Kesällä sitä ehtii kaikenlaista, ja vaikka kesä onkin nyt ollut normaalia paljon kiireisempi, niin onhan sitä kerennyt leffassakin muutamaan kertaan jo poikkeamaan. Tällä kertaa vuorossa oli itselleni hieman tärkeämpi visiitti, nimittäin olin jonkin aikaa sitten katsomassa Bikeriderssin lehdistönäytöstä juuri avatussa Biorex Kulttuurikasarmissa ja olin enemmän kuin vakuuttunut tuosta uudesta salista, joka Helsingin ydinkeskustaan oli avautunut. Valitettavasti tuo sali ei sitten pitkään pysynyt Biorexin halussa, mutta onneksi sille sentään löytyi jatkaja, joka siis otsikon mukaisesti menee nyt Gilda nimellä. Välillä kun leffassa käy, niin esimerkiksi ääniin saattaa vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi jos katsoo jotain traileria, jossa bassot on miksattu erityisen kovalle, saattaa syntyä kuva erityisen hyvästä teatterista. Tässä vierailussa tärkeintä olikin selvittää, että oliko tässä Gildan ykkössalissa oikeasti näin loistavat äänet, vai oliko kyse tuolloin vain Bikeriders elokuvan ääniraidasta.

Ja voin kyllä tämän käynnin jälkeen vahvistaa, että tämä Gildan ykkössali nyt vaan on poikkeuksellisen hyvä sali äänentoiston puolesta. Itse en ole edelleenkään kovin suuri näiden valaistujen pöytien fani, vaikka muuten tuolit ja pöydät tässä salissa onkin varsin hyvät, mutta äänentoisto on tässä salissa ihan poikkeuksellisen hyvää. Bassot ovat todella napakat, ja jotenkin tuntuu, että ne iskevät aina oikeasta suunnasta todella tarkasti ja jykevästi, olematta silti tippaakaan kumisevat. Hieman samaa fiilistä kuin omassa huoneessa Waveformingin myötä, basso ei ole vain kovaa painetta, vaan äärimmäisen tarkkaa, eikä ääni jää tilaan pyörimään. Muutenkin tilan tuntu toimii tässä teatterissa poikkeuksellisen hyvin, ja se ongelma joka usein isoissa Atmos saleisssa on, että Atmosten ja takakavien äänit hukkuvat, ei tässä teatterissa kuulu. Jotenkin tuntuu, että myös taka ja Atmos kanavien kaiuttimet ovat tässä salissa astetta laadukkaampia kuin monessa muussa paikassa, tai sitten salissa vaan on jotain muuta mikä äänen tason nostaa normaalia teatteria korkeammalle. Kyllä tämä tämänkin leffan jälkeen tuntuu ehdottomasti olevan yksi parhaista jos ei paras sali Suomessa.

Ennen kuin mennään kuitenkin itse leffaan niin pari sanaa vielä tästä kokemuksesta. Nimittäin täälläkin voisi käydä useamminkin, mutta isoin ongelma on tänne saapuminen. Tällä reissulla kävin pyörähtämässä Future Movie Shopissa, josta mukaan tarttuikin muutamia aika loistavia hankintoja, sekä sitten leffassa. Oikeastaan missään muualla en ehtinyt tai halunnut käydä, koska pelkästään jo tämä neljän tunnin vierailu maksoi 18 euroa pelkästään parkkimaksuina. Tällä kertaa en edes parkkeerannut ihan ytimeen esim parkkihalliin, jota olen aikaisemmin usein käyttänyt, vaan ihan tien viereen. Heinäkuinen arki-iltapäivä ja neljästä tunnista 18 euroa on vaan yksinkeraisesti aivan liikaa, ja tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että pelkästään tuon syyn takia näitä reissuja tulee nykyään tehtyä aika harvoin. Tähän joku voi sanoa, että tule bussilla, no voin sanoa, että ei onnistu, ja tälläkin kertaa matkassa oli kaksi ihmistä, joten bussilla matkustaminen olisi tullut vielä monin verroin kalliimmaksi. Tämä sama valitettavasti päätee myös vierailuihin leffoja myyvissä kivijalkamyymälöissä. Kiva olisi käydä useamminkin, mutta kun ne sijaitsevat kaikki ydin keskustassa ja postikulut ovat monin verroin halvemmat kuin käyminen paikanpäällä, niin silloin käynnit jää tekemättä. Sen jälkeen sitten tutkaillaan mitä leffat maksavat ja kun esim wowhd hinnat ovat usein halvemmat ja tuotteet saa ilman postikuluja, niin sieltä niitä sitten valitettavasti tulee useammin hankittua.

Mutta mennään sitten itse siihen leffaan. Supermanit eivät ole itselleni lainkaan tuttuja, juuri näitä vanhoja hankin pari hyllyyn, mutta nekin ovat vielä katsomatta. En itse asiassa tiedä olenko nähnyt koskaan yhtään Supermania, tai sitten siitä on todella paljon aikaa. Syytäkään tähän en osaa sanoa, ei vaan ole kiinnostanut. Tästä uudesta on kuitenkin sen verran netissä puhuttu positiiviseen sävyyn, että pitihän se sitten käydä itsekin tsekkaamassa. Ja olihan tämä DC:n uusin tekele varsin hyvä ja viihdyttävä. Leffassa pääsi hyvin käsiksi Supermiehen elämään, vaikka ei olisi ollutkaan aikaisempaa kokemusta. David Corenswet sopi rooliinsa enemmän kuin hyviin, ja vaikka itselleni onkin aika tuntematon, vaikka ollut toki esim Twister kakkosessa, niin loistavan roolin veti kyllä tässä Supermiehenä. Corenswet ei kuitenkaan ollut leffan parasta antia pääsosasta huolimatta, vaan kyllä tämän leffan todellinen timantti oli tällä kertaa Lex Lutheria näytellyt Nicholas Hoult. Jostain luin, että häntä olisi kaavailtua kai myös pääosaan, mutta tässä pääpahiksena herra oli kyllä aivan jäätävän hyvä ihan alusta loppuun. Rachel Brosnahan oli Supermiehen tuoreena tyttöystävänä ja työkaverina myös erittäin hyvä, mutta eipä tässä muutenkaan rooleissa jäänyt valitettavaa. Oli todella hyvää viihdettä keskiviikkoiltapäivän ratoksi. Ai niin, ja Krypto-koirahan tässä oli myös aivan huikea!

