Thunderbolts – UHD 4K

Toinen tässä kuussa saapunut arviointikappale oli Marvel-Studioiden uusi Thundersbolts, jota en sitten lopulta mennyt lainkaan leffaan katsomaan, enkä nyt suoraan sanottuna ollut leffasta kovinkaan kiinnostunut muutenkaan, vaikka nyt edelleen pitää korostaa, että kaikki Marvelit on aika lailla tullut katsottua ja ovathan ne äänien ja kuvan osalta aina olleet aika kivaa katsottavaa. Tässäkin kohtaa mielenkiinto keskittyi varmasti suurimmalta osin kuvaan ja ääneen, mutta oli tässä ehkä silti myös toinenkin mielenkiintoinen kulma. Nimittäin, Marvelin suunta on ollut hyvin jyrkässä laskussa jo pitkään, ja tämän ajatuksen kanssa tuskin olen kovinkaan yksin, jos nyt otetaan suurimmat Marvel-fanit pois laskuista. Kävin kuitenkin katsomassa juuri Marvelin uusimman Fantastic Four-leffan, jossa suunta näyttäisi selkeästi olevan ainakin sen leffan osalta kääntymässä. Joten mielenkiinnolla lähdin katsomaan tätä Thunderboltsia, ja sitä, että oliko suunta kääntynyt jo ennen Fantastic Four leffaa.

Olen koittanut tässä kovasti selvittää mikä ihmeen juttu tämä Thunderbolts on ja se mihin olen päässyt on se, että kyseessä on siis avata uusia hahmoja tähän Marvel-universumiin, ja tällä kertaa niitä haetaan pahiksista, hieman Suicide Squadin tapaan. Niin kyllähän tässä leffassakin puhutaan New Avengers joukosta, eli jotain uutta kohti tässä ollaan menossa. Leffa on muuten saanut Roten tomates pisteet jopa 88%, eikä Imdb sivusto ale paljon tästä huonommaksi jäänyt. Eli onhan tämä aika hyvän vastaanoton saanut ja näkyihän se ihan kivasti myös lippukassoilla. Eli onhan tässä jonkinlainen suunnanmuutos Marvelin suhteen alkanut jo ennen Fantastic Four leffaa.

Seuraavaksi sitten olisi varmaan puhua hieman omista fiiliksistä tämän leffan suhteen. No juonen osalta en ollut tässäkään ihan hirvittävän vakuuttunut, mutta olihan tämä nyt selkeästi parempaa kuin pitkään aikaan Marvelilta olen tottunut näkemään. Uusien hahmojen otteet jättävät vielä aika paljon kasvun varaa, mutta mikä parasta, ne ovat kuitenkin uusia. Selkeästi uutta verta, ja se on aina hyvä asia. Nousiko joku sitten näistä erityisen vahvasti esiin, niin siitä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Florence Phug teki tässä varsin hyvän roolin. Leffassa oli jonkin verran ihan hyvääkin sanailua ja huumoria, mutta kyllä tämä silti omassa mielessä jätti enemmän vakavamman fiiliksen kuin laadukkaan huumorin. Sen verran kuitenkin pitää sanoa, että normaalisti tässä vaiheessa olisin ehkä haukkunut leffaa huonoksi ja tylsäksi, mutta tästä leffasta tuli nyt jollain tapaa todella outo fiilis, sellainen, että vaikka tästä ei suosikkileffaani tullut, niin joku tässä jäi niin paljon kiehtomaan, että pitää kyllä ehdottomasti katsoa tämä vielä uudelleen.

Äänien osalta leffa oli erittäin hyvä, mutta jotenkin taas jäin kaipaamaan sellaisia tähtihetkiä. Leffassa on laadukas 9.1.6 Atmos-raita, jossa on kyllä kaikki varsin hyvin kohdillaan, bassoa löytyy, dialogi on hyvää ja selkeää, eikä mikään kanava muutenkaan jää käyttämättä. Silti jotenkin jäi sellainen fiilis lopulta, että ehkä tässä on äänien osalta kuitenkin pelattu hieman varman päälle, eli äänillä ei ole tällä kertaa lähdetty leikkimään tai Atmoksen mahdollisuuksia lähdetty mitenkään korostamaan, mutta erittäin hyvä ja ennen kaikkea leffan tapahtumia hyvin myötäilevähän tämä raita ehdottomasti on. Sellainen tunnustus muuten vielä äänistä, että tällä kertaa leffa tuli katsottua muutama desibeli normaalia hiljaisemmalla, joka varmasti myös vaikutti siihen, että ehkä tämä tosiaan pitää vielä kuunnella myös normaalilla vvolyymillä, ehkä se antaa sen viimeisen silauksen mikä tästä jäi nyt puuttumaan. Niin, ja onhan tässä kuvanlaatukin erittäin hyvää tasoa, ja vaikka tässäkään bittivirta ei kohoa paljon 67 Mbit:tiä korkeammalle, niin tekele levyllä on kyllä äärimmäisen laadukas. Joo, toki aika tumma leffa, mutta hyvin toimii kaikki siitäkin huolimatta ruudulla.

Eli mitä tästä sitten jää käteen, ainakin ehdottomasti tarve katsoa tämä vielä jonain päivänä uudelleen. Ja sehän on lopulta aina hyvän leffan yksi määritelmä, jos se jättää jotain ajatuksia kutkuttamaan niin että leffaan pitää palata. Tähänhän varmasti pitää palata vielä joskus muutenkin, nimittäin eipä tämä taida tähän jäädä. Joka tapauksessa Marvelin suunta on vihdoin osoittamassa taas ylöspäin, mikä kyllä herättää odotuksia. Käykäähän hankkimassa leffa kotiin, jos sitä ei vielä löydy ja Marvelit kiinnostaa. Minä ainakin aion jälleen palata Marvelien pariin entistä innostuneempana.

