Godzilla Minus One, yksi niistä leffoista joka oli aivan pakko hankkia, mutta hetken aikaa siinä meni. Ensimmäinen erä meni nopeasti loppuunmyydyksi, eikä leffaa oikeastaan saanut mistään tilattua, ainakaan millään tavalla järkevällä hinnalla. Tuolle erikoisboxille taisi pyynti huidella pitkälti toisella sadalla, mutta nyt siis saatiin leffasta toinen painos samalla sitten myös myyntiin Suomeen. Omani halusin ehdottomasti Steelbookina, joten suunnaksi jälleen kerran luottopaikaksi tullut Future Movie Shop Helsingissä.

Miksi tämä sitten oli pakko saada, syy on yksinkertainen. Leffa tuli aikanaan katsottua Netflixissä, ja pelkästään striiminä jo tuo leffa oli käsittämättömän hyvä! Leffa on tehty 15 miljoonan budjetilla ja voittaa mennen tullen monet suuremmat tuotannot. Leffahan voitti Oscareissa juuri tehosteissa, ja silloinhan se tarkoittaa itselleni aina pakko nähdä leffaa. Täytyy silti sanoa, että tämä leffa tuli aivan puskista, ja kuulin siitä ensimmäistä kertaa vasta juuri tuolla Oscareissa.

Eikä tosiaankaan ole gaalan valitsijat olleet väärässä. Levyllä raita pukkaa loistavaa 95 megan kaistaa ja äänet ja kuvat ovat todellakin viimeisen päälle. Leffa on aika tumma, ei musta ja pimeä, mutta ei mitään väriloistoa, pois lukien godzillaan siniset latausvalot, jotka näyttävät muuten tummassa leffassa erinomaiselle. Äänet ovat 10/10, ei tähän voi paljon lisätä. Kanavia on käytössä kaikki kuusitoista, mutta pääpaino on alakanavissa. Kaikki kanavat ovat aktiivisia lähinnä vain kun godzilla hyökkää, mutta äänet ovat todella upeasti suunniteltu, ei vain Demo materiaalia, vaan tarkkaan suunniteltua tukemaan leffaa! On myös paljon monenlaista highlight kohtaa, lentokoneista laukauksiin ja myrskyihin, puhumattakaan itse godzillasta.

Olen leffan arvioinut aikaisemminkin, joten ei siitä nyt sen syvällisempää tässä kohtaa. Mainitsen vain uudelleen, että kyllä leffa myös voittaa muut Godzillat juonellisesti pystyyn. Tässä on juoni ja hyvä sellainen. Roolit ovat hyviä, ja vaikka näytteleminen ei nyt ehkä ihan Oscaria ansaitse, niin toimii kivasti. Godzilla on mahtava, mutta sen voittaa ihmisten kekseliäisyys ja usko, ei toinen monsteri. Onhan tämä nyt vaan niin huikea leffa, että ihan ehdottomasti pitää löytyä hyllystä!

Tällä kertaa siirryin alakertaa katsomaan nimenomaan joululeffaa, ja tarkemmin sanoen vielä jotain sellaista jouluista romantiikka hömppää, jota voi katsella illan pimennyttyä hiljaisella kun muut jo nukkuu. Oli muuten ensimmäinen kerta tälläistä luksusta pitkään pitkään aikaan! No, eipä tullut varsinaista jouluhömppää tällä kertaa, vaan enemmänkin hieman vakavampaa jouluista leffaa kertoen sitä kaikille tuttua joulun tarinaa. Aika usein nämä tarinat tosin alkavat vasta siitä kun tämä leffa loppuu, eli tämä leffa nimensä mukaisesti kertoo juuri Marian tarinan, josta ainakaan itse en sen suuremmin tiennyt, josko tämä nyt edes millään tavalla oli totta. Tämän muuten sekoittaa helposti toiseen samannimiseen leffaan jos lähtee Googlettelemaan.

Tämä Maria oli kuitenkin loistava, eikä tietysti vähiten sen vuoksi, että toisessa pääosassa itse Anthony Hopkins, ja silloin kun herra Hopkins on leffassa mukana, tarkoittaa se käytännössä aina hyvää! Tässä rooli on aika ikävä ja ilkikurinen Herodes, mutta kyllähän sekin hoituu upeasti. Mariaa esittää Noa Cohen, joka on suorastaan maagisen hyvä ja uskottava. En tiedä millainen Maria oli, mutta voisi olla sataprosenttisesti juuri tuollainen kuin se tuossa kuvataan.

