Indonesialais-jenkkiläistä tuotantoa oleva The Shadow Strays muotoutui lauantai-iltapäivän leffaksi Netflixistä. Katselin ennen leffan katsomista hieman arvioita, ja esim. Googlessa leffa oli kyllä saanut aika kivat pisteet, taisi olla jopa reilu 80% tykännyt leffasta, joka on kyllä aika kova arvio. Joten päätin sitten pienistä epäilyksistä huolimatta tätä kahden ja puolen tunnin aika väkivaltaiseksi kuvattua leffaa lähteä katsomaan.

No, eipä välttämättä siis ollut mikään yllätys, että ensimmäisistä hetkistä lähtien päätä laitettiin poikki oikein urakalla ja verta ruiskusi suunnasta jos toisesta enemmän kuin muutaman ketsuppipullon verran. Valitettavasti tosin hieman harmi oli tässä sitten se, että se päiden katkaisu ja veri ei loppunut oikein missään vaiheessa ja voin sanoa, että oma mielenkiinto leffaa kohtaan katosi jo hyvissä ajoin ennen puoltaväliä. En oikein osaa sanoa edes että oliko tässä sitten lopulta hyvä juoni ja kuinka hyvä leffa oli kyseessä kun tuntui, että tämä jatkuva tappaminen vei kaiken huomion kaikesta muusta, tai näin ainakin olettaisin, loppuleffa meni kännykällä.

Edes leffan äänet eivät pitäneet riittävästi mielenkiintoa tänään yllä, vaan leffan Atmosraita oli täysin staattinen ja muutenkin esim katossa käytössä oli vain kaksi kanavaa käytössä ja nekin loppupeleissä aika nihkeästi. Muutamia tilaeffektejä oli ihan kivasti, mutta ei mitään mikä olisi mieleen tästä äänienkään osalta jäänyt. Dialogi jäi hieman vaimeaksi ja edes dynaamiikka ei tällä kertaa vakuuttanut. Sanoisin, että aika yhden tekeväksi jäi fiilis tästä leffasta tällä kertaa, en siis jaksa siitä kirjoittaakaan tämä enempää.

Vares X leffa oli kovasti mielessä lähteä katsomaan jo ennakossa, mutta katsominen jäi sitten kuitenkin ensi-iltapäivään, joka oli taas tälläkin kertaa keskiviikko, joka on kyllä tavallaan aika outoa, kun on tottunut, että ensi-illat ovat yleensä aina olleet perjantaisin. Syytä tähän en kyllä ihan tiedä, mutta varmasti tähänkin on syynsä. Vanhoja Vareksiahan on takana jo yhdeksän ennen tätä, ja vaikka ne kaikki on kyllä varmaankin nähtyt, niin kovinkaan hyvää muistikuvaa niistä ei sinällään ole, eli en tätä kyllä mennyt minään jatko-osana katsomaan, eikä tässä kyllä sellaisesta ollut kysekään. No, jonkinlaista jatkumoa, ehkä kuitenkin odotin silti, mutta ei tämä nyt millään tapaa tuntunut itselle sellaisesta, että tässähän oli ihan tuttua Varesta. Filminurkan haastatteluja tuossa matkalla vielä kuuntelin ja tosiaan edellisestä elokuvasta on vierähtänyt jo kymmenen vuotta ja tämä on tarkoituksella ollut tarkoituskin olla vähän niin kuin Vares 2.0 ja Vares on haluttu tuoda tähän päivään.

Vareksen uutta tulemista tähdittää Leo Sjöman, joka ei missään tapauksessa ole leffan heikointa antia. Sjöman toimii Vareksen roolissa erittäin hyvin, mutta kaipaa ehkä hieman kuitenkin lisää aikaa. Jos näitä Vareksia tulee vielä lisää, niin uskon, että jo seuraavassa Sjöman ottaa tämä roolin täydellisesti itselleen. Nyt ehkä suurimpana ongelmana on aika. Leffan kesto on vain tuntia ja parikymmentä minuuttia, joka ei anna Sjömannille vielä aikaa syventää roolia riittävästi ja siksi uusi Vares jää vähän etäiseksi. Ehkä vähän liian kiltiksi ja pehmeäksi. Leffan aivan heittämällä suurin tähti on kuitenkin Jasper Pääkkönen, eikä ole lainkaan sattumaa, että herralle on annettu ja tarjottu maailmalla paljon merkittävämpiäkin rooleja kuin mitä suomileffa pystyy tarjoamaan. Pääkkönen pitää omalla tekemisellään koko leffan kasassa, ja aina kun tuntuu, että homma lähtee hieman laukalle, tulee Pääkkönen kuviin ja palauttaa leffan raiteilleen.

Sen lisäksi leffaan onkin sitten talutettu taas koko rivi kotimaisen leffateollisuuden suurimpia nimiä, mutta valitettavasti edelleen suurena ongelmana on aika. Leffa on ylipäätään temmoltaan aivan älyttömän nopea, joka saa jatkuvasti kaiken tuntumaan hätiköiden tehdyltä. Vares kulkee paikasta toiseen kuin rasteja keräten, mutta joka paikassa vierailu kestää kymmenen sekuntia ja taas kaikki vastaukset on annettu suoraan tarjottimelle, sen sijaan, että sekä Varekselle että katsojalle olisi annettu aikaa itse tajuta juttuja. Muutenkin leffan ongelmana on hieman se, että uusia hahmoja tulee ruutuu kuin ruuhka-ajan liukuportaista, ja vaikka nuo esittelyt onkin hoidettu tyylikkäästi nykymallin mukaan, niin tuntuu jo hieman turhauttavalta kun alle puolentoista tunnin leffassa noita esittelyruutuja tulee lähes kymmenkunta. Enpä taida montaakaan leffan roolinimistä enää kotona edes muistaa. Ei sikäli että nuo roolit siis olisi ollut huonoja, mutta yhteenkään niistä ei päässy oikein ehtinyt päästä syvemmin kiinni, mainittakoon muuten vielä, että Sara Soulie oli muuten myös todella hyvä!

Toinen asia joka leffassa todella häiritsee on kaikenlaiset puhtaat kopiot ja kliseet monista muista leffoista. Onko autossa pommia, onko lukkoviritetty, enää puuttui vain takapenkillä ollut mies. Aseella osoteltiin useaan otteeseen, mutta yksikään ainut kohtaus ei ollut sellainen, josta olisi jännitys noussut katsojan rintapieliin. No, tämänhän kai pitikin olla enemmän toimintakomedia, mutta toiminta jäi valitettavasti nyt aika vajaaksi, komedia muutamien heittojen varaan. Vaikka todella kovasti halusin leffasta tykätä ennen leffaa, leffan aikana ja vielä sen jälkeenkin, niin ei tästä nyt valitettavasti jäänyt kuin hieman halvan amerikkalaisen toimintaleffan fiilis.

Se mistä tässä sitten vastaavasti tykkäsin todella paljon oli leffan bassoraita. Leffassa jopa tavalliset autot kuulostivat erittäin aggressiivilta, mutta kuitenkin täysin uskottavilta. Atmosta tässä ei varmasti ollut, eikä kyllä surroundejakaan pahemmin kuulunut, mutta se mitä edestä päin tuli, kuulosti kyllä loistavalta. Samoin pari baarikohtausta, joilla voi jonain päivänä kyllä bassoja testailla vielä kotonakin aika kiitettävästi. Muutama ihan osuva musiikkikappalekkin oli leffaan mukaan mahtunut, mutta hieman ehkä olisi jotain uudempaakin voinut olla. Ylipäätään koko score oli tälläiseen leffaan ehkä hieman liian leppoisaa eikä sillä oikein nyt saatu tunnelmaa leffan vaatimalle tasolle. Eli kyllä tämä varmasti tulee kotona vielä uudelleen katseluun, mutta ensi fiilis leffassa ei vielä ollut kovinkaan vaakuuttava, valitettavasti.

Inside out on ollut valtaisa menestys leffateattereissa ja varmaan toki Disney Plussassa samoin. Nyt tuli sitten aika toisen osan ja se jäi itseltä leffassa katsomatta, ja nyt kun katsoin muksujen kanssa tämän toisen kotona, niin totesin, että enpä muuten ole kyllä ensimmäistäkään koskaan nähnyt. Inside Out on idealtaan itse asiassa aika kiva leffa, olisihan se kiva jos aivot toimisi todellisuudessakin niin, että joku vaan painelee nappeja sen mukaan mitä maailmassa tapahtuu ja osaa sitten aina reagoida tilanteen mukaan. No, eipä se nyt tässäkään ulkoistettuna ihan täysin aina nappiin mene, kuvailevaa tässä varmasti on juuri se, kuinka monimutkainen meidän järjestelmä ylipäätään oikeastikin on.

