Used to be Famous-niminen leffa löytyi Facebookista sattumalta kun olin etsimässä jotain katsottavaa myöhäisempään iltaan. Musiikkiin liittyviä leffoja on paljon ja musiikkiin liittyvät leffat on siitä kivoja, että vaikka tavallaan pyöritään yhden aiheen (musiikki) ympärillä, niin leffat ovat usein aika uniikkeja ja omia tarinoitaan. Niin tälläkin kertaa. Vince, entinen poikabändin stara etsii elämässä uutta suuntaa pari kymmentä vuotta myöhemmin ja sattumalta seuraa eksyy nuori autistinen poika Stevie. Stevie ei juuri puhu, mutta vakuuttaa Vincen lopulta pienellä rumpukompilla. Tai sanotaanko näin, että Vince näkee Steviessa mahdollisuutensa. Leffan edetessä Stevie kuitenkin osoittautuu varsin symppikseksi ja tyypiksi, joka oikeasti ajatteleekin enemmän Stevietä kuin itseään.

Leffan juoni on todella hyvä ja kutsunkin tätä ehdottomasti ns. hyvä tuulen leffaksi. Tämän jälkeen ei voi olla enää huonolla tuulella, vaan leffa saa huulet hymyyn. Stevie on rakastettava, mutta ei misään tapauksessa reppana tai säälittävä kuten tälläisissä leffoissa saatetaan välillä kuvata. Steviellä on suuri rakkaus musiikkiin, ja taitoja, jotka tulevat kyllä esiin, jos keskittymisen saa oikeaan suuntaan. Siitähän elämässä on kyse, yritetään kaikki saada omat vahvuudet ja heikkoudet sellaiseen balanssiin, että saamme luotua itsestämme mahdollisimman hyvän version itsestämme.

Ed Skrein Vincenä tekee loistavan roolityön ja roolihenkilö voisi hyvin olla suoraan oikeasta elämästä. Samoin tietysti myös Leo Long Stevienä on loistava, hyvin maanläheinen ja paljon uskoa ja toivoa ulospäin hehkuva tyyppi. Muutenkin leffa on onnistunut roolituksissa erittäin hyvin, eikä leffaan heikkoa lenkkiä ole sattunut mukaan. Leffan tarina ei ole tosi, mutta se on kuitenkin saanut vaikutteita oikeasta elämästä. Musiikki toimii leffassa hyvin, mutta äänistä ei nyt tällä kertaa sen enempää sanottavaa. Paitsi tietysti se, että jälleen kyseessä Netflixin 9.1.6 leffa, upeaa! Hyvin tehty leffa kaiken kaikkiaan, kannattaa katsoa!

Posti päätti yllättää taas vaihteeksi perjantaina parilla arviointikappaleella. Kirjeestä lopulta löytyikin kaksi todella mielenkiintoista leffaa, tällä kertaa Bluraynä molemmat. Pray leffaa on paljon maailmalla kehuttu ja moni on nostanut sitä jopa viime vuoden top-listoilleen. Itse sitä en ole vielä kerennyt hankkimaan, koska ei varsinaisesti ole kuulunut niihin leffoihin, joista olisin ollut valmis maksamaan uuden hintaa. Alien, Predator, jne, ei koskaan ollut varsinaisesti minun juttu, vaikka näissäkin leffoissa usein äänet ovat hyvinkin kohdillaan. No nyt sitten tulee testattua mistä tämä leffa on tehty, ja toisena kirjeessa oli sitten The Creator, ehkä viime vuoden yksi parhaista leffoista, jota odotankin sitten todella paljon. Siitä lisää myöhemmin.

Eli Prey tuli katsottua sitten heti viikonloppuna ja koska tämä oli Bluray versio, niin levyltä ei valitettavasti löydy Atmos-raitaa, joka tämän leffan 4K-levyltä kyllä löytyy. Olen paljon puhunut siitä kun välillä 4K-levyiltä ei löydy parasta ääniraitaa mutta blurayltä löytyy (esim. SISU), joten en nyt tästä asiasta valita sen enempää. Tässä tapauksessa ostamalla 4K-levyn saa jotain enemmän ja parempaan, hyvä niin. Siitäkin huolimatta, leffan alku on tyrmäävä. Yksi siisteimmistä leffakohtauksista äänien puolesta koskaan on alussa kun päähenkilö Naru heittelee kirvestä puolelta toiselle. Tämä voisi olla Atmoksena vielä jäätävämpi, mutta jo nyt todella vakuuttava. Ja mitä tulee vakuuttavuuteen, niin eihän tämäkään formaatti mikään huono ole, nimittäin tässä Atmos huumassa on tullut jo vähän unohdettua kuin upea formatti on Neural:x upmixer. Aikanaanhan sitä tuli kehuttua aivan solkenaan, kun Atmos-materiaalia oli vielä nihkeästi. Toisaalta myös Auro 3D-Upmixeriä voisi käyttää, tai vaikka DOlby Surroundia. Kaikki aivan loistavia omassa hommassaan, niin kuin nytkin nähtiin.

Tähän väliin vielä sellainen juttu, että viime viikolla tuli tehtyä myös ihan pieni hankinta lisää, ihan taas yllättäen ja ilman varsinaista tarvetta. Eli paikallisen Mikrokulman poistohyllyssä on jonkin aikaa ollut pari upotettavaa kaiutinta, joita olen vähän sillä silmällä katsellut. No, nyt sitten niistä tarttui yksi KEF:in kaiutin poistohinnan poistohinnalla mukaan. Ai miksi, eikö sulla jo ole katossa kuusi kaiutinta? Jep, kuten sanoin, tätä ei oltu suunniteltu, eikä tälle mitään varsinaista tarvettakaan ollut, mutta taas kerran tilaisuus teki varkaan. Eli Trinnovissahan mulla oli vielä yksi kanava vapaana, ja kun nyt kaksi viisikanavaista päätettä vaihtui yhteen 11-kanavaiseen, vapautui sieltäkin yksi kanava lisää. Jonkin aikaa tuossa mietin mitähän sillä voisi tehdä, seinillä ei todellakaan ole enää tilaan, joten testailin sitä hieman butkickereihin. No, Trinnov ei anna kalibroida lainkaan ns äänetöntä kanavaa, joten se ei oikein mitenkään järkevästi onnistunut. Jatkossakin siis butkickereihin signaali tulee y-haaralla subabreista. Siinä on omat haasteensa, mutta palataan varmaan siihenkin aiheeseen vielä aikanaan.

Joten, mitähän sitä sitten keksisi? No. Voice on God tietysti! Eli Auro 3D-formaatissa on sellainen yksinäinen kanava joka tulee suoraan katsojan pään päälle. Joo, niitä Auro 3D leffoja maailmassa noin viisi, mutta omistan ne melkein kai kaikki, joten voihan sillä sitten leikkiä vaikka ihan huvikseen. No, toisaalta tajusin sitten tuossa kalibrointeja tehdessä, että itse asiassa tuo kanava löytyy myös DTS:X formaatista, loistavaa! Eli nyt tuolle kanavalle itse asiassa onkin paljon enemmän käyttöä kuin uskoinkaan. Eli kaikki leffat joissa Atmosta ei ole, voivat käytännössä käyttää tuota kanavaa, nerokasta! Nyt on muutama demo ja tämä Prey katsottu, ja voin sanoa, sattumalta tuli taas tehtyä aivan huikea hankinta! Neural:X ja Prey toi tuohon kanavaa materiaalia vaikka kuinka paljon! Eli taas kerran, Atmosta tai ei, Prey oli äänellisesti ihan loistava leffa! Bassoa riitti vaikka muille jakaa, ja muuten sitten Trinnov laittoi kaikki kaiuttimet hyvin aktiivisesti hommiin. Kun vielä ainakin näillä laitteilla Blurayn kuvanlaatu on aivan jäätävän kaunista katsottavaa, oli Prey audio-visuaalisesti ihan loistava kokemus!

