2020-luvulla tehdään paljon loistavia leffoja, mutta aika harvoin leffoissa parasta ovat enää loistavat juonet ja tavallaan sellaiset leffat, jotka todella naulaavat ruudun ääreen, niin että, jos esim. katsot kännykkää välillä, pitää leffa laittaa pauselle, muuten jää jotain heti välistä. Journal 64 leffa menee suoraan Toplistalle, tämä leffa nimittäin täyttää suoraan tämän ehdon, ja tästä leffasta piti todellakin saada jokainen vinkki ja käänne talteen. Leffasta en sen kummemmin tiennyt mitään ennen kuin aloitin katsomaan, mutta leffan aikana selvisi, että kyseessä Tanskalainen leffa, joka itse asiassa perustuu Tanskalaiseen historiaan kaikkine kauhuineen.

Leffa alkaa hyvin mielenkiintoisella murhatapauksella, josta sitten lähdetään avaamaan tapahtumia, jotka johtavat vuosien päähän historiassa. Leffa on itse asiassa aika jännästi tehty, sillä heti alkuun ei edes ymmärrä, että ollaan itse asiassa historiassa, eikä varsinaisesti siis leffan nykyajassa. Nopeasti kuitenkin asiat alkavat aukeamaan ja myös murhan mysteeri kaiken takana. Leffassa kuitenkin liikutaan kaiken aikaa todella hienosti ja sujuvasti menneiden muistojen ja nykyisyyden välillä koko ajan avaten pikkaisen lisää tapahtumia ja niiden seurauksia. Käsittämättömäksi leffan tekee se, että vaikka tapahtumia on paljon tapahtunut historiassa, niin silti leffan lopussa vihjataan, että tapahtumat saattavat olla jatkuneet vielä tähänkin päivään asti.

Leffassa toimii kaikki muutenkin erittäin hyvin. Näyttelijätyö on erittäin hyvin reilassa ja Fares Fares on tässäkin erinomainen. Muutenkin roolit tuntuvat erittäin luontevilta ja sopivilta. En toki tiedä miten he kohtaavat todellisiin henkilöihin vai kohtaavatko lainkaan, mutta uskottavalta vaikuttaa. Äänet on perus 5.1 materiaalia, mutta silti tässä 2018 vuoden leffassa ei äänissäkään ole mitään valittamista. Kaiken kaikkiaan siis loistava leffa, suosittelen ehdottomasti katsomaan.

Joo anteeksi jo heti alkuun, sorruin taas katselemaan leffaa, josta lähtökohtaisesti jo tiedän, että tuskin tulen tykkäämään. Marvelit eivät ole pahemmin pitkään aikaan tarjonneet itselle yhtään mitään katsottavaa, ja valitettavasti ei tarjonnut kyllä tälläkään kertaa. Tai no, tarjosihan se aika kivaa audiovisuaalista iloittelua, mutta itse leffa ei sitten sisällä kyllä yhtään mitään. Harmi sinällään, kun näihin Marvelin leffoihin kuitenkin tuota budjettia taidetaan lahdata aika paljonkin, niin jotain ihan uutta kyllä alkaisi pikku hiljaa tälläkin saralla tarvitsemaan. Hyvänä asiana tosin tästä pitää tällä kertaa sanoa se, että kidutus kesti tällä kertaa vain kohtuulliset tunnin ja nelkyt viis minuuttia.

Aloitetaanpa leffa purkaminen kuitenkin ensin kuvasta. Leffan visuaalinen puoli oli kyllä todella hyvällä tasolla, mutta jotenkin se viimeinen ripaus kuitenkin kuvasta jäi puuttumaan, jonka varmasti sitten saa levyltä halutessaan. Disney plussan kuva oli erittäin hyvä niin kuin yleensä aina, mutta ihan ei tällä kertaa viimeistä huippua, varmaan sen verran nyt tottunut levyltä katsomaan näitä kirkkaamman puolen leffoja viime aikoina. Tehosteet kuitenkin olivat ehdottoman kohdillaan, eikä sinällään visuaalisessa puolessa ole moitteen sijaan.

Äänien osalta leffa lähti ehkä hieman rauhallisesti liikkeelle, johtuen varmaan siitä, että Disney plus vaatii hieman ennemmän volyymiä toimiakseen paremmin. Nytkin hieman lisää poweria ääniin, ja elävyys parani välittömästi. Sen jälkeen sitten tuolit ja subbarit saivat kyllä sellaista kyytiä, että ei paremmasta väliä. Hieman oli äänet muuten etupainotteiset, vaikka leffa muuten kyllä ajoittan, mutta harvoin tarjosi myös yhdeksää kanavaa bed layeriin ja kaikkia kuutta ylös. Objektejakin jonkin verran leffassa liikkuin, mutta pääosin kyseessä silti suht staattinen miksaus. Eli hieman enemmän jäin kaipaamaan vielä laatua muualle kuin eteen, mutta hyvältähän tämä striimatuksi muuten kuulosti.

