Paljon on tullut blogissa puhuttua siitä kuinka hienoa on kun vanhoja suosikkileffoja tulee nyt todella hyvää vauhtia restoroituina versioina 4K-levyille, mutta kyllä vähintään yhtä hienoa on löytää täysin uusia vanhoja leffoja, jotka osoittautuvat loistaviksi leffoiksi ja lähinnä vain harmitusta aiheuttaa, että niitä ei ole tullut aikaisemmin löydettyä. Panic Room on hyvä esimerkki tälläisestä leffasta. En tiedä olinko Panic Roomista ennen tämän julkaisua edes kuullut, mutta aika varma näin jälkikäteen joka tapauksessa olen, että ainakaan sitä en ole aikaisemmin nähnyt. Yksi syy varmasti tähän osaltaan on se, että leffaa ei ilmeisesti ole koskaan tuotu edes Bluray-versiona katsottavaksi, vaan ainoastaan DVD:lle.

Panic Room on samoin kuin juuri katsomani Seven David Fincherin käsialaa, ja jos oli Seven todellinen jännityksen ja jopa kevyen kauhun mestariteos, niin ei tässä kovinkaan paljon siitä jäädä. Leffa, jossa juoni itsessään on suhteellisen yksinkertainen ja tapahtumapaikkana vain yksi talo, on juonenkäänteillä parsittu kokoon todella vakuuttava kokonaisuus, josta ei jännitystä puutu. Jännitystä, jota ei ole tehty monstereilla tai järjettömällä määrällä verta, vaan todellisena uhkana toimii oikeat ihmiset ja heidän toimintansa. Tämä on edelleen aika kuvaavaa, että kun tämä leffa tuli teattereihin vuonna 2002, elettiin mielestäni juuri tuota oman elämäni kulta-aikaa leffojen osalta. Tuolta ajalta on varmasti edelleen suurin osa omista suosikkileffoista tehty vielä tänäkin päivänä, jolloin ruudun ovat vallanneet mosterit ja jatko-osat.

Se mikä tästä upeasta Steelbookista tekee vielä paljon arvokkaamman kuin pelkkä hieno ulkokuori, on puolestaan se miten upealta tämä leffa näyttää. Restaurointi on tässäkin onnistunut todella hienosti leffa näyttää todella sharpilta ja hyvältä ruudulla. Sen lisäksi kun itse leffa on kuvaukseltaan parhaita leffoja joita olen koskaan nähnyt, ei voi muuta kuin hymyillä. Leffassa on todella hienoja kamera-ajoja yksi toisensa jälkeen ja kaikki mitä tapahtuu tuntuu olevan hyvinkin tarkkaan suunniteltua. Etenkin juuri se, miten näillä ajoilla luodaan tunnelmaa on maagista elokuvan tekoa parhaimmillaan. Äänien osalta en aivan niin vakuuttunut ollut, johtuen siitä samasta dilemmasta, joka toistuu niin usein. Joo, onhan tässä alkuperäisenä todella hyvä 7.1 raita, joka kyllä tukee leffaa erittäin hyvin ja luo hienosti tunnelmaa. Mutta, jos leffaan on kerran tehty Atmos-raita ja sitä mainostetaan niin, niin olisihan se silti edelleen hienoa, että sen uuden tekniikan mahdollisuuksia käytettäisiin myös oikeasti hyväksi. Tässäkin siis käytössä vain kaksi kanavaa katossa, jotka antavat vain jatkuvaa ambient ääntä, eikä objekteja leffassa ole lainkaan. Sanoisin siis, että aika pitkälti alkuperäisellä raidalla tässä mennään. Mukana pari todella upeaa kohtausta äänien osalta, mutta voisin kuvitella, että kunnon Atmoksella tästä olisi voitu saada vielä todella paljon lisää irti. Mainittakoon nyt erityisesti kaasuräjähdys, joka on sekä audion että visuaalisuuden puolesta todella hieno näin vanhaan leffaan. Ehdottomasti kuitenkin siis leffa, jota voi hyvällä syyllä suositella ja omasi voit sinäkin käydä noukkimassa Mymovies.fi verkkokaupasta tai Helsingin kivijalasta!

Olin hieman yllättynyt kun Aviciista tuli dokumentti Netflixisiin, olin nimittäin vastaavan nähnyt juuri jonkin aikaa sitten. Eli sikäli tässä ei nyt tullut kyllä itselle yhtään mitään uutta, sanoisin jopa, että se toinen jonka olen nähnyt oli jopa parempi kuin tämä. En nyt muista mistä sen aikanaan katsoin, mutta hyvinkin samanlainen sen muistan olleen. Aviciin tarinahan on hyvin surullinen, mutta ei välttämättä niin harvinainen. Nopea ja yllättävä nousu huipuille, sen jälkeen siitä hyötyä yrittäviä löytyy joka kulman takaa ja kun tähän lisätään vielä jo olemassa ongelmia henkisen puolen kanssa, voidaan lopputulos usein nähdä jo kaukaa.

Aviciii koitti elämäänsä nostaa vielä raiteilleen, mutta turhaan. On muuten mielenkiintoista, että tässä näiden hännystelijoiden roolia ei hirveästi nostettu, siinä toisessa jonka katsoin tuota kulmaa tuotiin paljon rankemmin esiin. Harmi, että näitä aina löytyy, joille anoa ajatus on ”rautaa pitää takoa kun se on kuumaa”. Musiikkia tässä on ihan kiva kuunnella, mutta olisihan sitä toisaalta voinut olla tai ainakin kuunnella enemmänkin. Toisaalta tässä kyllä paljon hyvin mielenkiintoisia henkilöitä myös äänessä ja tilaa siis annetaan monelle äänelle, vanhemmista parhaimpiin kavereihin ja siitä moniin muusikoihin, joiden kanssa Avicii teki yhteistyötä.

Eli tämä oli nyt itselle hieman ohiveto, mutta jos et tarinaa tunne, niin kannattaa ehdottomasti katsoa.

Lasketaanko Leffafriikkiä jo kriitikoksi, enpä tiedä, mutta aika usein tunnun olevan monien kriitikoiden kanssa aika eri linjoilla eri leffoista. Tai no ainakin tällä kertaa, sillä jostain syystä Häjyt 2 leffa on saanut aika rujon vastaanoton näiltä muilta leffaa arviovilta. Tuntuu, että leffaa on haukuttu joka käänteessä ja monista eri asioista, itse en tätä nyt oikein kyllä ymmärrä ja allekirjoita. Joka tapauksessa Häjyt 2 oli yksi alkuvuoden odotetuimpia kotimaisia leffoja, ja sen verran tähän olin jopa tällä kertaa valmistautunut, että ykkönen piti ensin katsoa kotona ja sen jälkeen suunnata leffaan. Tämäkin löytyy blogista! Ennakoihin en tätä ehtinyt tällä kertaa katsomaan vaikka mieli olisi tehnyt, joten ensi-iltaan asti piti odottaa ja sen jälkeen heti katsomaan.

