Rebel Moon, Netflixin uusi ja paljon hehkutusta osakseen saanut Jack Snyderin uutuus tuli katsottu viikoonloppuna. Itsellä ei sen kummemmin odotuksia eikä oletuksia, en ollut ihmeemmin edes tutustunut leffaan ennen katsomista. Jonkinlainen, Creatorin ja Dyynin sekoitus tämä ehkä oli, mutta jotenkin kyllä jäi todella todella ohueksi. Leffahan oli siis ensimmäinen osa ja jatkoa on tulossa ilmeisesti huhtikuussa. Itselle tästä jäi hieman sama fiilis kuin Dyynistä, en saanut oikein mitenkään kiinni leffan ideasta ja koko leffan ajan olo oli hieman hohhoijaa. En itse asiassa oikein edes ymmärrä miksi tätä leffaa on niin paljon etukäteen hehkutettu, ehkäpä se johtuu Snyderista, vähän niin kuin Nolan-ilmiö, nimellä pitää olla hyvä.

Kuvanlaatukaan ei tässä oikein päätä huimaa, siitä tosin luin jo etukäteen. En oikein ole varma oliko kyseessä enemmän ongelma sen kanssa, että leffa on striimattu vai oliko leffa vaan tarkoituksella tehty tälläiseksi. Olihan leffa siis alusta loppuun aika tumma, että sekin varmasti tekee osansa. En nyt silti oikein ollut tälläisessä leffassa niin innoissani rakeisesta kuvasta, olkoon sitten kuinka elokuvamaista tai ei.

Äänien osalta tästä olisi myös voinut odottaa paljonkin, ja onhan sitä moni todella paljon hehkuttanut, mutta ei kaikki, ja minä yhdyn nyt kyllä jälkimmäisiin. Leffan äänet eivät etenkään tälläiseen leffaan olleet kovinkaan hyvät, suorastaan aika iso pettymys. Bassoa kyllä välillä tarjoiltiin ihan kivasti, mutta muuten ei mitään ihmeellistä. Se mikä kuitenkin oli kaikista suurin pettymys, oli se että kun nyt on tottunut todella aktiivisiin Netflix leffoihin, niin tämä ei ollut aktiivinen, ja lisäksi esimerkiksi kattoon tulevat äänet kuuluivat lähinnä vain yhdestä tai kahdesta kaiuttimesta. Objektit eivät leffassa liikkuneet ollenkaan, eikä oikein mitään sellaisia wow-hetkiäkään jäänyt mieleen. Köyhä oli esitys tältä hehkutetulta leffalta, mutta ei kyllä jatkoon minulta, eikä suoraan sanottuna nyt huhtikuutakaan tarvitse liikaa odotella.

Muuten sitten joulu on leffojen suhteen ollut aika rauhallista aikaa. Tänään katselin televisiosta uuden vuonna 2022 valmistuneen Susikoira Roi-leffan, jonka olemassa olosta en itse asiassa edes tiennyt. Ihan kiva leffa, mutta olisi hyvin voinut tehdä ihan omankin leffan, eihän tuossa nyt oikeasti ollut mitään tekemistä niiden huikeiden Roi-sarjojen kanssa, joita omassa nuoruudessa tuli katsottua ja luettua. Hyvä leffa sinällään, mutta halpa kopio sanoisin minä. Muuten sitten telkkarissa on pyörinyt lähinnä Joulutarina, joka päivä, joten sitäkään ei nyt tullut sitten tänä jouluna muuten katsottua. Joulu on kuitenkin ohi, ja takaisin taas leffojen pariin.

Aika usein leffoista, joita tulee ostelua on suositukset tulleet joltain tyypiltä Youtubesta. Saattaa olla, että leffa on mainittu jossain podcastissa tai sitten leffa on ollut ihan jossain arvostelussa. Etenkin tälläisissä tapauksissa äänet on se juttu mitä metsästä. Toki siis katson usein leffojen arvosteluja muutenkin netistä ja sen perusteella tulee usein valittua katsottavaa, mutta silloin kyseessä useimmiten striimatuista leffoista. Sellaiset leffat, joita erityisesti sitten kehutaan äänien puolesta, menevät usein jos ei suoraan hankintaan, niin ainakin hankitalistalle odottamaan sopivaa hintaa. Useimmiten tällöin leffat myös osuvat, eli aika harvoin tulee ostettua leffaa, jossa on huonot äänet, vaikka sitä olisi monessa paikassa kehuttu. Aina kuitenkaan ei silti osu, tällä kertaa leffana Open Range.

Leffa tuli hankittua sen vuoksi, että eräs tyyppi nosti sen pariinkin kertaan eri podcasteissa esiin parhaana ampumakohtauksena koskaan. No, tästä asiasta en nyt kyllä tällä kertaa ole aivan samaa mieltä. Kyllähän tässä leffassa ampuiltiin ihan huolella vanhaan lännen malliin, mutta ei ne äänet tässä 5.1 leffassa nyt kyllä millään päässyt uudempien Atmos-leffojen svääreihin. Ampumiset olivat kivoja, eivät kuitenkaan mitenkään erityisen matalalta tulevia tai jykeviä. En myöskään millään voin sanoa, että ne laukaukset olisivat myöskään surroundeissa mitenkään erityisen hienosti nyt viuhahdelleet. Aika sellaista peruskauraa sanoisin tähän väliin.

Mutta, ei tämä nyt silti leffana taas vastaavasti ollut mikään pettymys. Eikä ne äänetkään siis, mutta ei niin hyvät kuin hehkutuksen perusteella odotin. Mutta leffana siis todella hyvä, eikä sikäli ihme, että pääosissa kuitenkin nuoret Kevin Kostner, Robert Duval ja Diago Luna. Leffa on siis vuodelta 20o3, eli tästäkin eeppoksesta jo sellaiset kaksikymmentä vuotta aikaa. Juoni itsessään on aika simppeli, eikä tuo Open Rangekaan nyt leffasta niin hirveästi kerro, vaikka siitä toki kyse. Jotenkin hyvin tälläinen perinteinen kukkotappeluleffa, jotenkin voisin uskoa tuolle aikakaudelle hyvin ominainen ja todellinen. Leffassa kuitenkin tarina kulkee koko ajan hyvin eteenpäin ja lopputaisteluillekin annetaan kunnolla aikaa kehittyä ja päättyä.

Mutta nyt se leffa menee hyllyt jatkoksi ja eteenpäin. Viikon aikana Trinnov sai uuden päivityksen ja sen parissa loppuviikko onkin sitten taas mennyt sujuvasti. Olen myös taas koittanut opiskella uutta, eli kun aikaisemmin Trinnovissa subbarit oli kalibroituna yksi kerrallaan, niin nyt opettelin ne kalibroimaan ”yhdeksi”. Näinhän se siis yleensä on tarkoitus tehdä, mutta ilmeisesti Trinnov ei tätä kuitenkaan aivan itsenäisesti osaa. No, nytkin tuli käytettyä kyllä automatiikka aika paljon avuksi, mutta jonain päivänä tuokin tulee varmasti vielä tehtyä manuaalisesti. En vaan oikein tiedä onko sille tarvetta, jos kerran käyrä on nytkin jo viimeisen päälle suora, mitä lisäarvoa siitä sitten tulisi. Kaiuttimien suhinaan on edelleen myös koitettu löytää yhtä sun toista ratkaisu, tuloksetta. Nyt olisi kuitenkin tulossa DB25->XLR tyyppiset balansoidut johdot, jolla ainakin Rotelit pitäisi saada hyvin haltuun. Saapä nähdä auttaako se asiaa vai ei. Muuten ei kyllä mikään johto tai maadoitus ole asiaa korjannut. Pieni vika joka ei varsinaisesti haittaa katselua, mutta kuitenkin kiva saada jossain välissä kuntoon.

