. Joo toki Sophie Thacher on varmasti myös ihan hyvä roolissaan, mutta rooli ei itsessään ole ehkä ihan niin vakuuttava kuin Eastin Sister Paxton. Muitahan näyttelijöitä tässä ei varsinaisesti oikein edes ole, eikä kyllä ole tarvekkaan. Juoneltaan leffa on aika straight forward, eli homma etenee askel askeleelta niin, että tulevia tapahtumia ei varsinaisesti pysty millään arvaamaan etukäteen, mutta toisaalta sitten leffan edetessä niitä kyllä avataan hyvinkin selkästi, eikä tässä nyt ihan hirveästi joudu asioita itse miettimään. Joo, voisihan tässä nyt miettiä paljonkin esimerkiksi uskoon liittyviä asioita ym, mutta siihen en tässä nyt kyllä lähde.

Tämä oli pitkästä aikaa taas ensimmäinen leffa, jota katson Itunesista ja tälläkin kertaa kuvanlaatu on erityisen hyvää tasoa ja luo heti kuvan laadukkaasta leffasta. Äänien osalta, vaikka kyse onkin kauhusta, niin tässä ei nyt paljon ole, eikä varmasti myös tarvekkaan, vaikka olisihan tässä esim tuon kellarin voinut hieman vielä pelottavammaksi äänillä tehdäkin. Ei ollut oikein mitään sellaisia pieniä vinkkejä, jota tähän olisi hyvinkin voinut laittaa, mutta toisaalta eipä tässä ollut edes Atmosta, joten äänien osalta hieman ehkä jopa silti pettymys. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä leffa, kannattaa katsoa, jos et ole vielä nähnyt.

Post #992 Sisu 2 – Road to Revenge UHD 4K

Mulla oli suunnitelma, mutta nyt se suunnitelma pitää laittaa uusiksi. Olin nimittäin ajatellut, että Sisu 2 eli hienolta nimeltään Road to Revenge piti olla tämän blogin 1000 päivitys ja se todellakin olisi tälläisen kunniapaikan ansainnutkin, mutta sitten totesin, että vielä on hieman matkaa tuohon tuhannenteen päivitykseen, eli kyllä tämä leffa nyt pitää päivittää ihan saman tien teille luettavaksi. Sisusta siis tulee tällä erää päivitys numero 992 ja matka jatkuu sitten muiden leffojen parissa kohti tuota juhlapäivää. Ja kun juhlapäivistä puhutaan niin kyllähän tämä päivä menee ehdottomasti sellaisten joukkoon tässä harrastuksessa. Aamulla nimittäin postilaatikkoon, tai no siis postista noudettavaksi tuo hyvin kauan odotettu levy saapui. Muutaman päivän myöhemmin kuin muilla, eli ihan ei tällä kertaa CDON:in tilaus ehtinyt julkaisupäivään, mutta ei anneta sen nyt pilata asiaa. Ja todettakoon kaikille vääräleuoille, olen viime aikoina tilannut tuolta aika paljonkin leffoja ja kaikki on toiminut ihan loistavasti ja lisää on nytkin matkalla.

No joka tapauksessa nyt puhutaan Sisusta, ja siitähän puhetta riittääkin. Lähdetään ensinnäkin liikkeelle siitä, että itselleni tilasin tuon ihan perusversion 4K:sta, jossa mielestäni on kuitenkin nuo kaikista hienoimmat kuoret tuolla keltaisella kuvalla. Kyseessä ei kuitenkinkaan ole ihan mikä tahansa perusjulkaisu, nimittäin kyseessä on Suomen historian ensimmäinen kotimainen (nordic) julkaisu kotimaisesta leffasta koskaan. Joo, muutamia suomileffoja on julkaistu ennenkin ja itsellänikin löytyy mm. Jasper Pääkkösen tähdittämä Omerta 6/12 neljä koona, mutta saksalaisena julkaisuna. Niin, ja tokihan tämän Sisunkin ensimmäisestä leffasta se löytyy, mutta sekin piti sitten tilata ihan jenkeistä asti. Tuon leffan julkaisu muuten oli aikamoinen farssi, siitä voit lukea lisää siitä kertovasta julkaisusta tästä. Onneksi tämän leffan kanssa ei olla toimittu samalla tavalla, ja julkaisu on kaikin puolin erittäin hyvä. Niin, ja tässähän ei ollut vielä kaikki, vaan leffasta on myös julkaistu sellainenkin erikoisuus kuin Äxclusive versio, eli levykauppa X:n ihan oma versio, jossa parilla eurolla olisi saanut lisäksi vielä ihan omat kotimaiset slipcoverit. No, oman leffani tilasin aika kivalla hinnalla, CDON:ista, joten nuo kuoret jäi tällä kertaa muille keräilijöille. Ja keräilystä puheenollen, eihän tämä vielä tähänkään jäänyt, vaan leffasta löytyy myös komea Steelbook neljä koo, joka sitten piti itsellekin laittaa hyllyyn tilaukseen. Tästä tulee ensimmäinen leffa jonka olen 4K:na tilannut kahtena kappaleena ja tuo Steelbook tullee jäämään hyllyyn avamattomaksi, katsotaan sitten aikanaan millaisen arvon nämä Äxclusivet ja Steelbookit tulevatkaan saamaan, vai jäävätkö levyiksi muiden joukkoon.