Leffa on kuitenkin vaihteeksi taas todella fressiä ja uudenlaista animaatiota, vaikkakin siis toinen osa onkin. Mutta kun itsellä eka on näkemättä niin kaikki tässä oli uutta. Leffan juoni ja toteutus on loistava ja aikuisellekin varmasti mielenkiintoinen. Muksuthan tämän halusivat ehdottomasti katsoa ja sekin kertoo jo leffasta jotain. Uuden tykin kanssa tätä oli muutenkin kiva katsella, olihan tässä väriä ja meininkiä riittämiin. Jotain pientä ongelmaa kuvassa kuitenkin oli, ja se sitten selvisikin hieman myöhemmin, eli tuossa Eurokankaan kankaassa on kaksi aika erilaista puolta, toinen on sellainen hieman helmiäismäinen, toinen matta. Nyt oli vahingossa tuo helmiäinen tullut pinnaksi ja se teki outoja heijastuksia väreihin. Kangas on kuitenkin taas käännetty ja toimii hyvin. Täytyy muuten taas kerran todeta, että tuo Fabric track vaan on loistava keksintö ja toimii, ruudun saa kireälle helposti eikä vaadi juurikaan aikaa kun ruutu on käännetty.

Mutta kaiken kaikkiaan kiva leffapäivä muksujen seurassa taas pitkästä aikaa ja leffakin toimi hyvin. Pitänee varmaankin katsoa tässä myös se ensimmäinen jossain vaiheessa. Äänet olisi voinut taas olla alkuperäisetkin, mutta suomiraita toimi tänään myös erittäin hyvin. Hyvä dubbaus siis kaiken muun lisäksi.

No otsikkohan sen jo sanoo, että taas ollaan syyttömänä vankilassa ja kyllähän tästä ruotsalaisesta toimintaleffasta ollaankin saatu kasaan aika mielenkiintoinen paketti, ja nimestään huolimatta myös erittäin mielenkiintoinen ja jopa loppujen lopuksi myös aika uniikki leffa. Täytyy taas miettiä tarkaan sanojaan, että ei paljastaisi leffan juonta liiaksi, mutta toisaalta kyllähän tästä jonkinlaisen idean saa jo pelkän trailerin katsomalla. Filip Berg on siis ihan tavallinen Gigantin, tai siis Elgigantten myyjä, joka sattuu ihan oikeasti olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, eikä hänellä ole mitään tekemistä tapahtuneen murhan kanssa. No, se nyt käy jo heti kättelyssä selväksi, joten tämä ei ollut mikään juonipaljastus.

Mutta sen jälkeen sitten alkaakin tapahtua ja paljon. Leffan juoni vaihtaa suuntaa ja tuo uusia kulmia ja käänteitä liukuhihnalta, mutta silti kokonaisuus pysyy varsin hyvin kasassa. Onhan tässä silti koko ajan sellaista pientä pelkoa että koska mennään yli ja kyllähän tässä ihan huolella sitten mentiinkin muutaman kerran. Sikäli vähän harmi kun leffassa oli potentiaalia ihan oikeasti toimintaleffaksi, mutta välillä kyllä mentiin jo tahallaan tai tahattomasti paljon komiikan puolelle. Ei sikäli että nuo muutamat kohdat kyllä toimivat ihan hyvin ja vaikka leffa jättää aavistuksen halvan vaikutuksen, niin silti kyllä tykkäsin paljon. Filip Berg on ok, mutta ei nyt mikään Hollywood-luokan tähti. Amy Deasismontin rooli on loistava, mutta kyllä tässäkin hieman sellaista harrasteteatterin makua valitettavasti on. Loppupeleissä siis näyttelijöistä vahvimman ja uskottavimman roolin tässä kyllä lopulta vetää Eva Melander.

Äänien osalta ei Atmosta tällä kertaa nähnyt, ja muutenkin äänet olivat sellaista aika perustasoa. Ei mitään sellaista joka nyt olisi erityisesti jäänyt mieleen, mutta sopivat kuitenkin leffaan hyvin. Myöskään kuvanlaadun kohdalta ei mitään eritystä sanottavaa tällä kertaa jäänyt, sellainen sanoisinko aika peruslaadun Netflixtuotantoa. Eli pelivaraa jäi, vaikkakin ehdottomasti positiivinen yllätys ja hyvä leffa!

Muutenkin tässä on aika kiirettä taas pidellyt. Vein tosiaan tuon Genelecin 7370 subbarin tuonne leffahuoneeseen testiin ja luonnollisesti sen jälkeen kalibroinnit kuntoon jne. En oikein tiedä mitkä oli odotukset, mutta jotenkin kuitenkin ajattelin, että tuo subbari voisi tuossakin ympäristössä jonkin verran tukea näiden neljän 18″ full martyn toimintaa, mutta aika kevyeksi jäi kuitenkin tuo anti tällä kertaa. Suurimmat odotukset tulivat sitä kautta, että viides subbari olisi tasannut vastetta vielä lisää nimenomaan tuolla lähempänä 100hz, mutta vaikka subbarin sainkin ihan hyvin tuohon vasteeseen kyllä mukaan, niin ei siitä varsinaisesti mitään hyötyä kyllä ollut. Olen nyt siis viidenneksi subbariksi testannut pientä 8″ diy subbaria ja 12″ laatugeneleciä, kummallakaan en ole mitään merkittävää hyötyä nähnyt, pitää tosin muistaa taas tässäkin, että vaikka Genelec laadultaan onkin todella hyvä, niin 12″ on aina 12″, eli neljän 18 tuumaisen huoneessa ei tuolta voi ihmeitä odottaakaan. Fysiikanlait vaan tulee yksinkertaisesti vastaan ja tuolla alakerrassa vaadittaisiin sitten jo paljon isompaa Geneleciä noiden Martyjen rinnalle. Onko tuossa neljässä 18″ sitten mitään järkeä ylipäätään noin pienessä huoneessa onkin sitten aivan toisen keskustelu, mutta ei mennä nyt siihen.

Ja sitten kun aletaan puhumaan taas järjestä niin voidaan se järki heittää romukoppaan heti kättelyssä. Hommat nimittäin sitten eskaloituivat taas täysin ja ennennäkemättömällä vauhdilla. Juuri kun olin itselleni todennut, että jos tuo Geneleckään ei nyt tuo viidentenä subbarina tuonne mitään lisää, niin nyt on vihdoin aika haudata haaveet tuosta viidennestä subbarista ihan kokonaan. Sitten pari klikkausta netissä ihan vaan huvikseen ja hups, tuollahan olisi Saksassa yksi Dayton Audion UM-18-22 poistomyynnissä. No ostetaan nyt varastoon ihan varmuuden vuoksi, jos vaikka sen joku päivä sitten kuitenkin tekisi. Hups, tuollahan näyttäisi alennuksessa olemaan muuten myös Behringer NX3000 Ruotsissa. Sehän olisi ihan riittävä kun sillä saa sillattuna saman tehon kuin nuo NX6000D:t antaa noihin muihin, ja DSP:tä en kuitenkaan enää tarvitse tai käytä. Nooh, tilataan nyt sekin sitten varmuuden vuoksi varastoon, niin voi sitten joku päivä tehdä kotelon, tai vaikka ostaa jonkun valmiin. Niin, toisaalta, jos sellaisen tekee niin hyvähän se sitten olla samanlainen kuin nuo muut neljä, mitähän se vaneri tällä hetkellä maksaa ja millaisiahan eriä sitä olisi tällä hetkellä tuolla luottotoimittajalla Forssassa? Ai että olisi yksi erä puolet halvemmalla kuin viimeksi kun kyselin? No, otetaan nyt sitten kun eihän niitä ikinä tule näin halvalla saamaan ja onhan tässä syyslomakin tulossa, että voisihan sen sitten tehdä vaikka hetikin kun nuo tarpeet nyt sitten kerran on kaikki tuossa valmiina. Ja siitä se idea sitten lähti.