Leffa on muutenkin puitteiltaan erinomainen. Lavastus ja puvustus toimii hienosti, eikä tämä nyt varmaan kokonaisuudessaan mikään ihan pieni tuotanto taida olla. Äänet ovat 9.1.6, vaikka front wideja ei kovinkaan paljon käytetä. En nyt tosin hirveästi ääniin tällä kertaa muutenkaan huomiota kiinnittänyt, koska kyseessä tosiaan myöhäisillan hiljainen leffa. Erinomaista viihdettä joka tapauksessa, tykkäsin.

Uhrilampaat, yksi varmasti maailma tunneituimia klassikkoelokuvia vuodelta 1991, jonka pääosissa suorastaan loistavat suosikkinäyttelijäni Anthony Hopkins seuranaan huiman roolin vetänyt Jodie Foster. Leffa veikin tuolloin kaikki viisi tärkeintä Oscaria mukaanlukien paras elokuva, pääosa ja sivuosa. Myös Jonathan Demme vei Osacrin ohjauksesta, eikä tämä kaikki tosiaankaan ollut mitään sattumaan, kyseessä on todellinen mestariteos. Aikaa on kulunut, mutta leffa ei kulu, vaikka sen on useampaan kertaan tullutkin nähtyä tässä vuosien varrella. Nyt se oli kuitenkin aika päivittää myös 4K-aikaan.

Leffasta pyydetään aika huikeita hintoja sekä liikkeissä että käytettynä. Löysin kuitenkin oman versioni suhteellisen järkevällä hinnalla ja silloinhan se sitten piti hankkia. Leffan kuva ei aivan täysin tyydytä, mutta nyt on pakko nostaa kädet ylös ja myöntää, että en ole enää yhtään varma onko kaikki kunnossa kalibroinneissani. Jotenkin tuntuu, että ihan parhaaseen ei kuvanlaatu tällä hetkellä näillä laitteilla pääse, tai sitten nämä pari restaurointia kun tämä ja Truman Show eivät vain ole niin hyviä kuin ehkä toivoin ja oletin. Pääsääntöisesti kuvat ovat hyviä kun on valoista ja väriä, mutta sitten kun mennään enemmän valkoiseen, niin kuva rakeutuu aika pahasti. Voi tosin olla, että tämä vaan kuuluu olla näin, mutta vielä en ole ihan vastauksia tähän löytänyt. Etsintä kuitenkin jatkuu. Tässä leffassa etenkin yksi kohtaus jossa on virtaavaa vettä, vaikutti jotenkin tosi huonolta, tiedä sitten.

Äänistä tässä kohtaa ei tarvitse puhua mitään, leffa ei ääniä pahemmin kaipaa, eikä niitä pahemmin ollut. Sanoisin, että aika lailla alkuperäinen raita ja hyvä niin. Leffassa toki musiikilla on osansa, mutta ihan täysin dialogiinhan tämä perustuu. Eli siihen ei nyt tässä kannata pureutua liikoja. Leffana Uhrilampaan on toki siis edelleen loistava ja on varmasti toiminut esikuvana aika monelle sen jälkeen tulleelle sarjamurhaaja trillerille. Jodie Foster on tässä ihan uskomattoman hyvä ja arvoa korostaa entisestään se, että vastassa on aivan suvereeni Anthony Hopikins, joka naulaa oman roolinsa niin vakuuttavasti, että ei kannata ihmetellä miten tämä leffa toimii vielä 2020-luvullakin. Leffa on myös tehty aikana, jolloin leffoissa kaikki kaikessa oli roolit ja juoni, tässä molemmat toimivat täydellisesti. Rooleja avataan jatkuvasti lisää ja hahmoille annetaan tilaa rakentua rauhassa.

Leffasta on tehty useampikin 4K-versio, tämä ilmeisesti niistä se heikompi, mutta onhan tämä silti näinkin loistava päivitys ja ehdottomasti 4K-levyn arvoinen. Tämä leffa siis ihan ehdottomasti jatkoon, ja jos siellä nyt vielä on joku joka tätä ei ole nähnyt, niin nyt viimeistään on sen aika.

Mutta muuten sitten aika leffahuoneessa on ollut aika seesteistä. Yksi valo tuossa seinältä sanoi itsensä irti, tai paremminkin muuntaja, mutta sen sain onneksi suhteellisen helpolla vielä kuntoon, vaikka uutta muuntajaa sai kyllä aika urakalla etsiä. Vähän pelkäsin, että jos joudun vaihtamaan koko valon, niin meneekö kaikki neljä uusiksi ja sitten taas edessä isommat investoinnit juuri kun kaikki valoissa vihdoin toimii. Tai siis melkein, edelleen pieniä ongelmia on tuon Harmonyn kauko-ohjaimen kanssa kun yhteistyö Harmonyn Smarthingisin kanssa katkesi, eikä sitä ole vieläkään korjattu, eikä kyllä varmaan enää korjatakaan. Onneksi uusi kaukosäädin pitäisi olla jossain välissä alkuvuodesta tulossa testiin, katsotaan olisiko siitä sitten Harmonylle korvaajaksi vai ei. Mutta uusi leffoja on tullut jonkin verran hyllyyn, joten nautitaan nyt niistä.