Mites sitten se itse leffa. Odotukset itse leffasta ei ollut kovinkaan korkealla, mutta ne ylittyivät suuresti! Tykkäsin, uskomatonta, mutta totta, jopa Predator tässä oli hyvinkin kiinnostava, viihteellinen, Predatoriksi hyvin uskottava. Päähenkilö Naru oli leffassa erittäin hyvä ja rooli muutenkin poikkeuksellisen laadukas, minun mittarillani. Leffaa oli kiva katsella, ja vaikka juoni tässäkään ei kovinkaan monimutkainen ollut niin se kuitenkin toimi hyvin. Naru oli hieman pihalla (rooli leffassa), mutta lopulta otti homman niin sanotusti haltuun, niin kuin surpesankarin täytyykin. Loppu ei myöskään tuonut mitään suuria yllätyksiä, mutta toisaalta ei myöskään pettymyksiä. Pitääkö tämä sitten katsoa vielä uudelleen 4K:na ja Atmoksena, niin sanoisin että varmasti! Onhan tässä leffassa nyt audio-visuaalisesti todella paljon upeaa materiaalia. Ei tällä kuitenkaan nyt kova kiire ole, eli odotellaan sopivaa esim käytettynä.

Niin ja loppuun vielä siihen The Creatoriin liittyen, miltä kuulostaisi jos hankkisin tuon myös 4K:na heti ja katselisin leffaa kahdelta levyltä vuorotellen, eli voisin vertailla suoraan miltä Bluray 7.1 vs Atmos 7.1.4 kuulostaa ja mitä 4K: tuo kuvaan lisää?

Viimeaikoina on taas tullut ehdittyä leffateatteriin hieman harvemmin, toisaalta ei siellä ihan hirveästi ole ollut sellaista erityisen mielenkiintoista katsottavaakaan. Aquaman kakkosta pitkään mietiin, mutta enpä sitten siihenkään lopulta saanut aikaiseksi lähteä. Nyt oli kuitenkin päivän selvää, että sinne on päästävä, nimittäin ensi-iltaan tuli vihdoin pitkään odotettu kotimainen Myrskyluodon Maija. Myrksyluodon Maija on jokaiselle suomalaiselle varmasti ainakin jollain tavalla tuttu tarina, jos ei kirjasta niin ainakin siitä vuonna 1976 tehdystä televisosarjasta, jonka silloin ohjasi Åke Lindman. Alunperin kirjahan on siis Anni Blonqvistin käsialaa 196o-luvun lopulta. Itsekin olen tuon sarjan varmasti joskus nähnyt, mutta siitä on kyllä paljon aikaa, voisiko olla jopa joskus aikanaan koulussa. Sen verran tsekkasin, että se kyllä löytyy yle-areenasta, joten varmasti täytyy sekin vielä uudelleen jossain välissä katsoa.

Myrskyluodon Maija-elokuvasta on puhuttu jo pitkään ja itse asiassa teki mieli vähän jopa lähteä sen kuvauksia katsomaan. Samoin teki todella paljon mieli mennä tämä katsomaan jo ennakkonäytökseen, mutta sinnekään ei valitettavasti sitten aikataulut kuitenkaan kohdanneet. Tässä leffassa ei nimittäin suomalaisittain erittäin koskettavan ja lähelle tulevan tarinan lisäksi puhuta ihan mistä vaan leffasta, nimittäin leffa on yksi Suomen historia suurimmalla budjetilla tehdyistä elokuvista, ennakko-odotuksiltaan siis odotan ehdottomasti jotain Tuntemattoman tasoista tuotannonlaatua. Toinen asia mikä yhdistää tämän leffan Tuntemattomaan on äänet. Edelleen ihmettelen miksi Atmos ei ole tullut vielä suuremmin suomalaisiin elokuviin, mutta huomasin jo lehdistökutsuista, että tässä leffassa sellainen on, joka kertoo siitä, että kaikki on tehty viimeisen päälle. Ja olihan se lopulta aika hieno fiilis kun ennen suomalaista leffaa teatterissa pyöritetään Atmos-demoa.

No Atmoksesta huolimatta, ainakaan leffateatterissa en varsinaisesti huomannut mitään sellaista miksi se välttämättä olisi tässä pitänyt olla. Siis edelleen, aivan loistavaa, että oli ja äänet varmasti ovat paremmat kuin esim. 7.1 miksauksessa ja uudessa elokuvassa pitää olla uusimmat formaatit käytössä, mutta se mitä yritän tässä sanoa, että leffassa ei Atmoksen potentiaaliin liittyen ihan hirveästi ollut mitään materiaalia, toisaalta, ei kyllä ollut millään tavalla tarvettakaan. Leffassa on kuitenkin paljon hienoja yksityiskohtia kuten lintuja, tuulta ja muita luonnon ääniä, jotka varmasti pääsevät vasta omassa huoneessa loistamaan. Siitäkin huolimatta, että oma paikka tällä kertaa salissa aivan dead center. Se missä tämä leffa sitten puolestaan loistaa on musiikki. Lauri Porra on loihtinut leffaan hyvin elokuvallisen ja jatkuvasti tunnelmaa myötäilevän loistavan musiikin. Lopun tunnusmusiikki kruunaa kuninkaallisen ääniraidan loistavasti, ja samalla alleviivaa kaikki yksityiskohdat jotka leffassa on äänien osalta tehty erittäin hyvin.

Ohjaajana Tiina Lymiltä ei sitä suurta läpimurtoa ole vielä nähty, mutta nyt Lymi lyö itsensä kerta heitolla suurten ohjaajien joukkoon. Leffassa kaikki toimii täydellisesti, eikä vähiten loistavien näyttelijöiden vuoksi. Amanda Jansson on suorastaan loistava. Hän ei jätä roolista kiveäkään kääntämättä ja kaikki ilmeet, tunteet, tuska ja ilot näkyvät pitkin leffaa. Tämän leffan olisi voinut katsoa vain Janssonin katsetta seuraten ja olisi varmasti pysynyt kärryillä leffan tapahtumista. Kukaan ei kutenkaan tälläisestä leffasta silti selviä yksin, vaan vähintään yhtä täydellisen roolin vetää Linus Troedsson Maijan puolisona Jannena. Parin kemiat toimivat todella luontevasti, ja vaikka Janne nyt ei leffassa niin paljon esillä olekaan kuin Maija, tuntuu hänen läsnäolonsa vaikka ruudussa ei näykään. Yksi rooli, josta myös tykkäsin etenkin juuri roolina todella paljon oli Desmont Eastwoodin näyttelemä Yliluutnantti Wilson. Wilsonin rooli toi leffaan todella paljon inhimillisyyttä kaikin ruman keskelle. Vaikka leffassa oltiin välillä aika syvissä vesissä, koin itsekin tämän leffan silti ehdottomasti enemmän positiivisena toivon ja ilon leffana kuin surun leffana. Suru kuuluu elämään ja lopputuloksen ratkaisee se miten me sen käsittelemme, Maijan asenteesta ja elämästä moni voisi tänäkin päivänä ottaa paljon oppia. Aina on toivoa, vaikka kuinka huonosti menisi.

Eli ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa ja hienoa nähdä että Biorexin sali oli jälleen lähestulkoon täynnä. Se mikä tästä tekee hieman hyvällä tavalla oudon leffan, että välittömästi leffan päättymisen jälkeen minulla oli sellainen fiilis, että haluan nähdä tämän uudestaan. Tälläinen fiilis siis usein on äänien vuoksi, mutta tämä ei nyt ollut sitä. Jotenkin vaan jäi sellainen outo fiilis, että tämä kolmituntinen nyt vaan oli aivan liikaa yhdellä kertaa nautittavaksi. Jotenkin sellainen outo fiilis, että näin leffasta vasta pienen osan ja tästä pääsee vieläkin paljon paljon syvemmälle kun sen näkee uudelleen. Leffan tahti oli positiivisen rauhallinen, mutta silti tuntui että koko ajan tapahtui ihan hirveästi asioita. Mieli vaelsi ja sai todella paljon tunteita liikkeelle. Ja se tunneskaala tässä leffassa todellakin seilaa aivan laidasta laitaan. Toivottavasti tämä saadaan pian myös levylle ja NYT, nimenomaan 4K-levylle ja Atmos äänillä kiitos!!!