Brick – Netflix

Olipas muuten mielenkiintoinen kauhuleffa tänään Netflixissä tarjolla. Aika harvoin tulee kauhua ylipäätään katsottua ja vielä harvemmin varmasti Netflixistä, josta voi hyvin valita jotain muutakin. Täytyy kuitenkin myöntää, että vaikka tämä nyt ei ehkä ihan sitä kovinta kauhun ydintä ollutkaan, niin olihan tämä nyt yllättävä, ja ennen kaikkea yllättävän hyvä leffa. Avaamatta sisältöä nyt sen tarkemmin, niin kerrotaan nyt lähtökohdasta sen verran, että leffa siis alkaa sillä, että nuoripari asettuu Air B&B kämppään yöksi, ja yön aikana koko kämpän ympärille on rakennettu muuri, eikä tosiaan ihan mikä vaan muuri, vaan siitä ei ole mitään toivoa päästä läpi, päin vastoin se saattaa johtaa yrittäjän kuolemaksi.

Pakko myöntää, tämä leffa antoi todella paljon enemmän kuin uskalsin edes odottaa. Leffan alku rakennetaan aika hienosti, mutta katsojalle ei kuitenkaan anneta yhtään mitään ylimääräistä. Leffa rakentaa juonta koko ajan lisää, mutta hyvin loogisesti ja kaiken lisäksi tuo juoni kantaa todella hyvin läpi koko leffan. Näyttelijät ovat erittäin uskottavia, ja mitä ikinä leffa eteen tuo, niin sanotusti make sense. Leffan aikana on vaikeaa päästä kiinni mistä ihmeessä tässä nyt oikein on kysymys, siis hyvällä tavalla, ja pakko sanoa, että kun lopussa selviää itselleni mistä tässä kaikessa on lopulta kyse, niin ainakin minut se yllättää monella tapaa. Loppu on kyllä ihan loistava, niin kuin on kyllä koko leffa ihan kokonaisuutenakin.

Tässä voisin ehkä kuvata leffaa kauhuksi, joka voisi hyvin olla tottakin. Ehkä juuri sen vuoksi tästä tykkäsin, että tässä ei varsinaisesti mässäillä millään verella tai tuoda ruutuu kaiken maailman mielikuvitusolentoja, vaan leffa on hyvinkin uskottava, vaikka ei täysin todellinen olisikaan. Pieni määrä scifiä on upotettu todellisuuden sekaan juuri sopivassa suhteessa ainakin omaan makuun. Kun tähän vielä lisätään, että leffan äänetkin ovat erittäin hyvät ja aktiivisia objekteja täynnä, niin kokonaisuus toimii senkin puolesta. Niin, mitään hienoja maisemia tässä ei nähdä, leffahan pyörii lähinnä siis yhdessä talossa, mutta muuten kuvanlaatukin on kohdillaan, etenkin uusin silmin katsottuna. Kuva on terävä ja paljon hyviä yksityiskohtia täynnä. Tätä voisin hyvinkin suositella.

Final Destination Bloodlines

En tiedä oonkohan koskaan ollut leffan jälkeen näin hämmentynyt. Sain nimittäin arvioitavaksi sellaisen leffan kuin Final Destination Bloodlines vuodelta 2025 ja tämähän oli täyden viiden tähden leffa, vain pitäisikö sanoa viiden pääkallon kuten Instaan laitoin. Nooh, onhan sitä ennenkin hyviä leffoja nähnyt, mutta mikä oikeastaan on Final Destionation? Ei mitään hajua, tai siis ei ollut. Olin kyllä nähnyt, että tälläinen leffa oli tullut ja olin siitä kyllä kiinnostunut, mutta en varsinaisesti vielä normaalihinnoilla ainakaan ostamassa. Toisaalta nimi kuulosti tutulta, joten ajattelin tämän olevan joku vanhan leffan restaurointi, joita on nyt hyvinkin paljon joku tuutissa. No, eipä ollut sitäkään. Sillä tämähän oli jo kuudes Final Destination leffa, ja minä en ole niistä nähnyt ainuttakaan!!

Joten, tämä oli itselleni tervetuliaistoivotus Final Destination maailmaan, joka kyllä tämän jälkeen kiinnostaa paljon enemmän kuin aikaisemmin. Olen jotenkin kuvitellut, että kyseessä on ollut jokin selkeästi tappamiseen perustuva kauhuleffa, joten ei varsinaisesti genrenä yhtään omaa juttua. En ole myöskään näistä aikaisemmista kuullut koskaan ääniä kehuttavan siihen malliin, että kiinnostus olisi koskaan varsinaisesti herännyt. Mutta mitä genreä tämä nyt sitten lopulta edes edustaa, ainakaan tämä uusin, niin en oikein osaa sanoa. Tätä kuvaillaan Kauhu mysteeriksi, mutta voisiko tämä kuitenkin olla jopa Kauhukomedia? Vai jopa parodia? Ainakin minulla on leffan parissa aivan sairaan hauskaa ja naureskelin iloisesti pitkin leffaa useaan kohtaan. Kyllä, leffassa on aivan prutaalia väkivaltaa, tai oikeastaan aivan prutaaleja kuolemia, joissa uhrista ei jää kirjaimellisesti mitään jäljelle, mutta silti mikään ei tunnut pahassa mielessä oikein miltään. Kaikki vedetään niin tylysti yli, että itse voisin tässä nähdä jopa parodiaa, varsinaista kauhua en ainakaan kyllä tuntenut, eikä leffa kyllä pelottanut missään vaiheessa.

Niin tai näin ja mitä nämä aikaisemmat sitten ovatkaan ikinä olleet, niin ainakin tässä juoni on ihan mahtava. Leffan kesto on sopiva vajaa pari tuntia, mutta ei sitten sekuntiakaan liian pitkä, päin vastoin. Leffa soljuu niin jäätävän hyvässä tasapainossa eteenpäin, että tämä oli taas niitä leffoja, joista ei oikeasti halunnut missata hetkeäkään. Juonessa joka asialla on tarkoitus, ja tästä vaan jää sellainen fiilis, että tätä on todellakin mietitty ja tehty ihan ajatuksella. En voi oikein kommentoida tämän suhdetta mitenkään aikaisempiin, mutta ainakaan tämän leffan kanssa en kaivannut mitään tietoa mistään vanhasta, vaan tämä toimi omana leffanaan kuin mitään aikaisempia ei olisi koskaan tehtykään. Lähinnä juonesta jäin vaan edelleen miettimään, että kuinka pienestä pennin rahasta koko elämä voi lopulta ollakaan kiinni, että kyllä sitä elämää pitää vaan kunnioittaa niin kauan kuin saa.