Juonikin tässä toimii ihan kivasti ja tosiaan tämä menee hyvin ihan omana leffanaan, tietämättä sen enempää, että pitikö tämä edes liittyä mihinkään aikaisempaan. Supermainin pitää pelastaa luonnollisesti maailma pahalta vastustajalta, mutta onhan tässä muutenkin ihan kivoja pienempiäkin juonenkäänteita. Ja mikä ihan kiva sitten lopulta, että vaikka tässä kaikenlaisia supervoimia liikkuukin, niin lopulta jää hyvin sellainen fiilis, että ihmisiä tässä lopulta taistelee hyvää ja pahaa vastaan, sekä sisäisesti että ulkoisesti. Supermankään ei ole täydellinen, mutta kuitenkin lopulta voittaa ihmisten luottamuksen takaisin. En siis suoranaisesti ihmettele että tästä on tykätty, olihan tämä ihan hyvä leffa kaiken kaikkiaan.

Äänet tosiaan myös toimivat hyvin, sekä leffan että teatterin puolesta. Leffassa on paljon hyviä bassokohtia, mutta myös Atmoksena tämä toimii hyvin. Kun teatterissa oli vielä hyvin ääntä erotteleva äänentoisto, niin tässä leffassa monta kertaa heräsi katsomaan, että mitäs sitä oikein tapahtuu selän takana. Myös ruudulla äänet tuli mielestäni paljon tarkemmin sieltä mistä piti, isommissa teattereissa ne tuntuu välillä hieman hukkuvan tilaan. Vaikka tämä ei ole pienikään teatteri, niin silti juuri sopiva. Myös kuvanlaatu oli erittäin hyvä, ja pitää sanoa, että leffaa oli tällä kertaa aika kiva katsoa, ja suurena syynä siihen on uudet lasit. Sain nimittäin juuri ensimmäiset silmälasit, ja niiden vaikutus leffojen katseluun on ollut aika suuri. Jotenkin tuntuu, että juuri tuo etäisyys, jolla ruudut sekä leffahuoneessa, olohuoneessa että leffateatterissa on, on ollut se haastavin näön kannalta ja varmasti selittää paljon sitä, että pääkipuja on ollut tasaisin väliajoin. Nyt silmät eivät leffoja katsellessa rasitu yhtään niin paljon ja kuvanlaatukin on parantunut huimasti. En voi sanoa, että oli halpa päivitys kuvanlaatuun, mutta erittäin suuri kylläkin. Mutta menkäähän leffaan, kyllä tämä kannattaa käydä tsekkaamassa.

Squid Game räjäytti Netflixin vuonna vuonna 2021 ja sen jälkeen ollaan nyt päästy kolmanteen ja viimeiseen kauteen. Niin tai mikä nyt sitten koskaan on viimeinen, tässä nyt ilmeisesti puhutaan Korealaisten tekijöiden viimeisestä kaudesta, mutta kuten tämä viimeinen kausi nyt erittäin hyvin antaa osviittaa, niin ei tämä koko homma tähän kyllä tainnut päättyä vaan Amerikkalaiset jatkavat hyvällä idealla rahastamista tästä eteenpäin. Arviot ensimmäisestä ja toisesta kaudesta löytyvät blogista aiempaa, joten tyydyn nyt vaan toteamaan tässä, että ensimmäinen kausi oli todellakin loistava, ja etenkin nuo pelit olivat se kaiken suola. Toisessa osassa alkoi olla paljon tätä ulkopuolista juttua, joka ei kyllä oikein napannut, vaan kaiken aikaa sitä vain odotti näitä pelejä. No, sitten ne pelit alkoivat vaikuttamaan turhan itsestään selvältä, jolloin tuo asetelma yllättäen kääntyikin päälaelleen ja nuo ulkopuoliset kuviot nimenomaan alkoivat kiinnostaa enemmän.

Aika harvinaista sinällään, en muista että ikinä minkään sarjan tälläinen muutos sisällössä olisi ollut menestys, mutta tässä siinä kyllä todellakin onnistutaan, nimittäin tämä kolmas kausi todellakin toimii hienosti. Kausi on enemmän kuin mielenkiintoinen ja ihan jatkuvasti tapahtuu, sekä talolla että sen ulkopuolella. Toisaalta pelit ovat edelleen aika yllätyksettömiä, mikä ehkä tässä alkaa olla ihan tarkoituskin. Sarja kuitenkin pysyy suhteellisen uskollisena tarinalleen ja väkisin väännetyltä tämä ei missään nimessä tunnut. Liekö sitten alunperin ollut suunnitelma jatkaa sarjaa ensimmäisen kauden jälkeen, mutta hvyin tämä joka tapauksessa tuli vedettyä maaliin. Kaipaanko jatkoa, no en varsinaisesti, mutta mielenkiinnolla jään kyllä seuraamaan mitä tuleman pitää, etenkin kuin näin jonkun kuvan, jossa jopa Robert DeNiroa on vinkkailtu tähän mukaan.

Seuraavaksi tulee taas sellainen kirjoitus, jossa joudun uimaan hieman vastavirtaan, joten jos se ärsyttää ja ennen kaikkea jos olet suuri Jurassic Park-fani, niin kannattaa miettiä tämän tekstin lukemista tämän pidemmälle. Olen joskus aikanaan tykännyt Jurassic Parkeista aika paljonkin ja olihan ne ääniltään ihan huikeita settejä silloin aikanaan. Näitä kuitenkin vaivaa yksi ongelma, joka niin montaa muutakin leffaa tänä päivänä. Aika vaan on mennyt jo ohi, aika keksiä jotain uutta. Joo tiedän, että aika moni näitä odottaa, katsoo innolla ja hehkuttaa surutta, minä en. Joo tiedän senkin, että kyllähän nämä leffateattereihin vetää edelleen väkeä, mutta siinä ehkä se isoin ongelma onkin. Voin jotenkin kuvitella tuottajien keskustelun tämänkin leffan tiimoilta. ”Alkaa olla rahat lopussa, mitäs tehtäisiin? No Jurassic Parkit vetää aika hyvin katsojia? Joo totta, se voidaan tehdä aika halvalla ja nopeasti, saadaan taas kassaan lisää rahaa. Joo, eikä tarvii miettiä mitään uutta. ” Eli toisin sanoen, otetaan vaan helpot rahat pois katsojilta.