Toinen juttu jonka parissa aloin askarrella eilen oli kuvan hieman uudenlainen ohjaaminen. Päätin nimittäin ohjata kaiken materiaalin sitten kuitenkin Vertexin kautta. Eli nyt Apple TV, Shield, Panasonic ja HTPC signaali menee suoraan Vertexiin, siitä äänet omaa johtoa Trinnovin yhteen HDMI porttiin ja kuva HTPC:lle MadVR käsittelyyn. Tähän kokeiluun muutama syy. Ensinnäkin Trinnovissa on ollut sellainen haaste, että kun se pitää laittaa trikkerillä päälle ja sen jälkeen käynnistys kestää jonkin aikaa (Trinnov on siis tietokonepohjainen), niin Harmony ei ole oikein saanut oikeaa kanavaa koskaan päälle. Joo, sen kyllä olisi saanut säätämällä viiveet kohdilleen, mutta nyt kanavan vaihto tapahtuu Vertexin kautta ja se on tuntunut toimivan kyllä ihan hyvin. Okei, onhan tässä toki edelleen toiveissa myös kuvanlaadun parantaminen edelleen, mutta niiden säätämistä pitäisi opetella paljon paljon lisää.

Nyt kuitenkin tämä postauksen hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Onpahan ollut viikko, mutta nyt onneksi lomalla ja kerkeää taas ensinnäkin leffojen pariin, mutta toisaalta myös kirjoittamaan tänne blogiin niistä mitä on jo katsottuna. Ensimmäinen sellainen on viime viikonlopulta kun tuli katsottua iltaleffana Pain Hustlers, joka perustuu todelliseen tarinaan lääketeollisuuden suuresta huijauksesta. On muuten aika kylmääviä välillä nämä tarinat, tässäkin kuitenkin leikitään ihmisten hengillä, mutta silti härskiys ja ahneus ei tunne rajoja. Isossa bisneksessä lopulta ihmishenki on aika mitätön asia ja kun kaikelle vielä sokaistuu, voi jälki olla aika ikävää.

Leffa sinällään on aika hyvä ja kertoo kyllä tarinasta oleellisimman. Leffa etenee suhteellisen hitaasti, siis hyvällä tapaa, mutta loppua kohden tarina alkaa auteta enemmän ja enemmän, samoin kaiken merkityksen alkaa tajuta. En tiennyt etukäteen leffasta sen suuremmin, joten leffahan näyttää alkuu ihan positiiviselta menestystarinalta. Mitä pidemmälle leffa menee sitä enemmän se alkaa kuitenkin ahdistamaan. Loppukin on aika jäätävä, siinä annetaan ihan suoraan ymmärtää, että tälläistä voisi tapahtua ihan vaan, että sorry, empä ajatellut. Toisaalta, silloin kun isolla kädellä huijataan, niin hölmöjä usein käytetään surutta hyväksi.

Tosi tarina on kuitenkin aina tositarina, joten tykkäsin tästä kyllä. Ääniä tässä ei tietystikkään tarvittu, joten hyvää hiljaisen katselun materiaalia. Tarina ei ollut itselleni tuttu, joten jotain uutta sitä tuli taas tämänkin leffan kautta opittua. Emely Blunt oli loistava, eikä tässä nyt muutenkaan mitään vikaa ollut. Kiva leffa.

Ei varmasti vuoden viimeinen arvostelu tai leffa, mutta todennäköisesti aikalailla viimeinen 4K hankinta tälle vuodelle, jos nyt ei mitään ihmeellistä esim käytettynä satu eteen tulemaan. Titanic on varmasti yksi maailman tunnetuimpia ja ikonisimpia klassikoita, joka ei todellakaan vanhene koskaan. Leffasta on jo kiitettävät lähes kolme vuosikymmentä aikaa, joten nyt vihdoin oli varmasti aika jo saada tästäkin leffasta 4K-restoraatio, ja päivän selvää oli alusta lähtien, että hankintalistalle se menee välittömästi kun saapuu. Leffahan ei siis virallisesti ole vielä myynnissä, mutta tuoreen Future Movie Shopin yhteistyön johdosta sain oman kappaleeni ostaa taas ajoissa arvosteltavaksi.

4K restorointeja on tullut jonkin verran viimeisen pari vuoden aikana katsottua ja on todella hienoa, että näitä klassikkoja tuodaan tähän päivään. Titanic menee nyt tässäkin asiassa aivan omaan luokkaansa. Tätä yhdentoista Oscarin leffaa ei turhaan kehuttu silloin, eikä tätä uutta restorointiakaan ole hehkutettu tippaakaan liikaa. Moni on nostanut tämän levyn jopa vuoden parhaaksi levykseen, eikä siinäkään ole mitään väärää. Mutta se mikä itseäni hämmentää leffassa kaikista eniten on se, että vaikka monesta leffasta on tehty upeita restorointeja, kuva on ollut viimeisen päälle upeaa kuten Jaws-leffan restoroinnissa, mutta usein ominaisuutena siinä sivussa on tullut todella vanhalta näyttävät ihmiset. Okei, Jaws ja Duel ovat vielä hieman vanhempaa tuotantoa kuin Titanic, mutta silti ihmiset tässä leffassa eivät näytä tippaakaan vanhoilta, vaan koko leffan voisi hyvin uskoa olevan uutta tuotantoa. Vaikea selittää mitä yritän kertoa, mutta jokainen varmasti ymmärtää. Ehkä se viesti on se, että lavastukset, puvustukset muu rekvisiitasta meikkaukseen on niin jäätävän hienosti tuolloin tehty, että aika ei näy niissä lainkaan.

CGI:istä puhutaan myös paljon ja olihan tämä leffa siinäkin aikamoinen tienavaaja. En silti itse koe sitä leffassa tippaakaan häiritsevänä tekijä tai että se jotenkin erityisesti nousisi leffasta esiin. Kuvanlaatu on upeaa ja esimerkiksi legendaariset kuvat laivan kannella auringonlaskun aikaan ovat maagisen hienoja nostalgiahetkiä. Leffan tarinahan on kaikille tuttu, tai no sanotaan, että Titanicin tarina. Jotenkin kuitenkin tuntuu että itse tarina tässä leffassa saa lisäarvoa jokaisella katselukerralla. Rosen tarina saa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia ja herättää hyvin paljon tunteita. Tämä niin sanottu sivutarina on todella hienosti luotu ja nyt kun kuvan laatukin on aivan eri, nostaa se kaikki merenalaiset kuvatkin aivan uudelle tasolle. Elokuvan rakkaustarina on koskettava, ja vaikka se ei totta olekaan, on se vallan upeasti yhdistetty kertomaan tarinaa itse historiasta. Elokuvassa myös käsitellään hienosti luokkkajakoja, ihmisen arvoa ja arvottomuutta ja paljon sellaisia asioita, joita leffa saa miettimään enemmän ja enemmän mitä useamman kerran sen katsoo. Leffanhan katsoin juuri jonkin aikaa sitten uudelleen Blurayltä, mutta kyllä tämä kokemuksena meni nyt aivan omalle tasolleen. Tästä muuten suora linkki tuohon kolme vuotta vanhaan päivitykseen.