Kun Martyjä tekee, on osat suunniteltu niin, että tasan neljästä isosta levystä 21mm vaneria saa kahteen Full Martyyn osat, joten ne kannattaa aina tilata ja tehdä pareittain. Sen verran kuitenkin nyt oli vielä järkeä jäljellä, että kahta en lähtenyt tekemään valmiiksi. Yksi, ihan aikuisten oikeasti, tuolle viidennelle huoneessa oli vielä hyvä paikka, ja jos en käytä tuota kuitenkin oikeasti aika turhaa Voice on God kanavaa, niin myös yksi vapaa kanava tuolle oli. Mutta kuudetta tuonne huoneeseen ei enää mahdu, se on varmaa. Kaksi, tuon kotelon säilyttäminen koottuna missään autotallissa on aivan järjetöntä, joten nyt rakensin vain yhden, ja toisen kotelon osat jäävät odottamaan tulevaisuutta. Jos jollain olisi siis kiinnostusta päästä todellisen basson makuun, niin yksi kotelo olisi mahdollista laittaa myyntiin joko ihan osina itse koottavaksi tai vaikka valmiiksi loppuun asti tehtynä. Ostajalle jäisi sitten vahvistimen ja elementin hankkiminen. Saa laittaa viestiä jos kiinnostaa.

Martyjen rakentamista on tässä blogissa käsitelty jo pariinkin kertaan, niin siitä kannattaa etsiä haulla lisää jos kiinnostaa. Myös instassa on paljon aiheeseen liittyviä kuvia. Muutama yksityiskohta kuitenkin tämän kertaiseen projektiin liittyen. Rakentamisesta on jo sen verran kokemusta onnistumisten ja mokien osalta, että rakentaminen onnistui tällä kertaa aika helposti ja nopeasti. Viimeistelyyn on tällä kertaa aikaa pahemmin käyttänyt. Eli päätin jo heti alkuun, että viimeistenlen vain etukannen, ja kaikki muu saa olla käsittelemättä, koska tälle subbarille on huoneessa tasan yksi paikka, ja siinä ei edes teorissa subista näy kuin etuseinä, ja sekin vain kuvissa, koska muutenhan se tulee mustan kankaan taakse. Eli etureunan jyrsin nätiksi, hionnat ja väriä pintaan. Koitin muutenkin nyt tehdä tämän niin halvalla kuin mahdollista, ja valkoista Otexia ja mustaa pintamaalia oli varastoon jäänyt juuri sen verran, että tuon etuseinän sain kunnolla tehtyä, ei muuta. Lopputulokseen olen erittäin tyyväinen, joten ei muuta kuin laatikko paikalleen ja kalibroimaan.

Paikka tuolle tosiaan oli keskellä etuseinää, suoraan keskikaiuttimen alla, jolloin se muodostaa aika kivan ja kapean kolmion kahden muun subbarin kanssa, jonka pitäisi muodostaa hyvä alusta Waveformingin etupäälle. Tuolta kohdalta ei sinällään mitään ihmeellistä tarvinnut muuttaa, hieman villaa pois, isoinpana muutoksena ehkä lähti nuo kaksi laatikkoa, jossa on ollut ollut leffoja säilössä, mutta sehän nyt vaan tarkoittaa niiden sijoittamista varastoon. Tuosta muuten sen verran, että tuo oli kyllä loistava idea aikoinaan, vasta nyt oikeasti tajusin miten paljon noita leffoja sinne mahtui ja miten kätevästi ne olivat sieltä saatavissa. Sen lisäksi sitten hieman uutta tukea ja seinää, jonka jälkeen paikka olikin jo valmiina. Huoneeseen on muuten jossain vaiheessa varmasti tulossa vielä kunnon valkokangas tuon Eurokankaan 30 euron kankaan tilalle, mutta nyt päätin samalla tehdä yhden muutoksen tuohon asiaan, poistin nimittäin tuon mustan taustakankaan scriinin takaa. Sillähän ei itselle pitäisi niin paljon olla merkitystä kun takana on musta tausta kuitenkin, mutta vähän sitä kuitenkin jännitin. No, alkufiilis kyllä ihan hyvä, mielestäni näyttää kuva ihan samalta kuin ennenkin ja kun uusi kangas joskus tulee, jos se vaatii mustan kankaan taakse niin sellainen sitten varmasti tulee kyllä mukana. Reunoille jäi siis sama musta kangas kuin ennenkin. Se toimii mielestäni ihan hyvin, vaikka uuden kankaan myötä tulee sekin sitten ehkä vaihdettua vielä mustaan samettiin, mutta toistaiseksi en näe tätä isona ongelmana.

Eli käsistähän tämäkin loma sitten lähti, onneksi on kuitenkin vasta keskiviikko ja kaikki on periaatteessa valmista. Hieman vielä on säätämistä kalibroinnin kanssa, mutta sen nyt on ikuinen projekti, etenkin tämän Waveformin projektin kanssa, mutta fyysisesti huoneen muutokset ovat taas tällä erää valmiina. Seuraava muutos on sitten varmasti scriinin vaihto, mutta se vaatii taas hieman säästämistä, sen verran on nyt paljon taas mennyt näihin viimeaikaisiin muutoksiin. Mutta vaikka rahaa on siis mennyt, niin voin taas todeta, että eteenpäin on menty, eikä mikään uusinkaan hankinta kuitenkaan ole alkanut kaduttamaan tippaakaan.

Sain hieman yllättäen kyselyä että kiinnostaisiko katsoa ennakkoon kotimainen leffa nimeltä For Boys ja tottahan toki aina tälläiset mahdollisuudet kiinnostaa. Leffasta en ollut kuullut ennestään enkä edes ennen katsomista tutustunut siihen sen kummemmin, joten aika avoimin mielin lähdin leffaan tutustumaan. Ja kuten tässä on hyvin tullut ilmi, niin aika kiirettä on nyt pitänyt huoneen muutosten kanssa, joten tämän katsominen itse asiassa venyi aina ensi-iltapäivään asti, joten tämäkin tulee ulos vasta ensi-iltaviikonloppuna. Mutta toisaalta, ehkäpä se onkin juuri se paras ajankohta leffasta kirjoitella, nimittäin leffa tosiaan on tänä viikonloppuna kaikkien nähtävillä paikallisissa teattereissa.

Leffa toimitettiin minulle Vimeossa, joten äänien ja kuvan osalta ei ollut odotukset kovinkaan korkealla. Muutenkin tälläiset verkossa tarjoillut katselut eivät yleensä ihan ymmärrettävistä syistä olleet kovinkaan laadukkaita materiaaliltaan, puhumattakaan niistä, joissa on vesileimoja ym vielä lisäksi. Enkä nyt siis kritisoi millään tapaa itse asiaa, näinhän se tietysti menee, mutta usein omassa huoneessa ei vaan yleensä tule katselua, vaikka mahdollisuuksia olisikin. Mutta onhan tämä silti hienoa että tällaisia tilaisuuksia tarjotaan ja silloin niihin pitää rohkeasti tarttua. Tällä kertaa tuo tarttuminen muutenkin palkitsi, nimittäin leffahan oli tässäkin formaatissa aika hyvänlaatuinen ja täytti kyllä hienosti lähes koko ruudun. Kuva oli 16:9 muodossa, eli mustat palkit kuvan sivuun jäivät, mutta sellainen sivuhuomio pitää tässä vaiheessa todeta, että uudella tykillä tuo ei oikein enää häiritse lainkaan, sen verran mustaa on kuvan ulkopuolellakin. Leffaa koitin katsoa Vimeon appilla, jota ei Apple TV näyttänyt enää edes tukevan, ja muutenkaan en sitä osannut niin hyvin käyttää, että olisi tiennyt miten leffan olisi sitä kautta voinut katsoa. Lopulta striimasin leffan kännykästä Chromecastin kautta Shieldiin, ja sitä kautta homma pelasikin tosi hyvin. Itse asiassa aika siistiä, että myös striimaamalla kännykästä Shieldiin saa näin hyvän kuvan ruudulle.

Leffan kuvaus on muutenkin tehty todella upeasti. Mustaa ja valkoista käytettiin todella taidokkaasti ja leffa kokonaisuudessaan oli aika uskottavasti tehty. Eihän tässä paljon kuvauspaikkoja ollut, mutta se kaikki mitä tapahtui Mikaelin asunnon ulkopuolella, sopi leffaan todella hyvin ja nosti edelleenkin leffan arvoa hienolla toteutuksella. Haluaisin sanoa, että leffa oli taiteellisesti hienosti tehty, mutta en tarkoita sillä sellaista negatiivista sävyä mitä ehkä tuolla yleensä tarkoitetaan, vaan enemmänkin sitä, että leffa oli jopa kansainvälisesti tyylikäs. Kaikki mitä ruudulla näytettiin tuki hienosti leffan juonta ja tapahtumia, vaikkakin alkuun meni aika pitkään että leffasta sai todella kiinni. Mutta sehän on yleensäkin hyvän leffan merkki, että katsojalle ei anneta kaikkea liian helpolla, vaan leffa tavallaan imaisee mukaansa ja pakottaa katselin tutkimaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Niin, ja siitä alkuun hieman itseään hakeneesta juonesta huolimatta se suurin syy miksi leffa kuitenkin sai kiinnostumaan, oli tietysti Mikael Melender, joka oli koko leffan osalta erittäin vahva. Eikä sinällään toinenkaan ruudussa paljon aikaa viettänyt Janne Puustinen mitenkään pettänyt, vaan molemmilta kyllä vakuuttava suoritus.

