Tuli tuossa pyyntö Trinnovilta testailla yhtä asiaa asiaa Waveformingista, ja hieman tässä ollut kiirettä tuon kanssa. Ajattelin kuitenkin pistää tälläisen Puolalaisen leffan Netflixistä pyörimään, täytyyhän Ryöstö-nimisessä leffassa nyt sen verran bassoa olla, että ääniä saa testattua. No, eipä ollut sitten lainkaan. Leffa on ainakin osittain tositapahtumiin perustuva, ja sikäli leffa kiinnostikin tosin paljon. Netflix on yllättänyt useasti aikaisemminkin näillä eri maiden leffoilla, eikä tämäkään missään tapauksessa ollut mikään huono leffa.

Leffa laadullisesti ei ollut kovinkaan huippu, mutta sellaista sanotaanko aika perus Netflix tasoa. Rakeista kuvaa ja hieman sellaista vanhanaikaista fiilistä. Äänien osalta oltiin taas ihan 5.1 tasolla, eikä leffassa oikeastaan äänellisesti mitään tapahtunutkaan. Eipä tästä siis mitään testileffaa nyt sitten tullut kyllä missään mielessä.

Muuten leffa oli kyllä ihan ok. Ei todellakaan mikään uskomaton tarina tällä kertaa, ehkä vähän enemmänkin sellainen perinteinen tarina, jossa yksi asia johtaa toiseen ja asiat lopulta on aika loogisesti selitettävissä. Oleellisintahan tässä piti olla se juonikuvio, että hyllytetty tai pois potkittu poliisi saa toisen mahdollisuuden, mutta eipä sekään tässä nyt kovinkaan suureen rooliin noussut. Eikä tuo poliisin selvitystyökään tällä kertaa mitään mullistavaa tuonut, joten yhteenvetona aika perus dekkari.

Jokaisen itseään kunnioittavan leffafriikin ja harrastan hyllystä on aivan ehdottomasti löydyttävä leffa nimeltä Quiet Place, mutta tarvitaanko niitä kolmea, siitä ehkä lisää ajatuksia tässä kirjoituksessa. Niin, kaksi ensimmäistä siis löytyy tietysti hyllystä itseltänikin, mutta niistä voit lukea lisää omista blogi-teksteistä. Ensimmäinen leffa oli todellakin loistava, ja ennen kaikkea jotain aivan uutta etenkin juuri äänien osalta. On paljon leffoja, joissa on tehostetta sun toista, mutta harvassa leffassa tehosteena on hiljaisuus, ja kaiken lisäksi vuorosanoja leffassa ei ollut juuri lainkaan.

Eikä ole tässä kolmannessakaan. Toisen leffan jälkeen odotukset tämän suhteen ovat olleet hieman ristiriitaiset. Leffassa en mennyt tätä katsomaan, enkä kyllä yleensäkään tämän tyyppisiä juuri leffassa käy katsomassa. Tiesin kuitenkin kaiken aikaa, että kotiin tämä on pakko jossain vaiheessa hankkia, ei välttämättä kuitenkaan ihan edes uutena, vaan sitten kun hinnat hieman laskevat tai leffa löytyy käytettynä jostain. Lopulta se CDON:in alennusmyynnistä löytyikin, ja sieltä sitten postiin, vaikka hinta nytkään ei aivan täysin toivottu ollut, niin sen verran kuitenkin odotuksia, että kyllä tämä joka tapauksessa piti hankkia.

Aika nopeasti tämän sitten halusi myös laittaa tutkiskeluun. Leffahan nimensä mukaisesti on tämän saagan ensimmäinen päivä, eli mistä kaikki alkoi. No, tästä se sitten ilmeisesti alkoi, aika mitään sanomaton se alku sitten kuitenkin lopulta oli. En tiedä olisiko tämä saaga nyt enää sitä kolmatta edes kaivannut, mutta silti, tämä ensimmäinen ei nyt millään tavalla sitä tarinaa avannut tai selittänyt, sanoisin että taas yksi ideaköyhän elokuvateollisuuden yritys tekohengittää alaa vanhalla nimellä. Tässä nimittäin mikään ei kerro mistä kaikki alkoi, kaikki vaan alkoi tyhjästä ja taas ollaan hiljaa. Samaa voi aika pitkälti sanoa myös leffan lopusta, täysin en muista mistä se ensimmäinen alkoi, mutta mitenkään sellainen fiilis ei nyt tämän katselun jälkeen tullut, että tämä nyt sitten olisi johdattanut sarjan suoraan ensimmäisen alkuun. Pitää varmaan tarkistaa miten se ensimmäinen sitten taas alkoikaan.

Mutta, mutta.. Eipä nyt silti synkistellä liikaa, nimittäin eihän ne edellisetkään mitään juonen jättiläisiä olleet, vaikkakin edelleen se uusi idea joka ensimmäisen leffan myötä esiteltiin, toimii loistavasti. Itselleni ja aika monelle muullekin näissä se juttu on kuitenkin ne äänet, ja kyllähän tämäkin sillä saralla on aika upeaa kuunneltavaa. Leffa on 9.1.6 raita niitä kaikkia käytetään juuri niin kuin pitääkin. Pääasiassa tunnelmaa luodaan alimmassa tasossa, mutta myös kattoon riittää materiaalia aivan riittävästi ja juuri silloin kun sitä tarvitaan. Tässäkin leffassa demo-materiaalia on tarjolla kerrakseen, vaikka osa jutuista siis siinäkin mielessä toistaa samaa kaavaa. Objektejakin leffassa liikutellaan jonkin verran, mutta sen lisäksi pannaukset toimivat todella huikealla tasolla. On aika upeita helikopterilentoja ja muita.

Loppu yhteenvetona siis voitaisiin ehkä todeta, että ehdottomasti demoluokan äänentoistoa, mutta itse leffana ei ehkä nyt ollut tälle enää kovinkaan kovaa tarvetta. Sarjan fanit varmasti tykkäävät, mutta mitään uutta tämä ei anna. Hieman on kyllä köyhä päivitys etten sanoisi.

Truman Show, yksi oman nuoruuden suurimmista leffan nimistä, joka on aivan varmasti jäänyt mieleen, mutta itse leffan katsomisesta onkin sitten ollut aika kauan aikaa, ja tässä sitä juuri mietittiin työkavereiden kanssa jotka olivat tätä katsomassa, että olisiko edellinen kerta jopa ihan leffan ilmestymisvuodelta. Sitäkin tuossa mietittiin, että Jim Carrey oli kyllä tuon aikakauden ihan parhaimpia leffatähtiä, ja vaikka mukaan mahtuu myös huteja, niin onhan siellä aivan huikeita muitakin leffoja kuten The Mask ja Ace Venturat. Niin, ja näitähän olisi aivan upeaa saada myös 4K-levyille, mutta eipä taida ainakaan tällä hetkellä olla tulossa.