Äänien osalta leffa ei jätä kiveäkään kääntämättä ja ääniraita on todella upeaa kuunneltavaa alusta loppuun. Leffan ehdottomia huippuhetkiä ovat nuo laivan murinat, jotka ovat niin vakuuttavia, että laivan taipumisen voi tuntia luissa ja ytimissä asti. Tavalliselle katsojalle ääniraita on todella valtava päivitys vanhaan ja siitä ei varmasti jää mitään puuttumaan. Se mikä itseäni tässä ihan aavistuksen jäi kuitenkin mietityttämään oli se, että vaikka takakannessakin lukee 7.1.4, niin kyllä tämä valitettavasti on vain 7.1.2 miksaus. En toki koko leffaa katsonut Atmosviewerin kanssa, mutta kaikki ne kohdat, joissa tuota tiirailin niin katossa aktiivisena oli vain kaksi keskimmäistä kanavaa. Tekikö tuo nyt sitten leffasta sen huonomman, ei varmasti, tunnelma oli luotu niin upealla tavalla, ja tunnelma oli erityisen upea myös niissä hetkissä kun käytössä oli vain alakanavat. Niin, ja todettakoon siis vielä se, että nuo seitsemän alakanavaa sitten taas vastaavasti olivat aktiivisena ihan jatkuvasti. Sellainenkin yksitysikohta muuten pitää vielä nostaa esiin, että yleensä kun leffa päättyy ja alkaa loppumusiikki, tulee ääniä käännettyä jo alemmas, oli kyseessä kuinka hyvä biisi sitten tahansa. Tällä kertaa käänsin volyymiä ihan huolella ylöspäin, sillä onhan tuo Celine Dionin My heart will go on edelleen ehkä paras leffabiisi koskaan.

Eli nyt jos et ole leffaa koskaan nähnyt, on se suorastaan pyhäinhäväistys ja vihdoinkin aika se katsoa. Jos puolestaan olet leffan nähnyt DVD tai Bluray laadulla niin päivittämistäkin voin lämpimästi suositella. Omani ostin Future Movie Shopista nopealla toimituksella ja tietysti suomiteksteillä, omasi voin hankkia samasta paikasta vaikka klikkaamalla tästä! Seuraavaksi sitten viikonloppuun jotain muuta, ja josko se Trinnovin päivityskin sieltä kohta saapuisi niin pääsisi taas vähän kalibroimaan laitteitakin. Ai niin, ja yksi syy miksi kalibrointeja niin kovasti odotan, ajattelin nyt vihdoin luottaa sen verran Trinnoviin (itseeni) että ajattelin laittaa kaikki subbarien asetukset sen hoidettavaksi. Tähän asti siis olen edelleen pitänyt High Pass Filterin varmuuden vuoksi Behringereissä, jotta en riko Martyjä ennen kuin osaan Trinnovia tarpeeksi käyttää.

Ford vs Ferrari, tai suomalaisittain Le Mans, yksi parhaista leffoista joita olen nähnyt, tai niin ainakin muistelin. Tämän katsomisesta on nimittäin jo jonkin aikaa, mutta mielessä leffa on kyllä ollut jo pitkään. Leffa sai aikanaan Oscarin äänistään, eikä suotta. Tämä on aivan kiistatta ollut yksi parhaista Atmos-leffoista mitä olen nähnyt, mutta edellisen kerran jälkeen on tapahtunut paljon. Ensinnäkin huone on uusiutunut todella paljon, eikä vähiten sen vuoksi, että Arcam on sen jälkeen vaihtunut Trinnoviin. Tästä syystä leffan uudelleen katsominen on tullut nyt todella ajankohtaiseksi, se on vaan odottanut sopivaa hetkeä tullakseen. Eikä tämäkään ole ainoa syy, nimittäin leffa sai aika varteenotettavan kilpailijan, nimittäin Gran Turismon.

Pikkaisen liikkuvia osia vielä tähänkin leffa-hetkeen, eli olin siis aikaisemmin testaillut noiden takasurroundien suuntausta ja aivan täysin kohdillaan kalibroinnit ei tätä leffaa varten olleet. Mutta toisaalta, nyt ideana nimenomaan oli testata surroundien toimivuutta korvilla, joten parempaa leffaa ei taida tähän tarkoitukseen montaa olla. Leffan ensimmäisen muutaman minuutin olen katsellut jo moneen kertaa demona, ja kyllähän se nyt kuulosti taas ihan sairaan hyvältä. Olen myös tähän asti erittäin tyytyväinen muutoksiin, surroundeissa, ääni on selkeästi takana parantanut, ja se mitä olen aikaisemmin ehkä ajatellut huonoina ääninä takana (leffassa) tai sitten liian hiljaisina surroundeina parani nyt kerta heitolla. Pieniä asioita, mutta pala palata aina voi hieman parantaa kun oppii uutta.

Mitenkäs sitten se leffa? No ensinnäkin äänten osalta edelleen todella jäätävän hyvä, mutta kyllä edelleen tämänkin kuuntelu kerran jälkeen olen nyt sitä mieltä, että kukkulan kuningas on vaihtunut ja Gran Turismo on ottanut Racing-leffojen tittelin varmoin ottein haltuun. Gran Turismo on vaan kaikin puolin tämän leffan tasolla, tai paljon edellä. Okei, toisessa leffassa hieman eri aikakausi ja sille aikakaudelle varmasti autot kuulostavat täydelliseltä, mutta Gran Turismossa autot ja äänet viedään aivan uudelle vuosituhannelle, kirjaimellisesti. Äänet tässä ovat loistavat, mutta Gran Turismossa tilaääni on vakuuttavampi, autojen äänet murisevat paremmin ja muutenkin kaikki toimii. Atmosta ja tilaa tässä käytetään edelleen upeasti ja onhan se ero vanhaan iso, ei ehkä kuitenkaan ihan niin suuri kuin odotin, tai sanotaan näin, että odotin tämän ehkä pystyvän Trinnovilla haastamaan Gran Turismoa paremmin, mutta ei tällä kertaa.

Itse leffanakin tämä edelleen toimii loistavasti, enkä ollut yhtään väärin tätäkään muistanut. Tää on edelleen varmasti yksi suosikkileffojani, ja vaikka ehkä ihan kokonaan en tätä nyt ainakaan hetkeen tule katsomaan niin aivan varmasti taas jossain välissä ja jos joku muu taas ehdottaisin, niin mukana olisin varmasti. Matt Damon on loistava, mutta samoin on Christian Bale ja John Bernthal. Silti, leffan ehdoton timantti ainakin näin toisella katsomiskerralla on Henry Ford kakkosta esittävä Tracy Letts. Letts on hauska, epätoivoinen, rohkea, päättäväinen, nössö ja aivan kaikkea siltä väliltä. Kuitenkin, leffa herättää suuria tunteita ja loppuratkaisukaan ei jätä julmuudessaan ketään kylmäksi. Loistava leffa tälläkin kertaa!

