Yksi ehdottomasti parhaimpia leffa-sarjoja viimeisen kymmenen vuoden ajalta on päässyt jo kolmanteen osaan, eli Knives Out Wake up Dead Man sai ensi-iltansa Netflixissä. Knives out ykkönen, eli Suomeksi Veitset esiin oli todella huikea leffa, joka ilmestyi vuonna 2019 ja omaa muuten edelleen esimerkiksi Rotten Tomatoes prosentin 97%. Tykkäsin tuosta leffasta todella paljon ja muutenkin nämä tälläiset Sherlock Holmes tyyppiset leffat on uponnut itselleni aina aika hyvin, eikä nämä siis ole tehneet siihen poikkeusta. Silti tuo ensimmäinen ehkä tuli hieman puskista silloin ja etenkin juuri se, että leffassa oli Daniel Craig juuri Bondien jälkeen ja koko hommahan aika pitkälti silti häneen tässä henkilöityi.

Mutta nyt ollaan kuitenkin jo kolmannessa osassa ja heti alkuun pitää sanoa se, että nämä jokainenhan ovat siis ihan omia leffojaan, joissa ei oikeastaan ole mitään muuta tekemistä toistensa kanssa kuin Benoit Blanc, eli Daniel Craigin esittämä yksityisetsivä. Myöskään juonet eivät varsinaisesti millään tavalla kopio toisiaan, joka on enemmän kuin hyvä juttu. Muutenkin monet ovat sanoneet, että tämä kolmas leffa on näistä selkeästi paras, ja voin kyllä hyvin pitkälti yhtyä näihin mielipiteisiin, vaikka sen verran paljon olen tykännyt kahdesta ensimmäisestäkin, että ei tämä sikäli niistä paljon eroa. Ehkä kuitenkin antaa arvon sille, että leffoja tehdään lisää, näissä ei kuitenkaan ratsasteta maineella vaan tehdään aina vaan paremmasta parempaa.

En tiedä kuinka paljon näistä nyt kannataa ylipäätään mitään juonta lähteä tässä avaamaan, koska kaikki nyt kuitenkin perustuu siihen aidosti loistavaan käsikirjoitukseen. Tällä kertaa ollaan pappismaailmassa ja kirkon elämässä, ja siihenhän tunnetusti liittyy aina paljon mystistä ja uskonasioita hyvässä ja pahassa. Kuka siis onkaan kaiken takana kun kirkkoherra murhataan, vai murhataanko vai kuka ylipäätään kuolee vai kuoleeko. Tässä kyllä riittää juonenkäänteitä ihan riittämiin. Benoit Blanc saapui kuin tyhjästä paikalle, vaikka hieman ehkä ohueksi jääkin, että kuka hänet tällä kertaa paikalle hankki. Sitten alkaakin matka kohti vääjäämätöntä, eli totuutta, joka ei koskaan jää Blancilta piiloon. Tätä leffa voisi siis jälleen kerran suositella enemmän kuin mielellään.

Loppuun viellä hieman muuta juttua, eli viikonloppuna tuli vierailtua jälleen Mareksoundin pikkujouluissa, joissa tällä kertaa Mika oli laittanut oikein soppatykin laulamaan, tosin sisältönä teemaan paremmin sopivaa riisipuuroa, joka todellakin maistui hyvältä. Sisällä puolestaan oli tarjolla Genelecin uusinta uutuutta ihan leffateatterin muodossa ja kyllä muuten kuulostikin hyvältä. Nyt salissa oli bassoa enemmän kuin tarpeeksi ja bassoista puheenollen, Marekin leffahuoneeseen onkin tulossa aikamoista päivitystä, että aika kiva päästä testaamaan kun saavat valmiiksi. Tehtiin Marekin kanssa myös hieman videota Youtubeen ja siitä muuten pitää myös mainita, että 500 seuraajaa meni jo hetken aikaa sitten rikki ja siitäkin nousua on tullut aika kivasti. Usko tuohon on aika kova, mutta ihan varmasti aikaa siihen tulee menemään vielä paljon.