Lauantain myöhäisiltaan piti hakea vielä yksi leffa, ja tällä kertaa sellaiseksi valikoitui NYAD. Yllätys yllätys taas tositarinaan perustuva leffa, mutta minkäs sille mahtaa, että maailma on tälläisiä hienoja tarinoita täynnä. NYAD oli tosin hieman itselle haastava leffa. Toisaalta tälläiset tarinat ovat aina upeita, olipa niiden aiheena sitten mitä tahansa. Silti, tämän leffan aikana useaan kertaan mietin vaan, että onko tässä hommassa ihan oikeasti enää mitään järkeä. Miksi kukaan tekee mitään tuollaista, jossa kuitenkin puhutaan jatkuvasti oman ja myös läheisten hengestä. Sitten taas palaan uudelleen ja uudelleen ajatukseen, miksi ei. Miksi ihminen ei saisi etsiä rajojaan ja tehdä asioita, joihin kukaan muu ei yksinkertaisesti koko maailmassa pysty. Olihan tämä tarina aikamoinen.

Jos nyt siis et vielä tiedä mistä tässä leffassa on kyse, niin NYAD kertoo amerikkalaisesta naisesta, joka yritti alle kolmekymppisenä uida Kuubasta Floridaan. Tuo yritys epäonnistui ja sitä ei kukaan muu ole sen jälkeen edes yrittänyt. Nyt kuitenkin kuudenkympinikäinen Diana saa pakkomielteen, että tuo suoritus on pakko viedä vielä hänen elämänsä aikana loppuun. Kyllä luit aivan oikein. Eli 60-vuotias entinen urheilija, joka ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen edes uinut, päättää lähteä uimaan sellaisen 200 kilometrin ja kahden kolmen päivän henkeä uhmaavan reissun. Uinnin säännöt ovat selkeät, kukaan ei saa fyysisesti koskea, eikä vedestä saa nousta pois missään vaiheessa. Jo pelkästään sen että kyseinen suoritus on fyysisyydessään aivan sairas, haasteita aiheuttaa vielä tuulet, virtaukset, hait, meduusat ja monet muut pikkuhaasteet kuten aurinko.

Aika moni haaste on ihmisen saanut hengiltä, ja onhan meillä tässä Suomessakin esimerkki vastaavasta tempauksesta kun Jari Saario soutaa Atlantin yli. Tuokin on jotain sellaista, jota tälläinen tavallinen kulkija ei vaan pysty ikimaailmassa ymmärtämään. Olisko minusta mihinkään vastaavaan, ei varmasti, mutta kyllä näistä jutuista on vaan nöyrästi otettava hattu päästä ja kumarrettava Jarin ja Dianan suuntaan. Näissä kun ei ole kyse vain siitä, että treenataan kovaa ja kovempaa kuin kukaan muu, vaan siinä vaiheessa kun aletaan uhamata myös luonnonlakeja ja itse luonnonvoimia, ollaan aika hurjissa mittakaavoissa. Silti, eipä se yhtään yllätä, että tälläiset saavat huomiota ja molempien näidenkin suorituksia seurattiin silmä tarkkana. Mitenköhän Dianan huomiontaso olisi ollut kymmenen vuotta myöhemmin kun ollaan todellista somekansaa. Nyt tuo oli ainakin itseltä jäänyt pimentoon, Saarion suorituksen jääminen piiloon ei sitten mitenkään ollutkaan enää mahdollista ja vähemmän yllättäen se keräsi tuhansia seuraajia ympäri maailmaa. Yliluonnolliset asiat ovat aina kiehtoneet ihmisiä, ja nämä jo mitkä ovat sellaisia.

Saarionkin matkasta voitaisiin varmasti hyvin tehdä elokuva ja sellaisen varmasti joku vielä jokupäivä tekeekin. Dianan matkasta sellainen on tehty ja hieno leffa onkin. Leffa löytyy Netflixistä ja Dianan matkaa on hienoa seurata. Kyse ei tietenkään ole vain yhdestä henkilöstä, vaan tälläisiin suorituksiin tarvitaan erittäin hyvä ja ammattitaitoinen tiimi. Leffassa kuvataan hienosti mitä kaikkea tälläinen suoritus tarvitsee. Useinhan me näemme vain sen suorittavan henkilön, tässä ansaitsemansaa huomiota saavat muutkin. Tarinassa kerrotaan hienosti mitä kaikkea tuo onnistuminen vaati, ja miten määrätietoisesti noita haasteita ratkaistiin yksi kerrallaan. Leffa myös yhdistelee hienostu uutta ja vanhaa (todellista) materiaalia, luoden hyvin mielenkiintoisen tunnelman elokuvaan. Kuten aikaisemmin totesin, leffaa tuli katsottua myöhäisillassa, joten ääniä ei juurikaan leffassa ollut päällä. Tai no päällä toki, mutta siis niin hiljaisella, että niistä ei ihan hirveästi analysoitavaa jäänyt. Sen verran tosin täytyy todeta, että isoimmassa myrskyssä ääniä joutui laittamaan hetkeksi vieläkin hiljaisemmalle, joten se kohta olisi varmasti kuulostanut ihan hienolta. Hyvä leffa, kannattaa katsoa etenkin jos tositarinat kiinnostaa, itse opin taas paljon uutta tästä maailmasta.

Pitkästä aikaa taas tuli lähdettyä sarjan pariin ja edelleen samasta syystä harvoin. Jos nimittäin tietää, että kyseessä on vähääkään koukuttava sarja, niin se tulee sitten joka ikinen kerta katsottua kerralla putkeen. Niin kävi tietysti siis tälläkin kertaa, eli Petät vain kerran niminen sarja Netflixistä tuli nautittua yhdellä puraisulla. Sarjaa oli moni kehunut ja sattumalta se löytyi myös Netflixin sarjojen ykköspaikalta, niin päätin nyt sitten tarttua syöttiin ja aloittaa sarjan katselu. Ensimmäisenä iltata meni kolme tuntia heittämällä ja seuraavana aamuna sitten heti seuraavat viis tuntia. Kahdeksan osaa tässä siis oli ja kaikki sen vajaan tunnin mittaisia. Sarjan nimi suomeksi on Petät vain kerran, joka huijaa kyllä katsojaansa heti kättelyssä, ei tässä nyt niinkään ollut kyllä pettämisestä kyse, vaan enemmänkin huijaamisesta, johon brittisarjan alkuperäinenkin nimi Fool Me Once paremmin viittaa.

Mutta eipä ollut pelkoa missään vaiheessa, että tämä sarja jäisi kesken, oli nimittäin ensimmäisestä hetkestä lähtien hyvin koukuttava ja kaikki roolit ja juonen käänteet sopivat loistavasti yhteen. Olihan tämä tarina ns. pienen piirin stoori eikä siihen uusia hahmoja hirveästi matkan varrella tuotu lisää, silti, missään vaiheessa lopputulema ei missään mielessä ollut selvä, vaan tarinaa rakennettiin todella huolellisesti, liikaa edes vihjailematta, mutta koko ajan kuitenkin hyvin kiinnostavasti. Michelle Keegan on loistava, ei pienintäkään moitteen sijaa hänen roolistaan. Sarjan aikana Adeel Akhtarin rooli poliisi-Samina kasvaa kaikista eniten, ja tuokin roolihenkilö on mahtava. Mainitaan vielä, että Marcus Garvey ruutuaika kasvaa jatkuvasti sarjan edetessä ja upeasti herra Eddien roolia viekin eteenpäin.