Olin muuten viime viikolla hieman kipeänä ja käytin sitten saikkupäivän huolella hyväksi, nimittäin Game of Thrones ykköskausi onkin sitten jo katsottuna. Mietin mistä ihmeestä etsin tälläiseen koskaan aikaa ja kiinnostaako edes, no, kiinnosti ja nopeastihan se sitten taas meni. Kuvan ja äänen laatu on jotain aivan toista maata kuin oli aikoinaan HBO:lta striimattuna, mutta muuten kyllä kokemus aika sama, hieman hidas alku, mutta kun vauhtiin pääsi nii nopeasti ne piti katsoa. Tälläkin kertaa hieman katkera Ned Starkin kohtalosta, mutta jossain välissä sitten jatkuu taas tämänkin katselu. Viikonlopulle on nyt kuitenkin tiedossa jotain ihan muuta, katsokaahan instasta mitä!

Viime viikon varmasti kohutuin leffa Netflixin puolella oli varmasti Leave the World Behind. Itsellä tuo oli heti perjantaina mielessä, mutta jäi sitten vielä hetkeksi odottelemaan. Lauantaina tuo kuitenkin sitten laitettiin heti ruudulle, ennen kuin alettiin mitään testailuja tekemään. Netflix on viimeaikoina yllättänyt useaan kertaan etenkin todella loistavilla ääniraidoilla, ja Leave the World Behind ei tee tässä poikkeusta. Leffan ääniraita parasta pitkään aikaan ja ennen kaikkea se on erittäin aktiivinen 9.1.6 miksaus. Olen pitkään hieman jopa miettinyt, että onkohan mulla Trinnovin asetuksissa kaikki ruksit paikoillaan kun tuntuu ettei objektit liikun viewerissä koskaan, mutta tässä leffassa sitä toimintaa oli sitten senkin edestä. Vaikka tässä miksaaja on varmasti ajatellut laittaa mukaan kaikki parhaat kikkansa, niin silti missään vaiheessa ei tullut fiilista, että siinä olisi jotain liikaa.

Ääniraita on todella uskollinen leffan tapahtumille ja täydentää ruudun tapahtumat kokonaisuudeksi aivan ennen kokemattomalla tavalla. Tälläinen leffan ääniraidan pitäisi olla ihan jokaisessa leffassa. Ja korostetaampa vielä tässä vaiheessa sitä, että kyseessä ei ole sci-fi leffa, ei toiminta leffa, vaan enemmänkin trilleri draama. Tällä yritän sanoa vain sitä, että loistavan Atmos-ääniraidan voi kyllä tehdä mihin tahansa leffaan, jos viitsii hieman nähdä asian suhteen vaivaa. On vaan ihan pirun paljon siistimpää jos joku pikkulintu lentää oikeasta takakulmasta kahdeksikon pään päällä ja siitä takakulman kautta eteen, kuin se, että joku vaan piipittää vähän jossain yhdessä kulmassa luomassa tunnelmaa. Tälläisiä esimerkkejä tässä leffassa oli pilvin pimein. Äänillä voidaan toki tehdä paljon muutakin, esimerkiksi tässä leffassa parikin kertaa oli tilanne, jossa kaksi erilaista ns päällekkäistä hetkeä kuvattiin aika hienosti, ja äänillä luotiin täysin omanlainen vaikuttavuus ja teho noihin kohtauksiin. Turhaan ei ole kehuttu, että Netflix on todella alkanut panostaa ääniin.

Eikä muuten itse leffakaan ollut sen hullumpi. Juonesta on paljon mielipiteitä netissä ja aika monessa tuntuu olevan valloillaan ajatus, että leffaa rakennetaan ja rakennetaan ja rakennetaan, mutta sen jälkeen leffa lässähtää, kun mitään loppuratkaisua ei tulekaan. Itse olen hieman erilinjoilla, mielestäni leffan lopetus on suorastaan nerokas. Itse en ainakaan tuota osannut odottaa ja nykypäivänä useammin ongelmana on ”nerokas” lopetus jonka voi kuitenkin nähdä tulevan jo kilometrin päästä, tätä en osannut odotta, ja vaikka monen mielestä leffa saattoi loppua kesken, minä tykkäsin. Leffassa haluttiin myös ottaa paljon kantaa, tai ehkä niinkään ottaa kantaa vaan ylipäätään herätellä katsojia miettimään minkälaisessa orjayhteiskunnassa elämme, ja miten vaikeaa siitä oikeasti on päästä eroon, tai hätätilanteessa selvitä. Olemme niin riippuvaisia sähköstä, netistä, ohjelmista, puhelimista, somesta jne jne. Mitenköhän maailmaa on ennen kaikkea tätä tähän päivään asti selvinnytkään. Mutta onhan tuo silti mielenkiintoinen ja toisaalta myös pelottava mielikuva (ei leffoissa kyllä eka kerta), että Elon Musk painaa yhtä punaista nappia ja kaikki maailman Teslat yht äkkiä alkavat kasaantua yhteen risteykseen.

Leffa on muutenkin mielenkiintoinen tapaus. Pääosassa Julia Roberts, jota en taas muista hetkeen nähneeni missään. Roberts on todella kovan luokan rutinoitunut ammattilainen, mutta jotenkin jäi kuitenkin sellainen fiilis, että tässä olisi hyvin voinut toimia joku muukin. Toisessa pääosassa sitten itselleni hieman tuntemattomampi Mahershala Ali, josta muuten huhutaan, että sai roolin johon alkuun oli pitänyt tulla Denzel Washington. Mitään muita kiemuroita tai syitä en tähän tiedä tai lukenut, mutta hyvä näin, sillä Ali toimii roolissa loistavasti. Hän on hyvin salaperäinen, kokoajan tuntuu, että katsojalle ei kerrota oikein mitään, mutta silti jatkuvasti niin niin vakuuttava. Olihan herran kuin ilmetty Idris Elba, joka myös olisi tähän sopinut kuin nenä päähän, mutta eipä häntäkään tarvitse joka leffaan kuitenkaan laittaa. Niin, ja olihan tässä muutama muukin tuttu nimi, vai mitä sinulle sanoo nimet Ethan Hawke tai Kevin Bacon?

Mutta siis, tykkäsin, en vähiten äänien vuoksi, mutta voi tätä kyllä suositella tsekattavaksi. Leffan jälkeen kuitenkin sitten alkoikin pikku testailut. Ensimmäiseksi virittelin mikrofonin paikalleen ja testasin lähtötilanteen. Sen jälkeen ruuvailin edellisellä viikolla tekemäni taksurroundien toe-in tuet paikoilleen ja mittasin uudelleen. Kysymys siis kuuluu, auttoiko takakauttimien pieni suuntaaminen kohti kuuntelupaikkaa jotenkin mitattuihin äänii. Ja kyllähän sillä oli ihan kivasti merkitystä ja asia näkyi myös käyrissä. Suuntaa olisi voinut kääntää vielä ihan aavistuksen lisääkin, jos siis mietitään tilaa vain yhdelle korvaparille, mutta kyllä huoneessa silloin tällöin on muitakin, joten tuo on nyt kyllä ihan riittävä. Pikku juttuja, mutta aina kun voi joitain tehdä pienellä vaivalla pikkaisen paremmaksi, niin miksikäs ei. Ja ps. kyllähän tuo sitten taas testikuuntelussa teki isomman eron kuin REW:issä.