Eli eipä mene vieläkään Marvel jatkoon, vaan päin vastoin. Näytteleminen oli todella heikkoa, juoni todella väkisin väännettyä samaa soopaa ja mikään ei oikein kyllä oikeuta tätä leffaa saamaan maksimissaan kahta tähteä enempää, ja niistäkin toinen tulee äänistä ja kuvasta. Ei jatkoon.

Lisää Belgialaista leffaa etteriin, tällä kertaa perjantai-illan hiljaiseen katseluun. Hiljaiseen katseluun tulee yleensä valittua sellaisia leffoja, jotka eivät ääniltä vaadi juuri mitään, sellainen leffa oli tarkoitus valita tänäänkin. Mutta, mutta.. Jälleen kerran, Netflix ja loistavat äänet leffassa, tätä ei voi enää edes yllätykseksi kutsua. Ensinnäkin äänet olivat jo perinteisesti 9.1.6 Atmosta, ja sen lisäksi paikoitellen vielä varsin aktiiviset objektit pitkin leffaa. Leffan aikana fiilis oli lähinnä että hitto, tämähän olisi pitänytkin katsoa ihan päiväsaikaan. Ja siis ihan yleisestikin leffan äänet tuntuivat erittäin hyviltä, jopa hiljaisella, joten kuinkahan kriipivä tämä leffa olisikaan ollut ihan täysillä äänillä.

Nimittäin, leffan äänieni lisäksi leffa, oli erittäin mielenkiintoinen, ja oikeasti, aika kriipivä. Jotenkin sitä koko ajan odotti jotain vielä kauheampaa tapahtuvan, en tarkoita sitä etteikö leffan tapahtumat itsessään olleet sitä jo nyt, mutta odottelin silti koko ajan että ruudullakin olisi ollut vielä jotain pahempaa. Kriipivä, se on se sana joka tätä leffaa kuvaa, koko ajan sai olla varpaillaan eikä todellakaan tiennyt mitä tuleman pitää, hyvällä tavalla siis. Olihan tämä leffa kaikessa karuudessaan aika surullinen ja jopa hieman sellaista pahaa oloa tuottava, eikä se loppukaan nyt kovin iloisissa merkeissä mennyt. Toisaalta sitten taas leffa olisi monellakin tapaa voinut olla ihan todellista arkipäivää, jota tietenkään ei kenellekään toivo.

Kokonaisuudessaan siis aika hieno leffa, jota voi etenkin tälläisten trillerien katsojille suositella. Näytteleminen oli läpi leffan erittäin hyvää ja juoni loistava. Ja vaikka leffa toimikin loistavasti näin hiljaisemmillakin äänillä, niin kunnon äänentoistolla tästä on hyvinkin paljon iloa. Netflix tekee äänien kanssa loistavaa työtä, eikä leffasisällössäkään ole ollut viime aikoina pahemmin valittamista. Jos siis leffaa ei tule levyltä katsottua, niin Netflixillä pääsee kyllä jo todella pitkälle. Seuraava leffa kuitenkin tulee Disney plussasta, vuorossa olisi seuraavaksi siis kunnon äänentoistoa, eikä niin kovilla odotuksilla olevaa Marvelia.

Mitähän tästä leffasta sitten oikein kertoilisi. Eli tälläinen leffa kuin Wil tuli viikolla katsottua Netflixistä, eikä kyllä nyt tällä kertaa ihan hirveästi jäänyt mitään käteen. Tämä vuoden 2023 Belgialainen leffa käsittele vuoden 1942 juutalaisvainoja, enkä nyt ainakaan nopeasti löytänyt mainintaa perustuuko tämä jotenkin todellisiin tapahtumiin, ja jos niin kuinka löyhästi. Joka tapauksessa moraalisia arvoja herättelevä leffa, joku muuten ei kyllä itselle nyt tällä kertaa oikein uponnut.

Jotenkin olisin tästä halunnut tykätä, mutta vaikka leffan juoni onkin tavallaan ihan ok, niin jotekin leffa silti jättää aika tyhjän fiiliksen. Vähän taas sellainen leffa, että no, tulipa katsottua, mutta siinä se. Tapahtumat alkavat aika vauhdikkaasti, mutta sen jälkeen pyöritään aika paikoillaan, ilman mitään konkreettista edistystä. Joo, juutalaisia kohdellaan huonosti ja tapetaan ja vainotaan perusteetta, mutta ei leffa aiheesta paljon sen lisäksi tuo mitään uutta. Toki tässä yritetään kuvailla yhden henkilön moraalista dilemmaa oman tunnon ja käyskyjen välillä, mutta ei onnistu siinä tällä kertaa kovinkaan hyvin.

Muutenkin, voisin sanoa jopa vihdoin ollut aika rauhallinen viikko harrastuksen parissa. En ole ostanut mitään, en ole fiksannut mitään, eikä ole edes ollut mielessä yhtään mitään hankittavaa tai korjattavaa. Itse asiassa aika helpottava tunne, sen verran on nimittäin tullut viime aikoina kaikkea tehtyä ja hankittua, että vihdoin voi oikeasti ihan vaan olla ja nauttia. Leffojakin on nyt ihan kivasti odottamassa katsomista, niin ei tarvitse sitäkään pahemmin miettiä. Viikonloppuna ohjelmassa voisi olla vaikka Disneyplussaan ilmestynyt Marvels?