Leffa kestää sen vajaat kaksi tuntia ja voin kyllä itse väittää rehellisesti nauttineeni. Monet ovat esimerkiksi syyttäneet leffaa uskottavuuden puutteesta, mutta kyllä tämä omasta mielestäni uskottavuudessa esimerkiksi Vareksen uusimman tällä kertaa voittaa selkeästi. Se, että olisiko tästä leffasta sitten tarvittu jatko-osaa voi olla montaa mieltä, enkä sitä kyllä rehellisesti sanottuna olisi itsekään yhtään kaivannut, etenkään kun näitä nyt tuntuu ihan joka leffasta tulevan, mutta se miten tämä leffa oli tehty, oli mielenkiintoinen. Alkuun leffa ei sinällään vaikuta ihan hirveästi Häjyilta, muuten kuin aavistuksen kopioidulla aloituksella, mutta sen jälkeen leffa alkaa pikku hiljaa rakentumaan. Lopussa leffa sitten tuodaankin todella hienosti yhteen ensimmäisen osan kanssa, mutta siitä olen kyllä monen kanssa myös ihan samaa mieltä, että olisi tämä mennyt ihan hyvin omanakin leffanaan, siitäkin huolimatta, että suosittelen ehdottomasti katsomaan ykkösosan ennen leffaan suuntaamista.

Tarina on kuitenkin mielestäni aika onnistunut ja ennen kaikkea hyvin viihdyttävä. Dialogi on ajoittain aika vaikeaa kuultavaa, lieko syynä sitten ollut hieman hiljaisella olleet äänet (tämä ihan vain oma kuvitelma, ei faktaaa), mutta jotenkin puheesta ei vaan aina saanut selvää, etenkään kun ei voinut suoraan tietää mitä sanotaan, kun puhe oli pohojanmaan murteella. Muutenhan tuo dialogi toimi oikein loistavasti tässäkin ja ihan kivoja onelinereita sieltä napsahteli siellä täällä. Myös Joel Hirvosta on monessa kohtaa arvosteltu, mutta upeastihan hän tässä vetää, ja ihan niin kuin itsekin jossain haastattelussa sanoi, ei tähän muita ollut mietitty, ja syystä. Joo, on aivan totta, että Samuli Edelman ja Sari Havas ovat tässä ne suurimmat tähdet ja ne jotka takaavat, että leffa on Häjyt ja sen, että leffa oikeasti toimii. Severi Saarisesta en niin paljon tykännyt, eikä se ehkä ollut niinkään näyttelijästä kiinni, rooli vaan jotenkin jäi aika pinnalliseksi ja sitä kautta ei niin uskottavaksi. Siinä missä Linda Wiklund tekee erittäin hyvän rooli, Ilkka Heiskanen naulaa viimeisen naulan arkkuun, loistava rooli alusta loppuun. Kyllä tästä voi taas paljon kiitosta jakaa sekä herrojen Selin ja Mäkelä että koko Solar Filmssin suuntaan.

Äänien osalta tästä ei sinällään jää yhtään sen enempää käteen kuin ensimmäisestäkään, musiikkihan tässä on se kovin juttu äänien osalta. Tuosta dialogista jo mainitsin, mutta muuten tässä ei nyt hirveästi sellaista tapahtunut, että olisi esimerkiksi Atmos-raitaa sen suuremmin toiveissa. Musiikki myös takaa sen loistavan yhteyden ensimmäiseen, paljon samoja piirteitä siellä täällä. Kuvan osalta leffa oli oikein mallikas ja tuttuja Pohjanmaan maisemia laajalla linssillä kuvattuna. Erityis propsit muuten uudelle Solar Filmssin logolle leffan alussa, en tiedä kuinka uusi se on mutta itse näin mielestäni ensimmäistä kertaa ja oli muuten aika magea.Kokonaisuudessa leffa olisi täyteen kymppiin vaatinut muutamamia viilauksia ennen kaikkea juonen osalta, mutta muuten leffaa voi kyllä Leffafriikki hyvinkin lämpimästi suositella. Leffa kyllä yllätti ainakin minut hyvinkin positiivisesti! Käykäähän siis tsekkaamassa itse, luki lehdissä sitten mitä tahansa!

Yksi kovimpia leffoja omasta nuoruudestani, leffa, jonka katsoin striimattuna uudelleen jokin aikaa sitten, mutta nyt kun leffasta tuli versio myös 4K:na, oli päivän selvää, että se pitäisi saada myös omaan hyllyyn. Niin ja pitihän siitä siis tietysti sinne hyllyn koristeeksi sitten saada juuri se steelbook-versio, kun niitä sinne nyt on muutenkin kerran kerääntynyt. Tässä nyt vaan meinasi käydä sillä tavalla hassusti, että vaikka tämä piti hyllyyn saada jo heti ilmestyessään, niin hankinta kuitenkin venyi sen verran pitkälle, että meinasivat loppua kokonaan hyllystä. Eli nämä steelbokithan ovat siis rajoitettuja eriä ja nyt suurin osa leffoja myyvistä sivustoista oli jo omansa myyneet loppuun. Onneksi siis löysin vielä yhden, vaikka hieman kalliiksi se tällä kertaa tuli. Ehkä sitten tämän kirjoituksen lopussa enemmän siitä, että kannattiko tuo hinta maksaa vai ei.

Leffaahan on siis aika paljon kehuttu, enkä siis puhu nyt itse leffasta vaan tästä 4K restauroinnista. Eli kyseessä on monien arvostelujen perusteella ollut erittäin laadukas restaurointi ja ennen kaikkia alkuperäiselle uskollinen. David Ficher on valvonut tämän tekemistä tarkasti, ja vaikka esimerkiksi paljon puhuttua teköälyä on tämänkin parantelussa käytetty, niin ei kuitenkaan missään tapauksessa liikaa. Muutamia kohtia on korjailtu, niistä jotain olen lukenut, mutta itse en leffassa huomannut yhtäkään ainutta moitteen sijaa kuvassa. Kuva oli päin vastoin todella laadukas ja hyvä restaurointi. Jotenkin tuli ihan sellainen olo, että en ole tätä koskaan nähnytkään, jotenkin niin suuri ero tuossa kuvassa oli siihen striimiin verrattuna, jonka jostain katsoin. Tässä kaikki on jotenkin paljon tarkempaa, freshimpää ja kaikkea hyvin harkittua detailia näkyy aivan eri tavalla. Silti, tässäkin mielessä leffa on todella uskottava ja kunnoittaa alkuperäistä, eli kyllä tässä film grainia on aivan riittävästi ja luo kyllä upean tunnelman vanhalle leffalle.