Äänien osalta leffa oli stereo muodossa, uskon että leffateattereissa muoto taitaa kuitenkin olla enemmänkin 5.1, muuta leffa ei toki kaipaakaan, mutta olisi varmasti ollut itsekin hienoa se siinä formaatissa kuulla, jos sellainen on olemassa. Leffan äänet kuitenkin ovat hyvässä mielessä erittäin mielenkiintoiset. Vaikkakin pelkästään stereona, leffa kuulostaa todella hyvältä ja äänet täyttävät huoneen näinkin aika kivasti. Mikä myös oli mielenkiintoista oli se, että vaikka itse leffa perustuikin pitkälti dialogiin, niin olihan tässä harvinaisen paljon panostettu myös ääniin, ja nimenomaan isoihin äänimaailmoihin, jotka loivat leffalle hyvin aidon ja lämpimän tunnelman. Olisi oikeasti ollut kiva kuulla tämän leffat myös ”isommissa” muodoissa ympäri huonetta.

Mitä leffasta siis jäi käteen? Ennakkoon en odottanut kovinkaan paljon, mutta odotukset kyllä ylittyivät selkeästi. Sanoisin, että leffa oli yleisilmeeltään sellainen hyvin tavanomainen melankolinen ja tumma suomalainen mielenmaisema, mutta jokin positiivinen toivon tvisti siinä kuitenkin oli, joka jätti kyllä lopussa enemmän toivon ja ilon fiiliksen, kuin sellaisen perinteisen suomalaisen kuoleman tunkkaisuuden ja synkkyyden. Olisinko itse mennyt tätä leffaa teatteriin katsomaan niin tuskin, mutta toisaalta tämän katselun jälkeen voin tätä hyvin kyllä suositella muille mennä katsomaan. Kyllä, tämäkin leffa jatkaa hyvien kotimaisten sarjaa vuonna 2024.

Civil War leffa on varmasti itselle yksi vuoden merkittävimmistä leffoista, joita on leffateatterissa tullut nähtyä. En tiedä onko leffa leffana mikään paras mahdollinen, mutta se miten leffa on tehty onkin sitten itselle aika moinen täysosuma. Siitäkin huolimatta leffasta ei kuitenkaan Suomeen asti tullut lainkaan 4K versiota, joten oli päivän selvää, että tämä leffa piti tilata ulkomailta 4K levyllä, ja paikkana tällä kertaa wowhd.

Quiet Place on yksi niitä leffoja, jotka kaikki tuntevat loistavan ääniraidan vuoksi. Siinä kuitenkaan ei ole kyse toimintaleffasta, fantasialeffasta tai muusta mikä yleensä mielletään hyvien äänien leffaksi. Civil War on tässä mielessä hyvin saman tyyppinen leffa. Leffan äänet ovat aivan täysi kymppi, ja siihen liittyen muutama erityinen huomio. Taisi olla First Man leffa, josta olen viimeksi maininnut siitä, että hiljaisuus on elokuvien kaikista vaikuttavin efekti, ja tässä leffassa tuota tehostetta käytetään ehkä paremmin kuin missään muussa leffassa koskaan ennen. Toisaalta yhtenä vaikuttavana tekijä saattaa olla myös se, että nyt kun huoneessa on oikeasti aivan hiljaista, kun leffassa on hiljaista, on tuo oikeasti oli todella vakuuttavaa ja ymmärrän taas paljon paremmin miksi tuo on lopulta aika tärkeää, vaikka sitä ei ole sellaisena mieltänyt.

Hiljaisuuden lisäksi leffan pannaus ja ennen kaikkea yksittäisten kaiuttimien ja yksittäisten äänien käyttö on todella upeaa. Luodit, ne jotka mainitsin jo leffassa, olivat todella todella upeaa kuunneltavaa. Toisaalta pieni sellainen negatiivnen palaute itselle ja omasta huoneesta, jotenkin tässä leffassa selkeästi aisti, että taka suorroundit ovat hieman korkealla, mutta niille ei nyt tällä hetkellä oikein voi mitään. Osoittaa kuitenkin taas kuinka tärkeää kaiuttimien sijoittelu on. Niin, eikä se nyt siihenkään jäänyt, esimerkiksi muutama helikopterien ylilennot olivat toteutettu paremmin kuin koskaan ennen, eikä tämä nyt muutenkaan ääniltään jäänyt kyllä miltään osiin vajaaksi. Ehdottomasti top-listan leffa.

Äänien lisäksi myös kuvaus ja oikeastaan siis kuva ylipäätään on tässä leffassa kyllä pelkkää priimaa. Uudella tykillä kuva on vielä entistäkin kirkkaampi ja tarkempi ja tässä ns uudessa 4K-leffassa tuo vihdoin pääsee oikein kunnolla loistamaan. Leffa on kuitenkin kuvattu todella hienosti ja sellaista ihan oikeasti lähikuvaa tästä löytyy enemmän kuin normaalisti. Kuvaus vie katsojan todella lähelle tapahtumia ja tässä kun ottaa huomioon sekä äänet että kuvat, voidaan ihan aidosti puhua immersiivisestä kokemuksesta joka imee katsojan tapahtumien keskipisteeseen. Mahtava kokemus myös kotona.

Eikä tämä siis missään nimessä ole huono leffa muutenkaan ja tämän pystyi hyvin katsomaan uudelleenkin. Leffan tapahtumat ovat aika absurdeja, mutta kyllä tässä maailman tilanteessa silti on pakko itseltään kysyä, että olisiko tämä sitten kuitenkin mahdollista jopa tapahtua. Tulee mieleen Capitolin tapahtumat, jotka eivät nyt lopulta ole kovinkaan kaukana tämän leffan tapahtumista. Kirsten Dunst on leffassa pääosassa ja on kyllä erittäin hyvä. Eikä tässä muutkaan yhtään sen heikommaksi jää, pienemmissä sivuosissa onkin sitten kaiken laista, mutta sitähän tässä pitikin olla. Ajoittain todella ahdistava leffa eikä todellakaan sovi ihan jokaiselle, mutta muuten kyllä voin hyvinkin lämpimästi suositella. Top-Listalle kyllä laitan.

Jaahas, se oli sitten sellainen leffailta. Koitin etsiä jotain kivaa katseltavaa ja varmasti jonkinlainen toiminta oli nyt toiveissa. Löysin Maxista sellaisen leffan kuin Informer, joka näytti erittäin mielenkiintoiselta ja laadukkaalta noin ennakkoon. Leffa oli vuodelta 2019, joten ajattelin kuitenkin varmistaa ensin, että en ole leffaa nähnyt aikaisemmin. Nykyäänhän on sinällään aika kiva kun voi blogista käydä tarkistamassa kaikki leffat, jotka on viimeisen viiden vuoden aikana nähnyt. Blogin ideahan on, että kirjoitan kun katson, eli käytännössä jokainen leffa, jonka olen viimeisen viiden vuoden aikana katsonut, pitäisi täältä löytyä, ja sehän oli ylipäätään koko blogin alkuperäinen tarkoitus, kirjoittaa itselle päiväkirjaa katsotuista leffoista. Blogista muuten puuttuu siis käytännössä vain sellaiset leffat, joita on olohuoneessa iltaisin joskus tullut sivusilmällä katsottua, muuten täällä pitäisi olla kaikista leffoista jotain.

Mutta siltikään ei aina onnistu, nimittäin koitin blogista etsiä nimellä Informer, ei tulosta. Ajattelin myös, että voisikohan tämä leffa sitten olla vaikka nimellä ilmiantaja tai jotain vastaavaa, mutta eipä löytynyt sitäkään. Ajattelin sitten, että ehkä vaan en ole tätä nähnyt, joten eikun katsomaan. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tulla sellaisia flash bäckkejä, että pakkohan tämä on olla jossain joskus nähtyä. Viimeistään lopussa kun oltiin tornissa, olin varma, että nyt näyttää sen verran tutulta, että jossain vaiheessa tämä on varmasti tullut nähtyä. Todellisuus kuitenkin selvisi vasta kun aloin kirjoittamaan tätä blogia ja googletin leffan. Ja sieltähän se vastaus sitten löytyi, leffan nimi suomeksi on kolme sekuntia, luonnollisesti. Sitten sivujen hakuun ja sieltä se blogistakin sitten löytyi vuodelta 2020. Ja mutten, sen verran samoja ajatuksia leffasta oli silloin kuin nyt, että lueppa se tästä niin säästetään hieman aikaa.