Kaikkia kunnia Steven Spielbergille, Jurassic Parkit olivat aikanaan aivan loistavia, mutta aikansa kutakin. Idea meni jo, ja ainakaan itseäni ei ole nämä uusimmat enää pitkään aikaan kiinnostaneet ja aika moni jo oikeasti kuvitteli, että nämä oli nyt tässä. Tässä leffassa on vaan omasta mielestäni niin paljon pielessä ja kerrotaan niistä nyt tässä hieman. Leffan alku on todella surullista katsottavaa, enkä tiedä kumpi on pahempi asia, todella surkea näyttelijätyö vai juoni. Napataan kadulta ”ammattilainen” jota homma ei kiinnosta, joten rahaa pöytään vaan ja tyyppi on heti täysillä mukana. Todella epäuskottavaa koko juttu, ja sen lisäksi kun tämä tyyppi alkaa sitten seuraavassa kohtauksessa rekrytoimaan seuraavaa kuin koko jutun päätekijä. Niin, puhumattakaan siitä dinosta joka oli vapaana keskellä New Yorkkia!:) Eikä millään pahalla niille jotka tätä hehkuttaa, mutta Scarlet Johansson on tässä vaan todella luonnoton, epäuskottava ja todella heikkosuoritus.

Sitten mennään leffassa eteenpäin, kerrotaan kuinka ollaan lähdössä alueelle, jonne kukaan ei todellakaan halua koskaan, ikinä, missään olosuhteissa mennä. Jonne on kiellettyä mennä ja pelkästään sen kertominenkin ääneen on jo uhka. Sitten seuraavassa kuvassa isä on pienellä veneellä pienen lapsensa kanssa juuri näillä vesillä ihan vaan huvikseen purjehtimassa, ”koska on monta kertaa ennenkin oltu”, ja minkäänlaista uhkaa ei ole missään. Muutenkin tämä koko juonikuvio tuntuu täysin erilliseltä koko isossa kuvassa ja fiilis on vain se, että tehdäänpä tähän leffaan kaksi erillistä juonta päällekäin, jotta saadaan edes se pari tuntia täyteen. Näillä kahdella juonella kun ei vaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa, vaikka niitä yritetään lopussa väkisin yhdistää. Lisäksi kun vielä vävykokelaan sinällään hauska rooli on aika naurettava ja hyvinkin ennalta arvattava, niin ei tämä vaan uppoa. Ainiin, tuo valtava tappajaeläin uhkaa meidän henkeä, niin eiköhän heitetä tuo pieni lapsi veden varaan!:) Joo kyllä mä ymmärrän että leffa on epätodellinen fantasia ylipäätään, mutta onhan tämä nyt rehellisesti sanottuna silti siihenkin genreen todella epäuskottava ja suoraan sanottuna huono.

Kun vielä tähän lisätään se, että leffaa on ilmeisesti ollut tekemässä sama porukka kuin loistavaa Creator leffaa jokin aikaa sitten, niin odotukset vähintäänkin äänien osalta oli korkealla. Mutta, vaikka leffassa rymistellään oikein kunnolla, on dinojen ulvontaa ja meno sillä tavalla aika mukavaa, niin yhtäkään ainutta sellaista wow kohtaa ei äänien osalta oltu silti saatu mukaan, vaikka potentiaalia on tarjolla. Äänet ovat luokkaa ihan kivat, mutta ei missään tapauksessa mitään säväyttävää. Kuva on toki laadukasta ja maisemat hienoja, mutta niihin laitetut luonnottomat näyttelijät pilaavat nekin. Uhka piti olla kova, mutta itselläni ei tätä fiilistä kyllä tullut lainkaan ja tuo missiokin saatiin suoritettua hyvinkin helpolla ilman suuria ongelmia, jos nyt ei sitten ongelmiksi lasketa niitä monia matkalla kuolleita ihmisiä, joita ei kukaan tuntunut surevan tai kaipaavan missään vaiheessa, he vaan katosivat.

Enpä lukenut mitään leffaan liittyvää ennen leffaa ja muutenkin tuli mentyä aika ex-tempore paikalle, joten mitään ennakkoasenteita ei sen suhteen ollut. Mutta rehellisesti olin aika yllättynyt kun luin muita arvioita tähän leffaan liittyen, itse olin pettynyt ja oikeasti lähinnä huokailin leffaa katsoessa ja lähinnä odottelin koska tämä piina loppuu. On oikeasti aika harvinaista, että tälläisen leffan jälkeen ihan oikeasti mietin, että haluanko tätä leffaa edes kotona katsoa uudelleen. No, aika monta leffaa on toisella kerralla parantunut, ehkä tämäkin tästä vielä parantuu, mutta nyt tosiaan fiilis on hyvin pitkälti sellainen, että otetaan helpot rahat pois. Saatte olla eri mieltä ja jätänkin ihan teidän varaan, että kannattaako mennä vai ei.

Hieman edelleen ihmetyttää itseänikin, että miksi jatkuvasti pitää palata näihin vanhoihin 90-luvun toimintaleffoihin, että ihan oikeasti saa kunnon toimintaa. Tämäkin leffa on rakennettu yhden lentokoneen sisään ja silti leffan juoni toimii kuin junan, tai tässä kohtaa ehkä pitäisi sanoa lentokoneen vessa. Harrison Ford loistaa leffassassa American presidenttinä ja johtaa upeasti joukkojaan edestä, vaikka epäilijöitäkin on niin, kuin kuin varmasti jokaisessa hallinnossa. Silti tässäkin leffassa yksi asia nousee itselleni päällimmäisenä pintaan. Presidentti on instituutio, jota kantaa kerrallaan yksi ihminen. Mutta mikä on tuon yhden ihmisen arvo, kun kuitenkin presidentinkin kuollessa seuraava ihminen tulee ja ottaa tämän henkilön paikan. Joo joo, ymmärrän kyllä mitä tämän kaiken taustalle liittyy ja tottakai presidentin turvallisuudesta pitää pitää huolta tai maailma kaatuu, mutta silti, jos linjalla on tuhansien ihmisten henki versus yhden presidentin, niin mikä on maailmassa yhden ihmisen hengen arvo, ja miten se määritetään. Kysymyksiä joita tässäkin leffassa hienosti pohditaan ja laitetaan pohtimaan. Yksi merkki jälleen loistavasti leffasta, se laittaa oikeasti miettimään asioita laajemmin kuin parin tunnin viihteenä.