Netflixin varmasti yksi vuoden suurimmista leffoista tulee olemaan Guillermo del Toron versio Mary Shellyn vuonna 1818 kirjoittamasta Frankensteinista. Del Toron edellistä leffaa Pinocciosta kehuttiin valtavasti ympäriinsä ja se tulikin sitten jossain vaiheessa kovalla innolla hankittua myös omaan hyllyyn, mutta jostain syystä se on edelleen hyllyssä odottamassa vuoroaan. Frankensteinia ei kuitenkaan viitsinyt kovinkaan kauaa odotella, vaikka mikään Frankenstein fani en olekaan. Tästä puheenollen, en kyllä taida muuten olla yhtään aikaisempaakaan versiota koskaan edes katsonut, tai sitten siitä on aika kauan aikaa. Voisiko jopa sanoa että häpeällistä?

Tämä kuitenkin jostain syystä kiinnosti heti, ehkä sen takia, että on täysin ollut edes tietoinen mitä lähdin katsomaan. Leffan alusta lähtien oli kuitenkin varsin selvää, että aika mahtipontisesta leffasta on kyse, ja moni onkin arvostellut sitä, että leffa on nimeomaan tarjolla juuri Netflixissä, eikä leffateattereissa. Tätä kirjoittaessa muuten on juuri tullut myös tieto että Netflix on ostanut Warnerin oikeudet, joka saattaa hyvinkin tarkoittaa tulevaisuudessa, että entistäkin enemmän isoja leffoja siirtyy juuri suoratoistoon, teattereiden ja levyjen sijaan. Kuinka iso isku tämä sitten lopulta on, tullaan varmasti näkemään vasta pidemmän ajan päästä. Netflix joka tapauksessa ottaa alla suurempaa ja suurempaa roolia jatkuvasti, mutta mikäs sitä on ottaessa jos rahaa tulee ovista ja ikkunoista.

Leffa tosiaan lähtee isolla pyörällä käyntiin ja alusta lähtien on selvää, että kyseessä on ison tuotannon leffa. Oscar Isaac loistaa Victor Frankesteinin roolissa alusta loppuun ja vaikka tässä CGI:tä onkin käytetty vahvasti mukana niin kyllä Jacob Elordi myös omii tuon monsterin roolin aivan täydellisesti. Vielä kun tähän lisätään Mia Gothin Lady Elizabeth, tekee kärki tässä leffassa kyllä todella vahvaa näyttelemistä. Ylipäätään Del Toro on tässä selkeästi yrittänyt inhimillistää ja luoda sielua hirviölle, joka on ehkä nimenomaan tuollaisena aina nähty. Del Toro koittaa tehdä pahasta hyvää, ja osoittaa, että meissä kaikissa on aina myös hyvää, tämä onnistuukin mielestäni erittäin hyvin, ainakin itselleni hirviöstä jää lopulta varsin positiivinen kuva, vaikka en nyt varsinaisesti tämän elokuvan perusteella halua Viktoriakaan syyllistää niin kuin hän itse tekee. Hirviön luominen oli ehkä Frankensteinin elämän suurin virhe, mutta tämän elokuvan perustella sitä se ei ehkä ollut. Kaikesta hirstoriastaan huolimatta, tästä tuli kyllä lopulta aika kaunis teos.

Eikä tämä leffa sitten yhtään massiivisuudessaan jää äänien ja kuvankaan osalta. Yksityiskohtiin on kaikin puolin panostettu erittäin paljon, niin lavastuksen, puvustuksen kuin kaiken keinotekoisen kanssa kanssa. Ollaan sitten merellä tai maalla, kaikki vaikuttaa hyvin tarkasti suunniteltulta ja viimeisen päälle viimeistellyltä. Ei varmasti myöskään ole kenellekään enää yllätys, että kun puhutaan suuresta tuotannosta ja Netflixistä, niin myös äänet ovat laadukasta 9.1.6 materiaalia. Leffassa on hyvin leffan kokonaisuudelle ominaiset jämäkät äänet, joista paistaa hienosti läpi, että niidenkään osalta ei olla säästelty. Leffassa hienoa sade, salama ja tilaeffektejä riittämiin. Löytyy myöskin matalaa bassoa ja ylipäätään dynaamikaltaan leffa on aika kivalla tasolla. Eli kyllähän tämä leffa on alusta loppuun ja kaikin puolin yksi vuoden parhaista leffoista vähintäänkin striimin puolella.