Viikolla on nimittäin tapahtunut jotain muutakin mistä voisi olla paljon enemmän kerrottavaa. Ei nyt kerrota kuitenkaan ihan koko tarinaa alusta lähtien vaan aloitetaan siitä kohtaa kun sain jokin aikaa sitten tuon Matrixin striimerin myytyä, joka tarkoitti ensinnäkin sitä, että olohuoneeseen oli jossain vaiheessa jokin soitin saatava. Alunperin olin kovasti haaveillut Eversolon A8 striimeristä, mutta lopulta hylkäsin sen idean, koska hinta olisi ollut aivan liian kova suhteessa siihen mitä olisi siitä saanut. Joo, olisin varmaankin saanut kaiken mitä tarvitsen, mutta toisaalta kun näiden Genelecien kanssa esim Däkkejä en tarvitse lainkaan, niin Eversolon parhaat puolet olisi kuitenkin jäänyt käyttämättä. Samalla mietin myös Hifi Rosea, siitäkin oli yksi loistava käytetty myynnissä, mutta samasta syystä päädyin hylkäämään myös sen idean. Palasin siis lopulta siihen järkiratkaisuun, eli olin myymässä Matrixia koska se yksinkertaisesti oli itselle aivan liian hyvä, ja itselle riittäisi paljon edullisempikin. Jäljelle jäi lähinnä kaksi vaihtoehtoa, Node ja Wiim. Noden sain Marekilta testiin, ja siinä ei sinällään ollut mitään vikaa. Jotenkin olin nyt vaan päättänyt, että haluan ehdottomasti jonkun kivan näytön, ihan vaan huvin vuoksi, vaikka tiedän, että tuolla näytöllä ei varsinaisesti suurta käyttöä ole. Toinen oleellinen asia olisi se, että tällä hetkellä itselläni on Android puhelin ja musiikkia kuuntelen Youtube Musiikista, nämä kaksi pitäisi ehdottomasti saada hyvin toimimaan. Node, oli hyvä, mutta veri veti väkisin Wiim Ultran suuntaan.

Tykin ostamisen jälkeen rahatilanne on ollut tietysti taas todella tiukka, joten sekin yhtenä ohjaava tekijänä tässä hankinnassa, mutta varastoon oli jäänyt myös edelleen myymättöminä nuo Quadral Signum 20 kaiuttimet. Niitä en vaan millään keinolla saanut myytyä, joten toki ajattelin, että jos tätä kustannusta saisi jollain keinolla pienennettyä, niin noita voisi koittaa saada jonnekin vaihdossa. Marek ei ollut kovinkaan kiinnostunut, ja muutenkin kun tuon Wiimin saaminen Suomeen on viivästynyt todella paljon ja moneen kertaan, ei Marek osannut sille antaa tässä vaiheessa mitään tarkempaa aikataulua. Päätin sitten alkaa kysellä hieman tilannetta myös muualta. Verkkokauppa oli niitä muutaman saanut, mutta ei heilläkään niitä myyntiin asti ollut. Siellä muuten olin laitetta käynyt kuitenkin paikan päällä testaamassa ja vakuuttumassa että tuon haluan itselleni. Proshoppi oli niitä muutaman saanut, mutta kun pistin viestiä Audiokapppaan V-M Kuparille, alkoi tapahtua. Kupari oli kiinnostunut ottamaan vaihdossa nuo Quadralit ja vaikka Kupari olikin hyvin vastahakoinen minulle Wiimiä myymään, niin huolimatta hyvistä vaihtotarjouksista Nodeen, halusin tällä kertaa pitää pääni ja lopulta päästiin tekemään kaupat uunituoreesta Wiim Ultrasta, joita Audiokauppa oli sisään muutaman saanut. Värikin oli itsestään selvä, eli tuo hyvin Applemainen tumman harmaa.

Eli kun tieto Wiimien saapumisesta tuli, kaiuttimet kyytiin ja kohti pääkaupunkia. Wiim Ultra kyytiin ja kohti kotia. No, käyvin siinä samalla poikkeamassa myöds Filmihullussa, mutta mitään sieltä ei tällä kertaa jäänyt käteen, paitsi tietysti hyvät keskustelut omistajan kanssa, saapi nähdä seuraako siitä sitten jotain tulevaisuudessa. Kotiin päästyä Wiim kuitenkin piti tietysti saada heti kiinni. Onneksi subbarin hankinnan yhteydessä kaikki tarvittavat kaapelit oli jo valmiiksi hankittuna, joten ei muuta kuin johdot kiinni ja menoksi. Ensimmäinen positiivinen yllätys oli pakkauksen sisältö. Jos mietitään, että laite maksaa vain 399 euroa, niin luulisi, että tuolla hinnalla paketista ollaan karsittu sitten jo kaikki mahdollinen pois. Ei ollut. Pakettiin oli laitettu mukaan kaukosäädin, virtapiuha, HDMI-piuha ja vielä lisäksi muutama muukin johto, joilla tällä kertaa itselle ei kuitenkaan ollut käyttöä. Itse laitteen paketointi oli kuin suoraan Applelta, mutta sitähän tästä on muutenkin puhuttu, että laite ylipäätään näyttää aivan Applen laitteelta, liekö tuo sitten osa syynä omaankin kiinnostukseen. Ainoa mikä sitten taas yllättäen paketista kyllä puuttui oli patterit, onneksi niitä kuitenkin löytyi omasta takaa.

Laitteen asentaminen oli todella helppoa ja kaikki meni enemmän kuin sujuvasti. HDMI kiinni telkkariin ja ääni digitaalisesti Geneleceille. Wiim apista muutama asetus valmiiksi ja laite oli käyttövalmiina parissa minuutissa. Ja jo tässä vaiheessa pitää todeta, että on muuten tyylikkään näköinen laite ja sopii ihan täydellisesti pariksi noiden Genelecien kanssa. Ei muuta kuin testaamaan. Äänenlaatu on erittäin hyvä, onko Nodessa parempi niin sitä en osaa sanoa, itselle tämä kuitenkin aivan täysin riittävä. Musiikit saan välittömästi Youtube-musiikista toimimaan kännykälläni, ja mikä parasta, Applen Ipadista musiikit saa aivan yhtä vaivattomasti toimimaan myös ilman laitteesta harmittavasti puuttuvaa Airplaytä. Tämä ilmeisesti jostain lisenssointiongelmista johtuen, vaikka se alunperin laitteessa pitikin olla. Itse tiesin, että tässä sitä ei kuitenkaan ole ja se hieman jännitti. Huoli tämänkin osalta oli kuitenkin siis turha. Kaikista kovin positiinen yllätys kuitenkin oli vasta tulossa. Ainoa asia mitä olen useaan otteeseen kaivannut Geneleceihin on sellainen hiljaisella volyymilla kaipaamani ”halpa market basso”. 8351:set ovat aivan sairaan hyvät kaiuttimet ja bassoa riittää aivan riittämiin isommilla volyymeillä, mutta tavallaan sellaista luodness toimintoa olen kaivannut. GLM:ällä tuollaisen basson pystyy varmasti helposti tekemään, mutta ongelmana on se, että sitä ei voi tehdä ns lennosta, vaan GLM purkki pitää olla aina yhdistettynä koneeseen ja ns presettejä ei ole kovinkaan nopeaa ja helppoa käyttää, kun se ei onnistu esim kännykällä. Pitää kuitenkin muistaa, että Genelecit eivät varsinaisesti tehty tähän käyttöön.

Mutta sitten peliin astuu Wiim. Wiimistä nimittäin saa erilaisilla säätimillä ja valmiilla asetuksilla säädettyä kaistat juuri sellaiseksi kuin itse haluaa, ja kaikki toimii yhdestä loistavasta appista. Valmiita presettejä on paljon, ja lisäksi manuaalisia kaistoja vaikka kuinka paljon. Niin, ja kaikki tämä siis toimii myös digital out liittymän kautta eli se ihan pieni lisä bassoon onnistuu Wiimillä säätää niin, että loistavista Geneleceistä tulee omaan tilaan ja tarkoitukseen täydelliset, en voisi enempää tällä hetkellä olla tyytyväinen siihen mihin tämä olohuoneen setti lopulta sitten muotoitui!