Leffan juoni muuten ei ole kovinkaan ihmeellinen ja varmasti osittain juuri siksi se toimii. No, voidaanhan tässä heti ensimmäiseksi kysyä, että miten ihmeessä tuollainen soluttaituminen olisi ikinä mahdollista, mutta kai kaikki on tässä maailmassa mahdollista, onhan sitä eri hallintoihin nytkin soluttautuneina paljon kaiken laista. Rahalla kuitenkin voi saada aika paljon ihmisten päitä kääntymään. No, leffa on vuodelta 1997 ja silloin varmaan Venäläisten asema maailmassa muutenkin oli hieman erilainen. No, mutta vaikka Harrison Ford on luonnollisesti leffan suurin stara, niin ei hän tässä kyllä yksin jää, onhan tässä muitakin isoja nimiä kuten Glenn Close ja Gary Oldman. En tiedä kuultaako aika vaan muistot, mutta kyllä tämä leffa vaan itselle toimii kaikin puolin vaikka en ole tätä aikoihin nähnytkään.

Kun tähän vielä lisätään uusi Dolby Atmos ääniraita, joka on aika kivasti tehty. Leffassa on kunnioitettavasti käytetty koko 9.1.6 ääniraitaa ja sen kyllä huomaa. Ei tule ikävää näitä ”halpoja” restaurointeja, joissa on muodon vuoksi heitetty ääntä kahteen kanavaan katossa ihan vaan sen vuoksi, että voidaan myydä leffaa uudella atmos-raidalla. Tässä asiat on tehty oikein ja sen kyllä sitten myös huomaa. Leffassa on panostettu ääniin jopa niin paljon, että myös objekteja liikutellaan aika paljon ja se jos joku on jo aika paljon näihin restauroituihin leffoihin. Kaiken kaikkiaan äänet ja kuva on tässä kyllä hyvin kohdillaan ja senkin vuoksi erittäin hieno leffakokemus. Silti mitä jään toivomaan, lisää tälläisiä leffoja uusina vuonna 2o25, jottei aina tarvitse katsella ysäriä että saa hyvää toimintaa.

Minecraft oli toinen tässä kuussa arvioitavaksi saatu 4K-leffa. Leffaa ei tullut mentyä leffassa katsomaan ollenkaan, vaikka tavallaan leffa kyllä kiinnosti. Ongelma tässä oli ehkä se, että vaikka leffa tavallaan kiinnosti, niin en oikein. yhtään tiennyt mitä siitä odottaa ja sen vuoksi se sitten jotenkin vain jäi. Tämä siitäkin huolimatta, että leffa sai aika paljon kyllä mediassa huomiota, ei vähiten näiden popparihaasteiden vuoksi. Tavallaanhan tälläiset erilaiset tempaukset ovat ihan kivoja ja näyttävät fanien sitoutumista leffoihin, mutta olihan tuo nyt silti kyllä hieman hölmöä. No, olihan se selvää, että tämä piti jossain välissä sitten kotona katsella, mutta hienoa, että se tuli nyt näin.

Leffa onkin mennyt aika hyvin käyttöön, mikä ehkä juuri tätä leffaa kuvaa hyvin. Faneja on paljon, mutta itse en ehkä kokenut olevani leffan tärkeintä kohderyhmää, ainakaan ennakkoon. Onhan tuota Minecraftia tullut jonkin verran katseltua sivusta kun molemmat lapset sitä ovat pienempänä paljonkin pelanneet, mutta jotenkin aina ihmetellyt, että hankintaan laadukkaalla raudalla oleva pelikone ja pelataan pikselipeliä. Outoa sanon minä. Mutta onhan se peli varmasti ollut ihan opettavainenkin monella tapaa, että sikäli ihan fine. No, joka tapauksessa lapset tosiaan olivat ensimmäiset jotka tämän leffan pääsivät katsomaan. Ei heiltäkään mitään pyyntöjä tullut leffaan sitä katsomaan, mutta kotona kyllä innostuivat heti kun asiasta kuulivat. Ja kyllähän he olivat myös leffasta tykänneet. Lasten kommentteja olivat että ihan hyvä leffa, mutta aavistuksen sekava kun koko ajan pompittiin paikasta toiseen. Niin, sellainenhan se pelimaailmakin taitaa olla, vaikka omat lapset ehkä keskittyneet enemmän yhden maailman rakentamiseen. Toinen kommentti lapsilta oli, että vaatii kyllä varmaan että on peliä pelannut, että ymmärtää mitä siinä tapahtuu, tämäkin varmasti aivan totta, mutta joka tapauksessa kuitenkin hyvin olivat leffan parissa muksut ainakin viihtyneet.

Sattumalta viikonloppuna meille tuli myös nuorisoa vieraiksi, ja kyllähän sielläkin oli kova odotus, että pääsee tuon leffan katsomaan, olihan siitä heillekin ennakkoon annettu vihiä. Eli lasten parissa leffa on varmasti kyllä suosittu ja kun kerran tämäkin nuoriso oli leffan parissa nauttinut ajastaan, niin täytyyhän tästä nyt antaa sitten ainakin lasten suositukset. Vaan mitenkäs leffa sitten upposikaan hieman vanhempiin katsojiin?

Varmaan ensin täytyy tarttua tuohon lasten kommenttiin siitä, että kyllähän tämän leffan ymmärtämistä varmasti helpottaa paljon jos on peliä vähintäänkin sivusta seurannut, tai vielä parempi jos on itse sitä pelannut. Leffa on tehty pelistä ja tässä tapauksessa voisi oikeasti olla aika vaikeaa ymmärtää tapahtumia ja juttuja jos pelistä ei ole koskaan kuullutkaan. Omat kokemukset olivat aika rajalliset, mutta kuitenkin sen verran, että itse pysyin kyllä ihan suhteellisen hyvin leffassa perässä. Fani-elokuvahan tämän on sikäli kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä, että kyllä tässä ollaan omasta mielestäni aika uskollisia pelille ja idea kyllä näkyy leffassa hyvin. Itsekin oli välillä aavistuksen ulapalla siitä mitä kaikkea tässä oikein tapahtuu, mutta pitää sanoa, että vaikka jossain vaiheessa leffaa hieman ihmettelin, loppu oli kyllä erittäin hyvä ja veti leffan loistavasti kasaan. Tämä kyllä toimi hyvin, ja ihan vaan vanhemmallekin katsojalle kyllä aika kivaa viihdettä, eli kyllä tässä leffaan pakotettu huoltajakin varmasti viihtyy. Ja onhan tässä ihan isojakin nimiä mukana, tosin Jason Momoan roolia en kyllä ymmärrä yhtään, miestä vietiin kuin mätisäkkiä, mutta se tässä kai oli tarkoituskin ja toi hauskuutta leffaan. Näin ollen itselleni kyllä Jack Black sitten vastaavasti veti tässä kovimman roolin ja piti kyllä leffan hyvin kasassa. Vielä kun leffa oli kaikin puolin ihan sopivan mittainen, niin voisin sanoa, että vanhempikin voi tämän leffan parissa jota ilman pakottamistakin viihtyä hyvin. Pienenä nostona vielä leffan suomi-viittaus, joka oli itse asiassa aika hyvä, ”Are you finnished, No, I think hes Swedish”!