Truman Show on hyvinkin paljon aikaansa edellä, nimittäin leffa on tehty jo vuonna vuonna 1998, aikana jolloin vasta haaveiltiin Big Brothereista ja muista tosi-tv formaateista. Tiedä sitten onko vuonna 2000 ensi-iltansa saanut Big Brother saanut ideansa tästä, mutta voisi hyvinkin olla. Nykyäänhän ihmisten seuraaminen livenä ympäri vuorokauden ei ole enää mikään iso juttu, mutta kyllä tämä leffa toi tuolloin aika käsittämättömän ja ehkä jopa hieman sairaan ajatuksen valkokankaalle. Lieko sitten johtuen juuri siitä vai mistä, niin leffa kyllä löysi paikkansa ihmisten mielissä.

Ja olihan tämä todellakin kiva katsoa taas uudelleen. Muistin aika hyvin mitä tässä tapahtuu, siitäkin huolimatta, että edellisestä kerrasta pitää olla monta vuotta. En ainakaan muista yhtään milloin olisin viimeksi tämän nähnyt. Leffan juoni on tosiaan loistava, tai oikeastaan se koko idea tämän leffan taustalla. Uutta, erikoista, ihmeellistä, ehkä jopa hieman käsittämätöntä, miten yhden ihmisen elämä voidaan näin käsikirjoittaa ja seurata ympäri maailmaa. Jim Carry itse on leffassa loistava, vaikka jotenkin vielä tänä päivänäkin Carreyn ilmeily tuntuu leimaavan jokaista leffaa. Toinen tämän aikakauden suurimmista tähdistä eli Ed Harris on tässäkin ihan mahtava, en tiedä onko tuokaan kaverin koskaan huonoa roolia tehtyt, enemmän pitäisi kaivaa hänenkin vanhoja leffoja ruudulle.

Kuvan ja äänen osalta leffasta ei ihan hirveästi jää kerrottavaa. Leffa on perus 5.1, ja ihan yksittäisiä pieniä juttuja lukuunottamatta leffa ei kyllä äänien osalta anna juurikaan mitään, toki eihän tämäkään mikään tehoste-leffa ole. Jokin yksittäinen kohtaus olisi saattanut Atmoksena olla huikea, mutta ei nyt sen takia voi uutta ääniraitaa aina vaatia. Kuvan osalta sitten vastaavasti kuva oli hyvinkin autenttista, suhteellisen rakeista ja vanhaa ainankin ostittain, mutta tätä leffaa ei taida olla 35mm filmille kuvattu alkuperäisenä. Vähän tuon kuvan osalta muutama asia jäi mietityttämään, mutta näitä säätöjuttuja tullaan vielä tarkastelemaan paljon enemmän kun vaan tässä ehtii. Mutta, etenkin kaikille nuoremmille seuraajille tiedoksi, Truman Show on ehdottomasti leffa, joka kannattaa katsoa, etenkin jos ei ole sitä aikaisemmin nähnyt.

Alkaa kyllä arki olemaan taas luvattoman kiireistä ja sen vuoksi tämäkin leffa on katsottu jo viikko sitten, mutta blogiin ehdin siitä päivittämään vasta nyt. No, toisaalta se ehkä myös kertoo jotain myös tämän kirjoituksen mielenkiintoisuudesta, tiedä sitä sitten. Joka tapauksessa kirjoituksen aiheen on ensimmäinen Puhdistus-elokuva, eli Purge 1. En varmaan aika harvinaista, että jostain leffasta on tullut yhteensä jo viisikin osaa, ja itsellä ne kaikki katsomatta. En oikein edes osaa sanoa miksi nämä on jäänyt aina katsomatta, mutta ehkä tämä kirjoitus sitten hieman sitä myös avaa. Kaikki viisi Purge elokuvaa kuitenkin löytyi Facebookista kirjaimellisesti niin hyvällä hinnalla, että päätin ne toki samantien napata omaan hyllyyn katselua odottamaan.

Aika vaikea tosiaan sanoa miksi nämä ovat jääneet katsomatta, mutta yhtenä syynä varmasti on se, että odotuksissa on ollut jotain kauhun ja järjettömän tappamisen välimuotoa. Tähän varmasti on osaltaan vaikuttanut myös levyjen kannet, jotka ainakaan itseäni eivät ole ihan liikaa houkutelleet juuri tämän takia. Mutta annetaan toki leffoille mahdollisuus, ainakin nyt ensimmäiselle, että tiedetään edes mistä tässä on kysymys. Ja hyvä, että annoin, nimittäin seuraavaan osaan ollaan kyllä tämän jälkeen vielä ainakin menossa ihan hyvin mielin. Leffa ei ollut aivan sitä mitä odotin, ja vaikka tässä nyt veri lentää ja sitä päätöntä tappamista leffaan kuuluukin, niin olihan tämä ensimmäinen nyt kuitenkin paljon enemmän juonellinen leffa kuin osasin odottaa. Leffassa oli itse asiassa jopa aika paljonkin kaikkea hyvää, vaikka tälläinen puhdistus ei varmasti koskaan voisi olla totta, niin kyllähän muu leffassa oleva sitten oli ihan realistista.

Eikä ollut muuten näytteleminen tai roolituksetkaan mitenkään epäonnistuneet. En tiedä vielä miten tämä tästä kehittyy ja ketkä ovat leffoissa jatkossa mukana, mutta ainakin koko perhe tässä toimii hyvin. Niin, ja siis kun ylipäätään luulin, että leffa tosiaan kertoo enemmän tästä kadulla tapahtuvasta väkivallasta, niin sikälikin mielenkiintoista nähdä miten tämä tästä sitten lähtee kehittymään. Joka tapauksessa aika erilainen ja positiivinen leffa sen suhteen mitä oli odotukset. Äänien suhteen näihin liittyy myös erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta, leffa nimittäin on DTS:X ääniraidalla varustettu, joka on siis niin sanotusti DTS:n vastine Dolbyn Atmokselle. DTS on tämän taistelun hävinnyt jo aikaa sitten, ja vaikka näitäkin leffoja edelleen tulee, niin onhan tämä formaatti kuitenkin lähinnä löydettävissä vain vanhemmista leffoista kuten tämä. Silti monen mielestä äänellisesti DTS:X on jopa paljon parempi kuin Atmos, mutta valitettavasti tosiaan aika harvinainen jo tänä päivänä, joten sikäli vertailujen tekeminen ei ole enää kovinkaan relevanttia. Jäikö tästä sitten äänellisesti jotain erityistä mieleen, niin ei ainakaan näin viikon jälkeen.