Train Dreams leffaa on paljon kehuttu ja olen nähnyt ihan viiden tähdenkin arviointeja lehdissä. Tämähän löytyy siis Netflixistä ja leffa kertoo tarinaa hieman yksinäisestä omantiensäkulkijasta, joka kiertää puunkaatosavoitoissa pitkiä pätkiä palaten aina kotiin hetkeksi. Yksi käynti kotona kuitenkin muuttaa elämää kerta heitolla kun elämään löytyy nainen, joka vie jalat alta. Elämä siis saa aivan uutta merkitystä, mutta mikä sitten lopulta elämässä on tärkeintä. Mikä on rahan ja hyvinvoinnin suhde elämään toisen ihmisen kanssa? Miten elämä muuttuu kun kahdesta tuleekin kolme? Kaikesta tästä huolimatta leffan isoin kysymys ei taida muodostua näistä, vaan kuolemasta.

Kuten tuosta jo varmasti kävikin selville, niin kyllähän tähän leffaan mahtuu aika lailla koko elämän kaari mukaan, ja siitähän tässä onkin kyse, yhden miehen elämän mittaisesta tarinasta. Tarina on koskettava ja hyvin kerrottu, varmaankin jonkinlainen taiteellinen puoli näissä viiden tähden arvioissakin nousee esiin, mutta itselleni tämä ei kuitenkaan ihan viiden tähden leffaksi kyllä yllä. Juoni on erittäin hyvä, mutta jotenkin silti aavistuksen yllätyksetön ja harmaa. Joel Edgerton Robert Grainierin roolissa on hyvä, mutta tästäkään en silti viittä tähteä saa kasaan, etenkään kun leffassa on muitakin erittäin hyviä roolisuorituksia. Leffa on kuitenkin Rotten Tomatoessakin 95% arviolla oleva leffa, eli hieno leffahan tämä on.

Leffan teema on tumma, eikä tästä mitään suuria väriloistoja saada, eikä tosin tarvitsekaan. Muuten kyllä kuvanlaatu on kivalla tasolla ja antaa leffalle arvoisansa kuvauksen. Äänet eivät tässä toki ole pääosassa ja muutenkin leffaa tuli tällä kertaa katsottua aika maltillisilla tasoilla, joten niistä ei sen enempää jäänyt kerrottavaa. Tämä siis ihan hyvällä sanottuna.

Tälläinen leffa kuin Caught Stealing tuli jonkin aikaa sitten leffateattereihin ja jonkin verran sen kyllä kiinnosti kun oli sen verran somessa kuitenkin pöhinää, mutta enpä tätäkään sitten lähtenyt ihan leffaan asti katsomaan. No, empä myöskään sitten mitenkään sen enempää tuolloin selvitellyt mistä leffassa oikein on kyse ja sen vuoksi varmasti tätä ei tullut itsellekään hankittua. Tai no, aika lähellä oli jo että olisin sen tilannut taas wowhd:lta, mutta tällä kertaa jostain syystä tilaus jäi tekemättä enkä leffaa siltikään tutkinut sen tarkemmin. No, mutta yllätys olikin sitten suuri kun SF-Finland päätti yllättää leffan arviointikappaleella, ja pitää sanoa, että varmasti yksi mukavimmista yllätyksistä pitkään aikaan.

Leffa oli aika miellyttävää sisältöä. tämähän siis perustuu johonkin kirjaan, josta sitten ilmeisesti kuitenkin jonkin verran muokattuna saatiin aikaan tämä elokuva. Tämä selvisi extroista, joita muuten aika mielenkiintoisesti levyltä tarjottiin suoraan ruudulle itse leffan päättymisen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen levy, jossa tälläiseen törmäsin, mutta erittäin kiva ylläri sinänsä, että ainakin itsellä nuo extrat hyvin usein jää kokonaan katsomatta, vaikka siellä saattaisikin olla hyvinkin mielenkiintoista materiaalia. Niin ja tämä arviointikappalehan oli siis blurayllä, en ole varma onko sitten 4K levyllä vielä jotain lisämateriaalia.