Wiimiä on nyt tullut testailtua kohta viikon verran, ja edelleen olen sata prosenttisen tyytyväinen. Laitteessa kaikki toimii, myös se usein eniten päänvaivaa aiheuttava HDMI ARC on toiminut täysin moitteetta. Laite ja näyttö tuossa Genejen vierellä sopivat täydellisesti yhteen, EQ on edelleen ollut täydellinen pari Genejen kanssa ja musiikki soi taas iloisesti ja usein. Ennen piti erikseen laittaa laitteet päälle jos halusi television äänen erillisistä kaiuttimista, nyt vaan telkku päälle ja kaikki teeveen äänet tulevat aina suoraan Geneistä. Pitkä matka on kuljettu siitä tilanteesta kun reilu vuosi sitten en uskonut lainkaan että voisin edes tarvita koskaan musiikkilaitteita olkkariin, siihen, että kasassa on aivan unelmien setti. Niin, ja huolimatta EQ:sta, edelleen se mitä 7370 tuo lisää näiden loistavien 8351 soundiin on niin vähäinen, että seuraavaksi tehdään puoliso taas tyytyväiseksi ja viedään seuraavaksi musta mörkö sinne minne mustat möröt kuuluu, eli leffahuoneeseen testiin.

Tällä kertaa kuukauden leffa tuleekin ulkomailta ja kyseessä onkin sitten sitäkin mielenkiintoisempi elokuva nimittäin Twister vuodelta 1996. Twister on sen aikakauden suurimpia hittejä kun minusta tuli Leffafriikki. Nyt nyt siis viellä tuohon aikaan ollut mitään tietoa blogeista ja muista, mutta tuo leffa on aivan varmasti sellainen leffa, joka on jättänyt pysyvimmän muistijäljen omista nuoruuden leffoista. Leffa tuli aikanaan omistettua VHS-muodossa, ja tiedän, että tuota leffan alku-introa on katsottu todella moneen kertaan. Eipä ollut tuolloin vielä kuin haaveissa ylipäätään nykyisen kaltaiset leffalaitteet ja huoneet, mutta kyllä tuolla leffalla jo silloin äänentoistojärjestelmää testailtiin ja mietittiin kuinka upea voikaan tuollainen 5.1 äänetoistojärjestelmä olla. Pitkä matka 0n noista ajoista kuljettu, mutta yksi on ja pysyy, nimittäin Twisteristä ollaan juuri saatu myös 4K-restauroitu versio myös nuorempien katsojien ihmeteltäväksi. Niin, ja onhan siellä leffassa jo toinenkin osa tästä nähty, itse sen katsomista odottelen edelleen saapuvaksi kotiin.

Levyltä löytyy luonnollisesti Dolby Atmos äänet, mitään vähempää ei olisi toki tältä leffalta voinut odottaakaan. Mutta tämäpä ei ole ensimmäinen kerta kun kyseisestä leffasta on saataville uusi restauroitu Atmos versio. Leffa nimittäin sai vuonna 2022 Turbain Shopin Special Edition Bluray version, jonka erikoisuutena on sekä Dolby Atmos että Auro 3D äänet. Ylipäätään sellaisia leffoja ei maailmassa ole kovinkaan montaa, jotka sisältävät kaksi kolmesta pää-ääniformaatista, joten ihan jo sen vuoksi tämäkin leffa oli silloin pakko hankkia, ja kyllähän tuo leffa oli huikea nähdä uudelleen, ja vaikka kuvanlaatu ei tuolla levyllä ollutkaan mitenkään erityinen, niin äänet sen sijaan olivat kyllä todella mahtavat. Tästäkin julkaisusta löytyy juttua blogista.

Mutta nyt katselemassani levyssä ei kuitenkaan ollut kyse tuosta versiosta, vaan uusimasta 4K-formaatissa olevasta remasteroinnista joka ilmestyi tänä keväänä. Tästä leffasta tuli myös samalla ensimmäinen kokonainen täydellä 4K-laadulla katsottu leffa uudella laser-tykillä. Ja kyllähän Twister näyttää todella hyvältä. Kuva on erittäin selkeä ja kirkas, kuitenkaan viemättä mitään siitä leffasta joka aikanaan on tehty. Twister kestää elokuvana hyvin aikaa, eikä sitä faktaa ole restauroinnissa millään tavalla pilattu. Leffa ei näytä vanhan rakeiselta, mutta ei myöskään kiiltokuvamaisen uudelta, sanoisin, että tässä on kunnioitettu vanhaa erittäin hienosti. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon eräässä kohtauksessa erittäin rajusti korostettu vihreä taivas. Tästä on paljon puhuttu, että onko se ollut virhe, mutta Twisterin ohjannut Jan de Bont kertoi myöhemmin haastattelussa, että restauroinnissa haluttiin nimenomaan korostaa tuota vihreää taivasta merkkinä myrskyn saapumisesta. Mielestäni tuo vihreä taivas on todella tyylikkäästi toteutettu, eikä ole yhtään liioiteltu. Tuskin olisin asiaan erityisesti kiinnittänyt edes huomiota jos en olisi siitä tiennyt.

Äänien puolesta Twister on juuri sitä mitä odottaa sopii. Ei varmastikaan maailman monipuolisin miksaus, sillä leffa koostuu pitkälti dialogista ja pyörremyrskyistä. Kaikki myrskyihin liittyvä tuuli, sade ja lentelevät esineet ovat kuitenkin tehty juuri niin vakuuttavasti kuin se vaan nykytekniikalla on mahdollista. Twisterissä pääasiassa käytetään vain kahta kattokaiutinta, mutta silti kaikki kuulostaa juuri siltä kuin voisi kuvitella itse ollessaan myrskyn silmässä. Äänet ovat tarkat ja kunnioittavat kuvan tapahtumia hienosti. Onko tässä äänet sitten paremmat kuin siinä vuoden 2022 versiossa, sitä en tällä hetkellä pysty sanomaan, sillä sen katsomisesta on jo sen verran aikaa. Molemmat kuitenkin kuulostavat todella hyvältä, ja vertailuakin voisi jossain vaiheessa kyllä tehdä. Tämä kuitenkin on leffa, jonka voi katsella uudelleen ja uudelleen.

Eikä tässä leffassa ole tosiaankaan kyse vain hienoista äänistä tai effekteistä. Helen Hunt ja Bill Paxton ovat leffassa todella hyviä, kaikki muutkin roolit on selvästi mietitty tarkkaan. Mainittakoon vielä erikseen, että onhan tässä leffassa mukana myös sellainen nimi kuin Philip Saymor Hoffman, joka biografia on tämänkin jälkeen aika vakuuttavaa luettavaa. Leffan juoni on simppeli, mutta usein se simppeli on nimenomaan se mikä toimii. Leffassa ei ole väkisin tuotu mitään ihmeellistä vaan juonessa pysyy kaiken aikaa hyvin mukana, menettämättä kuitenkaan mielenkiintoaan missään vaiheessa. Hahmoja on riittävästi ja sopivasti, eikä pari tuntia tämän viihteen parissa tunnu missään. Vielä kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Twister on edelleen yksi suosikkileffoistani!

Täytyypä todeta heti kärkeen, että olipa sitten ihan harvinaisen tapahtumarikas viikonloppu takana, joten koitetaan nyt tämä kirjoitus saada jollain tapaa pysymään järkevän pituisena. Lähdetään ensimmäiseksi liikkeelle vaikka siitä, että nyt kun tuo viimeinenkin päätevahvistin on vaihdettu ja sitä kautta saatu taustaäänet minimoitua huoneesta, niin sitäkin pienemmät äänet saattavat häiritä. Olen oikeastaan koko ajan kyllä ollut siinä ajatuksessa, että tuohon huoneiden väliin olisi ihan hyvä saada lasi, jolla saisi tuon ilmasillan katkaistua huoneiden välillä. Varastosta kuitenkin sen verran tulee ääntä tykistä ja ennen kaikkea tuosta varsin äänekkäästä NAS:sista, että kyllähän tuota lasia pitää vähintäänkin testata. Kyselin siis paikallisesta Xglass liikkestä minkälaista lasia heillä olisi tarjolla, ja kysymykseen tarjottiin vaihtoehtoina kymmenen euron tavallista lasia ja 40 euron museolasia. Nopealla googletuksella selvisi, että museolasi tarkoittaa sitä, että lasi heijasta lankaan valoa eikä vääristä optiikkaa, joten tuohan oli sitten tuolla hinnalla lopulta selkeä valinta. Tuo lasi tuli sitten työpäivän päätteksi perjantaina haettua ensimmäiseksi.