Leffan laatua kuvaa hyvin myöskin kuvan ja äänen suhteen tehdyt asiat ja miten leffa näyttäytyy katsojalle. Jo ensimmäisestä kuvasta lähtien oli päivän selvää, että tämä kuitenkin ”vain 66 Mbit/sek vauhdilla ruudulle tuleva leffa pitää sisällään ihan jäätävän hyvän kuvanlaadun, upeita maisemia, tarkkoja ja kirkkaita räjähdyksiä ja muuta silmäkarkkia. Ihmiset ovat erittäin tarkkoja piirteiltään, mutta ei tippaakaan luonnottomia. Myös kaikki nuo jo mainitsemani tapot olivat niin yksityiskohtaisia, että olikohan tekijöillä oikein kokemusta jostain vastaavasta. Osittain ehkä juuri siksi ne eivät tavallaan olleet pelottavia, vaan ihan liian hyvin tehtyjä jotta pelottaisivat.

Jos oli kuva priimaa, sitä oli sitten myös loistava 9.1.6 ääniraita, joka ei varmasti jätä yhtäkään kunnon laitteilla katsovaa Atmos-friikkiä kylmäksi. Toki leffa varmasti kuulostaa hyvältä kaikille, on tähän äänienkin osalta sen verran paljon selkeästi panostettu, mutta olihan tämä silti Atmoksena yhtä juhlaa. Oli todella vakuuttavia kohtauksia katossa, sivussa, takana, edessä ja joka puolella. Äänet ympäröivät tässä kuulijan kyllä mukaan leffaan, ja on vielä kaikki pannaukset on tehty viimeisen päälle, niin mitä muuta voisi enää vaatia. No, niistä objekteista puhun tässä blogissa usein, ja nekin olivat tässä todella aktiivisia ja tarkoituksen mukaisia. Opin muuten tänään myös laitteista taas jotain uutta. Nimittäin tuntunut jo pitkään, että viiveet äänessä ovat hieman eri, on kyseessä sitten R_volution, Shield tai Apple TV. Apple teeveen kautta jouduin taas viime viikolla ääniä hieman viivästyttämään jotta sain Lip Syncin kuntoon, mutta nyt sitten taas jotain oli hieman off.. Aloin miettimään, että pitäisikö sitä tehdä Trinnoviin jokaiselle lähteelle oma profiili kun se kerran on mahdollista, mutta sitten huomasin, että R_volutionissa on oma erittäin hyvä säätö myös tähän ja sillä sain äänen heti kohdilleen. Se myös näyttäisi olevan yksi säätö joka leffaan, joten josko nyt kaikki pysyisi ainakin R_Volutionin ja Apple TV:n kanssa syncassa, muita en oikeastaan tällä hetkellä edes tarvitse.

Summa summarun kuitenkin vielä leffasta loppuun, eli jos ei se vielä selvinnyt, niin aivan huikea leffa ja yksi omista suosikeista vähintäänkin tähän genreen. Myös aivan saletisti yksi vuoden 2025 parhaista leffoista tähän asti. Onneksi se on nyt hyllyssä, nimittäin tästähän tuli ihan pakkohankitaluokan spektaakkeli ja pistää vakavasti harkintaan myös noiden aikaisempien katsomisen joskus.

Materialist – Biorex Prime

Lapset laittaa viestiä, että tuletko hakemaan vasta myöhemmin, joten sulle jää pari tuntia aikaa tehdä jotain, etkä jaksa mennä kotiinkaan enää välissä. MItäs sä tekisit? No, mä otin Biorexin nettisivut auki ja tsekkasin mitä siellä olisi menossa. No, siellä oli ainoastaan yksi leffa joka sopisi tuohon väliin, joten miksikäs ei sitä voisi vaihteeksi mennä katsomaan vaikka romantiikkaa. Materialistiin en ollut tutustunut ennakkoon, joten tsekkasin ihan vaan nopeasti trailerin ennen leffaan suuntaamista, ihan nyt vaan varmuuden vuoksi, etten nyt ihan mitä vaan kuitenkaan menisi katsomaan. Materialist kuitenkin vaikutti ihan mielenkiintoiselta, tai ainakin laadukkaalta romanttiselta, ehkä kuitenkin draamalta, ei komedialta.

Eikä se nyt sikäli yllättävää ollut, että ihan laadukkaasta leffasta olikin kyse, olihan tässä kuitenkin sellaisia nimiä kuin Dakota Johnson, Chris Evans ja Pedra Pascal. Tästä kolmikosta on tällä kertaa hankalaa löytää leffan parasta osaa, nimittäin kaikki kolme toimivat leffassa oikeinkin erinomaisesti ja etenkin tuon kolmikon kemiat toimivat todella hyvin. Tai no eiväthän herrat ihan hirveästi yhdessä ruudulla viihtyneet, mutta kun olivat, niin sekin kyllä toimi erittäin hyvin ja luotaisesti. Dakota Johnson oli myös loistava ja jotenkin tosi järkevän oloinen, vaikka kahden miehen välillä sujuvasti surffasikin. Leffan lopputulema ei välttämättä ole mikään yllätys, mutta juoni toimii silti todella hyvin. Harva leffa laittaa nykyään näin paljon miettimään, eikä niinkään tällä kertaa maailman menoa vaan ihan omaa itseään. En sano, että voisin itseäni missään muodossa liittää elokuvaan, mutta sellaista elämän valintojen ja arvojen miettimistä tämä leffa kyllä saa hyvin liikkeelle. Toisaalta myös parisuhteiden komplisuutta. Onko rahalla helpompaa löytää seuraa? Mitkä asiat pitää matchätä, jotta voi syntyä hyvä suhde? Voiko kovin erilaisilla taustoilla syntyä hyvää parisuhdetta? Riittääkö pelkkä rakkaus?