No, toinen mistä on paljon puhuttu ja mikä itsenikin sai jopa miettimään koko leffan skippaamista oli äänet. Leffasta on aikasemmin tehty Bluray-versio, jossa ääninä on 7.1. Jotenkin olisin kovasti toivonut, että restaurointi oli tuonut tähänkin Atmoksen, mutta sen sijaan leffaan tuotiin takaisin ilmeisesti alkuperäisenä ollut 5.1 ääniraita. Siitä kuinka paljon Atmos olisi tähän tuonut lisää, voidaan olla montaa mieltä, leffahan on kuitenkin suurimaksi osaksi pelkkää dialogia. Muutamia hienoja sateita ja muita leffa kuitenkin pitää sisällään, kannattaako sitten vain niitä varten tehdä Atmosta, en tiedä, mutta ainakaan tätä leffaa ei turhaan myydä millään kahden kattokanavan Atmos-logolla mikä on hyvä juttu.

Se mitä olen kuitenkin tuonut ennenkin esiin, hyvä 5.1 on parhaillaan paljon parempi kuin huono Atmos, ja niin tälläkin kertaa, etenkin kuin tapojeni mukaisesti käytin tässäkin Neural:X:ää äänien skaalaamiseksi kaikki kanaviin. Ja voin sanoa, kyllä toimi ja upeasti, en enää kaipaa tähän leffaan kyllä yhtään mitään uutta. Sen lisäksi, kuten usein hyvissä 5.1, tässäkin muutama todellinen highlight. Ensimmäisenä kohta, jossa ääni kiersi todella upeasti oikeasti etureunasta koko huoneen ympäri vasempaan etureunaan, jossa sijaitsi jääkaappi. Näin äänellä ohjattiin todella upeasti katsoja jääkaappiin jo ennen kuin Morgan Freeman sitä alkoi paremmin tutkia. Sivuhuomautuksena muuten, Morgan Freeman on tässä ihan jäätävän hyvä, samoin Brad Pitt, josta olen moneen kertaan sanonut, että näistä alku-uran leffoista tykkään paljon enemmän kuin myöhäisemmistä. Toinen todellinen huippukohta oli kuin ruudulle suihkutettiin suihkupullolla tai paineilmalla sormenjälkiin, ääni liikkui ihan käsittämättämän hienosti edes takaisin keskeltä oikealle ja takaisin. Yksi siisteimpiä kohtauksia leffoissa taas koskaan, tulee hieman tuo Mission Impossiblen tuulilasinpyyhkijät mieleen.

Eli olihan tämä nyt hieman kalliinakin aivan loistava hankinta ja ehdottomasti leffa, joka kuuluu hyllyyn ja koristaa kyllä hienosti steelbook riviä. Niin, onhan tuo kotelokin tässä tapauksessa todella hieno, mutta kun itse leffakin on sen verran hyvä, että tulee varmasti vielä katsottua uudelleen useampaankin kertaan, niin ehdottomasti hyvä hankinta. Taisin myös mainita viimeksi, että jos nyt oikeasti tämä leffa on jollain vielä kokonaan näkemättä niin hopi hopi katsomaan!

Muutakin kivaa tässä on viimeaikoina tapahtunut, eli AV-Plus lehden kanssa yhteistyö jatkuu, ja sinne kirjoittelen siis jatkossakin kuukauden leffoja. Sen lisäksi, että sinne tulee kuukauden leffoja, niin sivuille on itse asiassa tullut leffoille ihan kokonaan oma valikko. Sinne sitten tulee jatkossa kaikki yhteistyöleffat ja myös tähän liittyen on uutta kerrottavaa. Nimittäin jatkossa leffat tehdään yhdessä Mymovies.fi:n kanssa. Mymovies.fi on siis kotimainen leffamyyjä, joka toimii hyvin aktiivisesti verkossa, mutta löytyy myös todella kattava myymällä aivan Helsingin keskustassa kansakoulukadulla. Mymovies.fi valikoima on todella ainutlaatuinen, verkkosivuilta löytyy sellaiset 26000 leffaa, joten voisi melkein sanoa, että jos tuolta ei löydy ei löydy mistään. Kiva nähdä mitä kaikkea tässä vielä saadaan näiden loistavien kumppanien kanssa teidän iloksi aikaan.

Eli vaikka tässä nyt vielä kuukauden päivät kiirettä pitääkin, niin kyllä tässä silti ehtii leffojakin katsomaan ja kaikkea uutta kehittelemään. Muutama muukin leffa on matkalla ja huoneeseen yksi pieni kiva päivitys tulossa. Ruutua pitäisi jossain vaiheessa kalibroida ja yksi todella odotettu lehtijuttukin lähestyy ilmestymistä. Eli näillä tuulilla jatketaan tasaista vauhtia kohti seuraavaa sataa, eli tuhannetta päivitystä.

Kevät tuo teattereihini taas paljon uutta mielenkiintoista katsottavaa, mutta hyvässä ja pahassa edelleen trendi tuntuu hyvin paljon olevan, että vanhoja hittejä edelleen enenevässä määrin kierrätetään ja uusia jatko-osia syntyy leffoista kuin leffoista. Tässä vaiheessa en ota lainkaan kantaa mitä olen mieltä siitä, että 90-luvun lopun klassikosta on tehty jatko-osa, mutta pitihän tuo alkuperäinenkin siis katsoa uudelleen ennen kuin suuntaan teatteriin katsomaan uusin Häjyt leffaa. Mutta alkuperäinen on siis vuodelta 1999 ja sitä tähdittävät sellaiset nimet kuin Samuli Edelman, Juha Veijonen, Teemu Lehtilä ja Sari Havas. Niin, ja onhan siellä myös pienessä mutta erittäin hyvässä roolissa myös legendaarinen Oiva Lohtander ja monia muita.