Mikä oli leffassa aika kiva oli se, että myös ääniin oli panostettu aika kivasti. Leffassa oli täysi 9.1.6 ääniraita, joka oli muutenkin erittäin kivaa kuunneltavaa. Leffassa useammassakin kohdassa bassot löivät aika matalalle, ja muutenkin dynamiikkaa löytyi kivasti. Onhan se toki taas kun leffan voi tehdä suoraan äänille sopivaksi, niin varmasti helpottaa, mutta olihan tässä muutenkin nähty paljon vaivaa, kun objektejakin leffassa liikuteltiin jatkuvasti. Ja kun leffa on muutenkin visuaalisesti aika näyttävä niin hyvät äänet yhdistettynä kirkkaisiin väreihin maistuu aina. Kyllä tästä leffasta voi sanoa, että saattaa päättyä ruudulle vielä uudelleenkin, vähintääkin jos lisää muksuja vierailee kylässä.

Formula 1, eli lyhyemmin vain F1 elokuva saapui viime viikolla teattereihin ja itse pääsin sen tarkastamaan tänään. Leffa joka toisaalta herätti paljon odotuksia, mutta toisaalta en oikein tiennyt mitä odottaa kun en ollut leffaan paria traileria enempää tutustunut ennakkoon tutustunut. En halunnut, koska tiesin, että aion tämän kuitenkin mennä katsomaan, joten en halunnut mitään ennakkoasenteita muodostaa ennen elokuvaa. Muutama sana leffan ennakko-asetelmista kuitenkin tähän alkuun. Leffa on Joseph Kosinskin ohjaama, joka siis ohjasi myös sellaisen edellisen hitin kuin Top Gun Maverick. Tähän leffaan onkin moni jostain syystä tätä leffaa verrannut, itselleni ei tätä fiilistä kyllä tullut lainkaan ja sanotaanko näin, että jos en olisi tiennyt näiden leffojen yhteyttä, niin en olisi ikinä asiaa edes ajatellut. Tämä siis kaikessa hyvässä ja pahassa, näillä ei mielestäni ollut mitään yhteyttä, vaikka toki stunteissa ja muussa leffan tekemiseen liittyvissä asioissa voidaan yhtäläisyyksiä nähdäkin, niin kuin ohjaajien leffoissa aina. En kuitenkaan yhdistä tätä millään tavalla juuri Top Guniin.

Formula 1 on kuitenkin mielenkiintoinen konsepti, itsekin sitä tuli seurattua nuorempana paljonkin, mutta katsominen ja sitä kautta seuraaminen ylipäätään lähestulkoon loppui siinä vaiheessa kun Formulat siirtyivät maksukanaville. En voisi koskaan kuvitellakaan siitä itse maksavani, niin paljon Formulat eivät ole koskaan kuitenkaan kiinnostaneet. Toisalta, viime aikaiset Netflixin ruutuun tuomat Formula 1 kausikoosteet tai pikemminkin taustakosteet ovat tuoneet lajin taas itselle paremmin tietoisuuteen. Kuskin ovat jossain määrin ainakin nimiltä tuttuja, samoin tallipäälliköt. Formula 1 leffa tuokin hyvin paljon mieleen juuri tälläisen yhden kauden Netflix kauden, monella tapaa paljon samaa. Niin, ja olihan tämä sikäli aika hauskaa seurata, että kun leffa oli ilmeisesti ihan normaalin kauden aikana kuvattu, niin kyllähän siellä näitä nykypäivän kuskeja ja tallipääliköitä vilahteli kuvissa jatkuvasti. Toi kyllä leffaan aika paljon lisää uskottavuutta. Muutenkin leffassa oli kyllä siistiä seurata näitä tuulitunnelien tekniikoita ja kaikki muita autenttisia ruutuja ja muuta, tosin voisiko ihan oikeasti kukaan 40-vuotta sitten ajanut ikimaailmassa päästä tuohon kaikkeen tämän päivän tekniikkaan enää kiinni. Leffa kuitenkin tässäkin mielessä kyllä toimii uskomattoman hyvänä mainoksena lajille.

Leffassa ihan varmasti parasta on kuitenkin Brad Pitt. Brad Pitt on on itselle aika kaksi jakoinen tyyppi. Toisaalta tälläisissä leffoissa herra on aivan parasta mitä leffamaailmalla on antaa, mutta vastaavasti näistä toisenlaisista rooleista kuten Bullet Train en tykkää tippaakaan. Tiedän, että aika monella homma menee taas aivan päin vastoin, mutta tämän roolin Pitt kyllä naulaa sitten aivan kympin arvoisesti. Eikä kyllä yhtään huonommaksi jää Damson Idriskään, jos on roolissa iso kasvutarina, niin kyllä se näkyy myös näyttelijän työssä, mikä paranee mitä pidemmälle leffa etenee. Niin, ja tähän väliin maininta, että sehän taas etenee, melkein kolme tuntia, mutta tippaakaan ei kyllä tällä kertaa leffa pitkästytä, päin vastoin. Tällä kertaa en olisi kyllä jättänyt mitään pois, tätä olisi voinut katsoa vielä pidempäänkin. Tässä muuten vielä ehdottomasti maininta Kerry Condonille, hänkin on roolissaan Formula ykkösten ensimmäisenä johtavana naissuunnittelija ihan loistava. Erityis maininnan toki ansaitsee myös Javier Barden, joka naulaa kyllä Rubenin roolin ihan naulan kantaan. Muuten kun katselee leffan näyttelijöiden nimiä, niin onhan siellä iso osa kaikista nykyisistä formulatähdistä ollut mukana.