Eli leffassa kyllä käsitellään aihetta rakkaus ja seurustelu hyvinkin perusteellisesti ja tasapuolisesti. Tässä leffassa ei anneta valmiita vastuksia eikä yritetä kertoa mikä on oikea tapa toimia. Leffan syvin olemus ehkä silti tässäkin tapauksessa on, että rakkaus lopulta voittaa kaiken muun, ja hyvä niin, koska romanttisesta leffasta on kyse. Vaikka nyt mentiin leffaan ihan ex-temporee, niin voin sanoa, että kannatti. Erittäin hyvä leffa ja ennen kaikkea todella laadukas tekele. Kiva myös että leffassa oli Atmos äänet, jotka isossa tilassa toimivat tällä kertaa erittäin hyvin, kivoja lintuja ja muita pieniä yksityiskohtia muuten hiljaisissa kohtauksissa. Näinkin voi siis leffaan päätyä ja leffaa voin kyllä jokaiselle romantiikan nälkäiselle suositella.

Seuraavaksi sitten vuorossa taas oma huone, ja viikonlopuksi SF-Finland lähettikin sitten astetta mielenkiintoisempaa tekemistä. Eli postissa napsahti perjantain iloksi uusi Thundelbolts ja Final Testination leffat. Ei tälläkään kertaa leffat, jotka olisi uutuutena olleet ensimmäisellä hankintalistalla, joten todella hienoa päästä nuo heti katsastamaan. Leffoina molemmat kyllä kiinnostaa kovasti, eikä vähiten äänien vuoksi. Kivoja hetkiä siis tulossa myös viikonloppuun. Niin, ja viikolla saapui siis myös WOWHD:n lähetys, sieltä vastaavasti tuli Sinners, Warfare ja todellinen helmi, Hans Zimmerin Live in Prague 4K-versiona! Eli katseltavaa kyllä riittää!

Almost Cops – Netflix

Hollantilaista leffaa tulee aika harvoin katsottua, en itse asiassa muista, että olisin sellaista katsonut koskaan ennen, ainakaan niin että tiedostaisin tai muistaisin. Muutenkin tälläisestä leffasta kuin Almost Cops ensimmäisenä tulee aina mieleen lähinnä amerikkalaiset moottoriturvat, mutta tällä kertaa leffa ei tosin siis ollut amerikkalaista alkuperää. Niin, leffan nimikin siis on Bad Boa’s, joten eiköhän se ole aika selvää mitä leffaa tässä matkitaan. Leffassa on siis tälläinen poliisikomedia, jossa lähinnä siis järjestyksen valvojana toimiva hieman yksinkertainen kaveri saa parikseen todellisista poliisitehtävistä hyllytetyn, poliisin. Yhdistävä tekijä näillä kahdella on työtehtävissä surmattu poliisi, joka oli toisen pari ja toisen veli. Siitä voidaankin sitten arvatta mitä seuraavaksi alkaa tapahtumaan.

Tälläinen leffa ei varsinaisesti ole koskaan ollut oma suosikki, mutta tällä kertaa aikaa oli vain puolentoista tunnin leffaan ja tämä jotenkin kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselta. Eikä tässä nyt lopulta ollut ihan hassummasta leffasta edes kyse. Eikä missään tapauksessa ainakaan jättänyt mitään negatiivista kuvaa hollantilaisesta leffasta vaan päin vastoin, genreen suhteutettuna oikeinkin hyvin tehtyä elokuvaa tällä kertaa. Pääosien esittäjät eivät luonnollisestikaan ole tässä yhtään tutut, mutta hyvin Werner Kolf ja etenkin Jandino Asporaat vetävät. Ei tämä nyt mitään uskottavuusongelmaa kärsi, mutta toimintakomedia nyt vaan on aina aika vaikea tyylilaji.

Kiivaa tässä leffassa oli myös äänet, jotka olivat hienosti 9.1.6 atmosta. Hienoa siis että leffassa on panostettu paljon myös ääniin ja hyvinhän ne tässä kyllä toimivatkin. En nyt tiedä kuinka suuressa osassa ne oikeasti tässä olivat, mutta ei ainakaan mitään valittamista. Monella tapaa koko leffasta tulee vaan sellainen ihan ok, fiilis, ei mitään erityistä mutta eipä mitään valitettavaakaan. Ennen kaikkea leffan loppu tuo kuitenkin sellaisen hyvinkin inhimillisen ja tavallaan myös vakavan fiiliksen, että ei tätä nyt ainakaan ihan lenkkeriksi huumorin turvin lyöty.

Mies ja Alaston Ase 2025 – Biorex Prime

Lähdin sitten tänään taas hieman leffailemaan ihan teatteriin asti ja tällä kertaa agendalla oli jälleen uudelleen lämmiteltyä materiaalia ja tällä kertaa vuorossa Mies ja Alaston ase saagaan uutta jatkoa. Ja heti alkuun pitää todeta, että kun istahdin penkkiin, trailerit alkoivat pyöriä lähes välittömästi, ja mainosta sieltä tuli sellaisista leffoista kuin Kyllä Isä osaa, Tron ja Nodoby. Jep, ihan hyviä leffoja varmasti kaikki ja etenkin nuo kaksi viimeistä jopa aika odotettuja, olihan ensimmäiset osat ihan huikeita ja etenkin tuota Tronia on kansa odottanut jo aika pitkään. Mutta mikäs näitä kaikkia leffoja mahtaa yhdistää? Niinpä, ennen vanhaan taisi olla tapana että leffassa esitellään tulevia leffoja samasta genrestä, eli esimerkiksi action leffaa ennen esiteltiin uusia action leffoja ja ennen komediaa tuli trailereita tulevista komedia leffoista. No, pitäisikö tästä siis tulkita, että nämä uudelleen lämmitellyt leffat ovat jo ihan oma genrensä? Ihan oikeasti nyt, ovat nämä ihan hyviä ja kiva että tehdään, mutta onko elokuva-alan ideat ja riskinottokyky nyt oikeasti näin pahassa jamassa?