Häjyt kertoo Pohjammaalaisista kaveruksista, jotka joutuvat pankkiryöstön jälkeen linnaan ja palaavat sitten sieltä kotikylälle vanhoista ajoista muistuttelemaan muiden harmiksi. Kyllähän tätä leffaa vie Edelman ja Veijonen, mutta sen lisäksi Kalevi Haapoja loistaa kyllä leffan parhaassa roolissa pappana. Leffa kulkee hyvin raiteillaan alusta loppuun, vaikka lopussa leffaa olisi ehkä voinut hieman kyllä tiivistääkin. Sikäli kyllä aika mielenkiintoista ettei tähän olla palattu aikaisemmin, sen verran hyvät askelmerkit leffa kuitenkin jättää jatko-osalle. Ehkä se ei vaan ole varsinaisesti ollut tapana aikaisemmin, mutta saanut vahvistusta tästä aikakaudesta, jolloin tuntuu, että teatterit ovat täynnä pelkkiä jatko-osia. Tuleva viikko sitten näyttää kannattiko tästä tehdä sitä jatkoa, mutta alkuperäinen on ainakin edelleenkin todella loistava leffa.

Piti muuten hieman jopa lähteä tätä hankkimaan ihan levyllä, mutta kuulin sitten, että on ilmeisesti aika harvinainen Bluray muodossa ja kun asiaa tutkin lisää, huomasin, että hintapyynnöt tuosta levystä liikkuvat tuolla jossain viiden kymmennen euron yläpuolella, joten ostamatta jäi. DVD:llä varmasti olisi löytynyt hyvinkin, mutta sellaista en kyllä enää kaipaa kun leffan kuitenkin sai Applelta hankittua myös striimattuna. Vuokrattuna hinta olisi ollut neljä euroa ja ostettuna tuplat, joten päätin sitten tähän sen kahdeksan euroa uhrata ja tuli ihan sitten ”ostettua”. Voipi sitten halutessaan katsoa joskus uudelleenkin, tai jos joku muu haluaa sen tulla jossain välissä katsomaan.

Äänien osalta leffa ei nyt oikein mitään antanut, leffa oli 5.1, joista kaikki kanavat olivat jatkuvasti aktiivisena, mutta juurikaan mitään erityistä ei leffa kuitenkaan antanut muualle kuin eteen. Aika vaimeaa oli tarjonta surroundeissa tällä kertaa, mikä tosin hyvin ymmärrettävää. Kuvan puolesta laatu oli täysin riittävä, vaikka ei nyt mistään 4K laadusta toki puhuta. Odotan kyllä äärimmäisellä mielenkiinnolla mitä kaikkea tämä uusi sitten tämänkin osalta tarkoittaa, onhan Solar Films aika vakuuttavasti kehittänyt myös kotimaisten leffojen äänen ja kuvan tasoa. Eli seuraavaksi sitten mielenkiinnolla kaikki kohti teattereita tsekkaamaan uusin Häjyt 2.

Maria leffa, ei siis sama jonka juuri katsoin Netflixistä vaan Maria Callaksesta kertova tositapahtumiin perustuva elokuva, josta ollaan kohuttu jo pidemmän aikaa. Jos et tiedä kuka on Maria Callas, niin älä huolestu, en ollut minäkään kuullut ennen kuin tästä leffasta alkoi puhetta tulla. Sen jälkeen itsenikin piti tarkastaa, että kyseessä tosiaan on maailmaan suurimmaksi oopperalaulajaksi tituleerattu Yhdysvaltalais-Kreikkalainen laulaja, joka kuoli Pariisissa vuonna 1977. Tämä leffa kertookin siis pääosin tuosta kuolemasta, tai paremminkin ehkä hänen elämänsä viimeisestä viikosta ennen kuolemaansa.

Olin aika hämmentynyt kun mentiin tällä kertaa leffaan, ja siis tällä kertaa monikossa, koska sain matkaan mukaan myös houkuteltua tällä kertaa tuon paremman puoliskon. Näytös oli viikonloppuna puolen päivän jälkeen, mutta silti oikeastaan ainoat vapaat paikat olivat etummaisessa rivissä. Näytös oli viikonlopun ainoa Mariassa, mutta siitä huolimatta leffa on kuitenkin pyörinyt leffateattereissa jo jonkin aikaa. No, siinä määrin leffa oli kyllä muutenkin hieman erilainen, että katsomossa tuntui olevan tällä kertaa aika paljon vanhempaa väkeä, joille leffan parin tunnin kestokin tuntui olevan hieman liikaa. En muista koska noin moni olisi oikeasti poistunut leffasta kesken kaiken, osa ihan kokonaan, lieko sitten kertoo jotain leffasta tai ei, mutta osa tuli vielä takaisinkin, eli ilmeisesti vain vessatauon tarpeessa. No sanottakoon omista filliksistä jo tässä vaiheessa sen verran, että eihän tämä ollut missään mielessä huono leffa, mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, että sisällön olisi tässä kyllä saanut helposti puristettua pienenpäänkin kestoon.

Mutta leffaa tuli siis tällä kertaa katsoa hyvin läheltä ja hyvin pienessä salissa. Siitä huolimatta oli alusta lähtien selvää, että kyseessä on ollut enemmän kuin tavallinen laulaja. En ole koskaan ollut oopperassa enkä ole koskaan ollut opperasta myöskään yhtään kiinnostunut, mutta menestystarinat toki aina kiinnostaa. Vaikka nyt ei puhutakaan niin kauniista tarinasta (kuolema), niin jonkin verran tässä mennään myös historiaa, vaikkakin lähinnä muistelmissa, ei niinkään niin että historiaa ja sen tapahtumia olisi sen tarkemmin tässä ainakaan kronologisessa järjestyksessä avattu. Callaksen viimeiset viikot elokuvassa kuvaavat hyvin sitä tuskaista elämää, jonka hän eli. Ja vaikka loppu on tässä kuvattukkin erityisen kauniiksi, niin ihan niin se ei tainnut kuitenkaan mennä, vaan maailman suurimman divan kerrotaan kuolleen sydänkohtaukseen omassa sängyssään. Joka tapauksessa päällimmäinen fiilis tässä kutenkin itselläni on, että tämä olisi varmasti hyvä nähdä vielä kotona rauhassa uudelleen ja tarina varmasti aukeaisi vielä paremmin. Ei ollut ehkä helpoin leffa seurata, vaikka hitaasti etenikin. Tuntui jotenkin, että liikutaan aika monella tasolla ja aina ei tiennyt mikä on houretta, mikä mennyttä ja milloin eletään nykyhetkeä. Ehkä siis voisi sanoa että aavistuksen taiteellinen elokuva.

Leffassa kuitenkin ylivoimaisesti parasta on Angelina Jolie, joka ihan oikeasti tekee tässä sellaisen roolisuorituksen jota ei voi kuin ihailla. Jolie varmasti sopii monella tapaa ulkoisesti tähän rooliin loistavasti, mutta kyllä ammattitaito ja uppoutuminen rooliin on upeaa. Tuntematta esikuvaa ennestään, muutamaa videota Youtubesta jälkikäteen katsoneena voi tuon yhdennäköisyyden nähdä hyvin selvästi. Jolie oli myös tehnyt valtavasti työtä ja opetellut roolityötä varten oopperalaulua, täysin hän ei kuitenkaan ilman apuja roolistaan selvinnyt, vaan Callaksen todellista laulua on paljon mukana. Viimeisessä kohtauksessa päästään kuitenkin kuulemaan myös Jolien omaa laulua, joka sekään ei kuulosta yhtään hassummalta.