Sen jälkeen matka sitten jatkuikin pääkaupunkiin ja siellä tarkemmin ottaen Munkkiniemeen ja Mareksoundin uuteen myymälään, tai onko tuo nyt enää sitten niin uusi, mutta hieno se kyllä on edelleen. Siellä tuli taas isännän kanssa jonkin aikaa rupateltua, puhuttiin mm. Wiim Ultrasta, jota edelleen odottelen saapuvaksi ja kuunneltiin uusia hyvin mielenkiintoisen näköisiä torvia, joiden mallia en tässä nyt muista ulkoa, mutta hyvältähän ne kyllä kieltämättä kuulostivat. Kuuntelu ei tällä kertaa kuitenkaan ollut retken tarkoitus, eikä edes JVC:n uudet tykit jotka jo näytillä liikkeessä ovat, vaan matkan tarkoituksena oli noutaa huoneeseen uusi uljas tykki, joka kantaa tällä kertaa mallinimeä Sony VPL-WX7000ES. Tykkejä on tullut vaihdettua huoneeseen noin kuuden seitsemän vuoden välein, joten ehkä tämän uuden tykin aika oli nyt, ja kun kyseessä on tykki mallia laser, niin tätä tykkiä ei pitäisi ihan hetkeen sitten tarvitakaan vaihtaa. Niin, ja ominaisuuksiltaanhan tämä on sitten jo sen luokan tykki, että senkään puolesta vaihtamiseen ihan hetkeen ole tarvetta, vaikka ei sitä varsinaisesti ollut nytkään. Tilaisuus tälläisen Demo-tykin hankintaan nyt kuitenkin tuli yllättäen, niin välillä asioihin vaan pitää reagoida nopeasti.

Niin ja myyntinhän tämä tykki siis jouti sitä varten, että käytännössä kaikki isot valmistajat ovat jälleen tuoneet uusia tykkejä markkinoille, niistä sanon vaan sen verran, että ihmetyttää kyllä suuresti miten kenelläkään on enää uusia tykkejä varaa päivittää kun tuntuu että kaikilta suurimmilta valmistajilta jo ns entry level tykit alkaa olla pitkälti viisinumeroisissa summissa. Onneksi kuitenkin niitä halvempiakin malleja löytyy, taitaa nyt vaan olla, että jokainen julkaisi tällä kertaa ensin ne lippulaivat, ja halvemmat mallit päivitellään sitten myöhemmin. Uuden tykin hankintaa miettiville joulu on kuitenkin nyt, sen verran käytettyjä alkaa saapua markkinoille samalla kun ihmiset päivittelevät uusi tykkejä, ja kyllähän tuolla uusien rivissäkin hyvin mielenkiintoisia vaihtoehtoja on taas ihan riittämiin. Kiva päästä niitä Mareksoundiin taas hieman vertailemaan kun kaikki uutuudet ovat samassa rivissä testattavissa.

Eli tykki kyytiin ja matka jatkuu, tällä kertaa kohtia Länsi-Suomea ja tarkemmin ottaen Saloa. Siellä piti ensimmäisenä käydä tsekkaamassa POP Shop divari, josta sain vinkkiä Leffahullun Youtubesta, mutta valitettavasti kauppa oli mennyt kiinnit jo viidelta, oma kello näytti Saloon saapuessa kymmentä yli, joten se jäi tällä kertaa näkemättä. Salossa tuli kuitenkin syötyä kebabit ja käytyä katsomassa huippukorista, mutta sekään ei tällä kertaa ollut matkan tarkoitus, vaan tarkoituksena oli toimittaa oma vanha tykki seuraavalla onnelliselle omistajalle. Tuosta tykistä olisi siis valmiiksi jo kaupat sovittuna, ja se toki avitti oleellisesti tuon ostopäätöksen tekemistä. Tykki on nyt uusissa käsissä ja vähemmän yllättäen palautetta on kuulunut tykistä varsin ylistävään sävyyn. Toki jo itsessään HD:sta vaihto natiiviin 4K:hon on valtava, mutta kyllähän tuo tykki muutenkin oli aivan älyttömän hyvä yksilö. Harmittaa siitä luopua, mutta välillä on aika vaihtaa hyvää parempaan.

Siitä sitten ajeltiin pelin jälkeen vielä Forssaan ja siellä hieman aikaa kotiseudulla ennen suuntaamista seuraavana aamuna taas innokkaana kohti kotia. Kohteita kuitenkin oli vielä paluumatkallakin jäljellä ja matka suuntautui mm. Jumbon Prismaan, josta olin saanut vinkkiä, että siellä olisi 4K levyä poistomyynnissä. Ja kyllähän sieltä muutama levy erittäin edulliseen hintaan löytyikin, nimittäin Angry Birds 1 ja yksi Huntsman leffoista, jotka vielä hyllystä puuttuivat lähtivät kahdeksan euron hinnalla mukaan. Muitakin olisi ollut, mutta ne hyllystä jo kaikki löytyivät. Sen sijaan mukaan lähti vielä yksi edullinen Bluray, nimittäin kaiken aikaa Bob Marley leffa on ollut ajatuksissa katsoa, mutta 4K:na sitä en ole niin paljon kaivannut, että olisin sitä ostamaan lähtenyt. Hyvä saalis siis tällä kertaa mukaan lähti.

Mutta sitten vihdoin seuraavan kohteena koti ja pääsi vihdoin tykkiä asentamaan. Siinähän ei sinällään ollut nyt mitään ihmeellistä, tykki kaapin päälle, korkeus ja muut speksit tuntuivat olevan aika samalla kohdalla kuin vanhassa, ja vaikka iso laatikko olikin, niin eipä tuo tykki paljon vanhaan isompi ollut, aika samaa kokoa sanoisin. Eli tykki paikoilleen, johdot kiinni ja tykki päälle. Johdon muuten päätin vaihtaa vanhaan verrattuna, nimittäin hyllyssä oli yksi Mareksoundin avajaisista saatu 48GB laadukas Audioquest kaapeli, joka nyt sitten sai arvoisensaa käyttöä, kun HDMI-vedoksi tosiaan tuo puolitoista metriä on aivan riittävä. Edes Harmonyä ei tarvinnut uudelleen säätää, sama vanha kaukosäädin siellä toimii tämänkin kanssa sujuvasti. Sitten vaan kuvakokoa säätämään ja asetuksia silmämääräisesti kohdilleen.

Mitään sen suurempaa en nyt siis tehnyt, nopeasti katsoin asetukset sinnepäin, ja laitoin kuvan ruudulla kohdilleen. Yhtenä isona eronahan tässä vanhaan on lens memory, joka aika kivaksi osoittautui jo tässä vaiheessa kun tuon scope scriikin kanssa leikkii. Tässäkin tapauksessa toki tarvitaan Madvr:n apua, mutta mitäpä se haittaa kun sellainen kerran on. Asensin muuten myös toisen HDMI:n Madvr:n ohi, mikäli sitäkin asiaa haluaa testailla. Madvr:n asetuksista vastaavasti totesin, että tykkihän siis asentuu sinne tietysti uutena, joten käytännössä paljon asetuksia pitää vielä säätää ja katsoa kohdilleen. Joka tapauksessa jo tässä vaiheessa ilman kalibrointeja voin sanoa, että ero kuvassa on huomattava. Vähän niin kuin äänen kanssa, liikkeessä ja messuilla asioita voi testailla, mutta vasta kotona omassa ympäristössä sen todellisen sopivuuden sitten vasta huomaa.

Uutta olen kuitenkin taas oppinut, nimittäin jotenkin oma pelko oli. että kirkkaammalla tykillä huoneen valoisuus tavallaan lisääntyy, niin kuin televisio tekee, mutta eihän tässä niin käynytkään. Kuva on toki kirkkaampi, mutta valkokangas ei sillä tavalla heijasta valoa kuin TV tekee, eli kuva on edelleen hyvin elokuvamainen, etenkin kun itsellänihän edelleen tuossa on harmaansävyinen kangas. Kaksi asiaa jossa eron kuitenkin näkee todella selvästi, eli kuva on todella paljon tarkempi ja ikäänkuin jokainen väri on todella paljon teärävämpi, kirkkaampi ja laadukkaampi. Toinen asia missä sitten todellinen ero vasta tuleekin esille on HDR, esimerkiksi kun testailin Super Mario leffaa, räjähdykset alussa ovat todella todella vakuuttavia. Ensivaikutelma siis on todella huikea!