Ymmärrän että rahaa tehdään sillä mikä rahaa tuo, onneksi sentään Mies ja Alaston Ase leffa vuonna 2025 ei ole tullut vain myymään vanhalla maineella, tämä nimittäin todellakin toimii ja en muista koska olisin viimeksi nauranut näin paljon leffassa. Leffa on todella laadukasta viihdettä ja vitseihin on oikeasti panostettu. Joo, varmasti on jonkin verran vanhaakin kierrätetty ja kaikki tässä ei varmasti ensimmäisellä kerralla vielä auennut, mutta silti nautin koko vajaan puolitoista tuntia enemmän kuin paljon. Niin, ja kun tosiaan kestokin on vielä tätä vanhan ajan loistava puoltatoista tuntia eikä tippaakaan enempää niin nautinto oli tällä kertaa taattu. Olen ennenkin maininnut että komedia on todella vaikea taiteenlaji ja sitä nykyään enää harvoin ulos tulee muutenkaan mistään, parodiaa vielä vähemmän, koska nyky maailma on täynnä mielensä pahoittajia ja niitä, jotka eivät vaan yksinkertaisesti ymmärrä, että maailma tarvitsee huumoria tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen. Tästäkin joku aivan saletisti vielä pahoittaa mielensä, vaikka aika maltillista meno kuitenkin vielä oli.

Kaikista parasta tässä leffassa oli kuitenkin Lian Neeson. Jotenkin tuntuu että koko herran ura on jo pitkään ollut lähinnä hengityskoneiden ylläpitämää, mutta nyt osuu sitten todellinen napakymppi, eikä tämä nyt varmasti viimeiseksi jää, kuten lopussa varmasti vinkattiin hyvin suorasti. Somessa ehdin tätä jo kutsua herran parhaaksi rooliksi koskaan, johon ansiokkaasti Leffahullu jo ehti muistuttamaan, muuan elokuvista Taken ja Schidlerin Lista. No, okei, ovathan nuo ihan huikeita, mutta onhan niistä jo niin paljon aikaakin, että eihän niitä voinut edes muistaa enää. Joka tapauksessä tämä rooli no täydellinen, ja jos oli Leslie Nilsen aikaisemmissa täysin omaa luokkaansa, niin en kyllä Liam Neesonia silti laita yhtään sen alemmaksi. Tämä rooli on kuin hänelle tehty ja kun vanhan ajan toiminnat ovat alkaneet hieman hiipua miehen käsissä, niin tällä leffalla kyllä otetaan käyrä kunnon viagralla pystyasentoon vielä pitkäksi aikaa. Jos nyt saa näin leffan hengessä sanoa.

Tämän lisäksi on kyllä ihan fressiä nähdä myös Pamela Andersson nousua jälleen parrasvaloihin, ja tällä kertaa ihan oikeana näyttelijänä, vaikka tietysti tälläisessä leffassa tissien pitääkin olla esillä. Eli kyllä Pamelalla on leffassa paljon muutakin annettavaa kuin tuo kuuluisa ulkonäkö, joka toki kestää katsomista vielä näin vuosien jälkeenkin. Myös Danny Huston vetää tässä ihan viimeisen päälle roolin, jossa ei kyllä jää mitään muuta kuin naama vahvaan hymyyn. Jos siis kiinnostaa nauraa, niin nyt kipin kapin teatteriin!

Loppuun vielä pari sanaa muutenkin erittäin mielenkiintoisesta viikosta. Nimittäin, torstai aamuna herätyskello soi yöllä kello 4.00 ja oli aika siirtyä leffahuoneeseen. Mutta mitä ihmettä teen leffahuoneessa aamulla kello 4.00? No, olin saanut kutsun amerikkalaiseen Home Theater Hub-nimiseen podcastiin, joka on kohtuullisen pieni, muutaman tuhannen seuraajan tyyppien podcast, mutta sellainen, jota olen itsekin seurannut jo todella pitkään. Ei tämä nyt ollut Youtuben kannalta varmasti mikään iso juttu vielä, mutta ehkäpä se vielä jotain ovia avaa taas tulevaisuuteen. Ainakin kaikki meni todella hyvin ja tuollainen vajaa kolme tuntia lähetystä ja tunnin verran muuta höpöttelyä kulisseissa meni kuin siivillä. Yksi energiajuoma niin pysyi hereillä, mutta rehellisesti, oli kyllä niin mielenkiintoista jutustelua ja huoneeni esittelyä, että ei ollut kyllä unesta tietoakaan. Tuon voi siis käydä katsomassa kun tuolla nimellä etsii ja oma kanava kannattaa ottaa ehdottomasti myös seurantaan. Siellä on jo reilut kolme sataa seuraajaa, joten määrä on kasvanut ihan kivasti tasaista tahtia.

Speed – Kuoleman Kyydissä UHD 4K

Mennäänpä taas sinne toimintaleffojen kultaiselle 90-luvulle ja tarkemmin ottaen vuoteen 1994. Speed, Suomessa lisänimen saanut Kuoleman kyydissä oli aikamoisen kova leffa itselle tuolloin. Se tuli tietysti hankittua itselleni siinä legendaarisessa VHS-muodossa, eihän tuolloin oikein mitään muuta vielä ollut tarjollakaan. Mutta leffassa oli tälläkin kertaa tuon ajan mukaisesti todella paljon menevää toimintaa ja mikä siis edelleen parasta, näissä se juonikin on vielä pelkän rämistelyn lisäksi mukana. Jostain syystä tämä leffa kuitenkin tuli itselleni vastaan uudelleen vasta nyt kun siitä tuli versio 4K:na, eli en muista kyllä leffaa muuten nähneeni näiden nuoruusaikoijen jälkeen. Se taas näkyi heti siinä, että ainoat muistikuvat olivat tuosta bussiajelusta, enkä oikein leffaa muuten kyllä muistanut yhtään. Rottentomatoes pisteet ovat muuten tällä leffalla huimat 95 eikä tosiaan mikään ihme.