Oli yhteenvetona hieno leffa, josta varmasti kuullaan vielä useammassakin palkintogaalassa. Itselle tämä varmasti tulee jossain vaiheessa hankittua ja kotona katsottua uudelleen, mutta ei ehkä ihan uutuuden hinnalla. Uskoisin jotenkin, että tuo oopperalaulu omassakin huoneessa kuulostaisi aika kivalta, joten pakkohan se on laittaa testiin.

Yksi varmasti viime vuoden puhutuimpia leffoja yhdessä parin muun James Cameronin samaan aikaan ilmestyneen True Lies:sin ja Abysin kanssa oli Aliens. Aliens ehkä näistä monelle se kaikista odotetuin, jos itse olisi joku pakko valita, niin True Lies olisi ehdottomasti itselle odotetuin, Abyss, yllätti todella suuresti olemalla todella hyvä leffa, mutta tälle Aliensille ei itsellä kovinkaan suuria odotuksia ollut. Sen vuoksi tämä varmasti jäi hankintalistallakin viimeiseksi, mutta lopulta sen sitten kuitenkin syksyllä nappasin Future Movie Shopista matkaan, koska olihan se nyt sitten kuitenkin nähtävä. Niin, ja en siis tainnut olla sitä koskaan ennen edes nähnyt.

No vaikka tämä nyt on sitten hyllystä jonkin aikaa jo löytynyt, niin silti se on varmaankin ihan samasta syystä odottanut katsomistaan. Niin, ja varmaan jotain kertoo sekin, että katsoin tämän jo pari viikkoa sitten, ja jotenkin koko jutun kirjoittaminenkin ”unohtui”. Eli näillä mennään.

Eipä tarvitse sinänsään nyt kuitenkaan ajatusmaailmaa paljon tästä muuttuu, ei ole tämäkään Aliens vieläkään omaa suosikkiohjelmistoa, ja sanoisin edelleen että se Alien – Romulus säilyy oman lista kärjessä. Aliensseissä usein on ollut hyvää juuri se, että näitä otuksia ei ihan hirveästi kuvissa näy, tässä mielestäni sitten taas aika paljon omaan makuuni. Jotenkin muutenkin tämä tarina tuntui aavistuksen jo nähdyltä, liekö sitten ollut ”uusi” silloin kun tämä tuli, mutta ainakin näin jälkikäteen katsottuna. Eli omasta mielestä ei nyt kyllä millään suosikkileffaksi pääse tämä.

Kuvanlaadusta on paljon puhuttu näiden Cameronin leffojen osalta, eikä tässäkään nyt omasta mielestä ole mitään valittamista. Ei tämä näytä ihan niin hyvältä kuin edelleen se aika lailla referenssitasoa itselleni oleva Titanic, mutta toisaalta kyllähän tässä sitten taas ollaan aika paljon tummemmissa maisemissa ylipäätään. Bitrate liikkuu 74 Mbit/s tasolla, joka voisi tietysti olla hieman korkeampikin, mutta ok tasoa joka tapauksessa. Muutenkaan leffa ei mielestäni pärjää edes äänien osalta esimerkiksi True Liessille, tässäkin suurimaksi osaksi katto on rakennettu vain kahden kaiuttimen varaan, joka on hieman sääli. Olisihan tässäkin paljon potentiaalia äänien osalta, mutta vaikka ihan ok onkin, niin ei mitään sellaista joka nyt erityisesti olisi mieleen jäänyt.

Venom on yksi harvoista örkkileffoista, joista olen oikeasti koskaan tykännyt ja vieläkin hyvin muistissa Venomin ensimmäiset murahdukset omassa huoneessa. Venomin äänet ei kuitenkaan ole ainoa syy tästä saagasta tykätä vaan enemmänkin kyse on ehkä ollut siitä, että näissä nyt kuitenkin on jonkinlainen juoni aina ollut mukana ja sen lisäksi örkit eivät kuitenkaan ole olleet ihan niin suuressa roolissa. Tässäkään kolmannessa osassa Venom ei ole päähenkilö vaan Eddie, jota Tom Hardy näyttelee ihan huikealla tavalla. Venom on tässä ehkä nyt paljon enemmän esillä kuin mitä muistelen kahdesta edellisestä, mutta ei liikaa vaan enemmänkin sopivasti. Tällä siis tarkoitan nyt sitä, että Venom ei vie Eddieltä liikaa pois, ja toisaalta kun koko leffa ei perustu mihinkään järjettömään örkkitappeluun, niin silloin itse viihdyn paremmin.

Muutenkin leffassa tuntuu näyttelijät olevan taas hyvin paikoillaan. Rhys Ifans Martin Moon roolissa on mahtava ja laittaa kyllä väkisinkin nauramaan kerta toisensa jälkeen. Tyyppi, joka on haaveillut örkkien näkemisestä koko elämän saa lopulta mitä toivoo. Samoin Chiwetel Ejiofor Kenraali Rexinä vakuuttaa todella paljon, hyvinkin lämminhenkinen mutta silti hyvin luotettava upseeri, joka jää kyllä hyvällä mieleen. Ainoa mikä hieman tässä häiritsee on Juno Temple Tohtori Painena. Ne jotka ovat nähneet Ted Lasson varmaankin ymmärtävät dilemmaani, nimittäin tuo Templen rooli Ted Lassossa on aivan huikea ja valitettavasti kyllä leimaa näyttelijää loppuelämäkseen. Eihän tuota hahmoa vaan mitenkään voinut tässä nähdä niin vakavana tyyppinä kuin olisi pitänyt, vaikka tippaakaan en hänen näyttelemistään tässä moitikaan.

En voi silti olla myöntämättä, että ei tämän leffan suurin anti silti ole juonessa vaan audiovisuaalisessa loisteessa, jollaista vastaavaa ei ole tullut vastaan. Kuvanlaadultaan ihan käsittämättön hyvänlaatuinen leffa, jossa on kaikki mahdollinen, hienot HDR-räjähdykset, todella vaikuttavat kuvat Las Vegasista ja muutenkin maisemaa jos toista. Kuva on aivan kuin ulos katsoisi ilman ikkunaa, luonnollista, kirkasta, tarkkaa ja kun materiaalikin on vielä mielenkiintoista, niin onhan tämä upea teos alusta loppuun. Kun vielä äänet ovat ehdottomasti Top-listan tasoa, niin kyllä tämä tulee saamaan vuoden ensimmäiset Top-Lista maininnat.