Toinen testailun aihe olikin sitten se, että onko merkitystä mitattuun ääneen sillä onko pääkaiuttimien edessä yksi vai kaksi kangasta, ja ennen se, kuinka hyvä tuo Eurokankaan kangas oikeasti on, vai onko? En siis sitä ole aikaisemmin lainkaan mitannut, vaan luottanut vaan siihen, että se kuulostaa hyvältä. Tähän (kuten edelliseenkin) ajatus lähti sellaisen kaverin kuin Anthony Grimanin YouTube videosta, jossa näitä asioita käytiin hyvin perin pohjaisesti läpi. Niin, ja Marekhan tästä jälkimmäisestä asiasta myös kyseli kun siellä vierailin avajaisissa. Nyt se on kuitenkin siis testattu, ja rehellisyyden nimissä, yllätyin hieman jopa itsekin, vaikka tuossa kuvaajassa rivien erot on 1db:n niin ero kankaan ja ilman kangasta on todella minimaalinen. Eikä suoraan sanottuna mustalla taustakankaallakaan ollut juuri mitään merkitystä, sen olisi kuitenkin voinut helpolla jättää pois, nyt laitoin kaiken tyytyväisenä takaisin juuri niin kuin ne oli.

Ad Astra kuuluu siihen joukkoon leffoja, jotka on aina halunnut ja aikonut hankkia, mutta jostain syystä se on sitten aina vaan kuitenkin jäänyt ja jäänyt. Osittäin ehkä siksi, että on vaan odottanut oikeaa hintaa, tai sitten muuten. Mutta nyt se kuitenkin tuli jossain vaiheessa hyllyyn hankittua, ja siitäkin huolimatta se on sielläkin jo hetken odotellut. Ehkä se sitten varmaan kertoo asiasta jotain, vaikka ei mulla kyllä mitään suuria ennakkoluuloja suuntaan tai toiseen tämän leffan kanssa ollut. Vaikkakin, odotuksissa siis oli kyllä ääniltään hyvä leffa, ja sen vuoksi toki hankintalistalla.

Ad Astra on siis avaruusaiheinen leffa, ei siinä sinällään mitään ihmeellistä. Leffassa useassa kohdassa tulee flash backejä Gravity-leffaan, tässä on paljon samoja aineksia. Tuokin leffa muuten pitäisi taas katsoa, siitä tullut vaan ekaa varttia katsottua uudelleen ja uudelleen. Leffan juoni ei ole kovinkaan kummallinen, taas ollaan maailman loppua menossa pelastamaan ja samalla sitten vähän ratkotaan suhteita isään ja vähän muihinkin. Pääosissa on tietysti kovan linjan mestareita, Brad Pittistä Tommy Lee Jonesiin, joten kyllähän tällä leffalla pitää jotain odotuksia ollakin. Olin itse asiassa vähän siinä uskossa, että kyseessä oli hieman vanhempikin leffa, mutta eihän tämä ole kuin vuodelta 2019, tai no, onhan siitäkin jo kohta viisi vuotta. Brad Pitt ja Tommy Lee Jones pitävät leffan kyllä hyvin kassassa ja ei tässä leffassa mitää vikaa ole. Tykkäsin kyllä, etenkin siihen nähden, kuinka kauan leffan saaminen ruudulle kesti.

Äänien puolesta leffa oli hyvä, mutta olisi ehkä voinut olla vielä vähän parempikin. Avaruusmaista tilaa oli paljon ja se oli toteutettu kyllä hyvin ja uskottavasti. Muutamat räjähdykset olivat huonetta tärisyttäviä, mutta oliko sitten kuitenkaan mitään sellaista, joka oikeasti olisi jäänyt mieleen. Onhan se nyt kuitenkin niin, että aina näitä avaruusaiheisia leffoja on kiva kuitenkin katsoa, harvoin ne äänet huonoja on. Tuli muuten mieleen tässä sellainenkin leffa kuin Armgeddon, muistatko? Pitäisköhän sekin joskus kaivaa jostain esiin?

Tästä se viikonloppu sitten kuitenkin vasta alkoi, edessä on paljon mielenkiintoista ohjelmaa ennen kaikkea testailujen parissa tiedossa. Olen tässä muutaman päivän työstänyt levyjä, joilla saisi takasurroundit hieman paremmin suunnattua kohti MLP ja ajattelin myös ihan testata miten se näkyy REW:issä. Sitten kun testilaitteet kaivaa esiin, niin samalla pitäisi testata, kuin paljon tuo eurokankaan skriini suodattaa ääniä, samoin kuin takana oleva ääntäläpäisevä musta kangas. Nämäkin siis ihan laitteilla testattuna. Näihin muuten inspiraatio syntyi yllättäen taas Youtubesta ja tällä kertaa löysin erittäin mielenkiintoisen podcastin, jossa Antony Grimani kertoilee juttuja, taitaa olla tämän alan suurimpia osaajia kuitenkin. Tähän sitten vielä lisäksi vähän johtojen testailua, niin kyllähän siinä sitten taas yhdeksi viikonlopuksi on riittävästi tehtävää!

Yksi tämän vuoden suurimmista ja odotetuimmista elokuvista India Jones and Dial of the Destiny saapui vihdoin näin joulun alla myös levylle. Itsehän tämä levy tuli tietysti heti ostettua Future Movie Shopista ja tämä siis yksi niitä leffoja, joita kävin sieltä viime viikolla noutamassa. Leffa itsessään tuli nähtyä jo lehdistönäytöksessä kesällä Helsingissä, ja sen vuoksi oli aika hyvin tiedossa mitä tuleman pitää. Toisaalta leffassa oli paljon asioita, joita odotti toisaalta ei tämäkään leffa mikään vuoden odotetuin kuitenkaan etukäteen itselläni ollut.

Onhan tästä leffasta jo jonkin aikaa aikaa, siis siitä kun sen ensimmäisen kerran näin, mutta olishan se silti voinut vähän paremmin olla vielä mielessä, tai ainakin leffan alku. Jos nimittäin olisin muistanut kuinka vahdikkaasti tämä leffa lähti käyntiin, olisi ehdottomasti pitänyt Mareksoundissa nakata tämä levy pyörimään, eikä Equalizeria. Leffassa nimittäin alkaa tapahtumaan saman tien ja alusta lähtien myös äänet lähtevät hyvin käyntiin. Nyt kun leffan on nähnyt uudelleen, niin aika paljon asioita edellisestä kerrasta tulee mieleen, ja vaikka en nyt edellistä juttua olekaan lukenut. Ensimmäinen asia joka leffasta jää mieleen, on laukaukset, jotka tässä leffassa leffan luonteelle tyypillisesti tulevat aika verkkaiseen tahtiin, jolloin myös osumat kaiuttimiin ovat helpommin kuultavissa. Leffan äänet ovat aika tarkat ja selkeät, puheenkin kuulee hienosti.Jos Mission Impossiblesta jäi erityisesti mieleen tuulilasinpyyhkimet, tästä leffasta teatterista jäi erityisesti kotiin kuunneltavaksi luolakohtaus. Luolakohtaus oli erittäin hyvä, mutta ei kyllä ehkä sitten kuitenkaan ihan niin hieno kokemus kuin tuulilasinpyyhkimet.