Edes sarjan loppu ei jätä varmasti ketään kylmäksi. Tuollaista loppua en ainakaan itse millään tavalla odottanut, mutta kyllähän se tähän sarjaan sopii loistavasti. Tuotakaan en tietysti paljasta tässä sen paremmin, mutta suosittelen tätä sarjaa kyllä ihan ehdottomasti katsomaan. Niin ja vielä sitten äänistä, nekin olisi varmasti ollut sarjassa aivan kohdillaan, mutta kovin vähän pääsin niitä nyt valitettavasti testaamaan, sillä alku tuli katsottua jo muksujen mentyä nukkumaan ja jotenkin sitten ei niitä jaksanut aamullakaan lisätä, vaikka paljon vinkkejä hyvistä äänistä matkalla tulikin. No, viimeisen jakson sitten katsoin kunnon äänillä ja olihan sekin puoli ihan kunnossa, vaikka en nyt mitään erityistä ollutkaan tai tarvinnutkaan olla. Parasta tässä jutussa kuitenkin ehdottomasti oli että myöhäisillan ohjelmaa sai katsella lämpimässä huoneessa.

Viikonloppu se sieltä taas saapui ja viikon puuhastelujen jälkeen pääsi ihan kunnon leffan pariin. Tälläinen leffa kuin Lift tuli mainoksena eteen loppuviikosta ja kun se sitten eilen ilmestyi niin pitihän se sitten heti myös katsoa. Sanoisinko, että tuollainen aika modernintyyppinen toiminta-drilleri-komedia leffa, jossa pääosissa mm. Kevin Hart. No, jos leffan pääosassa on Kevin Hart, niin liian totista menoa ei kannata kuitenkaan odottaa, eikä sitä tässäkään nähty, vaikka ei tämä silti komedian puolelle mennyt. Leffa oli itse asiassa aika sellainen Oceans-tyyppinen kusetusleffa, joka oli kuitenkin aika modernilla otteella tehty.

Leffa oli hyvä, ei siinä mitään. Muutamia juttuja kuitenkin jäi pahasti piippuun. Juoni oli hyvä, ei suoraan kopio mistään, mutta aika paljon kaikkea vanhaa klisettä kuitenkin mukana. Se mikä itseni eniten häiritsi oli täydellisen uskottavuuden puute muutamissa kohdissa. Esimerkiksi Bill Magnussenin rooli varmasi oli juuri sellainen kuin se oli kirjoitettu, mutta itselle tästä tuli usein lähinnä myötähäpeää. Hart oli ihan ok, mutta edelleen se tasapainottelu vakavan ja hauskan tyypin välillä jotenkin horjuu. Ei oikein tiedä kumpaa pitäisi olla, ja silloin jäädään vähän siihen välimaastoon ja kun puhutaan päähenkilöstä, niin ei aina niin hyvä juttu. Rahapajastakin tuttu Ursula Corbero oli erittäin hyvä, joka taas nosti leffan uskottavuutta.

Visuaalisesti leffa oli loistava ja juuri minun makuun. Tykkään paljon tälläisistä leffoista, joissa on tälläistä siistiä grafiikkaa mukana, on se sitten henkilöiden, kaupunkien tai muuten tärkein juttujen esiinostamista. Tarkoitan siis tälläisiä kohtia, jossa esimerkiksi leffa niin sanotusti pysähtyy hetkeksi ja kerrotaan henkilöstä jotain lisäinfoa. Myös kaikki tälläiset näyttävät teknologiset jutut ja laserit ym. ovat selkeästi mun juttu näissä toimintatyppisissä leffoissa. Oma lukunsa sitten on upeat maisemat, joita tässäkin leffassa oli todella paljon. Maailmassa on vaan niin paljon upeita paikkoja joissa olisi hienoa itsekin käydä, mutta onneksi niitä tuodaan esiin myös leffoissa, niin säästää monta penniä ja saa kuitenkin hyvälle mielelle. Niin, ja kun ne vielä ruudulla näyttää näin sairaan hienoilta niin ei voi kuin olla tyytyväinen.

Kun tähän vielä lisätään leffassa olleet aivan loistavat äänet, niin paketti loistavalle leffalle alkaa olla kasassa. Instagramiin laitoinkin kuvaa Atmos Vieweristä, jossa näkyy kuinka leffan ääniin oli tässä tapauksessa taas oikeasti panostettu. Leffassa oli lentäviä Atmos-objekteja, 9.1.6 ääniraita ja monta monta upeaa kohtausta, jossa äänistä oikeasti otettiin irti sitä, mitä nykypäivänä on mahdollista. Yläkanavat eivät olleet jatkuvasti aktiivisena, mutta oikeissa kohdissa sieltäkin sitten otettiin kaikki saatavilla oleva irti, ei leikkien vaan leffalle uskollisesti. Upea äänisuunnittelu tässä, joka todellakin pääsi oikeuksiinsa, siitäkin huolimatta, että yksi kaiutin katosta edelleen puuttuu, eikä kalibrointikaan siis ole täydellinen.

En voi sanoa että pitkästä aikaa, mutta vaihteeksi taas loistava leffa ja kiva leffailta. Ja mikä parasta, tällä kertaa leffaa sai pakkasten paukkuessa katsella huoneessa, jossa oli lämmin, ei tarvinnut pipoa tai peittoa nauttiakseen tunnelmasta. Ennen leffaa kun tuli vielä viimeisimpien muutosten jäljet siivottua ja peitettyä tuo termostaatti luukun taakse, niin kaikki valmiina viikonloppuun. Tätä leffaa voin suositella, etenkin hyvien äänien ja kuvan ystäville.

Otsikko on ihan totta, eli tuollainen ohjelma tuli tänään Netflixistä katsottua. Kyseessä ei varsinaisesti ollut leffa, vaan enemmänkin dokumentti. Tänään ei kuitenkaan jaksanut ja ehtinyt mitään hirveän pitkää katsoa, joten tämä sopi nyt hyvin ohjelmaan. Silti, tuo otsikko sopii loistavasti myös toiseen isoon asiaan josta haluan tänään kertoa lisää. Instagramin puolella kerroin otsikolla breaking news, ja siitä tämän päivän uutisissa todellakin on kyse!

Nimittäin, vuonna 2016 kun huoneessa tehtiin edellinen suuri remontti, poistettiin huoneesta samalla yksi patteri. Syynä tähän oli se, että kun kerran huoneesta pari ikkunaa on poistettu käytöstä ja niiden eteen rakennettu seinä eteen, niin ei ole järkevää myöskään pitää patteria tuon seinän sisällä. Huoneessa oli kuitenkin kaksi patteria, ja toinen niistä päätettiin huoneeseen ja sen ainoaksi jääneen ikkunan alle jättää. Siitä lähtien, eli nyt jo lähes kymmenen vuotta tuo patteri ei ole päivääkään ollut lämpimänä. Syitä tähän on useampia, mutta kerrotaan niistä nyt tässä pari tärkeintä. Ensinnäkin tuota patteria ei suoranaisesti, tai teoriassa ole tarvittu, sillä huoneessa on myös lattialämmitys, joka tosin on vuodelta 1974 ja ei vastaa kyllä ihan tämän päivän standardeja, tai ehkä kyse on vaan siitä, että en ole osannut sitä säätää kohdilleen, se nimittäin ei todellakaan toimi ihan yhtä automaattisesti kuin nykyaikaiset. Lattia on siis aina ollut lämmin, mutta huonetta se ei valitettavasti ole pystynyt lämmittämään, ainakaan kovemmilla pakkasilla.