Ja ne äänet ovat tässä kyllä aivan täyden kympin luokkaa. Raita on 9.1.6 ja kaikki kanavia käytetään, ei kokoaikaa, vaan juuri oikeassa suhteessa ja oikeissa paikoissa. Atmokset ovat koko ajan sopivasti käytössä ja vastaavasti surroundeja käytetään todella paljon ja hienosti. Kun tähän vielä lisätään objektit, jotka liikkuvatkin läpi elokuvan suhteellisen vilkkaasti, ei paljon enempää voi leffalta vaatia. Venomin äänet ovat edelleen tässäkin sitä ihan parasta antia, mutta eipä tästä jää silti dynamiikkaa muutenkaan yhtään puuttumaan. Subbarit todellakin saavat tässä töitä alusta loppuun ja mitään ei ole jätetty sattuman varaan. Voisin oikeasti katsoa tämän leffa ihan vaikka heti uudelleen.

Ja sen verran vielä loppuun, että tämä leffa saapui tällä kertaa Ginzasta, josta tuli hankittua muutama muukin leffa sitten samalla. Välillä menee pidempiäkin aikoja kun ei leffoja oikein ole varaa ostella, sitten taas kun on hieman ylimääräistä tulee ostettua useampi pitkään listalla ollut leffa kerralla. Tällä kertaa hankinnan tärkein levy oli Queenin Rock Montreal levy, joka on siis Queenin vanha keikka, joka on restauroitu 4K muotoon sisältäen vielä Atmos äänet. Ihan ehdoton hankinta kun tälläisestä levystä kuulin. Painajainen Elm Streetillä kuulostaa sellaiselta klassikolta joka on pakko nähdä, ja vaikka Kingdom of the Planets of the Apes ei striiminä vakuuttanut, niin vakuuttaisikohan sitten levyllä? Niin, ja toki mukana oli myös paljon suuntaan ja toiseen arvioita saanut Horizon, sitä kyllä odotan myös mielenkiinnolla. Untouchables ja pari Supermiestä siihen sitten vielä päälle ja aika kiva paketti kasassa. Pari muutakin on vielä matkalla, niistä sitten lisää myöhemmin.

Paljon kun tulee katseltua tuota Youtubea ja sieltä erityisesti etsittyä juuri hyvää katseltavaa itselle. Overlord kuuluu juuri tähän kategoriaan, onhan tämä tuolla myyntilistoilla pitkään pyörinyt, mutta ei kyllä ole oikein ollut koskaan mielessä hankkia. No, sen jälkeen kun leffasta puhuttiin Youtubessa tyyliin parhaita bassoraitoja ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin mitä löytyy, niin siinä vaiheessa sitten taikasanat oli lausuttu ja leffa hankintalistalle. En oikein tiennyt sen tarkemmin mistä leffa edes kertoo, sotaan liittyvä leffa, jota kuivailtiin lähinnä hieman oudoksi, mutta hyväksi leffaksi kuitenkin, niin pitihän se sitten vihdoin myös tilata kun se järkevällä hinnalla löytyi. Sanottakoon vielä, että leffa tuntui olevan monessa paikassa aika hinnoissa vaikka kyseessä onkin jo vuoden 2018 leffa, niin jotain hyvääkin siinä pitää silloin olla.

No, siitä bassoraidasta sanottiin jopa, että kannattaa ekalla kerralla pitää voluumit normaalia alempana, hieman kuin Independent Dayssä, joten näin myös tein. Raitahan oli ihan kiva, mutta ei nyt kyllä ihan maatamullistava, ainakaan näin yhden testin jälkeen, kun tosiaan aika maltillisilla volyymeillä sitten aloitin. Sitten myöhemmin lisäsin kyllä ääntä ja ihan kiva leffahan tuo kyllä äänien osalta sitten lopulta oli. Niin ja siis etenkin bassojen osalta ihan ehdottomasti Demo materiaalia, eli sikäli loistava suositus ja hankinta! Niin ja tässähän siis oli kaiken lisäksi vielä loistava 9.1.6 raita, eli oli kyllä otettu kaikki potentiaali käyttöön.

No sitten itse leffana, olihan Overlord aika moinen natsi kattaus, joka sitten kyllä vedettiin ihan huolella myös yli. Näitä erilaisia elän ja ihmiskokeitahan tuolla oli varmasti tehty, mutta olihan tässä sitten lopussa taas sellaista ihmismonsteria kehitelty että oksat pois. Rehellisesti sanottuna tästä olisi hyvin helposti saanut loistavan toiminta, sota tai jopa kauhuleffan, nyt ehkä sitten mentiin jo enemmän kauhukomedian puolelle. No, se aavistuksen outo on ehkä se mikä tätä lopulta parhaiten kuvaa.. Kun otetaan kuitenkin huomioon tuo loistava ääniraita ja ihan kohtuullisen hyvä kokonaisuus muuten, niin kyllä nämä asiat jättävät tuon pienen outouden alleen. Ja hyvä niin, nimittäin olihan tämä nyt kuitenkin sitten lopulta ehdottomasti sellainen leffa joka kuuluu hyllyyn.

Niin kuin otsikkokin kertoo, tässä kirjoitellaan parhaillaan 900. päivitystä blogiin. Eletään vuotta 2025 ja blogin matkahan on alkanut vuonna 2019 eli kuutisen vuotta sitten. Silloin ajatuksena oli lähinnä kirjoitella vain hieman niin kuin muistiinpanoja itselle siitä mitä leffoja on tullut katsottua ja mitä mieltä niistä olen ollut. No, toisaalta olihan siinä ajatuksena myös hieman dokumentoida näitä erilaisia rakennusprojekteja jonnekin talteen. Ja jos joku joskus jaksaa tätä blogia niin pitkälle selailla taakse päin, voi kyllä hyvin huomata, että aika pitkä matka tuosta ajasta on tultu ja huone on siinä matkalla muuttunut aika paljon.