Muuten leffa onkin sitten taattua Indiana Jonesia, tai sanotaanko näin, että hieman samalla tavalla kuin Equalizerissa, tässäkin leffasarjassa avattiin todella loistavalla leffalla, sen jälkeen suunta on ehkä ollut aavistuksen laskeva leffasta toiseen, nyt sitten muutaman vuoden tauon jälkeen leffa on nostettu tähän päivään, ja uusin leffa on pääosin loistava. Pääosin tässä tapauksessa tarkoitan ensimmäistä paria tuntia. En edelleenkään tajua tätä loppua ollenkaan, ja siitä lähtien kun astutaan lentokoneeseen, voisin jättää koko lopun katsomatta kokonaan. Voi olla, että se olen vain minä, joka ei ymmärrä, mutta tämä sairas aikamatkailu saisi kyllä jäädä aivan täysin tuonne Marvel-Maailmaan, ja jättää nämä maanläheiset leffat ihan suosiolla rauhaan, siitäkin huolimatta, että India Jonesitkin ovat aina pitäneet sisällään paljon yliluonnollista.

Indiana Jonesista puhuttaessa täytyy muuten tehdä toinenkin viittaus Mission Impossible leffaan, nimittäin jos Tom Cruise ei vanhene lainkaan, niin eipä tunnu paljon Harrison Fordkaan vanhentuvan. Miehen meno senkin kiihtyy, vaikka vuosia mittarissa onkin jo aika monta. Toki eihän herra varmaan tässä ihan joka kuvassa itse ole mukana, mutta siitä huolimatta roolihahmo ei ole mihinkään vanhentunut. Muuten sitten leffassa on myös nuorempaa kaartia, joista etenkin Phoebe Waller-Bridge on kyllä mahtava, erittäin uskottava mutta silti leffaan sopiva pilke silmäkulmassa koko leffan ajan. Mad Mickellesen on aika harvoin huonoja leffoja tehtyt, ja vaikka naama onkin jo aika tunnettu, ei kulunut, mutta tunnettu, niin hänkin pahiksen roolissa on oikein loistava.

Eli kun otetaan leffasta viimeinen vartti pois, tämä reilu pari tuntia on todella hyvää viihdettä ja mikä parasta, aivan varmasti sellainen leffa jonka voi katsoa vielä uudelleenkin. Leffa ei ole kovin vakava tai syvällinen, mutta sellainen todellakin hyvälle mielelle saava, samalla kun tietynlainen nostalgisuus nousee jatkuvasti pintaan. Vanhaa on kunnioitettu, mutta silti erittäin hienosti tähän päivään tuotu leffa. Äänet ovat loistavat läpi leffan ja senkin vuoksi loistavaa viihdettä. Tällä kertaa itselle tavallisella 4K-levyllä, Stealbookia en nyt tästä kaivannut, mutta aivan varmasti loistavaa täytettä hyllyyn!

Sitten päästäänkin tämän hyvin mielenkiintoisen tapauksen pariin. Eli kerroin jo edellisessä postauksessa hieman taustaa tästä leffasta. Olen ihan ehdottomasti tykännyt kahdesta ensimmäisestä, vaikkakin toinen ei ollut leffana lähellekään ensimmäisen tasoa. Aavistuksen väkisin väännettyä, liian paljon pelkkää tappamista, vaikkakin äänien puolesta erinomaista settiä. Ehkäpä juuri tuosta johtuen tämä leffa ei ollut ostoslistalla kovinkaan korkealla, enkä sitä siis leffassakaan käynyt katsomassa. Silti joku leffan suhteen jäi kuitenkin mietityttämään ja Future Movie Shopista tämä piti sitten kuitenkin ostaa katseluun.

Leffa tuli itse asiassa avattua jo Mareksoundilla ja ajattelin, että tässä leffassa on varmasti heti alkuun jotain kivaa toimintaa, jolla heidän uutta huonetta vois testailla. No, eipä kyllä hirveästi ollut. Kuitenkin jo siellä joku sellainen outo fiilis tästä leffasta tuli, että jotain aika mielenkiintoista tässä nyt kyllä on meneillään. Kun sitten vielä kotona katselin tuota alkua toisen kerran, mietin, että kun tämän leffan katsoo kokonaan, on se pakko aloittaa ihan alusta vielä uudelleen ja oikeasti katsoa mistä tässä on kyse. Ja se todellakin kannatti. Equalizer kolme on heittämällä parempi kuin kakkonen, ja voisin melkein jopa sanoa, että paras kaikista kolmesta. Leffa on Equalizer sarjaan aika rauhallinen, ja tällä kertaa juonta rakennetaan todella rauahallisesti, mutta viimeisen päälle mielenkiintoisesti ja koukuttavasti. Denzel Washingtonille annetaan aikaa oikeasti rakentaa tilannetta, ja kun kyseessä on näin huikea näyttelijä ja yksi omista suosikeista, niin leffa vaan iskee.

Dakota Fanning tekee myös leffassa loistavan roolin, ja nimenomaan tuo rooli on todella loistava. Edelleen palataan siihen juoneen, tämä on todellakin yksi parhaista jatko-osista, ja nyt ei mielestäni ratsasteta kyllä nimellä, vaan leffa on ihan oikeasti tehty huolella ja ajatuksella. Jälleen kerran en halua paljastaa juonesta liikoja, mutta ylipäätään koko tämän leffan loppu, jossa myös Acteurin historia paljastuu, on hienosti kirjoitettu ja näytelty kaikilta osapuolilta. Leffasta jää todella hyvä fiilis, ja vaikka leffassa on paljon ns. viittauksia menneisiin, niin tämä leffa ei missään tapauksessa ole niin synkkä ja raaka kuin edelliset. Itse asiassa tämä oli yksi syy miksi leffa ei niin paljon ensin kiinnostanut, olin jotenkin saanut jostain sellaisen käsityksen, että leffassa vain mennään ruumista toiseen ja veri lentää. Tämä kuitenkin oli paljon muutakin kuin verta ja suolenpätkiä.

Juonen lisäksi äänet toki tässäkin leffassa ovat kohdillaan, mutta samoin kuin juonen kanssa, äänimaailma rakentuu pikku hiljaa. Alku on aika idyllistä Italialaista maalais tunnelmaa, jossa muutamat laukaukset kyllä kuuluvat hienosti, mutta eivät varasta showta. Sitten pikku hiljaa kun jännitys leffassa nousee, nousee myös äänien tuoma noste. Lopulta aletaankin taas puhua leffasta, joka kuulostaa todella suurelta ja teatterimaiselta. Ei tästä nyt mitään demolevyä olla tekemässä siltikään, mutta kyllä näissä kaikissa kolmessa leffassa myös äänet ovat olleet hyvinkin kohdillaan. Leffa, joka ainakin minun papereissa menee todella korkealle, suosittelen lämpimästi katsomaan!