Ja vaikka tämä kirjoitus nyt sitten kertookin jo viikon takaisesta leffasta, niin laitetaan vielä loppuun ihan tuorettakin juttua. Nimittäin eilen tuli vierailtua Mareksoundin pikkujouluissa nappaamassa hieman glögiä ja pipareita, samalla kuunnellen hieman Bowers and Wilkinsiä kera McIntosh vahvistimien. Kumpaankaan merkkiin ei itsellä ihan hirveästi ole kosketuspintaa, vaikka leffahuoneesta kaksi katossa olevaa Atmosta B&W:ltä löytyykin. Tämä on varmasti isolta osalta hintakysymys, nimittäin kumpikaan merkki ei kuulu sinne halvimpaan päähän, vaikka siis laadultaan varmasti ovatkin aivan kärkipäätä maailmassa. Viikon mielenkiintoisin uutinen kuitenkin kuultiin, kun ei ehkä ihan niin laadukkaista tuotteistaan tunnettu Bose päätti ostaa McIntoshin ja Sonus Fiberin. Mitä tästä sitten seuraa jää nähtäväksi, mutta keskustelua herätti tämäkin pikkujouluissa. Väkeä oli muutenkin aika kivasti liikkeellä ja kaikille neljälle setille löytyi jatkuvasti kuuntelijoita. Itselleni parasta antia oli kuitenkin keskustelut Simexin edustajan kanssa, joten uusia kontakteja tuli taas solmittua.

Guy Richie on harvoin epäonnistunut ja aika monta hänen leffaa on itse asiassa tullut kyllä tässä nähtyäkin viime aikoina. Ungetlemanty Warfare leffa nousi esiin jossain youtubessa jo kauan aikaa sitten ja sen jälkeen se on pitkään ollut ostoslista kärkipäässä. Leffaa on kuitenkin ollut aika vaikea mistään järkevällä hinnalla löytää ja ennen kaikkea 4K-versiossa. Onneksi tälläinen kuitenkin jossain vaiheessa ilmestyi WOWHD:hen ja sieltä tilasinkin sitten kun oli vielä muistaakseni sellainen 15% alennus menossa ja tilasin sitten kerralla neljä sellaista pidempään odottamaani ja hieman arvokkaampaa leffaa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin, nimittäin uloimmissa kuorissa luki Ultra HD 4K aivan niin kuin pitikin, mutta lopulta sisältä löytyikin vain Bluray. No, ei muuta kuin viestiä myyjälle ja sieltä suht nopeasti vastattiin, että jos paketti on avaamaton niin voi palauttaa..Hmm.. No, uudestaan viestiä että mitenkäs tämä nyt menikään, ja sitten tarjottiin alennusta seuraavasta tilauksesta tai leffan voi palauttaa.. No, eipä nyt mennyt oikein nappiin vieläkään, joten lopulta sitten kolmannen yrityksen jälkeen sain saamani Blueray-leffan edes Bluerayn hinnalla. Leffanhan todellakin halusin pitää, oli se sitten Bluray tai 4K.

Ja hyvä, että pidin, leffahan oli sitten oikeinkin hyvä. Tämä oli vaihteeksi taas sellainen leffa, jota oikeasti piti seurata herkeämättä ja jokaista kohtaa kannatti oikeasti katsella, muuten leffassa olisi varmasti jäänyt jotain oleellista näkemättä, ja saattoi jäädä kyllä nytkin. Onneksi leffa on kuitenkin sellainen, että voisin tämän katsoa ihan koska vaan uudestaan ilman mitään ongelmaa. Leffan kaikki roolit on roolitettu todella hyvin, vaikka toki pääosissa olevat Henry Cavill, Alan Ritchson ja Til Schweiger ovat kaikki huikeita, niin kyllähän silti leffan ehdottomat hahmot ovat Eiza Gonzalez ja Babs Olusanmokun. Ja mikä siisteintä, yksikään näistä ei edes ole ainakaan itselleni mitään alan suurimpia tähtiä ennakkoon. Kun tosiaan ottaa huomioon, että en tästä leffasta ennakkoon tiennyt sen enempää, siihen nähden kyllä aivan huikean hyvä leffa.

No, vaikka hyvää leffaa osasin odottaan, niin pakkohan se on myöntää, että äänien vuoksi tämä leffa silti tuli alunperin tilata. Ja vaikka leffa nyt siis ei ole 4K, niin äänet silti levyllä ovat Amosta, mikä nyt toki oli se ihan minimi vaatimus. Ja kyllähän tässä leffassa sitten niitä aika siistejä kohtia oli aika paljonkin. Heti leffan alusta tulee heti mieleen yksi kohta, jossa takakauttimet saivat oikein aimoannoksen ääntä tuottaakseen, samoin leffan aikana monet laukaukset ja muut oli enemmän kuin hienosti toteutettuja. Ihan kaikki mahdollisia kanavia tässä ei kuitenkaan ollut käytössä, eli miksaus kuitenkin sellainen maltillinen 7.1.4, ei siis ihan kaikkia kanavia kuitenkaan aktiivisena. Eli yhteenvetona sanottakoon, että ei kympin leffa, mutta ehdottomasti yli ysin tästä kyllä äänistä voi hyvinkin antaa.

Mutta sen kaiken lisäksi, kaikkia varmaan kiinnostaa se kuva. Eli nyt vihdoin saatiin ruudulle myös täyden scopen kuva, ja olihan tämä nyt ihan älyttömän mageeta katseltavaa. Kuva on todella kirkas, tarkka ja kuvanlaatu on ihan ehdottomasti parantunut, ja toivottavasti siitä saadaan vieläkin lisää irti kun tavalla tai toisella saadaa vielä laitteen kalibroitua kohdalleen. Kuitenkin jo tässä vaiheessa voidaan hyvällä syyllä sanoa, että kaikki tavoitteet kuvan suhteen sekä laadulta, että estetiikalta on saavutettu nyt moninkertaisesti. Kuva ei koskaan ole minulle ollut ääntä tärkeämpää, mutta nyt kun se kuva oikeasti on referenssi tasolla, niin onhan tuota kiva katsoa ja se kuvakin merkitys kasvaa huimasti. Tähän kun vielä lisätään, että Ungentlemantly Warfare antaa todella upeita maisemia ja muita siistejä demopätkiä tuota kuvaa testata, niin olihan taas oikein harvinaisen onnistunut leffailta, eikä muuten varmaan myöskään ketään yllätä, että kun minä leffasta tykkään, niin kyseessähän on myös siis tositapahtumiin perustava leffa.

Kuten otsikko kertoo, teen nyt pienen poikkeuksen blogin sisältöön ja kirjoittelen samaan tekstiin kahdestakin leffasta. Mutta siihen on kuitenkin erittäin hyvä syy, nimittäin tänä viikonloppuna ensi-iltansa sai enemmän kuin odotettu Gladiator 2 leffa, jolle voi hyvillä mielin antaa samalla myös kuukauden leffan arvon yhdessä AV-plusssan kanssa. Leffa on siis jatkoa vuoden 2000 Gladiator elokuvalle, joka on aivan varmasti yksi merkittävimpiä leffoja elokuvien historiassa. Voisin jopa mennä niin pitkälle, että uskallan väittää, että kovinkaan montaa maailman parhaiden leffojen listausta ei taida löytyä, joissa tätä ei olisi lainkaan huomioitu. IMDb score keskiarvo on 8.5 ja Rotten Tomatoes antaa 80% raitingin. Niin, ei tämä siis varmasti ole mikään maailman historian paras leffa ja jakaa myös paljon mielipiteitä, mutta kyllä tämä Russell Crowen roolisuoritus jo yksistään on niin vakuuttava, että arvostuksensa leffa on ansainnut. Sen lisäksi tässä leffassa on jotain aivan maagista, ja se on tietysti Hanz Zimmerin uskomattoman upeat musiikit.