Jos oli ohjauksen osalta siis odotettavissa jotain hyvää, niin kyllähän hymyn huulille sai taas jo leffan ensimmäiset tekstit, kun tuottajaksi osoittautuu Jerry Bruckheimer, josta olen puhunut ennenkin blogissani. Tuolla kultaisella 90-luvulla jolloin oma harrastus toden teolla käynnistyi, hyvän leffan takeena oli aina herra Bruckheimer. Ihan ehdottomia suosikkeja tuolta ajalta edelleen on mm. The Rock, josta edelleen odotan kuumeisesti sitä 4K-versiota, joka toivottavasti myös pian saapuu. Eikä se ilo siihen toki loppunut, nimittäin onhan tässä toinenkin kultasormi mukana, eli aivan ehdottomasti leffamusiikin oma suosikki, Hans Zimmer, joka takaa kyllä leffaan kuin leffaan, että äänet ja score on kohdillaan. Ja niinhän ne on tässäkin. Autojen äänet ja bassot eivät ihan ehkä hehkutuksesta huolimatta yllä esimerkiksi Gran Turismon tasolle, mutta ehdottomasti kokonaisuutena äänet ovat aivan pilkulleen kohdillaan. Ennen kaikkea Atmos äänet ovat ehkä parhaat, joita olen koskaan leffassa nähnyt, ja vaikka siellä ei nyt ainakaan leffassa mitään niin tarkkaan kohdennettua ollutkaan, niin ambient äänet ovat tyylikäästi läsnä kyllä koko leffan ajan, puhumattakaan kenttäkuulutuksista, joita todellakin odotan kotiin kuultavaksi. Tämänhän nyt on ihan heittämällä tähän asti se vuoden odotetuin leffa kotiin, saas nähdä kuinka pian siitä pääsee sitten levyllä nauttimaan, mutta hankintaan menee aivan varmasti heti kun saapuu.

Joka tapauksessa kokonaisuutena aivan viiden tähden leffa, vaikka juoni onkin aika arvattava ja loistavat äänet olisi vielä piirun voineet olla paremmat. Kuvan on mainiota ja koko kuvaus tuossa hektisessä Formalumaailmassa on huikeaa. Niin ja jos oli siis hienosti kuvattu jettejä Top Gunissa, niin onhan tässäkin nämä kaikki autokohtaukset aivan viimesen päälle huikeaa toteutusta. Isona pisteenä iin päälle nämä kaikki tekniikoiden esittelyt, jotka avasivat tätä kirurgisen tarkkaa formula-maailmaa taas paljon lisää. Suosittelen aivan ehdottomasti siis suuntaamaan leffateatteriin tätä katsomaan, leffa sopii varmasti aika lailla kaikille, tykkää sitten millaisista leffoista yleisesti ottaen tahansa.

Kesäloma on vihdoin täällä ja se tietää enemmän aikaa myös leffojen katsomiseen. Ja välillä sen leffan katsomisen aika saattaa olla myös myöhemmin illalla ja sehän taas tarkoittaa myöhäisillan romantiikkaa. Tällä kertaa Netflix tarjoaa myöhäisillan romantiikaksi sellaista elokuvaa kuin Sydän Tietää, joka tulee tällä kertaa Argenttiinasta, sieltä romantiikan kehdosta vai miten se menikään? Idea leffassa aika mielenkiintoinen ja asiaan mennään ihan suoraan ilman mitään jaaritteluja. Toinen mies on miljonääri, joka kärsii sydänongelmista ja päätyy sen vuoksi sairaalaan, jossa todetaan että ainoana vaihtoehtona on löytää uusi sydän. Kuin sattumalta, toinen mies kaatuu moottoripyörällä ja joutuu aivokuolleena samaan sairaalaan, josta jokainen nyt sitten osaa laskea yksi plus yksi, niin se leffassakin kerrotaan.

Tämän jälkeen miljonääri sitten alkaa selvittelemään sydämen luovuttajansa taustoja ja päätyy koyhälistön asuinalueelle, jossa on tietämättään aiheuttamassa häätöä alueen asukkaille. Mies soluttautuu kuolleen miehen vaimon lähipiiriin ja siitä se romanssi sitten saakin alkunsa. No, jokainen tietää, että valheella ei koskaan ole kovinkaan pitkät jäljet, mutta se mitä sen jälkeen tapahtuu jää jälleen tässä blogissa paljastamatta. Leffa on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen jo aiheensakin puolesta, mutta muutenkin leffa on hyvin tehty ja erittäin koukuttava. Tässä haluaa oikeasti koko ajan tietää miten tämä tulee päättymään rakkaushan on aina niin ihana asia, etenkin kun siihen liittyy jotain näin dramaattista ja kaunista. Ei tämä nyt tällä kertaa mikään opettavainen leffa ole, mutta erittäin nautinnollista katsottavaa. Ihan ehdottomasti suositeltavien leffojen listalle omassa kategoriassaan.

Sainpas tuossa viime viikolla taas pienen tauon jälkeen pari uutta leffaa arvioitavaksi. Yllätys on aika suuri kun paketista löytyi ensinnäkin sellainen leffa kuin Minecraft, jota en mennyt missään vaiheessa leffassa katsomaan, ja toisaalta sitten taas sellainen leffa, josta en ollut koskaan kuullutkaan, mutta yllätti sitten todella isosti kun tsekkasin leffan trailerin. Tämä leffa nimittäin oli nimeltään Novocaine ja ihan ehdottomasti sellainen leffa, joka piti päästä heti tsekkaamaan.

Lähtökohdat siis aika kivat. Suhteellisen lyhyt leffa, eli kestoltaan sellainen mukava alle pari tuntinen, joita toivoisi näiden uusien toimintaleffojen enemmänkin olevan. Toisaalta sitten taas hyvinkin menevän näköistä toimintaa, jossa juonikin näytti aika mielenkiintoiselta. Kun kaiken lisäksi leffa vielä 4K-muodossa ja sisällä Atmos-raita, niin aika kivaa leffa-iltapäivää oli odotettavissa. Ja pakko kyllä sanoa, että jos antoi traileri odottaa jotain hyvää, niin sitä tämä leffa sitten kyllä tarjoilikin oikein olan takaa. Todella paljon on tullut viime aikoina saarnattua tylsistä leffoista ja ihan rehellisesti, vähän on jopa mielenkiinto koko hommaan ollut aika koetuksella, kun tuntuu, että mitään uutta mielenkiintoista ei vaan tule eteen. Tässä juoni kuitenkin toimi loistavasti, ja oli ihan oikeasti jotain uutta.