Tätä leffaa piti aika pitkään miettiä, katsotuimpien listalla Netflixissä keikkuu, mutta toisaalta ihan hirveän hyviä arvioita leffa ei ole saanut ja toisaalta ei kyllä vakuuttanut leffa introssakaan niin paljon. Toisaalta sitten tällä hetkellä ei niin paljon ollut muutenkaan mielenkiintoisia leffoja jonossa, joten annoin tälle silti mahdollisuuden.

Leffa on tosi näyttävä, vaikka aika karuissa maisemissa ajoittain liikutaankin. Lopussa kuitenkin taas todella upeita maisemia, joissa hyvä kuvanlaatu tulee todellakin näkyviin. Äänien osalta vastaavasti liikutaan ”vain” 7.1.4 tasolla, mutta nyt taas kyseessä todella todella aktiivinen miksaus. Leffassa on myös onkin verran liikkuvia objekteja, joka on aina loistava juttu ja antaa paljon lisää arvoa leffalle kuin leffalle. Bassoakin leffasta löytyy riittämiin, harmi kun olisi vielä leffana ollut hieman parempi.

Leffa siis itsessään ei nyt ihan vakuuttanut, vaikka eipä tästä nyt mikään pettymyskään tullut. Leffan juoni oli hyvin erilainen kuin mihin ollaan taas totuttu uusissa leffoissa, toisaalta näissä Aasialaisissa (Korea) leffoissa mielenkiintoisia juonia on paljonkin. Leffa itse asiassa paranee kyllä matkan varrella, ja tavallaan pienissä piireissä tapahtuva leffa kuitenkin toimii oikein hyvin. Ei huippuleffa, mutta ihan asiallinen juoni kuitenkin. Leffa kuitenkin kuuluu sarjaan katsokaa jos kiinnostaa, en nyt suoraan voi suositella.

Päivittelin tuossa The Creatoria Top-listalle äänistä ja yleisesti leffasta ja piti sitten samalla lisätä sinne myös The Fugitive eli suomennettuna legendaarinen Takaa-ajettu, kunnes sitten tajusin, että tämä tekstihän on jäänyt kokonaan kirjoittamatta. Joten, se tulee nyt sitten tässä pikkaisen viiveellä. Kyseessä siis tietysti Harrison Fordin ja Tommy Lee Jonesin todellinen klassikko vuodelta 1993, josta nyt siis 30-vuoden kunniaksi tehty restoroitu 4K-versio. Ja jestas mikä versio sitten onkin tehty!!

Onhan tämä siis ennenkin tietysti nähty, ja kukapa tätä nyt ei olisi koskaan nähnytkään. Kaksi todellista legendaa pääosissa ja sen kyllä huomaa lopputuloksesta. Leffa on leffana aivan sairaan hyvä. Monta kertaa on tullut sanottua, että näitä kultaisen 90-luvun leffoja todellakin kaipaa tänä päivänä jolloin kaiken pitää olla jotenkin niin kovin fancyä ja helppoa. Näissä on juoni, näissä on tarina, ja mikä parasta, näissä ihan oikeasti annetaan henkilöiden kasvaa ja heihin annetaan aikaa oikeasti tutustua. Taitaa olla aika turhaa edes mainita, että Harrison Ford ja Tommy Lee Jones ovat leffassa huikeita, mutta aikaa kestää todellakin kaikki muutkin. Joo, onhan tässä vähän eri tavalla ikäännytty kuin esimerkiksi Titanicissa, mutta ei se tässä kyllä yhtä paljon haittaa kuin vastaavasti taas esim. Tappajahaissa tai Duelissa. Silti, tämä leffa todellakin kestää aikaa, vaikka ei ihan Titanicin tasolle ylläkään.

Mitä sitten tulee ääniin, leffa oli miksattu uudelleen todella hienoksi 7.1.4 Atmokseksi. Olisihan tuossa vielä muutama kanava ollut lisääkin, mutta toisaalta voidaan myös kysyä, että olisiko se sitten jo tälläiseen leffaan liikaa, eli veisikö se jollain tapaa autenttisuutta pois. Paha sanoa, mutta verrattuna siihen, että moneen leffaan on vaan yksinkertaisesti lisätty kattoon pari kanavaa, siihen nähden tämä on loistava. Eikä äänissä muutenkaan valitettavaa ole, todella loistava update, jossa dynamiikkaa löytyy, kanavia käytetään hienosti hyväksi ja mikä parasta, äänet kuulostavat täydellisiltä tähän leffaan!

Lisäksi kun tähän vielä lisätään loistava kuvanlaatu, niin tämän leffan paikka on ihan ehdottomasti hyllyssä! Yksi parhaita 4k-restorointeja, eikä turhaan löydy todella monelta top-listalta. Täytyy muutenkin sanoa, että tässä on taas yksi hyvä esimerkki, että näitä todellakin kannattaa ostaa ja toivottavasti näitä restorointeja tosiaan tulee vielä paljon paljon lisää! Tämänkin leffan muuten itse ostin Future Movie Shopista aika hyvällä hinnalla ja suoraan myymälästä nopeasti noudettuna.