Austin Butler tähdittää leffaa ja se oli ilmeisesti ollut ohjaajalle selvää alusta lähtien, eikä missään tapauksessa kyllä turhaan. Herra on kuin luotu rooliinsa, hyvin toisaalta epävarmana, mutta toisaalta kuoren alla hyvinkin varmana kansalaisena. Nimenomaan kansalaiseksi häntä kutsuisin, eihän hänellä oli todellisuudessa oli mitään tekemistä koko tapahtumien kanssa, vaan kaikkien muiden ongelmat ja asiat vaan saavat hänet vedettyä joka paikkaan mukaan. Joo, toki hänellä on sitten ihan omat ongelmansa, mutta nekin on kyllä aika kivasti yhdistetty tähän koko tarinaan ja saatu oikeasti aika kiva pehmeähkö toimintaleffa aikaan. Toimintakomediaa vai miksi tätä nyt kutsuisi, mutta varmasti ainakin viihdettä jonka parissa viihtyy herkästi sen pari tuntia. Ai niin, ja Butlerin lisäksi myös etenkin Matt Smith Russin roolissa on aivan jäätävän hyvä!

Leffa siis oli tällä kertaa Bluray, joka siinä mielessä jäi hieman harmittamaan, että leffassa oli vain 5.1 äänet, jotka toki Trinnov ja Dolby surround upmixer skaalasivat aika kivaksi kokonaisuudeksi, niin 4K-levyllä äänet olisivat olleet Atmoksena. No ei tämä leffana nyt ihan sellainen ollut, että tuon asian takia lähtisin nyt levyä enää 4K:na tilaamaan lisäksi, eli äänet olivat kyllä näinkin ihan kivat. Oonhan sen ennenkin todennut, että hyvät 5.1 äänet ovat usein paremmat kuin huono Atmos. Eli hyvät äänet ovat formaatista huolimatta yleensä hyvät, niin tässäkin. Etenkin surroundeja tässä oli ihan jatkuvasti hyvässä ja aktiivisessa käytössä. Ja muutenkin sellainen muutama aika kiva kohta, jossa esim ääni tuli ensin edestä, ja hyppäsi yht äkkiä taakse kun kuvakulma vaihtui. Selkeästi panostettu kyllä ääniinkin tässä.

Se missä leffa tällä kertaa ehkä antaa hieman formaatissa tasoitusta on kuvanlaatu. En tiedä miltä leffa olisi siis 4K:na näyttänyt, mutta rosoisuutta oli nyt niin paljon tällä kertaa mukana, että kuva väkisinkin rakeutui. Joo, varmasti hyvinkin tarkoituksen mukaista 90-luvun tunnelmaa tässä haluttiin hakea, mutta osittain kuva meni enemmän huonoksi kuin tyylikkäästi tehdyksi. Itse en ihan valtava tuon film grainin fani ole. Muutenkin hieman taas jännä tuo kuvasuhteen valinta, itse olisin kyllä katsonut mielummin leffan koko ruudulta, kuin näin kapeana.. Eli tässä olisi hieman ollut toivomisen varaa, mutten kyllä erittäin hyvä paketti ja suositeltava leffa.

Oi kun sitä olisi enemmän aikaa vierailla tuolla Netflixin ihmeellisessä maailmassa kun sellainen tilaus kuitenkin kaiken aikaa on nyt ollut auki, sillä ei ole enää minkäänlainen yllätys, että sieltä vaan tasaisin väliajoin löytyy hyviä leffoja, jotka ennen kaikkea sisältävät ihan huikeita ääniraitoja Atmos muodossa. En tiedä onko Netflixillä enemmän aikaa tai rahaa näihin panostaa, mutta jotenkin tuntuu, että aika usein Netflix nykyään antaa äänissä paljon enemmän kuin isojen studioiden levyt.