Toisaalta silloin maailma ja oma elämän tilanne oli muutenkin aika erilainen. Päivittäinen seuravalmennus oli juuri päättynyt ja tuonut paljon lisää aikaa iltoihin, jonka lisäksi korona muutti myös ajankäyttöä todella paljon, jolloin leffoja tulikin katseltua todella paljon. Nyt voidaan tavallaan sanoa, että ympyrä on hieman sulkeutunut, olen jälleen palannut päivittäiseen koripallovalmennukseen ja sitä kautta myös ajankäyttö tähän harrastukseen muuttaa muotoaan. Toisaalta, kiinnostus leffoja kohtaa on suurempi kuin koskaan ja samalla sitä jatkuvasti miettii, että miten tätä asiaa voisi tehdä vielä paremmin ja enemmän. Blogi elää omaa elämäänsä ja sinne kirjoitellaan edelleen aina kun leffoja katsotaan, ihan niin kuin vuonna 2019 päätin tehdä, eli kuluneen kuuden vuoden aikana leffoja ja sarjoja on katsottu aika tarkkaan 900 kappaletta, pois lukien jotain leffoja joita olen sivusilmällä sohvalla katsellut, niitä ei yleensä täältä löydy.

Se mikä toisaalta on itseäni kaiken aikaa kovasti kiinnostanut on tuo Youtube. Olen kuitenkin kaiken aikaa tiennyt, että suomen kielellä tehtävä leffa-aiheinen Youutbe ei ehkä ole se, mihin kannattaa aikaa ja vaivaa nähdä. Youtuben tekeminen vaatii säännöllistä sisältöä ja mielellään vielä laadukasta sellaista, eli tarkoitan lähinnä sitä, että videoita pitäisi sitten myös editoida ym, joka taas vie paljon aikaa. Olen kuitenkin nyt taas ottanut seuraavan askeleen tuota kohti ja hankin itselleni siihen tarkoitukseen kaverin vahvojen suositusten ohjaama sellaisen kameran kuin Dji Osmo Pocket 3: sen ja siitä vielä tarkemmin sanottuna Creator Combon, jossa mukana tulee myös lisäakku ja parempi mikrofoni. Tuo kamera itsessään on aika hintava, mutta kun aloin asiaa tutkimaan, niin ensin löysin sellaisen Verkkokaupan Outletista paljon halvemmalla, sitten vielä halvemmalla Powerin Outletista ja kun siellä vielä sattumalta näytti olevan -20% kaikista Outlet-tuotteista niin ostopäätös oli lopulta helppoa tehdä. Eli nyt sitten seuraavaksi opetellaan käyttämään tuota ja katsotaan sitten mitä siitä seuraa vai jääkö edelleen suunnittelun asteille.

Mutta nyt tuon pelkän haaveilun lisäksi olisi myös hieman jo konkreettisempaa suunnitelmaakin mielessä. Ajatuksena olisi nimittäin lähteä seuraavalla konseptilla liikkeelle. Ensimmäisenä lähtisin liikkeelle esittelemällä itseni ja historiaani. Mistä kaikki on alkanut ja miten tämä homma on siitä edennyt. Vaikka kameran edessä onkin elämässä tullut jonkin verran oltua enkä sitä tavallaan jännitä, niin se että siinä on yksin ja höpöttää omaa asiaansa, on todella haastava ajatus ja vaatii varmasti paljon aikaa että lähtee luontevasti toimimaan. Sen jälkeen tietysti pitää esitellä huone tämän hetkisessä muodossa, sen ajattelin tehdä samalla ajatuksella kuin se video joka sieltä jo löytyy, eli ei sen tarkemmin, vain laitteiden nimillä jne. Mutta, jotta saisin sinne materiaalia joka viikko säännöllisesti, niin ajatuksena olisi joka viikonloppu tehdä viikkokatsaus, jossa kävisin läpi sitten kaikki sen viikon aikana katsotut leffat, tai kaikki jotka olen blogiin viikon aikana kirjoitellut, toki siinä voi sitten puhua samalla myös viikon muistakin aiheista, jos jotain ajankohtaista on. Tämän lisäksi johtavana ajatuksena olisi sitten tehdä leffahuoneen jokaisesta palasesta oma video ajatuksella, että en niinkään puhu sen laitteen ominaisuuksista vaan sen historiasta. Mistä se on tullut, miksi olen siihen päättynyt ja mitä muuta siihen liittyy. Näihin liittyy paljon mielenkiintoisia tarinoita, joka voisi olla se oma kulma tähän Youtubeen. Ja jatkossa tätä voisi siis tietysti jatkaa sitä mukaa kun jotain uutta tulee, mutta miltäs tälläinen sisältö sinun korviisi kuulostaisi?

Mutta koska tämän blogin punaisena lankana on edelleen kirjoittaa kun katson, joten tässäkin kirjoituksessa aiheena on leffa. Ja kun kyseessä on juhlanumero, niin silloin olen myös pyrkinyt katsomaan jotain hieman erityisempää materiaalia kirjoituksen aiheeksi. Niin tälläkin kertaa, kun tämä 900. päivitys sattui juuri sopivasti tämän alkuvuoden suurimman kotimaisen elokuvan ensi-illan aikaan. Itselleni ei oikein ollut mitään tarkkaa ajatusta mikä tämä leffa voisi tällä kertaa olla, mutta kun tosiaan ensi-iltaan oli tulossa Klaus Härön uusin suurelokuva Ei koskaan yksin, oli aika helppoa sitten kuitenkin se leffa tähän valita, ja kun tuon halusin vielä ehdottomasti käydä heti ensi-iltapäivänä katsomassa, niin se sopi tähän loistavasti. En ole varsinaisesti koskaan ollut mikään Klaus Härön fani, mutta edellinen Rakkaani Merikapteeni todellakin vakuutti minutkin miehen taidoista. Siitä huolimatta, tämä leffa nostin miehen arvostuksen vielä aivan uudelle tasolle.

Ei koskaan yksin on mahtava elokuva, ja vielä perustuessaan todellisiin tapahtumiin nostaa itselleni leffan arvoa huimasti. Viittä tähteä en tälle leffalle anna, mutta neljä ja puoli ehdottomasti antaisin, vaikka yleensä en siis mitään tähtiä leffoista jakelekaan. Mutta jotta kaikille jää varmasti oikea kuva mielipiteestäni tästä leffasta niin käydään ensin läpi nuo puoli puuttuvaa tähteä ja sen jälkeen mennään siihen neljään ja puoleen. Ne ihan pienet puutteet liittyvät lähinnä Ville Virtasen rooliin. En tiedä miltä Abrahan Stiller on aikanaan näyttänyt tai millainen henkilö hän on ollut, eli sinällään en voi arvioida kuinka hyvän roolityön Virtanen siinä mielessä tekee, mutta tässä roolissa ihan aavistuksen häiritsee Ville Virtasen Ville Virtasmaisuus. Itselleni roolista tulee jatkuvasti läpi mielikuva Sorjosesta, jossa Virtanen oli aivan loistava. Ville Virtanen on todella loistava ja valovoimainen tähti, jolla kuitenkin on myös hyvällä tapaa on hyvin vahva omalaatuisuus, joka tässä vähän näkyy. En tiedä miten tämän voisin riittävän kunniottavasti sanoa, mutta näen pääroolissa enemmän Ville Virtasen kuin Abraham Stillerin. Silti, Ville Virtanen on tässäkin roolissa ihan loistava ja johdattaa leffaa upeasti eteenpäin. Virtasen kyky eläytyä ja tuoda joka ikisen ilmeen ruudulle on aika ainutlaatuista Suomessa. Toinenkin pieni miinus tässä leffassa liittyy samaan hahmoon. Ymmärrän hyvin, että Stiller on vanhainkodissa (tai missä nyt onkin) todella vanha, mutta jotenkin tuo maskeeraus ei oikein toimi. Stiller näyttää kuvassa kuin hirviöltä, eikä oikeasti ja luonnollisesti vanhenneelta ihmiseltä. Onko tuollaisia ryppyjä oikeasti jollain vanhalla ihmisellä. Jos esimerkiksi vertaa tuohon NR24 leffan vanhukseen, olisi jotenkin ollut paljon uskottavampia nuo kohtaukset, jos päähenkilö olisi näyttänyt luonnolisemmalta. Tähän varmaan tekijöillä on jokin luonnollinen selitys, mutta itsellä tuo pisti pahasti silmään.