Palataanpa taas hetkeksi tapaukseen suomalainen SISU. Tarinahan siis meni niin, että kyseinen leffa tuli välittömästi ilmestymisen jälkeen tilattua ulkomailta, muistaakseni Briteistä 4K-versiona. Pettymys kuitenkin oli valtava, koska kyseisellä levyllä ei ollut lainkaan Atmos-raitaa, siitäkään huolimatta, että sellainen löytyy leffan Blurayversiosta. Eikä muuten tietenkään löydy myöskään tuolta täysin turhanpäiväiseltä Blurayltä, joka 4K levyn kanssa tulee samoissa kuorissa. Eli tuon lisäksi piti sitten tilata myös Atmos-raidalla oleva Bluray levy lisäksi. Hölmöä, enkä olisi varmaan minkään muun leffan kanssa näin toiminut, mutta koska kyseessä loistava suomi-leffa niin näillä mennään.

No, tuo leffa on sitten odotellut katsomistaan jonkin aikaa hyllyssä. Nyt kuitenkin arki-illaksi kaveri katsomaan leffaa ja häneltä tämä leffa oli vielä kokonaan näkemättä. Päätettiin sitten lähteä tämän pariin, A, leffan vuoksi, B, sen vuoksi, että leffa on lyhyt, vain noin puolitoista tuntia. Atmos-raita tulille ja tarkastamaan miten tuo sitten eroaa tavallisesta raidasta. No sen verran pitää heti todeta, että tällä kertaa emme vertailleet 4K-levyltä löytyvää raitaa Blurayn Atmosraitaan, vaan ainoastaan vaihdoimme kerran levyltä löytyvään 7.1 raitaan ja takaisin. Tästä hommasta kerron nyt vain sen verran, että Atmoksena leffan dynamiikka ja esimerkiksi se pieni dialogi leffassa kuulostaan ihan hurjasti parempana Atmoksena. Fiilis on aika lailla sama kuin tuli Creatorin kanssa, eli Atmoksena ääni tulee hyvällä tavalla paljon agressiivisemmin päälle ja tuntuu oikeasti, että olet läsnä elokuvassa, kun taas normaali 7.1 Neural:X:llä upstriimattuna kuulostaa paljon etäisemmältä. Eroa voisi kuvailla vähän niin kuin olohuone-leffahuone kokemukseksi.

Mitä sitten tulee muuten siihen Atmos-raitaan. Vaikka leffassa on todella hyvät äänet tarkoitukseensa, niin ei tämä silti mikään äänien demo-leffa missään tapauksessa ole. Äänillä ei ole niin suurta merkitystä leffan kulun kannalta, mutta varmasti silti monellakin tapaa Atmoksen arvoinen leffa silti. Mutta, sitten tulee taas se mutta. Kun on mahdollista tehdä jotain kunnolla ja isosti, niin miksi tyydytään niin usein johonkin ihan muuhun. Tämän leffan Atmos on kuin niin monessa restoroidussakin leffassa, laitetaan nyt tuonne kattoon pari kanavaa, niin saadaan levyn kanteen nimi Atmos. Leffassa tosiaan on käytössä vain kaksi kanavaa katossa, ja yksikään objekti ei myöskään näyttäisi liikkuvan. Jotain lisää Atmos itsessään varmasti tuo mm. dynamiikkaan ja selkeyteen, mutta ei tässä nyt silti kyllä ole ihan parastaan laitettu, valitettavasti, ja siksi leffan jälkeen olo on vähän plääh. Odotin paljon paljon enemmän, mutta jatkossa taidan silti leffan katsoa 4K:na. Tosin, katsottiin pikkupätkä leffaa huvikseen vielä 4K:levyltä leffan jälkeen, ja kuvan osalta ihan hirveää eroa silti ei ollut, vaikka kaverin kuvasta paljon enemmän minua ymmärtävä tyyppi, jonka mielestä kuvassa kyllä näkee eroja.

No mutta edelleen hyvä leffa ja kestää kyllä katsomista. Atmoslevyn omistamista en täysin nyt arvosta, mutta niin tai näin, suomileffa, kuuluu hyllyyn! Tästä muuten puheenolleen, palaan taas kerran siihen Myrskyluodon Maijaa, toivottavasti siihen saadaan kunnon Atmosraita, ihan vaan koska kyseessä sen arvoinen leffa, ilman mitään pommeja ja ufoja.