Itselleni Sisu on kuitenkin jo tässä vaiheessa niin iso juttu, että nämä nyt vaan pitää hyllystä löytyä ja kahden levyn ostaminen ei ollut mikään hyväntekeväisyys juttu, vaikka toki toivon, että mahdollisimman moni tekisi samoin ja samalla osoittaisi, että kotimaisistakin leffoista kannattaa 4K julkaisuja tehdä. Sisu nyt vaan sattuu oleman kansainvälisellä mittarilla kovin leffa jota koskaan on tehty, ja toisessa osassa lyödään vielä lisää bensaa liekkeihin. Kaikki mitä ensimmäisessä osassa oli tehty, on nyt tehty vielä kahdenverroin kovemmin, tämä tarkoittaa niin budjettia kuin näyttelijöitäkin. No, toki pääosassa edelleen on Jorma Tommila ja kukaan muu ei siihen olisi voinut toki edes istua, mutta se että leffassa on mukana myös sen tason näyttelijä kuin Stephen Lang niin kyllähän se kertoo, että mitään ei haluttu jättää sattuman varaan. Tuosta muuten pitää mainita mielenkiintoinen ykstyiskohta, Langin suorituksesta en ollut jostain syystä kovinkaan innostunut vielä teatterissa, mutta kotona jostain syystä tuo rooli nousi aivan uudelle tasolle ja oli loistava. Niin, eikä tätä kisaa nyt lähdetty muutenkaan ihan kahdella hepalla juoksemaan, vaan muukin casti on enemmän kuin onnistunut ja esimerkiksi kaikki nämä venäjän upseerit toimivat aivan loistavasti. Muutenkin se mikä tässä leffassa on ihan ehdottomasti parasta on se, että leffa todellakin on tehty korkealla laadulla ja mistään ei ole tingitty. Yksityiskohdat ovat todella tarkkaan mietittyjä ja kuvauksella ne on myös oikeasti saatu esiin. Aina ei ole tarpeen näyttää ihan kaikkea vaan antaa katsojan itse lukea rivien välistä, tässä ei tarvitse liikaa tulkita, vaan kaikki on hyvinkin selvää.

Ja vaikka kyseessä on hyvin ehkä John Wickiä muistuttava leffa joka varmasti osaltaan vaatii tietynlaisen yleisön, niin ei tämä leffa ihan päätönkään ole, vaikka päättömiä leffassa viliseekin. Tällä siis tarkoitan sitä, että onhan tässä varsin toimiva juonikin, vaikka tämän tyypin elokuvasta onkin kyse. Juoni on lopulta aika erilainen kuin ensimmäisessä, ja vaikka kyseessä jatko-osa onkin, niin aika itsenäinen leffa tämä silti on. Juoni on suoraviivainen, mutta toimii erittäin hyvin. Tätä on helppoa katsoa ja vaikka kesto onkin vain puolitoista tuntia, niin ei millään tavalla myöskään kiireinen. Leffa on siis puristettu loistavaan mittaan ilman, että mitään oleellista olisi tarvinnut jättää poiskaan. Viimeksi leffassa Aatamia jahtasivat natsit, nyt venäläiset, mutta muuten samalla idealla mennään, mitä tahansa vastaan tulee, Aatamia ei kuole. Mainitsin muuten tuossa John Wickin, mutta ei se toki ole ainoa leffa joka tästä tulee mieleen, Rambot, Die Hard leffat ja Mad Maxit ja paljon muutakin löytyy sisään piilotettuna. Ei silti kopioituna, vaan ihan uusiakin juttuja tästä toki löytyy.