Sikäli tämä oli taas oikein mukava leffa, että leffa oli itsessään vanha, mutta äärimmäisen hyvä, ja kun vielä itse leffasta ei sen enempää muistanut, niin oli tavallaan kuin ihan uusi leffa itselle. Eikä tässä leffassa nyt ihan huonoja näyttelijöitäkään ole. Pääosassa tietysti nuori Keunu Reeves, joka ihan oikeasti näyttää tässä todella nuorelta ja kokemattomalta jos vertaa miehen rooleja tämän jälkeen. Ei tämä siis toki miehen mikään ensimmäinen rooli tietenkään ollut, mutta aika nuorelta silti tässä näyttää. Tuohon aikaan ihan älyttömässä nosteessa ollut Sanda Bullock puolestaan on ainakin omasta mielestäni tässä se kovin tähti ja vetää kyllä ihan huikean roolin, roolin, joka leffasta on kaikista parhaiten jäänyt mieleen. Toki myös Dennis Hopper on tässä todella hyvä.

Leffaan on tehty myös huikea uusi 9.1.6 Atmos ääniraita, joka toimi erittäin hyvin vanhan leffan kanssa. Tästä muuten pitää sen verran kertoa tarinaa, että ihan täysin en tälläkään kertaa pystynyt leffaan keskittymään, nimittäin olen jo jonkin aikaa miettinyt noita Atmos-kaiuttimia ja lähinnä siis sitä, että miten ne toimii kun ne on kattoon upotettuina. Aloin sitten hieman leffan aikana testailemaan, ja jostain syystä etummaisista Atmoksista ei ääntä tule lainkaan. Jatkoin sitten testailua vielä hieman pidemmälle ja totesin, että etuatmoksiin tulevat äänet ohjataan jostain syyystä keskimmäisiin, ja vaikka Trinnov näyttää näille kanaville ääntä, niin ulos ne eivät tule oikeasta paikasta. Keskimmäisten ääni kuitenkin tulee normaalisti myös keskeltä, joten jotain outoa oli meneillään. Laitoin Trinnovin suuntaan hieman kyselyä asiasta ja sen jälkeen asia alkoi aika nopeasti selvitä. Trinnov käyttää ns. 3D mapping ominaisuutta, jolla se ohjaa äänen oikeaan kohtaan huonetta, vaikka kaiuttimet eivät ihan optimaalisessa paikassa olisikaan. Trinnov siis pystyy tavallaan siirtämään kaiuttimen paikkaa, jos jokin asia huoneessa estää kaiuttimien optimaalisen sijainnin. Tällä kertaa Trinnov katsoo, että nuo etummaiset Atmokset eivät ole avain oikeassa paikassa ja sen vuoksi ohjaa äänen oikeaan kohtaan huonetta. Tavallaan ymmärrettävää, mutta kivahan se olisi kaikkia kaiuttimia silti käyttää, joten asiaan piti miettiä ratkaisua. Ja ratkaisu lopulta tähänkin asiaan löytyy Trinnovilta aika nopeasti, eli muuttamalla nuo kaiuttimet Front Top kaiuttimista Front Height positioon (ohjelmallisesti), alkoi kaikki äänet ohjautua oikeaan paikkaan. Trinnovin mahdollisuudet ovat kyllä aivan rajattomat kun kaikkea vaan oppii hyödyntämään.

Tää siis menee ehdottomasti suositeltavien leffojen joukkoon oot sitten nähnyt tai ei. Speed on todella laadukasta toimintaa ajalta jolloin sitä osattiin vielä tehdä. Pitää itse asiassa itsekin tämä vielä katsoa uudelleen ilman mitään häiriöitä, sen verran hyvä fiilis tästä jäi.

Fantastic Four – First Steps – Biorex Prime

Kun kerran kaikki sitä nyt niin kovasti kehuu niin piti sitten itsekin suunnata uimarannan sijasta leffateatteriin katsomaan tätä Marvelin uutuutta, eli Fantastic Fouria. No, sen verran valehtelin, että uimaranta ei niinkään ole kyllä mun juttu vaikka sielläkin kesäisin tulee käytyä, joten ihan mielelläni lähden aina hellettä pakoon leffaan. Tätä muuten suosittelen monelle muullekin, ainakin niille jotka jatkuvasti valittavat kuumuutta, nimittäin parempaa paikkaa paeta helteitä ei ruokakaupan lisäksi ole kuin leffateatteri. Tälläkään kertaa siellä ei kuitenkaan montaa muuta ollut eksynyt, nimittäin vain kourallinen ihmisiä oli kello viiden esitykseen sunnuntain kunniaksi saapunut.

Oliko tämä sitten sen kaiken hehkutuksen arvoinen leffa. Sanotaanko näin että ainakin kaikille Marvel-faneille tämä oli kyllä loistavaa viihdettä, mutta itselle tämä ei nyt ihan fantastinen kuitenkaan ollut. Mutta, en muista koska olisin viimeksi nauttinut Marvelin leffasta näin paljon, eli kyllä tämä upposi hyvin myös itselle. Syitäkin tähän on varmasti useita, nimittäin aika paljon hvyää tähän mahtui. Ensimmäinen erittäin hyvä juttu leffassa on leffan kesto. Tämä uutuus on painettu todella upeasti parin tunnin pakettiin, eikä sitä ollut yritetty pidentää turhan takia tippaakaan. Toiseksi, leffa on selkeästi ensimmäinen osa, ja sen tietää kaikki jo leffaan mennessään, onhan leffan nimikin jo enteilevästi First Steps. Siitä huolimatta leffassa on hyvä juoni ja ihan selkeästi oma juoni, eli vaikka tässä nyt varmasti tavallaan rakennetaan seuraavaa osaa, niin yksittäisenäkin leffana tämä on loistava eikä tästä jää yhtään sellaista fiilistä että tässä nyt vaan odoteltaisiin jotain suurta ja mahtavaa jatko-osaa. Ei, tähänkin oli kyllä panostettu ihan omana leffanaan, loistavaa.