Loppuun vielä pari sanaa muusta puuhailusta viikolta. Löysin nimittäin Torista aika edullisesti Hypexin FA501 mallisen subwoofer päätteen. Yksi kanava, 500w tehoa. Miksi tälläisen sitten hankin niin syynä näissä itse tehdyissä tuoleissani olevat Buttkickerit, jotka ovat kovasti nyt olleet pohdinnan alla, koska yksi seuraaja oli yhteydessä ja sai miettimään asiaa. Toistaiseksi näitä kahta Fisherin Mini LFE:tä on siis ajanut ikivanha Plate Amp, jonka olen joskus nuorena asentanut itsetehtyyn subbariin. Siitä ei ole mitään tietoja, en tiedä watteja, en mallia, enkä mitään muutakaan. Se on hommassa toiminut varsin hyvin, mutta äänen säätämiseen ainoa mahdollisuus itse laitteessa on ollut gain, ja sen kanssa pelaaminen tuottaa omat haasteensa. Eli mitään tasaista ei oikein saa, vaan välillä ovat liian kovalla, välillä liian hiljaisella. Butkickerit ovat ajoittain myös saaneet aikaan ikävää kolinaa, en oikein tiedä miksi, mutta liittyy näihin säätöihin oleellisesti. Aikaisemmin tuo oli kytkettynä MiniDSP:hen, jolloin jotain käyrää pystyi säätämään, mutta kun taloon tuli kaksi Martyä lisää, ei tilaa ollut enää siihenkään. Lisäksi, Trinnov ei anna kalibroida ns. äänetöntä kanavaa, joten trinnovistakaan ei säätöjä voi tehdä, vaikka kanavia olisikin vapaana, tosin eipä ole niitäkään enää ylimääräisiä.

Joten, mitä saan tällä uudella Plate Ampilla. Ensinnäkin todennäköisesti lisää tehoa, jonka tarpeesta en ole vielä varma (liittyikö kolina siihen). Mutta syystä tai toisesta, kolinaa ei ole vielä kuulunut kalibroidessa tämän kanssa. Toisekseen, saan tähän laitteeseen itsenäisen DSP:n, eli tarvitsen vain signaalin, loput saan säädettyä tietokoneella kohdilleen. Signaalikin muuten kulkee nyt parempaa linjaa pitkin, eli suoraan Dac Magicista balansoidulla XLR-kaapelilla, vetoa kuitenkin on sellainen 15 metriä, vanhan 10+10m RCA-viritelmän sijaan. Vaikuttaako se sitten taas johonkin, enpä tiedä, aika näyttää. Lisäksi yksi kiva ominaisuus tässä on vielä se, että tässä on kolme pre-settiä, eli toisin sanoen, saan kolmelle eri voimakkuudelle valmiiksi säädetyt tasot ja tarvittaessa myös DSP:N. Nythän siis isoin ongelma on ollut tavallaan aika hassu, kovilla äänillä tärinää on ollut liikaa, ja iltakatselussa hiljaisilla äänillä ei lainkaan, asia joka pitäisi melkeinpä olla täysin toisin päin. No, nyt tämä asia on hoidettu yhdellä napin painalluksella. Asetukset tein niin, että yksi taso on -45db, toinen -35db ja kolmas -25db. Nopealla Atmos-demolla kaikki toimii nyt hyvin, mutta palaillaan tähän vielä kun pääsee testaamaan oikeasti kunnon leffoilla. Ps. Nämä tarvisi vielä ns. negtiivisen delayn, sitä en ole vielä tehnyt tai koittanut, vaatisi siis, että kaikki mikä tulee ulos Trinnovista, olisi aavistuksen viivästetty ja tämä sitten nollassa. Siitä lisää joskus.

Viikonlopun tärkein tapahtuma sitten olikin tämä Creator case. Eli Creator tuli aikanaan nähtyä leffassa ja ollut siitä lähtien päivän selvää, että leffa tulee hankkia myös 4K versiona kotiin. Tuo leffa itse asiassa oli jo pitkään Future Movie Shopin listoilla mutta se tilaus sitten kuitenkin otti aikaa, No, leffahan sitten putkahti postilaatikkoon myös arviointikappaleena, tosin ainoastaan Bluray muodossa. No, tuohan on sinällään siis ihan ok, mutta levyllähän ei sitten ollut lainkaan Atmos ääniä, joka kyllä oli hieman pettymys. No, tästä asiasta olen paljon valitellut esimerkiksi SISU:n kohdalla, että miksi Blurayllä on huonommat äänet kuin parhaassa 4K formaatissa, joten eipä auta nyt valittaa kun ne ovat tällä kertaa ns. oikein päin, eli maksamalla paremmasta saa parempaa. Tästä sitten tuli idea, että mitä jos hankkisin nyt sitten myös tuon 4K version ja katsoisin näitä leffoja vähän niin kuin päällekkäin ja oikeasti vertailisin miltä 4K:n ja Blurayn ero todellisuudessa näyttää ja kuulostaa.

Ajatuksena oli, että laitan 4K-levyn pyörimään Panasonicin 4K-soittimeen ja Bluray-version Kodin kautta samaan aikaan. Sitten vaan nappia painamalla vaihdan Vertexistä lähdettä (Kaikki lähteet menee tällä hetkellä Vertexin kautta). No tämä ei sitten toiminut ihan niin kuin oletin. Levy kyllä jatkaa pyörimistään, mutta Shield Prossa Kodi lakkaa pyörimästä siinä vaiheessa jos vaihdan Vertexistä lähteen toiseksi. En tarkkaan tiedä miten ja miksi, mutta tuota asiaa en nyt jaksanut alkaa selvittämään, koska todellisuudessa tätä juttua en koskaan tarvitse. Eli, sen sijaan että alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin vaihtanut lähdettä vartti välein ei nyt toteutunut, vaan päädyin siihen, että alussa vaihdoin muutaman kerran nopeammin ja sen jälkeen vasta tunnin kohdalla.