Yksi pieni pettymys tähän leffaan liittyen nyt kuitenkin tuli, ja se liittyy nimenomaan kotikatseluun. Nimittäin leffan äänet eivät ole ihan sitä mitä toivoin ja oletin, vaikkakin leffan äänet suurimmalle osalle kotikatselussa kuulostaakin varmasti hyvälle. Peruskatsoja ei tälläisiä asioita edes tiedä, mutta koska nyt itselle näiden asioiden esiintuominen on mahdollista ja niitä haluan nostaa esiin niin ei tehdä tässäkään tapauksessa poikkeusta. Leffassa nimittäin on kyllä Atmos ääniraita, mutta valitettavasti se on vain muotoa 7.1.2 ja ennen kaikkea tuo viimeinen numero on se suurin pettymys. Esimerkiksi kun itseltä löytyy laitteistoa aina 9.1.6 asti, niin olisihan se kiva saada näin massiivisessa leffassa täysillä myös käyttöön. En tiedä kuinka paljon lisää euroja olisi tarvinnut pinoon laittaa, jotta tuo olisi toteutunut ja oliko edes teatteriversiossa näitä, mutta jotenkin sen olisi tämän leffan kruunuksi toivonut. Tämähän myös tarkoittaa siis sitä, että liikkuvia objekteja leffassa ei ole lainkaan, vaan kyseessä on täysin staattinen miksaus. Niin, ja olisihan niitä paikkoja tuota käyttää ollut riittämiin, lentokoneet ja muut olivat kuitenkin aika näyttävästi muuten toteutettu. Muutenkin koko leffan dynamiikka jää hieman laimeaksi ja edes räjähdykset eivät oikein vakuuta. Ei tämä miksaus ole missään mielessä huono, mutta paljon enemmänkin olisi ollut tarjolla.

Onneksi sentään kuvan suhteen on paljonkin hyvää sanottavaa. Jotenkin tuntuu, että Suomessa on ollut viime aikoina tapana, että jos tehdään elokuvaa viiskytluvulta, niin leffan pitäisi jostain syystä myös näyttää kuin sen olisi kuvattu viisikymmentä vuotta sitten. Tässä kuitenkin kuvataan historiaa, joka on tuotu todella näyttävästi tähän päivään. Ei historian kuvauksen tarvitse näyttää vanhalta, vaan vanhan tarinan voi tuoda nykypäivään ja silloin se näyttää juuri näin upealta. Leffa ei todellakaan ole tarkkaa ja kirjasta digitaalista loistoa, vaan film grainia eli kohinaa on tuotu roppakaupalla mukaan. Leffa näyttää elokuvalta, mutta silti se on todella hyvin tehty ja näyttää ladukkaalta. Kuvanlaatu on loistavaa ja kuvaus erittäin onnistunutta. Eikä tietysti voi unohtaa myöskään kaikkea puvustuksesta lavastukseenkaan, kaikki näyttää tässä enemmän kuin hyvältä.

Mitä mieltä siis leffasta ja oliko se parempi kuin ensimmäinen. En ole jatko-osien fani ja siksi ehdottomasti tässäkin liputan ensimmäisen leffan puolesta. Etenkin ensimmäisen leffan se kaikista kovin juttu, eli viimeinen pankkikohtaus on niin hyvä, että ei tästä vaan löydy mitään niin timanttista. Leffa on kuitenkin aivan ehdottomasti oikeutettu, ja ennen kaikkea haluttu tehdä jotain vielä parempaa eikä vaan myydä nimellä toista kopiota. Tämä siis toimii ja on erittäin hyvä leffa, ei ehkä niin hyvä kuin ensimmäinen, johtuen juuri siitä, että ensimmäinen pääsi yllätämään aika puskista, tässä oli enemmän jo sellainen fiilis että tietää mitä tuleman pitää. Toki tässä mennään lupausten mukaan vielä paljon isommin, mutta onko isompi aina parempi, empä tiedä. Joka tapauksessa tämä leffa on jokaiselle suomalaiselle nyt pakko hankinta ja etenkin juuri levyllä ja vielä parempi jos 4K:na. Tätä ei kannata striimata, vaan ostaa muistoksi hyllyyn. Oma valinta sitten on se, millä kuorilla sen haluaa, tyylikkäitä ovat kaikki!

P.S. Juteltiin leffasta myös aika kattavasti Leffahullun kanssa Youtubessa, joten nappaappa sieltä video seurantaan kun saapuu ja samoin ota Leffafriikin kanavat haltuun myös Youtubessa ja Instagram/ Facebook.

Post #991 Weapons – UHD 4K

Sitten vihdoin ehti purkamaan hieman myös tätä kauhuleffojen jonoa, joka tuolla hyllyssä on odottamassa. En ole koskaan ollut kauhuleffojen suurkuluttaja ja sen vuoksi tämänkin leffa on saanut hieman odottaa aikaansa. No, se syy miksi ylipäätään yhtään kauhuleffaa edes sitten katselen on tietysti äänet, jotka yleensä juuri nimenomaan ovat parhaimmillaan juuri kauhuleffoissa. Weapons tuli hankittua juuri siitä syystä, ja tätä leffaa on kyllä vuoden mittaan kehuttu hieman joka käänteessä, joten olihan se selvää, että hankkia se joka tapauksessa on pakko. Niin, ja ruudulle se oli nyt myös vihdoin pakko ottaa kun tämä edelleen nousee Youtuben vuoden parhaiden leffojen listoilla.