Kolmas loistava juttu tässä leffassa on kaikki neljä näyttelijää, jotka todellakin ovat Fantastic Four. Jostain syystä mitä enemmän Vanessa Kirbyä näen ruudulla, sitä enemmän alan hänestä tykätä, tai sitten hän vain paranee näyttelijä jatkuvasti. Tässä leffassa hän on aivan suvereeni ja leffan suurin tähti siitä houlimatta, että muitakin suuria nimiä leffasta löytyy. Pedro Pascal on myös todella todella hyvä, ja hänenkin roolinsa tässä on aivan napa kymppi. Yhtään sen pienempään rooliin ei jää myöskään Joseph Quinn Liekin roolissa. Ralph Ineson on sarjan pahis, lähinnä äänellään, mutta jos jotain tästä leffasta todellakin odotan kotiin, niin joka ikinen kerta kun Galactus ruudulla näkyy, niin äänien osalta jotain todella kivaa syntyy. Ensin aivan jäätän hieno puhe (siis äänien osalta hieno), sitten kaikki rymistelyt ja muut, ihan älyttömän hauskaa materiaalia varmasti tulossa myös kotiin.

Muuten äänissä oli paljon kaikkia kivaa. Nämä Galactuksen puheet olivat ehdottomia highlighteja, mutta oli tässä muutakin. Pääasiassa paljon hyvin Marvelille ja vastaaville leffoille tyypillistä ryhmistelyä, mutta sanotaanko näin, että isoon leffasaliin poikkeuksellisen hyvin taas äänet erottui myös seiniltä. Katosta en taas yhtäkään erilistä ääntä kuullut, katsotaan sitten kotona mitä sieltä oikeasti tuli tai ei tullut. Kuva tulee myös olemaan aika kivaa katsottavaa kotona, saa nähdä tarvitaanko ihan aurinkolaseja kaikkien näiden koko ruudun liekkien kanssa. Loppuun voidaan siis todeta, että jos minä viihdyn näin hyvin Marvelin parissa, niin silloin varmasti viihtyy aika moni muukin. Tätä leffaa on kiva jäädä odottelemaan kotiin ja tulee varmasti joskus hyllyyn hankittua. Sitä odotellessa voisi vaikka tutustua vanhempiin versioihin!Menkäähän ihmeessä pitämään hellettä leffan, tämä on varmasti parin tunnin viilennyksen arvoista.

Working Man UHD 4K

WowHD:n paketti saapui ja täytyy kyllä sanoa, että tuo homma kyllä rokkaa hyvin. Leffat tulevat nopeasti, hinnat ovat pääosin hyvinkin kohdillaan, etenkin kuin noita 15% tarjouksia on hyvinkin tasaisin väliajoin ja silloin sieltä itsekin lähinnä leffani tilaan. Saatavilla on aina uusimmat uutuudet ja hinnat niissäkin hyvin kohdillaan. Lisäksi tietysti bonuksena paljon leffoja, joita Suomesta ei edes saa neljä koona, ja noitahan sieltä paljon koitankin tilailla. Tällä kertaa mukaan lähti neljä leffaa toimintaa ja jokaista odotan kyllä paljon. Mukana oli Speed kuoleman kyydissä, ihan huikea leffa nuoruudesta, pitkään etsimäni Devotion, uusi tuttavuus Rush, sekä sitten tämä Working Man, joka pääsikin heti jo katseluun.

Jason Stathamin leffat ovat kaikki aika saman tyyppisiä ja Jason Statham esittää kuin samaa roolia näistä jokaisessa. Mutta silti, pitää antaa tuon Jurassic Park haukkumisen jälkeen isot propsit Stathamille siitä, että tässä ei tyydytä vain tekemään samaa saagaa uudelleen ja uudelleen ja myymään vanhalla nimellä samaa leffaa uusissa kuorissa. Vaikka leffat ovat hyvin saman tyyppisiä, ne kuitenkin ovat kaikki ihan omia leffojaan, niin tämäkin. Olisikohan jossain ollutkin jotain puhetta, että tämä olisi tavallaan jatkoa loistavalle Beekeeperille, tyyliltään ja idealtaan varmasti näin, mutta arvostan todella suuresti, että kansissa ei vain luen että Beekeeper 2, vaan ollaan uskallettu tehdä ihan uusi leffa. Niin, ja Stathan on tässä aivan oma itsensä, mutta sekään ei haittaa tippaakaan kun kyseessä kuitenkin ihan oma leffansa.

Ja jos toimi Beekeeper hyvin, niin niin toimii kyllä tämäkin. Leffa on takuuvarmaa action viihdettä, ja vaikka juoni tässäkään ei ole mitenkään kovinkaan uusi tai yllättävä, niin se toimii yksinkertaisuudessaan juuri niin kuin tälläisessä action leffassa pitääkin. Tätä on helppoa ja kivaa katsella, leffa menee kuin siivillä ja jos jotain häiriöitä tulee, niin leffa pitää pysäyttää, eikä tippaakaan halua antaa mennä ohi. Toki tässäkin leffassa Stathan kantaa leffaa, mutta onhan tässä paljon muutakin. Esimerkiksi Arianna Rivas Jennynä on mielestäni ihan huikea. Samoin Chidi Ajufon Dutch on tässä aivan mahtava! Leffassa kaiken kaikkiaan kaikki toimii kuin rasvattu ja tälläisenä leppoisana toimintana tämä on ihan parasta mitä tällä hetkellä on saatavilla.

Tähän kuin vielä lisätään oikein erinomainen ääniraita ja ylipäätään äänisuunnittelu, niin tässä kaikki vaan toimii. Leffassa on erittäin hyvin ja huolella tehty 9.1.6 ääniraita ja Objektejakin liikkuu. Pääosin kuitenkin suhteellisen staattinen objektien osalta, joka ei kuitenkaan menoa tällä kertaa haittaa tippaakaan. Äänet ovat hyvin tehdyt, erityisen tarkkoja yksityiskohtia sisältävä, nautittava. Leffassa on useita kohtauksia, joissa laukaukset viuhuvat poikkeuksellisen hyvin ja pannaukset napsuu myös hyvin kohdilleen. Kaiken kruunaa erittäin dynaaminen miksaus, jossa subbarit todellakin laulaa ja kovaa. Loistava leffa, jonka todellakin voisi katsoa vaikka heti uudelleen!