No, hyvinhän se toimi näinkin ja ihan selkeitä eroja sai tässä jo selville, mutta ennen kuin mennään niihin eroihin, niin kerrotakoon pari muuta havaintoa. Ensinnäkin tuon 4K-version siis ostin tällä kertaa steelbook-versiona, mielestäni tämä leffa sen kyllä ansaitsee monestakin syystä. Ensinnäkin ihan loistava leffa, pääosissa yksi tämän hetken suurimmista suosikeistani John David Washington. Lisäksi kun tässä tapauksessa tuo Steelbook näyttikin vielä todella hienolta, niin muutaman euron lisäsatsaus oli nyt paikoillaan. Steelbookin pahvikuoressa lukee, että leffa on miksattu 7.1.4 muotoon, mutta iloinen yllätys oli leffaa katsoessa, että tämähän ei itse asiassa pitänyt tällä kertaa paikkaansa, vaan leffassa on kyllä kaikki 9.1.6 kanavaa hyvinkin aktiivisessa käytössä, siis 4k-levyllä. Bluray-levyllä kanavia on käytössä itse asiassa vielä yksi enemmän, kun Neural:X upskeilaa tuon 7.1 lähteen kaikki mahdollisiin kanaviin, eli myös tuohon yhteen yksinäiseen overhead kanavaan, jonka pari viikkoa sitten asensin. Määrä ei silti aina korvaa laatua, nimittäin nyt se tuli taas todistettua, että formaattina Atmos on aivan omaa luokkaansa verrattuna 7.1 materiaaliin. Jep, miksauksella on väliä ja 7.1 raita voi olla huomattavasti parempi kuin Atmos-miksaus, mutta nyt vastakkain oli saman leffan kaksi raitaa, eli saman miksaajan käytänössä sama miksaus. Ja ero on valtava. Tuntuu kuin olisi aivan eri leffaa katsomassa kun vaihtoi puolelta toiselle. 4K-levyllä leffa kuulostaa paljon avoimemmalta, isommalta, avarammalta. Tuntui kuin istuisi isossa teatterissa, verrattuna Blurayhin, joka tuntui kuin katselisi leffaa olohuoneessa. Dynamiikassa on myös aivan valtava ero, puhumattakaan tarkuudesta, 4K-levyllä kuulee paljon asioita, joita Blurayllä ei kuule, asiat ovat tilassa aivan eri tavalla ja myös dialogi on paljon selkeämpi ja vahvempi. Tilasta puheenolleen, The Creator on todella aktiivinen miksaus, jossa kaikkea Atmoksen ominaisuuksia on käytetty upeasti hyväksi, Objekteja löytyy ja mikä parasta, ne ovat dynaamisia, eli liikkuvat tilassa sen sijaan että olisivat paikoillaan kuten monessa muussa leffassa. Bassot leffassa ovat myös kohdillaan, ehkä paremmin kuin koskaan huoneessani olen ennen kokenut, ja tämän huomaa erityisesti juuri Atmoksena. Tästä muuten vielä sellainen sivuhuomio, että olen nyt tehnyt Trinnoviin kaksi profiilia, toisessa kaikki neljä subbaria on kalibroitu itsenäisesti, toisessa ”yhdeksi”, ja jostain syystä erillisinä äänet ovat todella todella paljon paremmat. House Curve oli muutenkin vain tasolla Moderate, silti tuntuu että seinät kaatuu. Mutta ei siis ole suotta leffalla Oscar-ehdokkuuksia äänistä. Tämä myös varmasti korostaa näiden äänien eroja Atmoksen ja Blurayn välillä.

Mutta mitenkäs sitten kuvanlaatu. Olen useasti kertonut kuinka ainakin minun laitteilla Blurayn kuvanlaadun saa jo itsessään niin hyväksi upskeilaamalla, että sen takia harvoin pitää Bluraystä murehtia. Tässä leffa kuvanlaatu ei ole parasta mahdollista, leffa on todella tumma ja rakeinen, joka varmasti on myös osaltaan tarkoitus, eli leffasta on tehty tarkoituksella ”leffamainen”, ei tarkka ja kirkas. Värit toistuu 4K-levyllä kirkkaana, mutta yleisilme on tumma. Jostain arvostelusta luin, että syynä tähän tummuuteen saattaa osaltaan olla leffan suuri CGI:n käyttö, jonka huonoja puolia saadaan tällä tavalla vähän peiteltyä. Niin tai näin, kyllähän leffa on näyttävä, mutta ei millään mittarilla siis mitään Titanicin tasoa kuvanlaadultaan. Tämän kaiken jälkeen, niin onko siis tässä leffassa formaatilla väliä, ei mielestäni, molemmat näyttää hyvin samalta minun silmiini.