Perjantai-ilta, ja hyvin mielenkiintoinen sellainen monellakin tapaa. Mennäänpä asioissa tällä kertaa kronologisessa järjestyksessä. Heräsin aamulla, kävin vessassa.. No, eipä nyt mennä ihan näin yksityiskohtaiselle tasolle, vaan skipataan siihen kohtaan kun pääsin tuossa kahden jälkeen töistä ja suuntasin auton nokan siitä suoraan kohti pääkaupunkia. Siellä ensimmäisenä pysäkkinä Punavuori ja Merimiehenkatu, josta löytyy Future Movie Shopin noutopiste, jonne siis voitte itsekin tilata netistä leffoja ja noutaa niitä ilman toimituskuluja. Itselleni on tärkeää, että näkee kasvotusten ihmiset keiden kanssa yhteistyötä tekee, silloin on paljon mukavempi lähetellä viestejä, ja vasta puoli saa kirjaimellisesti kasvot.

Käynti tuolla toimistolla olikin varsin mukava. Ylipäätään samanhenkisten ihmisten kanssa on aina enemmän kuin mukava jutella, ja nytkin tuo hetki meni kuin siivillä, vaikka koskaan ennen emme olleet jutelleet kuin sähköpostien välityksellä. Sen voin kuitenkin sanoa, että tämänkin firman taustalla toimii enemmän kuin mukava ja fiksu kaveri. On todellakin ilo tehdä Future Movie Shopin kanssa yhteistyötä jatkossa ja katsotaan, mitä kaikkea tässä matkan varrella keksitään. Tällä kertaa käynnin taustalla oli toki myös toinen syy, eli Indiana Jones 4k oli saapunut ja samalla sitten tuli otettua matkaan myös Equalizer 3 leffa, jota en käynyt leffassa lainkaan katsomassa ja joka muutenkin oli vähän fifty sixty että millä aikataululla tämä hyllyyn tulisi, varmaan nyt aika selvää, että tulee, kyseessä kuitenkin leffasarja, jonka kahdesta ensimmäisestä osata olen tykännyt, äänet lähtökohtaisesti olleet loistavat ja toki kun vielä pääroolissa Denzel Washington, niin en oikein tiedä miksi tämän leffan hankkimista pohdin niin pitkään. Ja kun sitä kerran reissunpäällä oltiin, niin nappasin sitten hyllystä vielä yhden leffan lisää, kauan mietinnässä ollut Gandhi.

Pari sanaa kuitenkin vielä tästä tilaamisesta. Karsastan leffoja hankkiessa postikuluja aina viimeiseen asti, mielessäni lisään ne aina leffojen hintaan, vaikka asia ei ihan niin yksikertainen olekaan. Esimerkiksi pari viikkoa sitten kun ostin Huuto.netistä tuon Mission Impossiblen, kävin sen välittömästi kiireellä hakemassa Vantaalta, koska muuten olisi hintaan lisätty postikuluja muutama euro. No näillä bensahinnoilla ajelu Vantaalle ja takaisin ei varmasti tullut sen halvemmaksi, mutta jostain syystä silti lasken, että nyt leffa tuli halvemmaksi, ei tullut, enkä tuotakaan leffaakaan ennen viikonloppua kuitenkaan edes katsonut. Nyt halusin ehdottomasti käydä liikkeessä myös uutta yhteistyökumppania treffaamassa, mutta jos mietitään postikuluja, niin Future Movie Shopin erittäin edulliset postikulut tuli suurin piirtein kuitattua jo Punavuoren parkkimaksussa. Jatkossa siis leffat kyllä taitaa olla fiksuinta hoitaa postin välityksellä, jos ei sitten muuta asiaa ole kulmille.

Mutta tällä kertaa pääkaupunkiin oli muutakin tärkeää asiaa, joten sinällään molemmat keikat hoituivat taas kivasti samalla autoilulla. Eli perjantaina ja lauantaina vietettiin toisen yhteistyökumppanin eli Mareksoundin uuden upean myymälän avajaisia. Myymälähän on ollut avoinna jo jonkin aikaa ja itsekin olen siellä pariin otteeseen vieraillut, mutta nyt vihdoin oli itsellekin se ns pääpäivä, leffahuone nimittäin oli kuuntelukunnossa. Jotain pientä fiksattavaa siellä ilmeisesti edelleen on, mutta päällisin puolin kaikki näytti upealta ja valmiilta. Ja mitä tulee siihen päälliseen puoleen, niin vaikka itselle tietysti se ääni ja kuva on aina se isoin juttu, niin kyllä itselleni myös se tilan viihtyvyys ja ulkonäkö ovat isoja juttuja. Omassa huoneessa usein on paljon jotain työnalla, mutta kyllä se tavoitetila on aina se, että huone myös näyttää hyvältä ja valmiilta.

Marekin tila on upea ja todellakin näyttää viimeistellyltä, ja siltä, että se on oikeasti ajatuksella tehty. Tila ei ole aivan niin dedikoitu kuin oma huoneeni, vaan suunniteltu hieman monikäyttöisemmäksi, minkä tietysti ymmärtää. Itse en oikein tykkää, jos liikkeiden demohuoneet näyttävät enemmänkin varastoilta, tämä ei todellakaan näytä siltä, vaan näyttää, että esim kaikki akustiikka on oikeilla paikoillaan ja syystä, ei vain näyttämässä mitä on myynnissä. Kaikki kaiuttimet ovat upotettuina rakenteisiin, ja niitä tuskin tilassa huomaa. Myös valaistus on erittäin tunnelmallinen, ja kun ovesta astuu sisään, tuntuu kuin istuisi jonkun olohuoneeseen ei myymälän demotilaan. Sohva on vielä sohva, mutta siihenkin on vielä tulossa isompi, sohva, jolla voisi viettää vaikka yrityksen pikkujoulut tulevaisuudessa herkkuja leffan lomassa nauttien.

Mutta mennäänpä sitten seuraavaksi siihen elektroniikkaan. Kuvan puolesta huoneessa ei oikein voisi parempaa saada, MadVR ja JVC:n NZ9 ovat laitteita, joista parempaan on ainakaan kuluttaja puolella mahdotonta saada parempaa. Toki aina voidaan puhua esimerkiksi laitteista kuten Barco, mutta silloin mennään taas jo hieman aiheen sivuun. Huone on poikkeuksellisesti rakennettu vähän niin kuin poikittain, kun yleensä huoneet ovat pitkittäisiä. Nyt kuitenkin ollaan haettu enemmän olohuone tunnelmaa, joka on hyvin ymmärrettävää, siihen suuntaan kotiteatterit kuitenkin ovat ehkä tulevaisuudessa menossa, dedikoitujen huoneiden sijaan puhutaan mielummin mediahuoneista. Ihmisillä ei ole varaa ”tuhlata” tilaa yhteen käyttöön, vaan halutaan enemmän monitoimitiloja, jotka yhdellä napin painalluksella vaihtavat muotoaan. Näin saadaan muutenkin enemmän tilaa isommalle ruudulle ja samalla myös heitto-etäisyys pienenee, ja kuvasta saadaan kirkkaampi. Joka tapauksessa Mareksoundin huoneen kuva on valtava, mutta kuitenkin viellä miellyttävissä rajoissa, päätä ei tarvitse pahemmin käännellä leffaa katsoessa.