A house of Dynamite on aika erikoinen leffa, mutta toisaalta iso kiitos tälläkin kertaa siitä, että leffa on erilainen. Tämän tyyppisiä leffoja aika harvoin näkee, mikä on harmi, mutta vaikka leffa ei ihan kympin leffaksi lopulta muodostunutkaan, niin siltä tästä kahdesta tunnista ei mennyt minuuttiakaan hukkaan. Mitä tarkoitan tällä on se, että se ehkä suurin erikoisuus tässä oli sellainen kerrostuminen, eli sama ns tosielämän hektinen kymmenminuuttinen käytiin usemmalta kantilta läpi uudelleen ja uudellen, ei kuitenkaan sillä tavalla miten ehkä nämä on yleensä tehty, vaan vaan useamman kerran leffassa heräsi tilanteeseen, että hyppäsikö kelausnappi jostain syystä leffaa taaksespäin vai mitä tapahtui kun luulen, että olen tämän kohdan jo nähnyt. Tämä siis ei tapahtunut mitenkään kovinkaan odotetusti, vaan jännän sujuvasti. Siitä siis ei tehty mitään numeroa, mikä oli hyvin erilaista kuin muissa vastaavissa on nähty.

Leffa siis oli erittäin hyvin tehty ja mikä parasta, tämä todellakin koukutti koko leffan keston ajan, lukuunottamatta aivan loppua, joka oli kyllä enemmän kuin mielenkiintoinen. Jos et halua mitään juonipaljastuksia, niin hyppää tämä kappale yli. Nimittäin, loppu on aivan käsittämätön, tai voihan sitä joku myös kutsua varmaan nerokkaaksi. Leffassa rakennetaan jotain suurta kaksi tuntia, mutta lopulta katsojalle ei vastausta anneta lainkaan. Leffa siis päättyy niin, että katsoja joutuu itse miettimään mitä leffassa lopulta kävi, mikä on aika outoa. Toinen hieman outo homma leffassa on Idris Elban rooli. Hän on leffan varmasti suurin nimi ja presidenttinä tietysti kaiken keskiössä, mutta kuviin hän saapuu vasta aika myöhään. Toki ääni on leffassa mukana alusta lähtien, mutta jos ääntä ei tunnista, niin ei tiedä miehen edes olevan leffassa mukana pitkään aikaan. Rebecka Ferguson on leffassa todella erinomainen ja rooli niin uskottava kuin tuossa roolissa voi leffassa olla. Vakuuttavaa. Toinen joka todellakin nousee leffassa esiin on Tracy Letts, joka on myös todella uskottava ja vahva roolissaan. Onhan tämä siis näyttelijöiltään ja heidän onnistumiseltaan iso leffa.

Se mikä tässä itselleni sitten kuitenkin on taas se massiivisin juttu, on ne äänet. Leffan heti jo alusta lähtien on selvää, että pannaukset on tehty viimeisen päälle, jo oli kuvissa sitten ohi ajava auto tai jossain sivulla oleva muu objekti, niin ääni on kyllä upeasti laitettu juuri sinne missä sen pitääkin. Äänet ovat tarkat, mutta myös dynamiikkaa löytyy todella hyvin, alussa jopa joutuin oikein miettimään että joutuuko tässä laskemaan volyymia kun bassot ovat alusta lähtien niin syviä ja tehokkaita. Myös highlighteja löytyy, kerran meinaan hypätä tuolista ylös kun luulen, että joku paukkaa yllättäen huoneeseen, todetakseni vain, että se olikin vain helikopteri joka lähti liitoon penkkini takaa oikealta, lensi sen yli vasemmalle ja liisi pois. Aivan käsittämättömän kova kohtaus. Tosin, eipä nyt ollut viimeinen kerta tässä leffassa kun helikopteri tai jotain muuta lenteli upeasti tilassa, kaiken lisäksi kun oli vielä toteutettu hienosti liikkuvilla objekteilla, jotka olivatkin muuten koko leffan todella aktiivisia. Eikä unohtaa sovi myöskään muutamaa ”onttoa tilaa”, jotka olivat ihan sika hienosti tehtyjä, tässä 9.1.6 miksatussa leffassa ääniin on todellakin panostettu!

Hieman siis jäi vielä parannettavaa niin kuin Rotten Tomatoes ja IMdb:kin kertoo, mutta silti ehdottomasti hyvä leffa ja kannattaa ottaa katseluun. Hyvin omalaatuisia leffoja ei jonoksi asti tällä hetkellä ole, joten tämä on sellainen, joka hieman valaa usko vielä leffojen tulevaisuuteen.