Mitä sitten tulee itse leffaan, niin edelleen loistava leffa, joka varmasti kestää aikaa ja useammankin katselukerran. Leffa on pitkästä aikaa uutta Sci-fiä ja todellakin piristävä uutuus. Leffan on erittäin hyvin tehty, ja vielä kun tietää miten se on tehty ja minkälaisella budjetilla niin arvo senkun nousee. Leffa todellakin on laadukasta ja ohjaa toivottavasti tietä siihen suuntaan, että raha ei ratkaise kaikkea. Tämän sanon sen vuoksi, että voisimme saada paljon uusia hyviä leffoja, jos kustannuspaine ei ole niin valtava. Usein ”hyvien” leffojen kohdalla puhutaan juuri valtavista tuotannoista, joissa rahaa palaa valtavia summia ja sitä kautta myös riskit ovat valtavia tässä muuttuvassa maailmassa. Leffan juoni on muutenkin varsin piristävä, ja vaikka puhutaan Sci-fi leffasta, robotti-ihmisistä ja niin edelleen, niin kyllä tämä minuun uppoaa ihan täysillä ja leffan voi varmasti katsoa vielä monta kertaa uudelleen ilman mitään ongelmaa. Tätä toki tukee myös leffan nykypäivän uutuuksille hieman poikkeuksellinen hieman päälle parin tunnin kesto. Eli suosittelen kyllä aivan ehdottomasti tätä leffaa kaikille, oli sitten Scifi-friikki tai ei ja oman kappaleen voi edullisesti ja nopeasti tilata vaikka Future Movie Shopista josta tämän omanikin ostin. Löytyy muuten tätä nykyä Mechelinin kadulta, eli jos asut pääkaupunkiseudulla niin sieltä voi noutaa suoraan ilman kuluja.

Perjantai-illan myöhäisillassa jostain syystä fiiliksenä oli vain, että nyt pitää katsoa jotain kotimaista. En oikein osaa sanoa mistä tuo fiilis tuli, mutta osittain varmaan sen vuoksi, että suomalaisia leffoja voi yleensä hyvin katsoa hiljaisilla äänillä leffan kärsimättä. Jos taas suomalaisia leffoja haluaa katsoa, striimattuna oikeastaan ainoa paikka itselle se on sitten AppleTV. Sieltä niitä löytyy jonkin verran, vuokra on sen kolmesta viiteen euroa ja kuvan laatu yleensä erittäin hyvä. Apple TV:ssä on itse asiassa pitkää ollut ihan ryhmä etusivulla, josta ne löytyy, mutta jostain syystä ei enää nykyään ole, joten etsimiseksi meni. Niin, ja mainitsen vielä, että AppleTV plussa tilausta itsellä ei enää ole pitkään aikaan korkean hinnan vuoksi ollut ja muutenkin ne harvat Applen leffat on tullut katsottua Shieldin Apin kautta, Apple TV:tä en ole käyttänyt enää aikoihin, enkä käytä, ennen kuin lossless audio on myös leffoissa mahdollista. Tosin, vaikka tulisi, olen jo aika tottunut Shilediin ja sehän toimii ihan loistavasti, mukaan lukien Kodi, josta sitten saa ”fyysiset” leffa samalla laitteella.

Tiedä sitten johtuiko Myrskyluodon Maijasta vai mistä, mutta leffavalinnaksi tuli tänään Rakkaani Merikapteeni. Kotimainen leffa, joka itseltä on vielä jäänyt katsomatta, vaikka leffaa pari vuotta sitten sen ilmestyessä todella paljon kehuttiinkin. Klaus Härön elokuva, jossa pääosissa James Cosmo, Catherine Walker ja Bríd Brennan. Näistä etenkin Cosmo ja Brennan ovat rooleissa todella todella hyviä. Walkerkin varmasti tekee näyttelijänä hienon roolityön, mutta itselle tästä roolista jää todella vastenmielinen fiilis. Joo, ymmärrän tuon roolin hyvin ja siitähän tässä leffassa paljon on juuri kyse, vanhojen haavojen käsittelystä ja uuden elämän mahdollisuuksista. Silti, tuo rooli ei itselle maistu. Suurin syy tähän varmasti on se, että mielestäni Grace ei ole vain menneisyyden vanki, vaan ihmisenä erittäin itsekäs ja tyyppinä epämiellyttävä. En osaa sanoa oliko tämä varsinaisesti Härön tarkoituksena, mutta itselleni tulee vain elämää vihaava ihminen vailla kunnioitusta muita kohtaan. Vastaavasti sitten taas Annie ja Howard ovat niin positiivisia ja elämänmyönteisiä. Joo, onhan Howard alussa hyvin masentunut erakoitunut, mutta pienikin valo elämässä saa herran syttymään täyteen liekkiin, joka kertoo siitä, että halua ja positiivisuutta elämää kohtaan on, toisin kuin Gracella.

