Kylläpäs otti aikaa että tämäkin leffa päätyi katseluun, mutta lasten toiveesta se sitten lopulta ruudulle päätyi. Ei sikäli etteikö olisi kiinnostanut muutenkin tämä nähdä, mutta ehdottomasti aina kun lapset toivoo leffaa niin mikäs se parempaa. Kerrotaanpa muuten tästä sen verran alkuun taustaa, että olin noin vuosi sitten Youtube-All-Stars pelissä lasten kanssa Tampereella kun tämä leffa julkaistiin ja olin aivan yhtä pihalla kuin itse pelistäkin. Santtu ja Weksi ja ketä näitä nyt oli, mutta aivan täysin nobodeja itselleni, kunnes katsoin Weksin veksin tarinan YouTubesta ja tajusin, että mähän olen tätä kaveria joskus jopa valmentanut. Eli kyllähän tämä sitten myöhemmin alkoi hieman enemmän kiinnostamaan kun tietoisuus lisääntyi ja ennen kaikkea kun leffa kuitenkin sai aika kivat yleisömäärätkin kasaan.
No mutta mennäänpä sitten itse leffaan. Leffan alku oli aika hämmentävä, ja suoraan sanottuna olin aivan pihalla, siitä mitä tässä oikein on meneillään. Pikkuhiljaa leffa kuitenkin alkoi saada ideaa ja itse asiassa se alkoikin vaikuttamaan aika mielenkiintoiselta. Tästä on todella vaikea oikein naulata mitään genreä, vaan jotenkin jää fiilis että leffa on avain jotain uutta ja sehän on aina oikein erinomainen asia. Leffa todellakin sisältää paljon käänteitä, huumoria ja sellaista arjen sähellystä, jota tämän leffan varmaan pitäisikin kuvata. Naurattaako, no aina välillä ihan tosissaan, vaikka osa vitseistä onkin jollain tapaa hieman väsyneitä. Leffalla on kuitenkin ihan oikeasti juoni ja sitä vielä viedään aika hyvin eteenpäin, niin voin kyllä omalta osaltani sanoa, että ihan hyvin tämän parissa viihdyin.
Ja mennäänpä vielä hetkeksi Weksiin, kaveri oli nimittäin saanut leffaan maisemia ihan kotikulmiltakin ja esimerkiksi muksut huomasivat jo hyvissä ajoin että ”tuollahan on meidän talli”, ennen kuin itse tajusin koko asiaa. No, ihan kaikki ei kuitenkaan ollut totta, tuolla tienpätkällä ei nimittäin kyllä kameraa ole, vaikka välillä ehkä ihan hyvä olisi ollakin. Itselleni tuo tienpätkä on lasten harrastusten kautta tullut enemmän kuin tutuksi. Niin, ja olivat lapset tai ainakin nuorempi ollut kuulemma paikallakin kun tuota kuvattiin. Voisinko siis sanoa olevani melkein sukua julkkikselle, jonnet tietää. Ai niin, ja juurihan sitä julkaistiin jatkoakin tälle, kiva nähdä mitä seuraavaksi mahdetaan keksiä ja pysyykö taso, vai jopa nouseeko se?
Tullut muuten tässä vaihteeksi koitettua taas selvittää tuota täysin mysteeristä vikaa joka on vaivannut olkkarissa jo pitkään. Jostain kumman syystä aina kun kiertoilmatakan laittaa puoliteholle, menevät Genelecit suojatilaan. Tuohon ongelmaan ei ole löytynyt ratkaisua, Geneleciltä, Marekilta, Audiokaupalta tai sähkäriltä, mutta nyt vihdoin vaikuttaa siltä, että tuo suuri mysteeri on vihdoin ratkeamassa. Sain nimittäin Marekilta lainaan Wiim Ultran, jolla pääsin testaamaan onko vika sitten Wiimissä. No, ei ollut ja kävin sen palauttamassa ja samalla otin vaihdossa testiin sekä uuden Neutrik boxin ja kaapelin. Lisäksi testiin tuli Mutecin MC 1.1+ boxi, jota mietittiin Genelecien kaveriksi jo alkujaan (ennen mitään vikoja), mutta en sitä halunnut, koska en kaivannut yhtään uutta laitetta olkkariin, sen paremmin kuin hintaakaan. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että vikana on ollut se, että tuo pieni Neutrik boxi on ollut jollain tavalla viallinen, ja nyt ensimmäisen vuorokauden testailujen jälkeen kaikki ongelmat ovat poistuneet. Saapa nähdä miten saaga tästä jatkuu, vai onko ongelmat oikeasti nyt takana. Audion ja ennen kaikkea sähkön tiet ovat joskus tutkimattomia mysteerejä.