Sen enempää tosiaan ei jaksanut nyt keskittyä asenteluun vaan veri veti väkisinkin leffan pariin, etenkin kun tiesin, että tälläinen uutuus kuin Wolfs oli tullut Apple TV plussaan, jonka tilaus taitaa muuten olla juuri muutenkin loppumassa. Mistä leffassa siis on kyse? Leffan pääosissa yhteen palaa jälleen kaksi leffamaailman kovimpia tekijöitä, George Clooney ja Brad Pitt. Niin, siis samat herrat jotka tähdittivät erittäin menestyksekkäästi myös juuri katsomaani Oceans 11 leffaa, josta kuulin muuten myös eilen huhua, että uuttakin siihen liittyvää olisi tulossa. Prad Pittiä olen viimeaikoina kritisoinut monesta leffasta tai en ole tykännyt hänen rooleistaan, mutta nyt taas kaikki toimii loistavasti ja tälläisestä Pittistä nimenomaan tykkään. Clooney on loistava, ja tästä parivaljakosta se vieläkin vakuuttavampi, mutta toisaalta yhdessä tämä tandemi toimii loistavasti. Muutenkin leffassa kaikki toimii hyvin, tälläinen keskenäinen jatkuva nahistelu ei aina toimi, mutta tässä sekin kuulostaa hyvältä läpi leffan. Juoni on aika mielenkiintoinen ja ei ennalta arvattava, eli hyvinkin nautinnollinen oli tämä leffa kokonaisuuteena. Ja mainittakoon vielä, että erittäin erittäin laadukast tekele, kuten Apple TV tuppaa olemaan. Nyt ei ratsastettu vain kahdella suurella nimellä, leffa toimii muutenkin.

Jos nyt pääsit tähän asti, niin varmasti kaikkia sitten kiinnostaa se kuva. Ja kyllä, tämä leffa olis kaikessa tummuudessaan hyvä osoitus siitä, kuinka tumma sriimattu kuvakin voi näyttää projektorilla todella loistavalta. Kuva oli vanhaan verrattuna erityisen tarkka ja kirkas, tuntui että tummalla taustalla kaikki valo, esimerkiksi juuri sade, vesilätäköt ja muut näyttää ihan älyttömän hyvältä. Toki edelleen HDR on sitten ihan oma lukunsa, ja kyllähän kaikki värit hyppäävät kuvasta aivan eri tavalla esiin. Olen lopulta todella positiivisesti yllättynyt kuvanlaadun parannuksesta, tälläistä en edes uskaltanut haaveilla, vaikka tiesin, että aika monta porrasta nyt otetaan kerrallaan eteenpäin. Netissä paljon puhutaan sanoilla dimishing return, eli kuinka jossain vaiheessa rahaa voi laittaa loputtomasti, mutta muutosten määrä pienenee kaiken aikaa. Tässä tapauksessa voin vielä hyvällä omalla tunnolla sanoa, että tämä hankinta antaa rahalle riittävästi vastinetta jotta asiaa ei tarvitse enempää miettiä.

Loppuun vielä pari sanaa äänistä, ihan vaan sen vuoksi, että tässä oli taas kyseessä todella hyvä leffa. Leffa oli hyvin pitälti 7.1.2 materiaalia, mutta sitten kun tarvittiin, äänikentästä kyllä löytyi kaikki 9.1.6 kanavaa. Ei kuitenkaan koko aikaa, vaan juuri tarkalleen silloin kuin sitä tarvittiin. Leffassa oli myös hyvin paljon erilaisia kohokohtia, etenkin juuri surroundeja ja pannusta tässä käytettiin todella hyvin. Objekteja ei tässä kovinkaan paljon liikkunut, mutta toisaalta eipä tässä äänien puolesta mitään ilotulitusta siinä mielessä ollutkaan tarjolla, että kyllä leffa lopulta suurimmaksi osaksi perustui dialogiin. Silti, ihan mahtava ääniraita, voisi harkita ihan jopa top-listalle asti.

Tuli sitten hieman ex-tempore lähdettyä tänään leffaan. Oli nimittäin tarkoitus hieman huomenna mennä kun tiesin, että paljon odotettu jatko-osa Jokeri-leffalle on tulossa ensi-iltaan, mutta huomasinpas sitten että leffa olikin ennakkonäytöksessä paikallisessa Biorexissä jo tänään ja väkeäkin tulossa paikalle varsin kivasti. No, eipä muuta kuin nokka kohti teatteri ja tarkastamaan millainen masterpiece on tällä kertaa ruudulle saatu.

Tuosta viimeisestä lauseesta varmaankin osaa jokainen jo rivien välistä lukea, että minkälaisin odotuksin tänään leffaan lähdettiin. Ensimmäinen Joker oli yksi varmasti parhaita leffoja, joita on koskaan tehty ja sen leffan olenkin nähnyt jo useampaan kertaan ja rankasta aiheesta huolimatta voisin vielä katsoa monta kertaa uudelleenkin. Erityisesti ensimmäisestä leffasta mieleen on jäänyt aivan sairaan hyvät musiikit ja nimenomaan sellainen jykevä ja mahtava kokonaisuus, ei niinkään mitkään yksittäiset effektit tai vastaavat. Tässä leffassa tunnelmaan päästiin aivan ensimmäisestä hetkestä lähtien, ja leffa tuntuu alussa hyvinkin toimivalta jatkolta edelliseen. Toki, tuo aivan alku tai intro, on kyllä hyvin mielenkiintoinen ja itse asiassa aika makeasti tehty. Mutta äänimaailma muistuttaa alussa todella paljon ensimmäistä ja jykevät musiikit ja tunnelma täyttää isommankin leffasalin helposti. Fiilis on aika hyvä ja odottavainen. Leffan edetessä musiikki ja tietysti Lady Gaga ottaa jatkuvasti isompaa roolia kaiuttimista, joka valitettavasti menee mielestäni hieman jo liialliseksi ja tekee tästä leffasta enemmän jo musikaalin kuin mitään muuta. En sano, että nuo kohtaukset ja musiikit ovat mitenkään huonoja itsessään, mutta kyllähän ne jotenkin leffaa hieman pitkittävät. Leffan kesto siis sellainen kaksi ja puolituntia, jonka olisi helposti saanut väännettyä hieman lyhyempäänkin pakettiin. Muuten äänissä ei paria kohtaa lukuunottamatta ollut mitään maata mullistavaa. Itse istuin aika reunassa, joten äänet olivat jälleen aika vasemmalle painottuvia, mutta ne kohdat, jotka jäivät hyvin mieleen, olivat eräs laukaus, joka tuntui kuin olisi ammuttu ruudulta yleisön läpi suoraan takaseinään, ja toinen, jossa jokainen varmasti tipahti tuolista, jos tuossa vaiheessa vielä kovin keskittyneesti oli leffaan uppoutunut, mutta saatte itse selvittää mistä puhun.

Yleisesti ottaen leffa oli taas aivan älyttömän laadukkaasti tehty ja toki nuo New Yorkin maisemat saavat itsellä aina fiilikset kattoon. ”Maisemat” olivat leffassa kohdillaan ja mitään yksityiskohtaa ei ollut jätetty huomioimatta. Joaquin Phonix oli mielestäni erittäin hyvä, mutta ei silti millään tavalla tuonut roolia uudelle tasolle, tai varsinaisesti edes antanut roolille hirveästi uutta näkökulmaa. Sanoisin etenkin loppua kohden ehkä hieman laimentuneen, jotenkin ehkä samaa fiilistä koko leffasta, alku jäätävän hyvä, mutta loppua kohden ehkä punainen lanka sitten alkoi hieman kadota. Lady Gaga ei tässä nyt valitettavasti pääse millään sille tasolle, jolla häntä olen ihaillut kerta toisensa jälkeen A Star is Born leffassa. Suoraan sanottuna tästä tuli nyt aivan liikaa Gaga-leffa ja Joker jäi enemmän varjoon. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta itselle ei toiminut kyllä niin hyvin, Margot Robbieta ehkä oli hieman enemmänkin ikävä.

Mutta jos odotukset olivat korkealla, niin siihen nähden erittäin hyvä elokuva, joka ehkä vaatii vielä toisenkin katselun, joo, no todellakin viimeistään kotona. Jatko-osana leffa toimi hyvin, mutta ehkä käsikirjoitus jäi kuitenkin hieman liikaa ensimmäisen osan varjoon ja tässä ehkä kuitenkin pyörittiin sitten lopulta hieman liikaa paikallaan. Ensimmäinen leffa oli todella raaka ja monelle hyvinkin ahdistava kokemus, tämä taas enemmänkin jätti sellaisen jakomielisen iloisen musiikin ja rankan historian välimallin, mutta itsessään tämä ei kyllä ahdistuneisuudessaan päässyt lähellekään ensimmäistä, aika kevyttä viihdettä sanoisin. Kannattaako ensimmäinen osa katsoa ennen tätä, niin aivan ehdottomasti, eihän tästä varmaan saisi juuri mitään irti näkemättä ensin ensimmäistä, eli suosittelen hyvin lämpimästi tsekkaamaan sen ensin, jos se nyt vielä on jollain näkemättä, se nimittäin on todellinen Masterpice