Itsellä Gladiator löytyy hyllystä toki 4K-versiona ja olen sen katsonut viimeksi nelisen vuotta sitten. Nyt sovittiin työporukan kanssa että vietetään Gladiator-viikonloppua, katsotaan ensin ykkönen Leffafriikki-Cinemassa ja sen jälkeen suunnataan suoraan paikalliseen Biorexiin katsomaan toinen osa. Nyt siis ei voi ainakaan väittää, ettei edellinen osa olisi ollut hyvässä muistissa. Sen verran taas kaikilla kuitenkin menoa, että lopulta itseni lisäksi matkassa oli tällä kertaa vain yksi työkaveri, mutta eipä anneta sen haitata menoa. Ennen kuin mennään tuohon uuteen, niin puhutaan kuitenkin sananen tuosta ykkösestä. Huoneessa on aika moni asia muuttunut edellisen katselun jälkeen, ja edelleen tämä elokuva kyllä tuottaa suunnatonta nautintoa nimenomaan äänien tai siis paremminkin näiden Zimmerin musiikkien vuoksi. Russell Crowe on edelleen ihan maagisen hyvä ja leffa muutenkin toimii, mutta etenkin tälläisessä leffassa huoneen laatu nousee kivasti esiin. Tuo pieni, mutta lopulta aika merkittävä juttu, eli tuo huoneen hiljaisuus antaa nyt tälläisille leffoille aika huikeat puitteet, pienetkin yksityiskohdat ihan oikeasti kuulee ja leffoista saa ihan uusia kokemuksia. On myös aina mielenkiintoista kun istahtaa itse tuohon sivupenkkiin, niin leffat näkee myös kotona hieman eri näkökulmasta. Huonettahan ei tällä hetkellä ole kalibroitu kuin yhdelle paikalle, joten kyllähän sen huomaa, mutta toisaalta mikä parasta, bassot ovat kyllä uskomattoman hyvällä tasapainolla ihan joka paikassa, tarkemmin sanottuna bassot ovat tällä hetkellä uskomattoman 1.5db sisällä ihan koko huoneessa.

Sitten siirryttiin Biorexiin ja väliä leffojen välille tuli lopulta vain vaatimattoman tunnin verran. Paikka vaihtui, mutta nyt voi rehellisesti sanoa, että leffat tuli katsottua perä jälkeen. Tästäkin huolimatta leffan alku oli enemmän kuin hämmentävä. Olin pitkän aikaa aivan pihalla, eikä leffa muistuttanut millään tavalla ensimmäisen jatko-osaa. En oikein ymmärtänyt mitä tässä tapahtuu ylipäätään, onko tämä nyt oikeasti edes Gladiator-leffa vai mistä tässä on kyse? Sen verran kuitenkin olin leffasta lukenut ennakkoon, että tiesin suurin piirtein mikä leffan idea on, eikä Ridley Scott päässyt kuitenkaan aivan täysin itseni eksyttämään. Pakko kuitenkin myöntää, että ensimmäisen puolen tunnin aikana mietin useaan kertaan, että eipä sen ensimmäisen katsomisesta kyllä tällä kertaa ollut mitään hyötyä.

Annoin leffalle Instagramissa heti leffan jälkeen viisi tähteä, mutta todellisuudessa en ehkä ihan täyttä viittä olisi antanut, Instagramissa puolikkaiden antaminen on kuitenkin hieman haastavaa. Tähtien antaminen on muutenkin aina hieman monimutkaista ja tai oikeastaan hieman liian suoraviivaista arviointia minun makuuni, mielummin hieman enemmän perustan arvioni selittämiseen kuin puhtaisiin tähtiin. Tästä leffasta kerron kuitenkin miten nuo tähdet annoin, ja se menee jotakuinkin näin. Ensimmäinen puolituntia yksi tähti, toinen puoli tuntia toinen tähti, kolmas puolituntia kolmas tähti ja niin edelleen. Harvoin tulee nähty tälläistä leffaa joka kirjaimellisesti parantaa otettaan mitä pidemmälle leffa etenee ja koko ajan tykkään leffasta enemmän ja enemmän. Enkä tarkoita siinä perinteisessä mielessä että alku olisi ollut huono, vaan tarkoitan vain sitä miten tämä leffa on nerokkaasti rakennettu, ja kuinka se minuutti minuutilta parantaa otettaan katsojasta. Teatterista poistuessani olen enemmän kuin tyytyväinen ja lopputuloksena todellakin päästään lähelle tuota täyttä viittä tähteä.

Viekö leffan alku sitten sitä hyvyyttä jotenkin pois, ei varsinaisesti. Leffassa on muutama kohta (myös alussa) joka tuntuu hieman ensimmäisen leffan kopiolta, mutta kyllähän tämä lopulta ihan oma tarinansa on, vaikka historia tässä toistaakin osittain itseään. No se on varmasti osittain tarkoituskin, mutta ihan ehdottomasti voin silti sanoa, että tässä ei missään mielessä ratsasteta vanhalla nimellä, vaan tämä on myös jatko-osana todella laadukas tekele. Edelliseen leffaan liittyvät viittaukset toimivat erinomaisesti, samoin uudet näyttelijät. Ja tämäkin sen vuoksi, että tässä annetaan hahmojen oikeasti kasvaa ja kehittyä, siitäkin huolimatta että ei tarvittu sitä nykypäivän kolmea tuntia vaan leffa oli saatu hienosti painettua kahteen ja puoleen, joka oli täydellinen kesto tälle leffalle. Juuri suurimman kasvutarinan tässä tekee Paul Mescal, joka ei suoranaisesti astu Russell Crown saappaisiin, mutta tavallaan kuitenkin astuu. Mescal parantaa loppuakohden jatkuvasti, aivan leffan hengen mukaisesti. Connie Nilsen on tässäkin loistava ja tuo juuri sitä kaivattua jatkuvuutta ykkösosaan. Pedro Pascal on hyvä ja tekee toki leffan kannalta todella merkittävän roolin, vastaavasti näistä kahdesta Diktarattorista en niinkään paljon tykkää, mutta sellasia hulluja tälläiset lapsijohtajat ovat kai usein historiassa olleet, eli sikäli varmaan roolit on hyvin tehty. Ja sitten on tietysti Denzel Washington, jonka sopimista Gladiator leffaan ennakkoon ihmettelin kaikista eniten, mutta kyllähän miehen rooli tässäkin elokuvassa on aivan kaiken hehkuttamisen arvoista. Muutamia hyvin Denzelille tyypillisiä maneereja tässäkin leffassa toki nousee esiin, mutta tässäkin kohtaa on pakko vain toistaa samaa asiaa, eli Denzelinkin rooli leffassa paranee aivan kaiken aikaa, eikä se Oscar hehkutus nyt ihan tuulesta temmattu kyllä ole!