Se on muuten samalla sitten blogin päivitys numero 951, eli tuo maaginen tonni lähestyy kovaa vauhtia! Tähän oli tarkoitus kehitellä jotain kilpailuakin, mutta ainakaa toistaiseksi sellainen ei ole onnistunut.. Pitääpä varmaan alkaa hieman kysellä jos joku lähtisi sponssaamaan jotain kivaa palkintoa! YouTube tässä kivasti kasvaa ja kiinnostaa, mutta blogin ja instan seuraajamäärät ovat jo aika pitkään pyörineet samoissa, jotain buustia näihin siis olisi myös kiva saada, jotta seuraavaa tonni jaksa jahdata, jos se nyt mikään jahtaamisen aihe to syy edes on!

Old Guard 2 Netflix

Netflixiin saapui heinäkuun alussa kauan odotettu Old Guard leffan toinen osa, ja miksi siis kauan odotettu, niin vuonna 2021 saapui se ensimmäinen, mutta huhujen mukaan jo vuodesta 2022 kuvattu toinen osa laitettiin ulos vasta nyt. Mikä lienee sitten syynä tähän kolmen vuoden odotteluun niin sitä en tiedä, mutta ihan kiva että tuli ulos nyt. Leffassa pääosassa on Charlize Theron, joka on muuten myös yksi leffan tuottajista, mutta leffan ohjaajana toimii Viktoria Mahoney. Old Guardia voidaan siis hyvällä syyllä pitää naisten taidon näytteenä, ja vielä kun mukaan on saatu myös Uma Thurman, niin naisenergiaa tästä leffasta ei todellakaan jää puuttumaan. Leffa on siis toinen osa, eikä muuten jää kenellekään epäselvää, että onko kolmatta osaa tulossa.

Nimittäin, leffan loppu on kyllä aika hämmentävä, jos pelkäät juonipaljastuksia niin jätä tämä kappale tähän ja jatka seuraavasta. Nimittäin leffan loppu on hävyttömän selvä jatko-osan alku. Eli lopussa ei oikeastaan ratkea mitään ja leffa jää ikäänkuin aivan kesken. Koko leffan loppu itse asiassa lässähtää aika pahasti ja eihän sen tarkoituksena voi olla kuin saada ihmiset odottamaan seuraavaa. Toivottavasti sitä seuraavaa ei tosin tarvitse nyt sitten odottaa taas kolmea vuotta, leffa kuitenkin jäi aika herkulliseen paikkaan juonen osalta. Aika jännä siltä, kolmatta osaa nimittäin ei käsittääkseni kuitenkaan ole varmistettu, mikä on muuten aika outo juttu kun miettii mihin tämä leffa päättyi.

Ihan omana leffanaan tämä muuten toimii hyvin, enkä suoraan sanoen muistanut edes ensimmäisestä juuri yhtään mitään. Toisaalta, enpä kyllä ihan hirveästi siitä ekasta muista tämänkään katsomisen jälkeen juuri mitään, mutta löytyyhän se tästä blogista se ensimmäisenkin juttu aiempaa, ja kävin sen ennen leffan aloitusta itsekin katsastamassa. Siellä puhuin ennen kaikkea hyvistä äänistä, eikä ne äänet kyllä petä tässäkään. Leffa on Netflixin tapaan 9.1.6 materiaalia ja erittäin hyvää sellaista. Leffassa liikkuu kyllä objekteja, mutta niitä käytetään aika harvakseltaan, kuten kattokajareita ihan ylipäätään. Silti leffasta jää ihan sellainen fiilis, että ääniin on tosiaankin panostettu, ja ennen kaikkea mieleen jää muutamat katossa, eli henkilön yläpuolella tapahtuneet jutut jotka on tosi hienosti toteutettu, plus tietysti lopun helikopterit, jotka oli muuten ehkä parhaat helikopteri-kohtaukset koskaan. Ihan ehdottomat highlighit tästä leffasta, jotka voisi hyvin laittaa vaikka R_volutionin highlighteihin, jos kyseessä ei olisi Netflix leffa. Niin, ja subbarit tässä myös saavat oikeenkin mukavasti töitä ja huone kyllä rokkaa aika kivasti.

Sen verran muuten äänistä vielä tähän loppuu. Varsin iloisia uutisia saatii vihdoin myös Applelta, eli vuosien odottelun jälkeen myös Apple TV on avaamassa Audio Passthru mahdollisuuden, eli vihdoin olisi mahdollista saada Apple TV:stä ääntä ulos ilman, että Apple sitä ensin käsittelee ja pakkaa. Tämähän on sellaisille tyypeille aivan ensiarvoisen tärkeää, joilla on laitteet, jotka sen tekevät paljon paremmin. En siis sano, että Apple tekee sen huonosti, mutta aina kun materiaalia pakataan, sen laatu kärsii. TVOS 26 kuitenkin on nyt tuon ominaisuuden tuomassa ja eilen lähdin hieman testailemaan ja sainkin jo omaan Apple TV:hen asennettua tuon TVOS 26, jossa tuo ominaisuus pitäisi siis jo sisällä olla. Old Guardin kanssa tuota sitten heti piti hieman testaillakin, ja ainakin sain Trinnovin näyttämään, että Atmos olisi nyt True HD, eli kaiken pitäisi toimia niin kuin pitää. Apple TV:n valikoissa ei tuohon viitata millään tavalla, mutta kyllä se aikaisemmin on mun mielestä ollut PCM eli pakattu Atmos joka sieltä on tullut läpi. Vaatii lisää testailua, mutta jonkin verran kirkkaammalta ja tarkemmalta ääni Apple TV:n kautta kuulosti, mutta eroa on vaikea tässä vaiheessa vielä sanoa, sen verran kuitenkin eroa Apple TV:n ja Shieldin välillä on aina muutenkin ollut. No, testailut jatkuu, ja pakko se on myöntää, että jos Apple TV:ssä tämä ominaisuus on, niin kyllä se Shieldin tekee sen jälkeen tarpeettomaksi. Toki, kyllähän nuo Apple ominaisuudet vahvasti vihjaavat siihen suuntaan, että myös uutta Hardwarea olisi syksyllä tulossa ja sitä kyllä odotan mielenkiinnolla, vaikka mitään uusia ominaisuuksia tuskin on tulossa, jotka vaatisivat päivitystä. Ehkä jopa enemmän on odotettavasti päivitystä Shieldiin, jota ei ole päivitetty kohta vuosi kymmeneen!