Nyt sitten tuossa kovien pakkasten aikaan heräsin taas asiaan ja aloin miettimään miksi ihmeessä tuo patteri ei lämpeä ja miksi en sitten lämmitä huonetta sen kanssa. Olen tuota ilmannut useasti aikaisemminkin ja asia on kyllä ollut monta vuotta mielessä, ainakin aina kun huoneessa on palellut. Nytkin pakkasten aikaan huoneessa oli parhaillaan alle kymmenen astetta lämmintä, jos mietitään minkätason huoneesta on kyse, niin aika naurettavaa sanoisin. No, mutta puolusteluksi pitää myös sanoa sen verran, että kun kaikki laitteet olivat aikaisemmin huoneessa, nekin tuottivat itsessään sen verran lämpöä, että ei siellä palellut näin pahasti ennen ole. Joten nyt oli oikeasti aika selvittää miksi tuo patteri ei lämpeä.

Viikon verran siinä sitten meni tutkiessa, koittaessa, yrittäessä, ja taas kerran tutkiessa, googletellessa ja epäonnistuessa. Kuulostaa vähän samalta kuin koko tämä harrastus ylipäätään, kantapään kautta oppimalla ja omaa tietoa ja taitoa jatkuvasti nettiä käyttämällä lisäämällä Mutta mitä sitten tuli käytännössä tehtyä. Ensinnäkin seinään piti tehdä reikä, jotta tuo itse termostaatti saatiin näkyviin ja päästiin ensimmäisenä sen sielunelämää tutkimaan. Joku sitten tässä vaiheessa ensimmäisenä toteaa, että eihän se termostaatti mitenkään voi siellä seinän sisällä toimiakkaan. Okei, osittain totta, mutta ei tässä tilanteessa, nimittäin siinä on tarkoituksella ollut sellainen termostaatti, josta lähtee pitkä metallilanka, joka on tuotu sielä seinän takaa huoneen puolelle, ja sen olisi pitänyt kyllä toimia. Ei toiminut, tai se piti nyt selvittää onko vika siinä. No, edelleenkään en tiedä onko siinä vikaa, mutta sen tiedän, että tuo termostaatti kyllä tavalla tai toisella toimii. Eli vika ei ole tuossa päässä patteria, ja sen sain selville sillä, että sain tuloputken lopulta lämpimäksi kun päästin ilmausruuvista riittävästi vettä ulos. Mietin myös pitkään voiko vika olla virtauksen säädössä, jonka olemassa olosta en ennen edes tiennyt. Ei ollut, eikä myöskään neulassa, koska tuon ilmausruuvin kautta sain tosiaan vedettyä lämmintä ilmaa tuloputkeen ja siitä patteriin. Huomasin kuitenkin, että lämmin vesi haalenee yhtä nopeasti kuin tulikin, eikä tuon ruuvin kautta sitä sen pidemmälle pysty imemään. Vika siis täytyy olla patterin toisessa päässä. Siellä on tulppa, mutta nettiä selailemalla selvisi, että tuon tulpan takana on itse asiassa vielä ruuvi, jolla tuon liitoksen saa suljettua, loogista. Mutta voisiko sitten olla mahdollista, että putkarilta olisi jäänyt tuo ruuvi patterin irroituksen jälkeen avaamatta? Eli jako-avain ja ruuvari esille ja testaamaan. No, eipä mennyt tuokaan helpomman kautta, vaan lähinnä aloin pelkäämään, että rikon koko ruuvin, sillä se ei oikein tahtonut aueta, jumissa. En uskaltanut sitä sitten sen enempää vekslata, vaan päätin käydä tänään kaupan kautta ja ostaa toivottavasti paremmat ruuvarin, jolla sen saisi turvallisesti auki.

Uusi ruuvari selkeästi auttoi asiaa ja sain ruuvin aukeamaan. Eipä tarvinnut paljon ruuvia kääntää kun patterista alkoi jo suhina käydä, ja kävi selväksi missä vika oli ollut. Vain hetkeä myöhemmin koko patteri oli kokonaan lämmin, ja voin sanoa, että aika lämpimät oli fiilikset itselläkin tässä vaiheessa. Asioita voi miettiä ja pohtia vaikka kuinka kauan, mutta jossain vaiheessa pitää vaan alkaa tekemään, jos jotain meinaa aikaiseksi saada. Monta vuotta tätä asiaa on pohtinut, mutta vasta kun oikeasti alkoi tulla kylmä, alkoi tapahtua. Nyt kuitenkin patteri siis lämpeää, ja voin ylpeänä todeta, että leffahuoneessa on myös lämmitys! Eikö tämä jos joku ole todellinen Breaking News?

Eli löytöjä ja läpimurtoja, tosi elämässä ja Netflixissä tänään. Netflixin puolella tosin tällä kertaa käsiteltiin tekoälyä ja enemmän vielä ehkä sen mahdollisuuksien lisäksi myös siltä toiselta kannalta, eli mitä kaikkea pahaa tuo niin valtava keksintö voikaan maailmaan tuoda. Koneita ja niin sanonut älyn kaappaamista on leffoissa käsitelty jo vuosia, mutta nyt aletaan olemaan tilanteessa, jossa se alkaa olla päivittäistä todellisuutta. Sodassa aina vaan enemmän ja suurempia päätöksiä tekee muut tahot kuin ihmiset, ja se on oikeasti aika pelottavaa. Vielä pelottavampaa on kuitenkin se, että teknologia, jolla tämä kaikki tapahtuu, on aivan kaikkien ulottuvilla. Ei tässä tunnin dokumentissä mitään kovinkaan hämmentävää tullut, uutta tietoa, mutta ei yllättävää. Onhan tämä tekoäly aikamoisella vauhdilla meidän kaikkien arkeen noussut, jopa niin nopeasti, ettei itsekään ole vielä tippaakaan kartalla mitä tapahtuu ja on tapahtunut. Suuri hämmentävä maailma.

Hyvä lyhyt dokkari, paljon mielenkiintoista asiaa, mutta kyllä tämä päivä jää silti mieleen patterista. Jatkossa leffoja voi siis kovemmillakin pakkasilla katsella ilman villasukkia, pipoa ja peittoja. Viikonloppu tulossa, mitähän kaikkea sitä vielä keksiikään seuraavaksi. Ainakin kovasti sitä jo Atmos-kajaria kaipaisi, jotta pääsisi takaisin kalibrointien pariin ja vihdoin ottamaan oikeasti mittaa myös Tonewinneristä. Vielä asia ei ollut kuitenkaan edennyt alkuviikosta.

Tulipa tuossa pidetty päivä taukoa leffahuoneesta koska taloudessa on pörssisähkö. ja jokainen varmasti tietää mitä se on viime perjantaina tarkoittanut. Muutenkaan leffoja ei ole nyt katsottu normaaliin tahtiin, syitä on sähkön hinnan lisäksi toki muitakin, mm. tuo rikkoontunut kaiutin, jonka vuoksi kattoa koristaa tällä hetkellä vain tyhjä aukko. Saapa nähdä miten sen kanssa asia ensi viikolla etenee. Toki ihan ilman huoneessa puuhastelua ei ole viimeisiä lomapäiviä tarvinnut viettää, sillä päätin sitten aikani kuluksi hieman askarrella etuseinän, tai paremminkin ehkä sivuseinien etuosien kanssa. Kun tässä on nyt tullut taas tuota kuvaa ihmeteltyä, niin tulipahan sellainenkin sitten mietteeksi, että nuo sivuseinät tosiaan heijastavat aika paljon valoa, samoin kuin etuakustiikkapanelit. Akustiikkapanelit ovat ihan tarkoituksella hieman vaaleampaa harmaata, jotta huone ei olisi aivan täysin musta, mutta toisaalta se on sitten myös johtanut tuohon valo-ongelmaan.