Leffan ideahan siis syntyy siitä, että on kaveri, joka ei tunne mitään. Niin, siis ei tunne fyysisesti mitään, ei ainakaan kipua. No, leffa paljastaa, että jotain muuta ehkä sitten tuntee, mutta tosiaan tuo kipu tässä on se oleellisin juttu. Niin, onhan näitä kaiken maailman supersankareita, joita saa ampua sata kertaa päähän eikä heistä silti tunnu miltään, mutta tässä oli kysy ihan ns. tavallisesta hepusta. Tämähän tuottaa paljon kaikkia yllättäviä ongelmia, mutta myös paljon mielenkiintoisia etuja, ensin ganstereita vastaan. Niin, ja toki tavallaan myös hyvää huumoria, sellaistahan loistavasta toiminnasta pitää aina löytyä. Tässä kuitenkin pysytään jotakuinkin normaalissa elämässä, vaikka en tiedä onko tuollainen sairaus oikeasti olemassa, no tuollaiselta sen voisi ainakin kuvitella todellisuudessa ehkä näyttävän. Paha sanoa, mutta sen lisäksi että näinkin yliluonnollinen leffa näyttää suhteellisen luonnolliselta, niin tähän leffaan on lisäksi saatu paljon hyvin, ja oikeasti siis hyviä juonenkäänteitä. Ainoa ihan aavistuksen pieni miinus ehkä voisi tulla siitä, että lopussa leffa ehkä sai aavistuksen Trap-leffan tyylisiä ”venytetään vielä vähän” käänteitä, mutta paremmin nekin tässä kuitenkin toimi kuin siinä Trap-leffassa.

Kuva leffassa oli todella laadukas, ei kovinkaan kirkasta materiaalia tällä kertaa vaan aika paljon leffa tapahtui pimeän aikaan. Niin siis olihan tämä leffa muutenkin ajallisesti aika pienellä ajanjaksolla tapahtuva, mutta suhteellisen tumman sävyinen joka tapauksessa, myös päiväkohtausten osalta. Kuvaus oli muuten todella tyylikäs, ja esimerkiksi muutama hidastuskohtaus oli todella tyylikäs, että mä tykkään juuri noista kohtauksissa. Antaa tyhmemmällekin katsojalle hieman enemmän aika lukea ilmeitä ja oikeasti ymmärtää mitä siellä tapahtuu nopean action kohtauksen sisällä. Sen lisäksi kun äänet olivat ihan mahtaava Atmos materiaalia, oli tässä leffassa kaikki todellakin kunnossa. Äänissä oli kaikki 9.1.6 raitaa hienosti käytössä, mutta kaikkia kanavia ei luukutettu jatkuvasti, vaan juuri oikeissa suhteissa, bed layerin kantaessa suurimman vastuun. Lisäksi kun leffaan oli vielä objektitkin saatu hienosti liikkumaan, oli tätä kyllä nautinto senkin puolesta katsoa. Ei nyt ehkä mitään yksittäistä highlight kohtaan kuitenkaan tällä kertaa, mutta paitsi yksi, jossa jokin iso lasi rikkoutui lattialle, ja se todella upea, hieman kuin Atmos-trailerista, jossa pallo lentää ikkunan läpi.

Jack Quaid oli leffassa loistava, liekö sukua Jason Batemanille, mutta samaa näköä molemmissa ehdottomasti on. Amber Midthunder on todella todella hyvä ja vetää tässä ehkä yllättävimmän roolin. Jacob Batalon puolestaan iskee aivan puskista, mutta tekee sen kyllä todella näyttävästi ja varastaa lopussa lähes koko shown. Eikä tässä muistakaan pahaa sanottavaa ole missään tapauksessa, leffa ihan kokonaisuutena toimii ihan jäätävän hyvin ja voin kyllä ihan ehtottomasti antaa tällä kesän suurimmat suositukset tähän mennessä. Näitä lisää kiitos!

Olikohan tällä leffalle jotain odotuksia, no ehkä joo oli, mutta ei niin paljon, että leffa olisi saanut aikaiseksi lähteä leffaan sitä aikanaan katsomaan. En suoraan sanoen ole edes muistanut koko elokuvaa, kunnes se tuli nyt vastaan Apple TV:ssä vuokraversiona ja sieltä se piti sitten kyllä katsoa ihan samantien. Sanon jo tässä vaiheessa, että tästä kirjoituksesta ei nyt tule ihan älyttömän positiivinen, vaikka leffasta kyllä osittain tykkäsinkin, mutta jos haluat pahoittaa mielesi kun arvostelen taas kotimaista leffaan, niin ehkä lopetat lukemisen tähän.

Ensimmäinen asia jota tässä leffassa ihmettelen suuresti on, että vaikka nyt tehdäänkin leffaa kymmeniä vuosia sitten olleesta bändistä, niin miksi leffan on silti pakko näyttää niin huonolta ja nimenomaan siltä miltä se olisi näyttänyt tuolloin? Olisiko se väärin tuota aikaa kohtaan, että leffa olisi tuotu oikeasti tähän päivään? Olisi näytetty oikeasti miltä tuo aika olisi näyttänyt jos sitä aikaa olisi kuvattu 2020-luvun tekniikalla? En tiedä ymmärtäkääkö kukaan mitä yritän tässä sanoa, mutta ainakin minua haittaa todella suuresti että ensinnäkin leffa näyttää kuin sitä katsoisi 4:3 televisiosta jossa kuvanlaatu on kuin ensimmäisestä väritelevisiosta. Miksi näitä kotimaisia leffoja ei voida tuoda ruudulle scope muodossa, antaen oikeasti katsojalle kuvan siitä, että tähän on oikeasti panostettu vuonna 2020. Edelleen ymmärrän mitä tässä haetaan, mutta voitaisiinko hakea jotain muuta?