Mitkä siis ovat fiilikset leffasta kun tätä tekstiä tässä seuraavana aamuna kirjoittelen? No leffan ensihetkistä lähtien oli tietysti päivän selvää, että leffa tullaan hankkimaan myös kotiin, ja todennäköisesti aika nopeasti kun se hyllyyn saapuu, ja varmasti vielä Steelbookina tämän leffan kyllä haluan. Leffa on kokonaisuutena loistava, mutta vaatii ehdottomasti vielä uudelleen katselun tai pari, jotta tästä saa aivan kaikki nyanssit poimittua. Leffa on upeasti kirjoitettu ja laadultaan kyllä aivan maaginen spektaakkeli. Leffassa on paljon kohtia, joita odotan todella paljon, että pääsen kotona kuulemaan. Se mitä tässä itse kuitenkin eniten ihmettelen tälläkin kertaa, perjantai ensi-ilta, tälläinen leffa ja primetime kaupungin parhaassa salissa, siitä huolimatta sali on todella tyhjä. Menkää nyt ihmiset ihmeessä katsomaan, tälläisillä leffoilla arjen murheet unohtuvat edes parin tunnin ajaksi.

Ja sitten jatketaan muuten edelleen tositapahtumiin perustuvien leffojen parissa, tällä kertaa Netflix uutuutena Rez Ball-niminen leffa ja vielä kaiken lisäksi pitkästä aikaa korisaiheinen leffa. Rez Ball ei kuitenkaan ole täysin tosi tapahtumiin tai tiettyy tapahtumaan perustuva, vaan enemmänkin niistä inspiraationsa saanut. Leffa kertoo Navajo reservaatin koripallojoukkueesta, joka kokee kovia, jonka jälkeen he kokoavat voimansa ja jokainen nyt voi itse jo tässä vaiheessa arvata lopputuloksen. Leffa on kuitenkin hienosti tehty, ja voisi ihan hyvin olla myös totta. Sillä halutaan kuitenkin tuoda esiin tämän pienen intiaanivähemmistön elämää ja olosuhteita. Hyvin tavanomaiseen tapaan kuitenkin täältäkin on tie tähtiin auki, ja se tie tietysti kulkee urheilun kautta.

Aiheenahan tämä on todella mielenkiintoinen leffa, eikä siis leffan laadussa muutenkaan ole mitään vikaa. Kun vielä aihe piirinä on koripallo, niin oma viihtyminen sinällään ei ole mikään yllätys. Leffa on siinäkin mielessä hyvin tehty, että tavallaan koripallon lainalaisuuksia ei ole pilattu, eikä toisaalta myöskään leffaa esim. surkealla tekstityksellä, mikä kovin usein Suomessa on aikaisemmin tapahtunut, kun koripallon omaa sanastoa ei oikein ymmärretä. Tässä kuitenkin kaikki toimii, ja myös koripallon osalta leffa on hyvinkin uskottavaa tuotantoa. Mahtoikohan siellä muuten muuan Lebron Jameskin jossain tuottaja portaassa tai jossain vilahtaa.

Leffa itseasissa siis perustuu Canyon Dreams nimiseen kirjaan, jonka on kirjoittanyt Michael Powell. Sydney Freeland on tuosta sitten työstänyt elokuvan valkokankaalle, ja leffa toimii mainiosti. Leffan äänet ovat Atmosta ja ennen kaikkia useat musiikki scoret kuulostavat todella hyvältä, ja ovatkin äänien osalta tämän leffan parhaimmistoa. Muutenhan tässä on vain dialogia ja korista. Niin, ja onhan tässä myös aika siistejä kuvauskohteita ja maisemia mukana ihan riittämiin. Kattokanavia leffassa on valitettavasti käytössä vain kaksi, mutta eipä nyt välttämättä kukaan sen enempää odottanutkaan. Niin, eikä niitä objektejakaan tässä kyllä mihinkään liiku, enkä sitten sen tarkemmin jaksanut niitä tällä kertaa jäädä edes odottamaan, halusin enemmänkin keskittyä vain itse leffaan.

Voisin siis hyvinkin suositella tätä leffaa Netflixistä katsottavaksi, etenkin kun tuolla nyt näytti hieman olevan rauhallisempaa katseltavan materiaalin suhteen, vaikka itsellä onkin sattuneesta syystä hieman tullut välissä taas taukoa. Yhtään sellaista pakkokatsoa leffaa siellä ei vastaan tullut, joitakin sellaisia ihan potentiaalisia ehkä, mutta katsotaan. Mainittakoon vielä loppuun, että Maxiin oli tullut jo uusi Twisters, mutta koska se on pakko saada myös levyllä ja koska sitä en edes sitten leffassa kerennyt katsomaan, niin se jää nyt kyllä ainakin toistaseksi Maxin puolelta katsomatta. Hienoa kuitenkin että se sieltä löytyy.

Eli kun skriinin osat oli saatu kasaan, oli skriinin rakentamisen aika. Tälläinen olisi toki aina kiva rakentaa esimerkiksi autotallissa, mutta valitettavasti se ei parista syystä ole mahdollista. Ensimmäinen syy on tietysti se, että tuo kangas on todella herkkää lialla, kuten nyt valkoinen aina, mutta sen pitäminen ja kiinnittäminen autotallissa olisi tosi iso riski. Toinen syys on sitten ihan käytännön syy, tuon kokoinen skriini ei yksikertaisesti mahdu mistään sisään yhdessä osassa, sen vuoksi kaikki osat oli esivalmisteltu ja sahattu valmiiksi, sen jälkeen liimaus, ruuvit ja kasaaminen piti tehdä huonessa. Näin se kuitenkin kävi aika kivasti.

Kun kehikko oli saatu valmiiksi, tuli reunojen vuoro. Tarran kiinnittäminen oli todella helppoa, ja vaikka jokin olisi mennyt hieman vinoon, sen saa hyvin myös uudelleen irti ja kiinni. Väri on todella mustaa niin kuin luvattiin, ja toimii tarkoituksessaan todella hyvin. Tilasin varmasti tarpeeksi leveää, eli tuo oli peräti viiden tuuman levyistä, kun useimmiten nuo ovat joko neljän tai kahden tuuman levyistä. Kehys itsessään on seitsemän sentin laudasta ja siihen lisäksi noin sentin paksuutta tuo fabric track, eli kokonaisuudessaan kehyksistä tuli noin 8cm paksuiset, joka toimii tosi hyvin tuossa tilassa. Teipin jälkeen sitten piti kiinnittää RGB nauha, joka muuten meni sentilleen täydellisesti ruudun ympäri. Ei tarvinnut leikata ollenkaan, vaan pituus oli täydellinen. Laitoin sen putken kiinnikkeillä tukevasti kiinni, en halunnut ottaa riskiä, että kuitenkin suhteellisen painava nauhan olisi kaksi puolisella teipillä lähtenyt jossain vaiheessa irti. Nyt voin sanoa, että pysyy varmasti. Lista on juuri muutaman millin reunan takana osoittaen ulospäin, eli ei häiritse tippaakaan katselua, mutta se mikä pitää sanoa on se, että tuosta tuli puoli vahingossa ihan täydellinen, kirkkaus on täysillä, mutta silti se ei ole tippaakaan kirkas mustaa taustaa vastaan, vaan esim punainen väri toimii enemmän kuin hyvin, korostaen skiiriniä, ei mitään muuta. Saahan siihen vaikka mitä värikuviotakin, mutta tullee jäämään tuollaiseksi.