Onneksi varastossa kuitenkin oli vielä tuota mustaa akustiikkakangasta juuri sen verran, että päätin sitten ensimmäisenä verhoilla nuo paneelit uudelleen. Suht simppeli ja nopea homma, ja lopputuloskin miellytti kyllä paljon silmää. Siitä kuitenkin seurasi edelleen ajatus siitä, että seinät silti ympärillä heijastavat valoa häiritsevästi. Kävin sitten ihan huvikseni katselemassa olisko paikallisessa Eurokankaassa tarjolla mitään mustaan samettiin viittaavaa, ja kyllähän sieltä yksi löytyi. Tuollaisen kankaan ostaminen on vaan ollut aina todella haastavaa, pitäisi vaan aina testata, joten suoraan rullasta mitään kallista ei viitsi ostaa turhaan. No, tämäkin pala sitten tuli maksamaan sellaiset alle viisikymppiä, ja sillä sai oikein hienosti lopulta molemmat puolet verhoiltua tuollaisen alle metrin matkalta. Ja voin sanoa, että pienellä asialla saatiin taas aika iso muutos aikaan, ei heijasta kuva enää seinistä yhtään. Ainahan voi miettiä että pitäisikö sitten koko seinät vetää samalla, mutta ei, näin on nyt hyvä.

Niin muuten, tämäkin asennus tuli tehtyä Mareksoundista lähes kymmenen vuotta sitten hankituilla Fabricmate-kangaslistoilla. Aivan älyttömän hyvä systeemi, jolla silloin tein koko seinät, ja sen jälkeen käyttänyt niitä aina uudelleen ja uudelleen. Tällä hetkellä niillä on tehty ainaki koko etuseinä, ja nyt nuo pätkät sivua. Ne on helppoa ihan perus sahalla leikata, kangas upotetaan rautakaupan pakkelistalla ja pizzaleikkurilla, ja mikä parasta, lopputulos on aina siis ja hyvännäköinen. Instasta voit käydä katsomassa hieman lisää juttua ja videoita aiheesta.

Sunnuntai-iltapäivänä pääsi sitten kuitenkin jo taas leffankin pariin, ja tällä kertaa edes puuttuva etuatmos ei haitannut mitään. Leffana nimittäin Netflixiin juuri tullut Lumen Yhdistämät, joka kertoo tositarinan vuonna 1972 tapahtuneesta lento-onnettomuudesta Andeilla. Leffasta on muuten tehty painos ennenkin, nimittäin vuonna 1993 tehty leffa Elossa, sitä en kyllä ainakaan muista nähneeni. Sinälläänhän tämä leffa on hyvinkin perinteinen lentokone-tippuu erämaahan tapaus, eikä aiheeseen sinällään anna kauheasti mitään uutta. Se missä tämä leffa mielestäni kuitenkin onnistuu varsin hyvin, on tämä hyvin tyypillinen ”missä vaiheessa syödään toisia ihmisiä hengissä pysyäkseen”-aiheen käsittely. Mikään ei ole tässä itsestään selvää, ja vaikka kyse on vielä kaiken lisäksi jo kuolleista tovereista, niin tässä asiaa pistetään ihan oikeasti miettimään.

Onhan tuo oikeasti sellainen aihe, johon on täysin vastenmielistä ja turhaa lähteä omaa mielipidettä edes miettimään. Siinä vaiheessa kun oikeasti ollaan kuoleman partaalla, ei asioita mietitä enää samalla tavalla kuin tässä kotisohvalla. Se taas mistä olen ennenkin puhunut ja puhun nyt uudelleen, on se uskomaton ihmisen tahto selvitä tälläisissä tilanteissa. Tälläkin hetkellä ihmisiä kuolee sodissa tuhansia ja taas tuhansia täysin turhaan, mutta sitten kun yksi ihminen joutuu tälläiseen tilanteeseen, se yhden ihmisen henki muuttuu yhtä äkkiä aika arvokkaaksi, sekä itselle, että ainakin muille samassa tilanteessa olevalle. Ihmisen tahto pysyä hengissä on kuitenkin aika suuri, tai sanotaan, että jos ihminen itse päättää haluata olla hengissä, niin sen eteen on valmis tekemään aika hurjiakin juttuja.

Kaiken kaikkiaan todella raju ja koskettava leffa, hienosti tehty ja kaikinpuolin hyvä kokonaisuus. Se mistä alussa mainitsin että ei tarvittu etu-atmoksia, johtui siis siitä, että leffan muuten upea Atmosraita oli jostain syystä jätetty vain 7.1.2 muotoon, vaikka etenkin juuri näitä kahta Atmos-kaiutinta käytettiin leffassa todella todella aktiivisesti ja hienosti. Tämä oli kokonaisuutena todella upea miksaus, vakuuttava, uskottava ja tavallaan tämän leffan ääniksi lähellä napakymppiä. Sen vuoksi harmittaakin, että tuo napakymppi olisi ollut helposti otettavissa, jos kaikki potentiaali olisi vielä otettu käyttöön. Tonewinner kuitenkin antaa jatkuvasti uusia vinkkejä potentiaalistaan, ja kunhan kaikki saadaan taas kalibroiduksi, uskon, että aika kivoja yllätyksiä on vielä kulman takana.

Onpahan taas ollut erikoinen viikko ja tännekään ei ole oikein kerennyt tullut kirjoittelemaan. Toisaalta eipä sitä ole hirveästi nyt ehtinyt leffojakaan katsomaan, että sikäli ei sitä kirjoitettavaakaan ei liiemmilti ole ollut, leffan punainenlankahan kun edelleen on, kirjoitan kun katson leffan. No, siitäkin huolimatta, yksi leffa sitä tuli viime viikon lopussa katsottua ja se oli sitten sitäkin mielenkiintoisempi, nimittäin ruudulle pääsi joku aikaa sitten 4K-levynä hankittu Training Day. Leffaa on kehuttu paljon, siis toki onhan tämä aikanaan ollut kova leffa, mutta yhtä lailla leffaa on kehuttu myös sen restoroinnin vuoksi. No, tällä kertaa leffasta ei ihan niin hyvää fiilistä jäänyt käteen kuin mitä olisin toivonut.

Eli huoneen kanssa on ollut tässä hieman tekemistä. Ensin tuli Tonewinner, ja sen jälkeen piti kalibroida taas kaikki kuntoon. No, kaikki ei tällä kertaa mennyt ihan nappiin, nimittäin toinen edessä olevista Bowers and Wilkings atmoskajareista oli sitten ilmeisesti hajonnut. Trinnovin optimizer näytti että yhdestä kanavasta kaikki korkeammat äänet 2k ylöspäin puuttuu kokonaan, ja tämä piti varmuuden vuoksi vielä varmistaa Omnimicilläkin. Mutta ei siitä nyt vaan päässyt yli eikä ympäri, yksi on rikki ja se pitää viedä takaisin kauppaan. No, ei siis ollut Training Dayhin kaikkia kaiuttimia, ja sitä kautta sitten vielä tietysti kalibroinnit niin ja näin. Sinällään Training Day toki kuulosti ihan ok:lta, mutta jotain muutakin oli pielessä. Jostain syystä, syytä en tiedä, käytössä oli vain takasubbarit. Ihmettelin koko leffan ajan miksi jotain edestä puuttuu tai sitten Tonewinner vain tekee äänen niin erilaiseksi, mutta en sitten kiinnittänyt asiaan enempää huomiota, koska tosiaan monta muutakin asiaa oli sekaisin huoneessa. Silti, katselin leffan uudelleen, ja tulen muuten varmasti katsomaan vielä uudelleenkin kun saan kaiken kuntoon.

Kyseessä kuitenkin loistava leffa, sitä oikeaa toimintaa kultaiselta 2000-luvun alulta, tai varmaankin se kulta-aika oli juuri loppumaisillaan, mutta kuitenkin. Leffa on simppeli tarina, mutta se on nimenomaan tarina, ajalta, jolloin leffojen annettiin vielä kasvaa ja rakentaa juonta rauhassa. Hahmoja oppii oikeasti tuntemaan ja juoni tuntuu alusta loppuun kiinnostavalta. Tässä ei tarvinnut taas kännykkään pidellä kädessä, leffa piti huolen mielenkiinnosta. Denzel on aivan sairaan nuoren näköinen, mutta onhan herra tässä jo aivan älyttömän hyvä. Tosin, Ethan Hawke vetää tässä kyllä vielä selkeästi paremman ja osuvamman roolin. No, eipä ollut yllättävää, että molemmat leffasta olivat Oscareissa ehdolla, Denzel tosin voitti ja Hawke sivuosista jäi nuolemaan näppejään.

