Leslie Nielsen ja Mies ja Alaston ase leffat olivat sitä parasta komediaa joskus nuorena, vaikka varmasti tuossa vaiheessa paljon olikin sellaista huumoria ja vitsejä jota ei vielä edes tajunnut. En tarkkaan edes tiedä koska olen noita edes viimeksi oikeasti katsonut, jos ei lasketa tavallista televisiota olkkarissa, jossa esim leffat juuri pyörivät, niitä en kuitenkaan katsellut kuin sivusilmällä. No sitten alkoi kuitenkin kuulumaan kummia ja kesällä leffateattereihin ilmeistyi leffasta uusi osa, jossa pääosaan oli valittu toimintaleffoista tunnettu Lian Neeson. Moni pitikin tätä ratkaisua todella outona, siis sekä uutta leffaa, että sen uutta Frank Drebiniä, mutta itsellä ainakin heräsi mielenkiinto tähän heti.

Sanottakoon nyt heti tähän alkuun, että maailma, jossa elämme vuonna 2025 on hyvin erilainen kuin aika vuoden 1990 taitteessa, jolloin ensimmäiset leffat julkaistiin. Moni onkin tätä leffaa kuvaillut hyvin vaisuksi, ja että vitsit eivät ole saaneet samaa syvyyttä kuin edeltäjänsä. No, tämä on aivan totta, ja varmasti iso syy siihen miksi mitään tälläistä parodiaa tai hyvää komediaa ei nykyään enää pahemmin ylipäätäänkään tuoteta. Ihan jokaiselle asialle löytyy aina joku joka mielensä pahoittaa ja tälläinen on varmasti valtava riski tekijöille. Olisiko tässä osa syy miksi kaikki leffat ovat nykyään niin kovin harmaata massaa muutenkin.

Itse kyllä tykkäsin, sekä leffasta että Neesonista. Omasta mielestäni Neeson ihan älyttömän hyvä tässä, ennen kaikkea todella sopiva tuohon Frank Drebbin juniorin rooliin. Onhan tässä juttuja kuten tuo turhaan pitkään jatkuva kahvi-vitsi ja muutama muu, mutta vastapainona ihan loistaviakin juttuja kuten tuo sähköauto parkkipaikalla tai ”romanttinen illallinen”, joka on ihan parasta tässä leffassa. Leffan juoni on mielestäni tuotu hyvin nykypäivään, kuitenkin vanhaa kunnioittaen. Niin ja olihan tähän Frank Drebin junioriin ihan oikea viittauskin viimeisen leffan lopussa, joten ei tämä jatko-osa nyt ihan hatusta temmattu ollut, vaikkakin edellisestä aika kauan aikaa onkin.

Näin siis tämän kesällä jo teatterissa ja nyt sain leffasta arviointikappaleen katsottavaksi, joten seuraavaksi sitten miettimään mitä tämä antoi lisäarvoa kotona katsottuna. En muista millaisessa salissa tämä tuli silloin katsottuna, mutta levyltähän paljastui varsin mainio 9.1.6 Atmos raita tälläiseen leffaan. Leffassa on useita highlight kohtia, joista heti ensimmäinen kun Naked Gun logo tai piirros tulee ruutuun, tuossa on todella siististi tehdyt äänet. Jonkin aikaa mietin että onko tässä objekteja käytetty lainkaan, mutta sitten leffan puolivälissä tulee oikein todellinen tähtihetki kun seinät kaatuvat tuossa lavastuskohtauksessa. Objekteja liikkuu ja äänet ovat todella vakuuttavat. Niin ja sitten vielä huimat bassot kun tuo mystinen laite käynnistettiin, en muista koska viimeksi jopa ovi hieman resonoinut, sen verran kovaa ja alas mentiin. Sanoisin että aika paljon karkkia tälläiseen leffaan.
Loppuun vielä pitää mainita muutama sana myös kuvasta, eli aika kovalla kädellä oli tähän leffaan laitettu film grainia ja varmasti ihan tarkoituksella, jotta leffa sopii vanhojen leffojen jatkoksi. Kuvassahan ei muuten oli mitään vikaa, vaan tuo on aivan varmasti tarkoituksella tehty tehoste. Leffassa on myös yksi hyvin mielenkiintoinen ”Harry Pottter-mainen” kohtaus, jossa tuollaista vihreää viivaa, en tiedä mitä se nyt sitten on, laaseria tai jotain, näkyy todella hienosti ja varmasti yksi hyvä kohta testata kuinka MadVR toimii. Itselläni se toimi ainakin ihan älyttömän hienosti, katsotaan saako kuvasta selvää, mutta laitan tähän. Tämä siis lumiukko-kohtauksessa joka muutenkin oli aika mielenkiintoinen.

Voisin siis sanoa omalta kohdaltani että erittäin onnistunut leffa ja ainaki minä tykkään kovasti. Tarvitaanko näitä nyt sitten lisää niin hieman jopa poikkeuksellisesti voisin sanoa, että sen verran kevyttä ja hauskaa settiä, että voisin hyvin katsoa näitä vielä lisääkin kun Neeson toimii loistavasti ja hyviä vitsejä vaan keksitään lisää. Eikä tässä äänet ja kuvakaan ollut hassummat, joten ehdottamasti voin suositella!