Seuraavaksi sitten kaupanpäälle mukana tullut musta taustakangas, jota en välttämättä olisi tarvinnut, mutta ehdottomasti halusin laittaa, koska takana tosiaan on nyt hieman enemmän tilaa kaiuttimien ja kankaan välissä (tätä suositellaan) ja lisäksi nuo valot aina tuovat oman riskinsä, etenkin jos valot päällä jotain katselee. Lisäksi jos se nyt yhtään auttaa kuvanlaatuun, niin kaikki on plussaa, ääneen vaikutus on kuitenkin niin pientä ja pääasiassa Trinnovilla korjattavissa. Viimeisenä sitten tietysti se kaikista tärkein, ja tällä kertaa myös koko homman haastavin osa. Eurokankaan kangas on todella ohutta ja sen on vaihtanut ja laittanut uudelleen useita kertoja, mutta tuota kangas on aivan eri maata. Se on kudottua kangasta, mutta tuntuu kuin sellaiselta vanhan ajan muoviselta pöytäliinalta. Siitä näkyy kevyesti läpi, mutta on silti aika paksua, eikä veny tippaakaan. Kangas yllätti sikäli, että edes tuo vanha ns oikea kangas mikä minulla on ennen ollut, on täysin kangasmainen, tämä ihan eri juttu. Eli tuon laittaminen fabric trackkiin oli todella työn ja tuskan takana, välillä jopa mietin, että onko tässä mitään järkeä sitä tuohon yrittää, mutta onneksi lopulta löysin tekniikan jolla sen hyvin sai. Niin, ja uudet työkalut, pizzaleikkuri menee tuosta kankaasta läpi, joten hain Motonetistä auton verhoiluun tarkoitetut muoviset työkalut, jolla onnistuikin sitten hyvin. Viimeisin haaste oli saada kangas suoraksi, joka todellakin vaati mielikuvitusta ja töitä koska kangas tosiaan ei veny, mutta lopulta sain senkin työllä ja tuskalla suoraksi. Lopputulos on todella upea ainakin omaan mieleen, ja kyllähän se Instagramissakin sai pelkkiä kehuja. Ai niin, ja kehys on nyt seinällä kiinni koukuilla, tuota kangasta ei tuosta kyllä kannata enää koskaan irroittaa, joten jos pitää ruudun taakse päästä, koko kehys nousee pois.

Nyt on aikaa mennyt tuohon rakentamiseen, eikä sitä muutenkaan ole pahemmin ollut, niin tänään pääsi vihdoin taas kunnolla leffojen pariin. Paitsi, että sitä ennen vielä pari pientä fiksausta, eli laitoin pienen akustikkalevyn takaisin paikoilleen peittämään johdot takaseinältä (piti hieman lyhentää sitä ensin) ja sen jälkeen sain ratkaisua jutun, joka on vaivannut jo vuosia, eli noiden takana roikkuvien spottien kohtalon. Mietin pitkään laitanko sinne levyn ja upotan ne siihen, laitanko sinnekin led nauhan vai mitä teen. Olin melkein jo matkalla kauppaan ostamaan led-nauhaa kun vihdoin sain toimivan ajatuksen, ja nyt ne on kiinnitetty siististä kattoon ja niin valot kuin estetiikka on vihdoin kunnossa. Tuli muuten oikeasti tyylikäs, sen sijaan että valot roikkuvat johtojen varassa katosta.

Ensimmäiseksi leffaksi vaan jotain mitä löytyy, ja sellainen löytyi nopeasti Maxin puolelta. Trap-nimistä leffaa olen katsellut sieltä aikaisemminkin, mutta nyt sen ehti sitten oikeasti katsomaankin. M Night Shyamala uusin trilleri vaikutti ennakkoon todella mielenkiintoiselta ja sitä se lopulta olikin. Tavallaan aika suoraviivainen jännäri, mutta lopulta kyllä sai paljon lisää kierroksia ja monenlaista käännettä tapahtuikin. No, jonkin mielestä lopussa alkoi tuollaisia kissan seitsemän elämää tyyppisiä käänteitä olla jo hieman liikaakin, mutta toisaalta psykopaatti on psykopaatti ja kyllähän tuollaisiin tekoihin pystyvä on oikeasti selustaansakin aika hyvin turvannut. Josh Hartnet on ihan ok, mutta ei nyt kaikin puolin kyllä ihan vakuuttanut, jotenkin ihan liian kiltin oloinen rooliinsa, vaikka se varmaan oli tarkoituskin. Saleka Lady Ravenina oli kuitenkin mielestäni taas tosi hyvä, osittain loistavan roolinsa vuoksi, mutta eipä siinä muutenkaan mitään valittamista ollut.

Äänien osalta leffa oli Atmosta, mutta aika laiska sellainen. Kaikki kanavat eivät päässeet lainkaan käyttöön ja objekteja liikkeellä ei ollut lainkaan. Niin, eipä tässäkään niillä äänillä isoa merkistä olisi edes ollut, mutta kyllä silti pitää todeta, että kun on taas muutaman päivän pitänyt taukoa, niin kyllä tuo huone vain aivan älyttömän hyvältä kuulostaa, vaikka ei sitä ole nyt edes kalibroitu kankaan vaihdon jälkeen. Kuuleeko äänessä sitten kankaan vuoksi jotain eroa, siihen en kyllä osaa vielä sanoa yhtään mitään. Ääniä testailin REWillä ennen uutta kangasta, mutta eihän se vertailu enää onnistu, koska en tajunnut varautua asiaan riittävästi ja nyt on mahdotonta enää saada mikkiä juuri samaan paikkaan ja muutenkin asetuksia täysin identtisiksi. Jotain dataa kuitenkin on tallessa, ja edelleen se kertoo, että myös eurokangas toimii hyvin.