Vaikka tämä ei nyt ollut toki eka kerta kun tämän näin, niin hyvin voi katsoa vielä uudelleenkin ja silloin sitten ehkä hieman enemmän asiaa äänistä. Äänistä kuitenkin päästään siihen vuoden vaihteen mielenkiintoisimpaan aiheeseen, oli siihen Tonewinneriin. Vielä on testailut aika vaiheissa, joten äänien puolesta en osaa hirveästi mitään varmaa sanoa, sen verran kuitenkin, että tuntuu äänet taas ottaneen askeleen parempaan suuntaan. Äänet ovat selkeästi tarkemmat ja terävemmät, voisi jopa kutsua hieman kirkkaammiksi. Dynamiikkaa on ihan riittämiin, jos vielä miettii että tehoja tuli etenkin eteen aivan uudella tavalla, niin ei tämä hankinta tässä vaiheessa nyt ainakaan varmasti hukkaan mennyt. Olen siis ollut parilla sanalla erittäin tyytyväinen tähän mennessä. Ai niin, ja se tärkein syy miksi ylipäätään uutta vahvistinta edes haaveilin, tuotti täydellisen onnistumisen, eli kaikki humina kaiuttimista hävisi kerta heitolla. Eli, Trinnov siis tuntuu tykkäävän balansoiduista liittimistä, ja vaikka usein sanotaan, että etenkin lyhyillä vedoilla sillä ei ole mitään merkitystä, niin tässä yksittäisessä tapauksessa jopa puolen metrin matkalla ero on kuin yö ja päivä, rca:t humisi ja kovaa, XLR ei mitään ääntä. Harmi, että vaikka tuohon räkkiin jääneeseen Roteliin piti myös saada balansoidut liittimet tuon DB25 liittimen kautta, niin se ei kyllä onnistunut vieläkään. Trinnovissa on Tascam pinnityksellä DB25, joten siihen päähän johto on varmasti nyt oikea, mutta jostain syystä Roteliin en saa kuin kolme kanavaa kuulumaan, yritän sitten mitä vaan. Vaihtoehtoja on nyt kaksi, joko Rotelin DB25 on rikki, tai se ei ole Tascam pinnityksellä ja vaatisi johdon modaamista oikeaksi.

Muutenkin tuo Tonwinner hankinta meni hyvin, Ranskasta saapuminen kesti sen kolme arkipäivää mitä luvattiin, ilman uudenvuodenpäivää olisi tullut vielä päivää nopeammin. Toimitus eteni hyvin, vaikka edelleen pitää ihmetellä, että paketti ehti puolessa vuorokaudessa Ranskan läpi ja Suomeen, mutta siitä eteenpäin posti sitten tarvitsee vielä pari päivää saada se perille. Ei kuitenkaan mikään yllätys. Paremmin pakattua laatikkoa en ole koskaan tavannut, usein puhutaan tuplalaatikoista, tässä oli kolme laatikkoa päällekkäin,eli sen puolesta aika turvallinen toimitus. Muutenkin paketti oli harvinaisen hyvin varusteltu, eli itse vahvistimen ja virtajohdon lisäksi paketissa oli myös räkkikahvat ja jopa trickker johto. Toistaiseksi laite on hyllyssä, en tiedä laitanko rakkikahvoihin ollenkaan, mutta aika näyttää, mitään varsinaista tarvetta tai hyötyä siitä ei kai tällä hetkellä olisi. No, säästäisi sillä pari senttiä hyllytilaa, jos sellaiselle joskus tarvetta tulisi, nyt ei ole, lähtihän hyllystä kaksi laitetta ja vain yksi tuli tilalle. Eli toistaiseksi kaikki hyvin, tyylikäs laite, vaikuttaa laadukkaalta ja turvallisesti vielä perillä.

Näitä loistavia leffoja alkaa olla jo hyllyt niin täynnä, että aina kun tekee jotain muutoksia huoneeseen tekisi mieli katsoa aina kaikki leffat uudelleen läpi. Uusi Top Gunkin on tullut nähtyä jo leffassa ja kertaalleen sen jälkeen kotonakin, mutta kyllä tähän silti on aina kiva palata, on kuitenkin edelleen yksi parhaista viime aikoina tehdyistä leffoista. Top Gun kuulosti tälläkin kertaa ihan älyttömän hyvältä, mikä sinällään ei ole mikään yllätys, sen verran monta kertaa tuota ensimmäistä kymmentä minuuttia on kuitenkin tullut katseltua sekä Arcamilla että Trinnovilla. En oikeastaan edes tiedä onko tässä sen suuremmin tästä leffasta nyt muuta sitten sanottavaa, joten mennäänpä suoraan tämän menneen viikonlopun ja vuoden viimeisen viikon hieman jopa yllättäviin tapahtumiin.

Kuten kaikki varmasti tietävät, Arcam on nyt viime keväästä asti ollut siis myynnissä. Arcam on laitteena niin älyttömän hyvä, että sen vuoksi on ole sen myynnissä halunnut kiirehtiä tai alkaa pilkka hinnalla laittamaan kiertoon. Monenlaista myyntiä olen kuitenkin kyllä tässä jo yrittänyt ja monessa paikassa tuo laite olikin jo ehtinyt olla myynnissä. Mikään sinällään ei ole yllättänyt, noin arvokkaan ja laadukkaan laitteen myyminen ei näinä aikoina todellakaan ole helppoa, onneksi Trinnovin hankintaa ei tehty suoranaisesti tuon varaan, vaan tiedossa oli, että myyntiaika saattaa venyä. Monia muitakin arvokkaita laitteita on ollut Toreissa ja palstoilla pitkään myynnissä, ja hyvin kuvaavaa tilanteelle on ollut, että Arcamillakin on ollut todella paljon kysyntää, mutta kaikilla viesti on ollut, että laitan oman laitteen myyntiin ja jos se menee niin sitten. No, eipä ole nekään sen helpommin liikkuneet, joten Arcam on edelleen pysynyt varastossa.

Vaikka etenkin monikanavaisen päätteen myyminen Suomessa ei olekaan helppoa, niin niitäkin ihmisiä, joilla sellaiselle olisi käyttöä onneksi löytyy. Ja onneksi maailmassa on monta muutakin tapaa tehdä kauppaa kuin raha. Kun intressit kohtaavat, ja vaikka eivät aina kohtaisikaan, niin aina on vaihtoehtona tietysti myös vaihtokaupat. Sinällään etenkin tänä päivänä fiksua, sillä silloin molemmat saavat saman arvoista tavaraa kiertoon ja itselle sopivaa tilalle, ilman vaikeita myyntejä. Joten, vaihtokauppoihin Arcamin kanssa päädyttiin. Tilalle tuli tällä kertaa laitteita kaksi verroin, tosin molemmat tarpeeseen, tai sanotaanko näin, että kummallakaan en olisi tehnyt yhtään mitään yksin, mutta yhdessä niitä pääsee edes testamaan.

Kaksi vuotta sitten voitin Hifiplussan jouluarvonnassa yllättäen Quatral Signum 20 nimiset hyllykaiuttimet, jotka ovat olleet olkkarissa kohtuu vähällä käytöllä. Niitä on käytetty lähinnä kun telkkarista on tullut katseltua musiikkiohjelmia, ei juurikaan muuten, vaikka toki esim Apple TV:n kautta niihin on saanutkin musiikkia striimattua. Loistaviksi pikkukaiuttimiksi ne on kuitenkin jo tullut moneen kertaa todettua, miksi ei siis kokeilisi saisiko niistä vieläkin enemmän irti, jos niihin laittaisi kiinni kunnon striimerin ja vahvistimen. Eli tein vaihtokaupat lopulta Matrix Audion X2 striimeriin ja Topping LA90 DAC/vahvistimeen. En tiedä kuinka paljon näitä nyt tulee käytettyä, mutta tulivat kuitenkin suoraan käyttöön, eli varmasti enemmän kuin Arcamia. Alkuperäisenä tarkoituksena oli näitä jonkin aikaa testailla ja laittaa sitten myyntiin, no katsotaan miten käy.