Nämä kuitenkin siis ovat vain pieniä kosmettiisia miinuksia sen rinnalla, kuinka loistava kokonaisuus tämä elokuva oli. Lähdetään vaikka liikkeelle siitä, kuin täydelliset roolisuoritukset vetävät tässä jälleen Björkman ja ennen kaikkea Kari Hietalahti, joka tekee tässä mielestäni parhaimman roolisuorituksen mitä olen häneltä koskaan nähnyt. Ärsyttävä, vihattava, julma rooli, josta Hietalahti tekee juuri niin julman kuin sen on voinut kuvitella olleen. Björkman taas kerran aivan huikea, enkä tiedä ketään, joka olisi taas tässäkin roolissa voinut tehdä mitään näin upeaa. Carl Kristian Rundman loistavana Horellina saa lähinnä naurattamaan, on jotenkin niin uskottavaa tuollainen joo-joo mies tämän ajan ministerinä, jolta puuttuu kaikki oma ajattelu. Roolitukset tässä leffassa ovat todellakin osuneet täydellisesti nappiin, ja tämän vielä alleviivaa Satu Tuuli Karhu, jonka suhteellisen pieni rooli ei ole helppo, mutta tekee sen aivan uskomattomalla karismalla ja nappiin osuneella näyttelemisellä. Tässäkin tulee paljon yhtäläisyyksiä mieleen tuosta NR24 leffasta, mutta Karhu vaan tässä on sata kertaa vielä parempi kuin tuo nuori naiivi kyselijä tuossa leffassa.

Lukuunottamatta tuota vanhaa Stilleriä, myös kaikki puvustuksessa ja lavastuksessa ym on onnistunut täydellisesti. Mainitsen tässä vain muutamia asioita, mutta esimerkkinä nuo vanhat laivakohtaukset hämärine valaistuksineen ja savuineen on käsittämättömän hienoa katseltavaa isolta ruudulta. Tässä leffassa huomaa hyvin kuinka joka ikinen yksityiskohta on hyvin tarkkaan mietitty, ja esimerkiksi muutamat sisäkohtaukset, joissa valo tulee ikkunasta sisään, antaa niin mahtavan fiiliksen, että tässä leffassa ei ole mitään jätetty miettimättä. Tykkäsin myös suuresti näistä mustavalkoisista vuosiluku ja kaupunki ”ikkunoista”, hienoa kansainvälistä detailia. Niin, ja jos miettii, että leffa tosiaan kestää vain tunnin ja pari kymmentä minuuttia, niin en oikein voi uskoa miten hienosti tämä tarina on tuohon aikaan saatu mahtumaan jättämättä yhtään mitään oleellista pois. Harvoin näkee elokuvaa, jossa käsittelyssä on kuitenkin aika iso ja laaja asiakokonaisuus, mutta leffan jälkeen ei jää tippaakaan fiilis, että jotain oli jäänyt pois. Niin, ja älkää ymmärtäkö väärin, näin laadukasta teostahan olisi voinut katsoa vielä vaikka kuinka pitkään lisää, mutta tässä on tarina, joka kerrottiin juuri tässä paketissa aivan täydellisesti. Tämä leffa todellakin on laadultaan ja kerronnaltaan kansainvälistä huipputasoa.

No, koska tämä on minun blogini, niin sanotaan nyt sananen sitten vielä loppuun äänistä. Musiikki leffassa toimii loistavasti, äänien osalta leffa ei huippuhetkiä juurikaan tarjoa, mutta tämän leffan ääniksi se on loistava. Ei toisaalta voi juurikaan kuvitella, että tälläiseen leffaan ja aikakauden käsittelyyn kannattaa mitään ylimääräistä lisätäkään, joten leffan äänet ruudulla tapahtuvan kanssa toimivat mainiosti. Suomileffan tapaan etukanavien pannaus toimii taas loistavasti, muista kanavista ei liialti tässä hyödy, ainakaan nyt näin taas leffassa katseltuna. Pari kohtausta jossa subbareita oikeasti tarvitaan kuulostaa todella vakuuttavalta, ja on varmasti taas kotona sellaisia kohtauksia joita odottaa. Koko leffan mielenkiintoisin osuus äänien osalta on kuitenkin alkutekstien äänettömyys. Äänettömyys kesti todella pitkään, ja kukaan salin noin 30 katsojasta ei uskaltanut edes hengittää. En ole leffasalia kuullut koskaan noin pitkään noin hiljaisena. Se kuuluisa oma hengitys kuului ja sitäkin piti hillitä. Hyvin mielenkiintoinen ja tehokas aloitus leffalle.

Pitää muuten vielä sen verran sanoa tuosta katsojaluvusta ettei kukaan saa väärää käsitystä. Tämä nimittäin oli leffan ensimmäisen päivän kolmas ja myöhäisin näytös, joita yleensä ei edes tähän aikaan tarjota, joten tähän kellonaikaan katsojamäärä oli kuulemma poikkeuksellisen suuri, ja ylipäätään koko päivän saldo oli lähes kolme sataa, joka on loistava aloitus ja juuri sellainen aloitus jonka tälläinen loistava kotimainen ansaitsee. Ei tästä voi oikein enää muuta sanoa kuin että menkää ehdottomasti katsomaan ja tukemaan kotimaista elokuvaa, jolla menee tällä hetkellä todella hyvin. En malta odottaa että saan tämän levyllä seuraavaksi kotiin katsottavaksi.