Kuvan osalta leffa näytti hyvältä, tosin ihan ei nyt uusi skriinin vielä tässä päässyt parhaaseen loistoonsa koska kyseessä yllättäen 16:9 formaatin leffa, eikä nyt muutenkaan ihan sellainen leffa ollutkaan jossa se olisi loistoonsa päässyt. Lisäksi striimi on aina striimi muutenkin. Itse kankaasta kuitenkin sen verran, että onhan tuolla kuvan laadulla ihan älytön ero kun laittaa uuden ja vanhan rinnakkain, mustissa ja tarkkuudessa ero todellakin on silmin nähtävissä, eikä tuo kirkkauskaan yhtään haita asiaa. Scriiniltä heijastavan valon määrä nousee merkittävästi, joten onhan tuossa gain aivan eri luokkaa kuin Eurokankaan kankaassa. Siihen mitä olisi Seymour tai Stewart ollut en osaa vastata, mutta tuohon hankintaan etenkin hinta-laatusuhteeltaan en voisi olla enempää tyytyväinen ja voin kyllä lämpimästi suositella XY screenssin sound Max 4K:ta muillekin DIY rakentajille. Projekti siis maalissa ja lopputulos enemmän kuin onnistunut. Nyt voin taas hyvillä mielin todeta, että huone on tällä erää valmis (kalibroinnit puuttuu), ja nyt se voisi jonkin aikaa ollakin, ainakin siihen asti kun kaikki laskut on maksettu!

Cruisen Tomppa on tehnyt aika monta hyvää leffaa ja vaikka nuo Mission Impossiblet ja Top Gunit ovat ne isoimmat ainakin itselleni, niin kyllähän tuolta historiasta löytyy paljon muitakin helmiä. Osa on sellaisia, jotka on tullut nöähtyä ja osa sellaisia, jotka on varmaan nähty, mutta ei vaan muista. Osa sitten tietysti sellaisia klassikoita, joita on varmaan nähnyt, mutta nyt vihdoin on tullut aika nähdä uudelleen, ja mikä taas sen parempaa kuin se, että ne alkavat tulla uudelleen restauroituina 4K-versioina. Pari tälläistä on tullut viime aikoina hankittua, ja ensimmäisenä niistä vuoroon pääsi Firma.

Firma on loistava leffa ja varmasti myös Tom Cruisen yksi parhaita ja suurimpia leffoja, vaikka nämä uudemmat ovatkin ehkä paremmin ihmisillä kielen päällä. Firma on leffana ajalta, jolloin vielä tehtiin leffoja, joissa oikeasti juoni on pääosassa ja tässä leffassa se nimenomaan on juuri sitä. Leffan juoni on hieno ja sisältää oikeasti asioita, joita on mietitty ja asioita joissa katsojaa ei aliarvioida vaan katsoja joutuu oikeasti leffan aikana myös itse miettimään kuvioita. Juonta rakennetaan rauhassa ja huolella, eikä mitään jätetä sattuman varmaan. Cruise on leffa erinomainen, mutta niin on kyllä muukin näyttelijäkaarti erittäin toimivaa ja laadukasta. Ei tästä nyt sinällään ihan hirveästi mitään negatiivista löydä edes etsimällä, vaikka en tästä todellakaan mitään omaa suosikkileffaani olekaan tekemässä.

Kuvan ja äänenlaadun osalta tässä ei nyt mitään ihan hirveän merkittävää ole kerrottavana, äänet ovat mitä ovat, eikä niitä varmaan ole sen paremmin edes restauroitu. Eipä toisaalta hirveästi ole tarvettakaan, dialogiinhan tämä koko leffa perustuu. Kuvanlaatu ei ole ”uusi”, vaan varsin sellainen vanhahkon ja aikakautta kunnioittavan näköinen. Kuitenkin tähän leffaan juuri sellainen kuin pitääkin, vaikka ehkä hieman krispinpää itse odottelin.

Mutta mennänpä sitten takaisin hieman tuohon uuden skriinin rakenteluun. Ajatuksena oli tässä tietysti ensinnäkin sen itse kankaan vaihtaminen, mutta sitä kautta sitten piti toki myös miettiä, että mihin sen laittaa. Ensimmäisenä vaihtoehtona oli tietysti vain laittaa se vanhan paikalle, mutta toisaalta olen sitten kyllä haaveillut myös jotain muuta. Kokohan on nyt niin suuri kuin voi, eli siihen ei voi tulla muutosta, eikä myöskään 16:9 tule enää koon vuoksi kyseeseen. Kaarevaa skriiniä olen pitkään miettinyt, mutta sitäkin vain ulkonäkö mielessä. Jonkinlainen valaistuskin tuonne eteen on aina kiinnostanut, mutta sen tekeminen ei nykyisellä setupilla ole ollut mahdollista. Isoimpana sellaisena mitättömänä juttuna on kuitenkin ollut sellainen outo fiilis, että tuo etuseinä on nyt vaan ollut hieman tylsä.

Joten ei muuta kuin mietintämyssy päähän ja suunnittelemaan. Pari lautaa kaupasta ja siitä se sitten lähti pikkuhiljaa muodostumaan. Näitä on tullut tehtyä toki ennenkin, mutta nyt oli muutama uusi ajastus mielessä. Kaikki lähti tuosta kaaresta, mutta isossa kuvassa tärkeää oli myös saada vihdoin oikeat black velvet reunukset ja siihen tarkoitukseen oli mielessä hankkia ihan siihen tarkoitukseen myytävät tarranauhat. Laitoin tilauksen sisään briteistä sellaisesta firmasta kuin PSM-screens ja tuotteesta nimeltä Deepblack. Se vaikutti todella laadukkaalta ja sitä on myös netissä kehuttu. Firma myy nettisivuillaan ja Ebayssä, omani tilasin Ebaystä. Seuraavana päivänä tuli kuitenkin viesti, että tilaus peruttu, eivät toimita Brittien ulkopuolelle. Piti siis etsiä seuraavaa, ja valinnaksi koitui lopulta Yandood Black Flocking Adhesive tape, joka luvattiin jenkeistä toimittaa parissa viikossa. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun materiaali tulikin alle viikossa suoraan kotiovelle. Materiaalit siis alkoivat olemaan kasassa, joten ei muuta kuin hommiin.

Yksi juttu kuitenkin vielä oli mielessä, eli ne valot. Eli mitä tuonne voisi laittaa niin että ne eivät häiritse, antavat jotain uutta ja toisaalta sopivat kokonaisuuteen. Niin, eivätkä maksa maltaita. Aika monia valoja katselin, mutta lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen, eli käytännössä samoihin Nedikset neon-valoihin kuin seinissäkin, etuna siis se, että valo on tasaista eikä yksittäiset ledit erotu. Niitä ei ilmeisesti saa lainkaan kymmenen metrin pätkänä, joten tällä kertaa mentiin kahdella viiden metrin pätkällä. Hintaa tuli enemmän kuin ajattelin, mutta hyvässä alennuksessa kuitenkin, joten täyttä hintaa ei noista pitänyt kuitenkaan maksaan. Nyt on siis kaikki osat kasassa, ei muuta kuin kasaamaan..