Koska osaa lukijoita varmasti kiinnostaa myös nuo, niin kirjoitellaanpa muutama sana niistäkin. Matrix Audio ei varmasti ole kaikille tuttu merkki, Topping ehkä sitäkin enemmän. Molemmat ovat kuitenkin saaneet loistavia arvioita maailmalla, ja nyt voin itsekin todeta, että ei turhaan. Kyllähän noilla laitteilla äänentaso paranee huimasti verrattuna tuohon vanhaan Yamahaan, joka tuossa nyt on olkkarissa vahvistimen virkaa hoitanut. En ole varsinaisesti siihen mitään korkeampilaatuisempaa ääntä vielä edes syöttänyt, silti eron huomaan helposti. Tulenko sitten syöttämään, ehkä kokeeksi, mutta kyllä nuo Tidalit ja muut näyttää olevan aika hinnoissaan, joten Youtube-musiikki, joka tällä hetkellä aktiivisena saa kelvata. Yksi suurimmissa jutuista tuossa on kuitenkin ollut helppous. Laite käynnistyy ja sammuu automaattisesti kun kännykästä avaa musiikin. Ei tarvita kaukosäätimiä, ei säätöjä eikä mitään, musiikki päälle ja yhdistys AirPlayn kautta. Kaikki materiaalit mitä kännykästä siis löytyy, suoraan kaiuttimiin. Asennukseen meni hetki aikaa ja asetuksia piti hieman hakea, mutta lopulta kun kaikki oli valmiina, kaikki toimii kuin se kuuluisa. Ensimmäisenä fiiliksenä tällä hetkellä yllättävää kyllä on se, että tämä systeemi saattaa jopa jäädä taloon, sen verran helpoksi kaikki on tehty, ja mikä parasta, Quadralit kuulostaa jos mahdollista vieläkin huikeammilta näiden kanssa.

No, kun kerran kaupoista oli sovittu niin kyllähän toinen osapuoli halusi sitten samalla tulla katsomaan huonetta. Eikä ole ensimmäinen eikä viimeinen tämän lajin harrastaja, jolla nälkä kasvaa syödessä. Pitihän sitä sitten uudelle prossulle saada myös uusia vahvistimia, joten kaveri alkoi kysellä olisiko yhtään ylimääräistä. No, eipä ole ollut ylimääräisiä, mutta jo jonkin aikaa olen haaveillut yhden vahvistimen vaihtamisesta, syynä oikeastaan vain se, että Trinnovin kanssa eteen ollut tullut sellainen ”ongelma”, että Trinnov ei ole oikein tykännyt balansoimattomista liitännöissä vahvistimien kanssa, joka on johtanut aika ärsyttävään huminaan. Olen tätä koittanut ratkoa kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin, ilman tulosta. Ainoa päätelmä siis oli, että tarvitsen päätteen, jossa on balansoidut XLR-tulot. Tälläisethän puuttui todellisuudessa kaikista kolmesta, mutta Roteleihin sentään piti saada sellaiset DB25 kautta. No, ei ilmeisesti onnistu jostain syystä sekään, DB25 kautta saan nimittäin vain kolme kanavaa toimimaan syytä en ole keksinyt.

No mutta markkinoita pitkään katselleena en sitten ole kuitenkaan mistään liikkeestä, Torista tai Facebookista löytänyt sopivaa laitetta tilalle. Ei viisi kanavaista mikä oli vähimmäisvaatimus, eikä myöskään vähintään kymmenkanavaista, jolla olisi sitten korvannut kaksi kolmesta. Sattumalta kuitenkin juuri sopivasti kovasti arvostamani Steven Smith teki videon Youtubeen, jossa kehui hyvin edullisen pään Tonewinner-nimistä 11-kavavaista päätettä, josta olin toki kuullut jo ennenkin, ja itseasiassa Ebayssä kerran jo koittanut käydä kauppaakin. Tonewinnerin hankintaan tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa oli kuitenkin kaksi aivan ehdotonta ehtoa. Kaksi päätettä räkistä pitäisi olla etukäteen myytynä, ja niistä saada sopivasti rahaa, jotta uuden hankkiminen taloudellisesti olisi mitenkään mahdollista. No, kun tämän kerroin Arcamin ostajalle, molemmat ehdot saatiin täytettyä, joten ei muuta kuin Tonewinner Ranskasta tilaukseen. Mainittakoon vielä tähän, että vaihtoehtoja oli muitakin pari erittäin hyvää, mutta tällä kertaa valinnan teki aivan yksiselitteisesti raha. Uusi oli pakko saada tilalle nopeasti kun huoneesta puuttui kymmenen kanavaa, ja rahaa tähän hankintaa ei ollut yhtään. Ja vielä kurisiotettinä, kun kyselin Instassa kuinka moni olisi tehnyt itse saman valinnan, yksikään seuraajistani ei olisi vaihtoehdoistani valinnut Tonewinneriä. Sinällään ymmärrettävää, ”uusi merkki”, ei löydy Suomesta, halpa, jne.

Leffafriikille kuitenkin kaikki halpa, demo, uudet merkit ym. kelpaavat, näin tätä koko huonetta on vuosia rakennettu, pala kerrallaan parempaan. Tämäkin viimeiset hankinnat ja vaihtokaupat osoittavat, että oikeassa paikassa oikeaan aikaan tehdyt kaupat vievät asioita aina hitaasti, mutta varmasti eteenpäin. Askel kerrallaan, se on kaiken ydin. Itse en kyseisestä laitteesta muutenkaan ole kovinkaan huolissani, joka paikassa arvioit ovat olleet sen verran hyviä. Laadukas laite, laadukkaat osat, loistava ääni ja niin edelleen. Halvallakin voi saada hyvää, siihen ainakin itse uskon. Olisiko joku muu ollut parempi, ehkä, ehkä ei, mutta nyt mennään tällä.

Seuraavaksi sitten laitteen asentelua, johtojen vetämistä, kalibrointia, testailua ja sitten vihdoin myös taas itse leffojen pariin. Paketti saapui tänään ja siitä lisää sitten seuraavassa kirjoituksessa. Tämän lisäksi ajankuluksi vahvistinta odotellessa pyhien yli, tuli vietettyä jonkin verran aikaa taas kerran näytön ja Kodin kanssa. Valkokankaan kanssa kaivoin taas uudelleen valkoisen kankaan esiin, josko se sittenkin olisi parempi. No, ei edelleenkään ollut. Kirkkaammat värit vai tummempi musta on se käytännön valinta, edelleen, omaan silmään mustempi musta vaan vie edelleen voiton. Samalla tuli myös opittua tykistäkin aivan uusia juttuja, uskomatonta kyllä, vielä monen vuoden jälkeenkin voi uusia ominaisuuksia oppia ja oppi käyttämään. Nyt nimittäin tiedän huomattavasti paremmin mitä pitäisi tehdä Sonyn ja Anamorphisen linssin kanssa, nyt kuvasuhteetkin alkaa olla kohdillaan, ja mikä parasta, saan oikeasti kaikesta materiaalista täyden skriinin kokoista kuvaa yhdellä napin painalluksella. Niin sitä vaan kaiken aikaa oppii uutta kun on vaan aikaa opetella. Kodista myös latasin uusimman version, siinä pitäis toimia myös Dolby Vision, sitä tosin en vielä saanut ainakaan omalla materiaalillani toimimaan. Eli opettelu jatkukoon!