En sitten tiedä onko Myrskyluodon Maijalla osuutta asiaan mutta viiden tähden leffaa tästä ei nyt tullut kyllä lähellekään. Ehkä Maija vaan laittaa nyt riman ihan liian korkealle, vaikka tämäkin leffa on monista palkinnoista kisannut ja niitä myös saanut. Leffa on ehdottomasti hyvä, mutta jotenkin kokonaisuus ei pysy nyt tarpeeksi kasassa. Leffa olisi voinut ehkä olla hieman pidempi, ehkä sillä olisi leffasta saatu vielä enemmän irti. Toisaalta myös loppu tulee (kirjaimellisesti) hieman liian aikaisin. Olisin halunnut katsoa leffaa vielä pidempään ja halunnut nähdä miten tarina jatkuu. Olisinko ehkä jopa halunnut nähdä vielä onnellisemman lopun? Eihän kuolema tarkoita sitä, että loppu ei voi olla onnellinen, mutta nyt siitäkin jäi jotenkin sellainen kylmä olo, ei niinkään lämmin mitä tästä leffasta ehkä olisin toivonut.

Eli ei ollut Merikapteenista nyt ihan kilpailemaan Maijan kanssa, mutta hyvä leffa silti ehdottomasti ja hyvä että tuli vihdoin katsottua tämäkin leffa. Maijasta muuten pitää kertoa vielä sen verran, että kerroin aikaisemmin että pitäisi tosiaan tuo sarjakin vielä katsoa uudelleen kun se kerran areenasta löytyy. No, nyt se on sitten katsottu, ja täytyy todeta, että sen verran oudolta kyllä kaikki vaikuttaa, että enpä kyllä muista että olisin sitä sitten kuitenkaan koskaan ennen nähnyt. Eikä muuten ollut ilmeisesti myöskään Tiina Lymi, joka jossain haastattelussa kertoi ainoastaan lukeneensa kirjan, eikä katsoneensa TV-sarjaa lainkaan. En osaa tarkemmin sanoa mikä oli elokuvan itse tarkoitus, eli oliko tarkoitus tuoda vanha ajatus tähän päivään vai olla uskollinen alkuperäiselle tarinalle, mutta kovinkaan uskollinen leffa ei tällä sarjalle kyllä ainakaan ole, ja hyvä niin. Leffa on ihan ehdottomasti paljon parempi kuin sarja, ja myös kolmen tunnin kesto on aivan sata prosenttisesti perusteltavissa. Leffa on paljon suoraviivaisempia ja selkeämpi, siinä missä sarja tavallaan jatkuu ja jatkuu, leffa on selkeästi paremmin kokonaisuus ja tarina. Kyllä tuo leffa vaan edelleen herättää paljon tunteita ja on enemmän kuin loistava, voittaa kyllä tämän sarjan ihan selvästi.

Kiireinen viikko, mutta jotain piti päästä silti katsomaan ja mikä siihen sen paremmin sopii kuin puolitoistatuntinen Netflix uutuus 60 Minuuttia. Leffan pääasiallinen juoni on on aika simppeli, 60 minuuttia aikaa selvitä muutaman kilometrin matka halki Berliinin, panoksena oman lapsensa huoltajuuden täydellinen menettäminen. Eli saksalaisesta leffasta kyse ja kun tuota matkaa on tekemässä vapaaottelija joka karkaa omasta ottelustaan, matkanvarrella onkin yllättäen aika monta mutkaa.

Leffa on tuollainen lyhyt John Wick tyyppinen pätkä, jossa pääosin ilman aseita laitetaan miestä urakalla kumoon, ja kuten John Wickissä, mies ei tässäkään oikein tottele edes kymmeniä lyöntejä ja potkuja suoraan naamaan. No käteen kuitenkin vähän sattuu ja vertakin nähdään siellä täällä. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä leffassa ei paljon muuta ole kuin paljon veristä toimintaa, jota kuitenkin on piristetty useilla juonenkäänteillä, jotka nyt varsinaisesti tälläiseen toimintaleffaan kuitenkaan ole uusia ja yllättäviä. Eli aika perinteisillä jutuilla leffassa mennään.

Leffa on silti varsin mukavaa viihdettä tarkoitukseensa. Eikä tämä leffa missään tapauksessa mitään halvantuntuisen roskan fiilistä saa vaan leffa on kyllä ihan hyvin tehty ja sillä tavalla vakuuttava. Kuten aikaisemminkin olen puhunut, tykkään näistä erilaisista grafiikoista kuvien päällä, tässäkin kun tuota reittiä kuvataan, se näyttää kivalta ja uskottavalta, modernilta leffalta. Lisäksi kun äänien osalta leffa oli aika kivaa kuunneltavaa. Äänet olivat leffassa todella aktiiviset, staattinen miksaus mutta muuten kyllä kaikkia kanavia käytettiin enemmän kuin hyvin, lisäksi muutamissa kohdissa tuli kyllä todistettua, että huoneen bassot ovat tällä hetkellä aika hyvin kohdillaan. Leffassa todellakin bassopää oli kovilla.

Eli hyvä leffa juuri siihen mitä halusin tällä kertaa katsoa. Seuraavaksi sitten viikonloppua kohden, jossa odotettavissa on ennen kaikkea The Creator leffauutuus, jonka tulen katsomaan kahdessa formaatissa päällekkäin. Katsotaan miten 4K kuva eroaa Buraystä, 7.1 äänet Atmoksesta ja mitä muuta eroa leffan katsomisella esiin nousee.