Aika jännä kyllä sikäli, että itselleni tämä ei kyllä pääse sinne ei sitten millään. Tästä oli juuri puhetta esim Leffahullun livessä, että eihän tämä leffa pärjää milläään edes Sinnerssille, jonka unohdin laittaa omalle listalleni. Ei siis pärjää leffana, eikä äänien osalta. Leffana tämä on ihan ok ja toimii varmarmasti kauhun ystäville, mutta itselleni aika perus kauhuleffa, jossa jollain on yliluonnollisia voimia ja siitä sitten seuraa kaikenlaista. Tällä kertaa ihmisistä tehdään aseita (Weapons) ja niitä sitten erilaisten rituaalien avulla ohjaillaan milloin tekemään mitäkin. Onhan tässä siis ihan selkeästi juoni, joka myös ihan kivasti toimii genressään. Sikäli siis ymmärrän että tätä on hehkutettu.

Äänien osalta tämä kuitenkin oli aika suuri pettymys. Joo, ihan kiva ja varmasti ihan kivasti tehdyt äänet, mutta ei sitten mitään sen suurempaa tai ihmeellisempää mikä olisi ansainnut minkäälaista mainintaa, puhumattakaan vuoden parhaista leffoista. Tämä ei kyllä mene millään parhaiden listalle, ei äänien eikä leffankaan osalta. Olihan tässä pari kohtaa, jossa hieman oikeasti pelästyi, mutta muuten ei siten edes mitään todellista jännitystä missään suunnassa. Pakko vaan sanoa, että paljon paljon parempaan kauhua on tullut nähtyä, joten sikäli en nyt täysin kyllä ymmärrä tämän leffan hehkutusta.

Peikko 2 – Netflix

Peikko ykkönen olikin sitten sen verran hyvä leffa, että piti heti pistää tämä kakkonen perään tulille. Jotenkin tämän toisen osalta oli aika selkeät omat ajatukset miten tämä tästä tulee jatkumaan, mutta alku olikin ehkä yhtä laskelmoivan tylsä kuin ensimmäisessäkin. Sikäli pitää ihan oikeasti jopa hieman ihmetellä, että vielä tässä toisessakin asetelma joudutaan näin itsestään selvästi alussa rakentamaan, ja joku voisi jopa väittää, että alku on suoraan kopio jostain toisesta leffasta, eikä väittäjä olisi edes yhtään väärässä. Onko kopioitu enemmän sitten Godzillaa vai Jurassic Parkkia niin sillä ei niin väliä, alku on surkea.

Sitten kun leffa pääsee eteenpäin tästä ongelman asettelusta, niin sen jälkeen leffa toimiikin taas oikein hyvin. Juoni on piristävä ja jotenkin taas kaikessa CGI:ssään niin uskottava kuin tälläinen leffa vaan voi olla. Eikö Norjan vuoristossa muka oikeasti voisi elää Peikkoja? Tämä Peikko ylipäätään toimii kyllä todella hyvin, ja vaikka tämä toinen osa ei sinällään oikein tuo mitään muuta uutta kuin toisen peikon, niin leffa toimii edelleen aivan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin. Ai niin, ja aika hyvin tähän on yritetty myös tuoda huumoria, tuo talon tuhoaminen ihan jopa oikeasti vähän nauratti! Ja onhan tuo baby peikkokin aika kiva lisä, vaikka tästäkin kahden peikon taistelusta pakko sanoa, että aavistuksen liikaa on nyt kyllä ideaa lainattu jostain muualta.

Se mikä tässä itselleni on kuitenkin kaikista siisteintä, että vaikka kyseessä onkin pohjoismainen tekele, niin audio-visuaalisesti tämä pärjää aivan kaikelle mitä Hollywood syöltää. Tässä kuva toimii hienosti ja siihenkin on todellakin panostettu. On kirkasta loisketta ja tumma toimii hyvin. Sen lisäksi äänet ovat parasta mitä tälle vuodelle on tarjolla. Ei varmaankaan mikään vuoden paras leffa, mutta ehdottomasti sitä parempaa päätä. Tässä ei ole säästelty mitään ja tekijät muutenkin osanneet hommansa. Leffa tarjoaa loistavaa 9.1.6 raitaa, jossa sekä tarkkuutta, että dynamiikkaa on kerrakseen. Ei siis ihme että leffa Netflixissä kerää suosiota. Oliko Peikon jatko-osa siis oikeutettu, ehdottomasti!