Tässä on vierähtänyt hetki edellisestä kirjoituksesta ja syykin on hyvin yksinkertainen. Nyt vaan ei ole yksikertaisesti ehtinyt mitään katsomaan, on ollut aika intensiivinen viikko niin töissä kuin kotonakin. Tälläistä se elämä vaan välillä on, mutta onneksi sentään jotain on ehtinyt katsomaan, eli Bruce Springsteenin kauan odotettu Road Diary dokkari saapui vihdoin Disney plussaan, ja vaikka ei siihenkään oikein olisi ollut aikaa, piti se tietysti katsoa välittömästi. Musiikkiin liittyy muutenkin nyt tämä päivitys oleellisesti, mutta siitä lisää kirjoituksen loppupuolella.

Eikä se nyt pelkästään ole vain kiireestä johtuvaa ollut, vaan huone on myös ollut enemmän ja vähemmän käyttökelvoton tässä, johtuen siitä, että huoneessa on ollut se taas tuhannennen kerran tapahtuva viimeinen päivitys tällä erää. Eli kun tuli uusi tykki, alkoi olla päivän selvää, että tuolla 30 euron Eurokankaan kankalla ei voi enää kauaa jatkaa, vaan se uusi kangas on nyt vihdoin pakko vielä saada. Olen selvitellyt jo asiaa pitkään, eikä tämä todellakaan nyt ollut mikään helppo ja yksinkertainen valinta. Jos kyseessä olisi ollut ihan normaali kangas, ei hinta olisi ollut kovinkaan kova, ja valinnan varaa vaikka kuinka paljon, mutta kun puhutaan akustisesti läpinäkyvistä kankaista, hinta nousee samaan tahtiin kun valinnanvara vähenee radikaalisti. Vaihtoehtoja oli kuitenkin tarjolla muutamia, ja tässä lyhyesti mitä mietin ja mihin päädyin.

Ensimmäisenä vaihtoehtona oli tietysti Stewardin Studiotek 130 G4, joka nyt varmaan aika kiistatta on parasta mitä rahalla saa, niin siis rahalla. Tässä kuitenkin puhutaan useiden tuhansien kankaasta. Toisena sitten oli kaksikin erilaista Seymouren kangasta, jota varmasti olisivat olleet molemmat hyviä, mutta edelleen jos puhtaan parhaista kankaista, niin puhutaan samalla neljänumeroisista kankaista. Näiden lisäksi tarjolla oli sitten pari edullisempaa vaihtoehtoa, nimittäin saksalainen Hollywood screens kangas, joka olisi tullut kotiin jo kolmella numerolla, mutta valmistajan ilmoittama gain ei täysin itseäni vakuuttanut. Näistä gaineista muuten sen verran, että on valmistajan ilmoittamia gaineja, ja sitten on oikeita arvoja, osa valmistajista ilmoittaa ensimmäisiä, osa jälkimmäisiä. Oma valintani tällä kertaa kuitenkin perustui hyvin vahvasti avsforumsilta löytyvään testiin, jossa pari vuotta sitten oli testattu peräti 31 erilaista ääntäläpäisevää kangasta sekä äänenläpäisyn, että kuvan osalta. Siellä toimituksen valinnan sai kiinalaisen XY-Screenssin Sound Max 4k kangas, tästä tuli myös minun valintani. Mutta tästä jutusta sitten lisää myöhemmin.

Eli mennäänpä takaisin aiheeseen, nimittäin siihen Bruceen. Dokumentti oli todella odotettu, mutta ei kyllä tällä kertaa lainkaan sitä mitä oikeastaan odotin. En aijo tässä nyt mitenkään määritellä oliko tämä dokkari sitten parempi vai huonompi mitä odotin, mutta hyvin erilainen se oli. Oma käsitykseni siis oli, että nyt mennään kunnolla takahuoneisiin, lentokoneisiin, ja ihan oikeasti kyseessä olisi dokumentti, missä päästään ihan oikeasti kurkistamaan tämän mystisen miehen kiertuelämään pintaa syvemmälle. Ei päästy. Ei päästy oikein edes kiertueelle lainkaan, sillä koko dokkari pyöri täysin kertoen kiertueen musiikillisesta valmistautumisesta ja sen jälkeen dokkari pysähtyi hyvinkin tiiviisti yhteen kaupunkiin, Barceloonaan.

Eli dokkari ei nyt kyllä vastannut lainkaan sitä mitä odotin ja halusin nähdä, mutta toisaalta sitten tässäkin dokkarissa hyvin tyypillisesti Brucelle, musiikki otti vallan kaikesta, ja Bruce antoi musiikin puhua puolestaan. Vajaan parin tunnin dokumentti sisältää todella paljon musiikkia ja loistavia musiikillisia muistoja omista keikoista, samalla avaten Bruce musiikillisia valintoja taas paljon lisää. Olihan tämä sellainen hieman kuin manuaali näille uusimman kiertueen keikoille, mutta ei tämä kyllä mikään varsinainen Road Diary kyllä ollut. Lyhyesti siis ihan loistava dokkari, mutta ei sellainen kuin itse toivoin.

Hyvinkin toisenlainen musiikkikokemus sitten vastaavasti tuli todistettu viime viikonloppuna Tampereen Nokia Areenassa, jossa pääsin todistamaan Apulannan ja Lahden Sinfonia-orkesterin yhteisesiintymistä, tai sanoisi enemmänkin spektaakkelia. Tämä keikka menee ehdottomasti yhdeksi koko elämäni parhaista keikoista koskaan. Klassinen musiikki ei ehkä ole itselleni elämää suurempi juttu, mutta ai että kun tuollainen orkesteri valjastetaan soittamaan elokuvamusiikkia, tai vaikka Apulantaa, niin eihän sitä musiikillisesti paljon parempaa voi olla. Tämäkin konsertti olisi voinut olla ihan suoraan elokuvamusiikkia, sen verran elokuvamaiselta Apulanta kuulostaa parhaimmillaan. Niin, ja olihan tämä visuaalisesti ja kaiken muunkin osalta ihan käsittämättömän upea esitys.

Pitää muuten vielä sen verran tästä nostaa, että olin nyt ensimmäistä kertaa konsertissa Nokia Areenassa, ja akustiikka toimi aivan täydellisesti. Musiikki oli todella kovalla ja ääni ”tuntui” koko kehossa, silti korvissa ei mitään ikävää tunnetta, ja tätä olisi voinut kuunnella vielä paljon pidempään. Äänet oli miksattu todella hyvin ja tila toimi konsertissa kuin unelma. Tälläisen shown menisin katsomaan koska vaan uudestaan, sen verran vakuuttavaa tämä oli. Menkään ihmeessa katsomaan, jos tämä koskaan saa jatkoa.

Mutta nyt taas nukkumaan ja seuraavaa kiirettä kohden. Uudesta skriinistä kuitenkin tulossa paljon lisää juttua, ja toki instagramista saa jatkuvasti sneak peakkejä, kannattaa siis suunnata sinne, jos täällä ei tarpeeksi paljon tapahdu omaan mieleen. Niin, ja on muuten todella kovia leffoja tulossa myös teattereihin, eli sinnekin pitäisi tässä taas suunnata. Ai niin, ja siis yksi Behmin konserttisalikeikka tulossa myös, joten onhan tässä tapahtumia taas kerrakseen.