Tarina on ihan hyvin kerrottu ja kyllähän tässä fanipojallekin annetaan aika paljon aikaa nauttia niistä biiseistä ja iso plussa tietysti siitä. Tässä on ehdottomasti tarina ja musiikki hyvin tasapainossa, ja vaikka jossain arvostelussa juonta hieman haukuttiinkin, niin kyllä itse pysyin ihan hyvin leffan matkassa alusta loppuun. Ymmärrän, että tarina oli kerrottu Pertti ”Nipa” Neumannin silmin, mutta kyllä se silti, mielestäni toi myös erittäin hyvin ja kattavasti koko Dingon tarinaa esiin. Tämä oli sellainen aika hyvä sekoitus fanielokuvaa ja draamaa, joskin tässäkin taas alkoholi sai aika merkittävän roolin, jonka ymmärrän senkin olleen hyvin isossa roolissa myös todellisuudessa. Silti, jotenkin olisi tässäkin toivonut, että tarina olisi keskittynyt enemmän siihen kaikkeen hyvään mistä Dingo kuitenkin tunnetaan, jokainen kyllä tietää että keikkaelämä tuohon aikaan on ollut aika raakaa ja kovia kohtaloita on paljon.

Saku taittonen on Neumannina loistava, mutta jos mahdollista niin Jani Karvinen on vieläkin parempi. Olisi voinut hyvin uskoa, että Neumann olisi tullut vetämään tuon roolin ihan itse, ottamatta mitään pois Taittoselta. Niin ja tokihan itse tunnen paremmin sen nykypäivän Neumannin kuin tuon alkuvuosien, mutta ei tuo hahmo muuten kyllä itselleni niin kovin tuttu ole, hänen tuotoksensä sitten sitäkin enemmän. Tosin, keikalla en taida olla ikinä vielä käynyt, ehkä sekin vielä pitää joskus korjata. Elias Salosen rooli Lasse Norreksena on hyvin mielenkiintoinen, uskaltaisin väittää tuntematta asiaa yhtään sen enempää, että kotimaisen leffan tapaan ehkä vedetty hieman yli, ja onhan tätä Norres itsekin kuvaillut hieman epäuskottavaksi. Muutenhan tarina on aika tuttu, noustaan ei mistään tähtiin, tapellaan vaimon kanssa ja juodaan jaksaakseen, kunnes koko elämä kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja päättyy tavalla tai toisella pubin nurkkaan. Näinhän se kai aika usein on mennyt tosielämässäkin, eli sikäli aika uskottava leffa kyllä.

Eli mitäs tähän sanoisi yhteenvetona. Tykkäsin joo kyllä, mutta odotin paljon enemmän. Jos miettii esim jotain Complete Unknown-leffaa, sellaista kuvausta olisi enemmän odottanut tuon vanhan surkean kuvanlaadun sijaan. Leffassa on varmasti kunnioitettu hienosti aikaa, itse olisin ehkä kuitenkin kunnioittanut aikaa tuomalla kuvan tähän päivään. Onko tämä sitten vain taiteellinen valinta vai halvempaa tehdä, siihen en osaa ottaa kantaa. Kiva kun tuli nähtyä, mutta en ehkä heti kyllä palaa uudelleen tämän pariin. Aiheena kuitenkin alkoi taas kiinnostamaan niin paljon, että aiheeseen liittyvää materiaalia tullut katsottua aika paljon ja kyllähän tuo dingo on aika hurja ilmiö ollut ja musiikki kyllä toimii!

Viime viikolla tuli muuten tehty hieman maintaining hommiakin, kun jostain syystä bassot hukkuu edestä aina välillä, j etenkin juuri kahdesta subbari sta, jotka on kiinnitettynä Trinnoviin plus 4 ominaisuudella, eli digitaalisina lisäkanavina. Jostain syystä Dac Magicien ja Trinnovin välillä joku välillä pätkii, mutta syytä en ole keksinyt! Tänään sin kaiken taas toimimaan, mutta en oikein silti vieläkään tiedä että tekemällä mitä.. Eli lopullinen ratkaisu edelleen puuttuu! Mutta nyt on aika toivottaa kaikille hyvää juhannusta, juhnnusviikonlopulle onkin sitten paljon taas uutta katsottavaa ja niistä lisää viikonlopun tulevassa YouTube videossa ja Instagram feedissä!

A Widows game on Espanialainen tositarinaan perustuva rikosdraama, joka muuten Netflissä on suomennettuna Musta Leski-nimellä. Tämä petollisen rakkauden, hyväksikäytön ja naisellisen vallan syövereissä pyörivä elokuva oli todella vakuuttava, ja miksi ei olisi, perustuihan tämä todelliseen tarinaan. Maje, on naimisissa, mutta samaan aikaan houkutukset vievät useammankin miehen vällyjen väliin. Samalla hän uskottelee rakastajilleen olevansa vaarassa suhteessaan ja kuinka haluaisi tappaa miehensä, jotta pääsisi aloittamaan uuden elämän rakastajansa kanssa. Kuka tähän ansaan sitten lopulta astuu, selviää katsomalla leffan, mutta mikään valtava yllätys se ei ehkä kuitenkaan lopulta ole.

Leffa on aika suoraviivainen, eikä nyt varsinaisesti koita mitään piilotella. Johan sen kertoo jo nimikin, että vaimolla on sormensa pelissä miehen kuolemassa. Leffa kuitenkin tuo tarinan hienosti julki ja on kyllä miellyttävä leffa katsella sen puolesta, että vaikutelma leffasta on uskottava ja laadukas. Ivana Baguero on lesken roolissa erittäin hyvä, mutta toisaalta Carmen Machi on roolissaan asiaa tutkivana poliisina ihan yliverto, vaikka mikään itsestään selvyys se ei näissä keskieuroopan leffoissa ole. Onhan Evakin tässä aika koppava ja sellainen hieman elämäänsä tylsistynyt ja kyynistynyt poliisipäällikkö, joita näissä usein nähdään, mutta silti kyllä leffan parhaita rooleja lopulta. Myös Salvan roolissa Tristan Ulloa on aika mielenkiintoinen hahmo.

Eikä siis spaniardit petä tälläkään kertaa vaan leffa on oikeinkin hyvä. Äänet olivat mitä olivat eikä niitä tässä kaivannut, muutenkin leffa tuli katsottua illan jo hämärryttyä. Joka tapauksessa ehdottomasti leffa jota voin suositella.