Äänien osalta päästäänkin sitten siihen puoleen, mikä tässä harrastuksessa on hienointa. Vaikka puhutaan kahdesta todella premiun tason huoneesta, silti äänen sävy huoneissa voi olla hyvin erilainen. Ei ole yhtä ja ainoaa referenssi ääntä, johon jokaisen pitäisi pyrkiä, vaan jokainen kaiutin, jokainen vahvistin ja ennen kaikkea jokainen tila kuulostavat omalta uniikilta soundiltaan. Ensimmäinen fiilis tästä tilasta jo heti Dune-leffan alettua oli wow, onpa tila ja ääni avara. Äänimaailma, jota toisaalta omaan huoneeseen toivoisin enemmän, mutta toivoa voi, huoneen mitat eivät siitä mihinkään kasva. Toki myös kaiuttimillakin on merkitystä, ja nämä kaiuttimet muodostivat todella avaran äänikentän, unohtamatta ainuttakaan yksityiskohtaa.

Jos verrataan omaan huoneeseen, niin isoin ero varmasti oli Atmos-kaiuttimien sijainti. Itselläni ne ovat paljon lähempänä keskustaa, josta tykkään. Tämähän jakaa paljon mielipiteitä ja vaikka Dolbyltä tähän onkin selkeät ohjeet, ratkaisuja on silti monia. Jos kaiuttimet katossa ovat kovin leveällä itsellä tulee hieman samanlainen fiilis kuin leffassa, äänet ovat avarat ja upeat, mutta Atmosten tarkkuus ehkä hieman kärsii suhteessa siihen, että kaikki kaiuttimet ovat kuuntelupaikan lähellä. Taas voidaan kysyä kumpi on parempi, ei varmasti kumpikaan, vaan kyse on siitä, että äänentoisto pitää rakentaa olemassa olevan tilan ehdoilla ja kuuntelijalle sopivaksi. Pitää myös muistaa, että kalibroinneilla on valtava merkitys siihen miltä tila kuulostaa ja esim. Trinnovilla on niin huikeita ominaisuuksia, jolla käytänössä jokainen tila saadaan kuulostamaan kuuntelijan unelmalta. En tiedä miten laajalle tämä huone on ylipäätään kalibroitu, omani on pääsääntöisesti tasan yhdelle kuulijalle, sille, joka siellä 95% ajasta istuu.

Toinen iso juttu millä huoneisiin saadaan paljon soundillista eroa on bassot. Bassot voidaan rakentaa niin monella tavalla ja myös siinä, on jokaisella katsojalla oma referenssi mikä kuulostaa itselle hyvältä. Itselläni on totaalinen overkill neljällä isolla Full Martyllä pienessä huoneessa maustettuna vielä Buttkickereillä, kun taas tässä huoneessa tactile-bassoa on monesta syystä paljon vähemmän. Kuten Marek itsekin sanoi, olisi toivonut huoneeseen hieman isompia bassoja, mutta tässä tilassa niille ei ole tarvetta. Basson toisto omassa huoneessa on todella agressiivista, josta esim kertoo se, että nyt olen pääasiassa katsonut leffoja Trinnov kalibroituna flätiksi. ja silti bassot riittävät täysin. Mareksoundin huoneessa subbareita on vastaavasti viisi, joilla basson toisto ei ulotu aivan niin alas, mutta käyriä näkemättä voin sanoa, että bassontoisto koko tilassa on todella hyvin balanssissa ja tarkkaa. Muutenkin bassontoisto on ehkä hieman enemmän elokuvateatteri maisempaa, eli tavallaan kuuntelijaa ympäröivää, ei niin hyökkäävää. Bassoissa myös kuuluu koko tilan avaruus, basso tuntuu laajemmalta, ja tavallaan salaperäisemmältä, kuitenkin iskien terävästi syliin juuri oikeissa kohdissa. Tässä tilassa voisi leffoja katsoa tunteja putkeen, korvien väsymättä lainkaan, eli kaiken kaikkiaan todella upea tila on uuteen myymälään luotu!

Loppuun vielä pari vinkkiä ennen kuin mennään vihdoin itse illan leffaan. Jos haluat mennä testaamaan esim. tuota Mareksoundin huonetta, tai ylipäätään mitään kaiuttimia, ota omat musiikit mukaan. Mareksoundillakin voit laittaa oman leffan pyörimään ja oikeasti testata äänentoistoa sellaisella materiaalilla, joka on itsellesi jo muuten tuttua ja josta tykkäät. Itse tein nyt hieman toisessa järjestyksessä, eli sain laittaa juuri Future Movie Shopista hakemani Equalizerin ruudulle, ja sitten kotona taas vastaavasti verrata miltä se kuulostaa omassa huoneessa. Kerron Equalizerista lisää seuraavassa postauksessa, mutta sanotaanko näin, että itsellä ei nyt ollut ihan parasta mahdollista materiaalia mukana, seuraavan kerran otan mukaan esim. Gran Turismon, ja silloin tuokin huone pääsee oikeuksiinsa.

Oli kuitenkin aivan mahtava vierailu ja tälläkin kertaa todella mukava jutella ihmisten kanssa, jotka todellakin jakavat saman intohimon. Tällä kertaa oma vierailu keskittyi leffahuoneeseen, muuten myymälä oli niin täynnä porukkaa, että seuraavalla kerralla voi sitten taas ajan kanssa tutustua muuhunkin tarjontaan. Hienointa kuitenkin on se, että täällä tulee fiilis, että asiakasta palvellaan ja uudet tilat vielä lisäävät viihtyvyyttä huomattavasti edelliseen myymälään verrattuna. Tänne on oikeasti kiva tulla.

Kotiin päästyä sitten nopeat testailut Dunesta ja Equalizerista ja sitten pitikin jo löytää jotain katsottavaa illaksi. Taas olisi edessä sellainen ilta, että muksut nukkuu, joten tarvitaan jotain rauhallisempaa ja silloin yleensä etenkin hyvät trillerit ovat parasta mahdollista ajankäyttöä. Tänään Netflixistä seuraksi tarttui sellainen leffa kuin I Came By. Leffa, jonka juonesta olisi voinut kirjoittaa samat sanat kuin niin monesta muustakin vastaavasta, mutta tällä kertaa ei onneksi tarvitse. Odottelin monessa kohtaa, että tämä leffa tulee aivan varmasti menemään täysin samoin juonenkääntein kuin muut vastaavat, mutta leffan juoni yllätti positiivisesti kohtaus kohtauksen jälkeen. Jopa lopusta odotin kaiken aikaa samanlaista loppua kuin vastaavissa aina, mutta edes se ei mennyt vanhaa tuttua kaavaa. Hitto kun tekisi mieli avata juonta enemmän, mutta en paljasta enempää, tämä kannattaa katsoa itse.

Hugh Bonneville tekee leffassa loistavan roolin, kylmänä, mutta kuitenkin leffalle ominaiseen tyyliin erittäin tyylikkäästi raakuutta ja kylmäverisyyttä kuvaavana murhaajana. Toinen, jonka roolista tykkäsin erityisen paljon oli Percelle Ascotin tähdittämä Jameel. Eikä tässä nyt varsinaisesti muutenkaan roolituksessa pahemmin valittamista ollut, mm. DS Ella Lloyd hymyilevänä komissaariona oli mahtava. Äänistä tässä ei pahemmin taas tarvitse puhua, mutta kokonaisuuten leffa oli kyllä erittäin hyvä ja ihan ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kaiken kaikkiaan siis aivan mahtava päivä upean harrastuksen parissa ja lisäksi kun viikonlopulle riittää lisää loistavaa katsottavaa, niin onhan tämä nyt taas siistiä!