Netflix on kunnostautunut formulan saralla aika paljonkin viime aikoina ja nyt sitten sinne oli ilmestynyt hyvinkin mielenkiintoinen uusi dokkari legendaarisesta Brazilialaisesta Ayrton Sennasta. Senna oli kolminkertainen maailmanmestari, joka menehtyi kolarissa vuonna 1994 Imolassa. Itse formuloita tuli seurattua hyvinkin tiivisti juuri noihin aikoihin, vaikka en niistä ehkä silloin vielä niin paljon ymmärtänyt. Omat muistot formuloihin liittyen ehkä enemmänkin alkaa vasta näiden tapahtumien jälkeen, mutta silti, kukaan ei voi olla tuntematta tapausta, joka muutti formula ykköset lopullisesti. Oma kiinnostus formuloihin päättyi kun formulat siirtyivät maksullisille kanaville, eikä paluuta ole sen jälkeen tapahtunut, ainoa kosketus nykypäivän formulohin on juuri tuo toinen, nykypäivästä kertova Formula 1-sarja Netflixissä.

Senna kuitenkin kiinnosti, ja hyvä niin! Sarja oli todellakin loistava, se oli kuin pitkä elokuva, ei niinkään dokumentti, vaikka se sellainen toki oli. Tässä kuitenkin todellinen kuvamateriaali oli sidottu uuteen näyteltyyn materiaaliin enemmän kuin upeasti. Gabriel Leone on kuin ilmetty Senna, ja roolista ei löydä moitittavaa edes kiikareilla katsottuna. Kun mainitsin kuinka hyvin todellisuus ja vanhat kuvat tässä yhdistyvät, johtuu varmasti paljolti juuri tästä. Muista rooleista on vaikeaa sanoa miten hyvin ne todellisuutta vastaavat, mutta onhan tässä ihan kuningas roolitöitä muitakin, kuten Alain Prostin ja Niki Laudan haalareissa! Suomalaistenkin nimiä siellä usein vilahteli, mutta keket ja lehdot eivät juurikaan ääneen päässeet.

Parasta tässä kuitenkin taas olisi nimenomaan tarina ja niiden taustat, jotka ainakin itselleni olivat täysin uusia. Olisi tälläiseen ohjelmaan varmasti hyvin helppoa dramatisoida esimerkiksi tuo että Senna vastusti ajamista viimeiseksi jääneessä kisassaan, mutta sekin ilmeisesti kuitenkin täysin totta. Tämä koko kuusi osainen minisarja oli kuin täydellisesti kirjoitettu tositarina, mutta eihän tositarinoita voi kirjoittaa, ja siksi ne yleensä ovat juuri näin hyviä!

Sarja oli muutenkin erittäin hyvin tehty ja laadukas. Äänet olivat Dolby atmosta ja vaikka en kovinkaan kovilla äänillä kuunnellut, mutta silti autojen äänet täyttivät äänikentän tarkasti ja upeasti. Muutenkin kuvanlaatu on ollut viime aikoina erityisesti Netflixissä todella huippuluokkaa, niin myös tässä! Voi siis ihan kokonaisuutena sanoa, että aivan erityisen hyvä ja suositeltava sarja kaikille riippumatta kiinnostaako formulat tai ei.

Tarkoittaako punakantinen elokuva jouluelokuvaa? No tässä leffassa on joka tapauksessa hyvin jouluaattoon sopivat kuoret ja sen vuoksi tämän leffan parissa onkin hyvä toivottaa kaikille seuraajille oikein hyvää joulua! Niin, siis siitäkin huolimatta, että tällä leffallahan ei joulun kanssa ole yhtään mitään tekemistä ja koska kyseessä on vielä Alien-elokuva, niin toivottavasti tästä ei tule muutenkaan kenenkään joulua mieleen ja jokainen saa viettää joulunsa hieman rauhallisemmissa fiiliksissä. Enkä nyt itseasiassa itsekään tätä leffaa jouluksi säästänyt, vaan leffa tuli katsottua jo hyvissä ajoin ennen joulua, heti kun se postilaatikosta pujahti sisään.

Alien Romulus leffa on varmasti ollut kuluvan vuoden yksi suurimmista ja odotetuimmista elokuvista ja sitä näyttäisi moni seuraamani Youtube-kanavakin lisäilevän jopa koko vuoden top 10 listoilleen. Itse en ehkä nyt ihan niin pitkälle menisi, vaikka jopa yllättävän hyvin tämä leffan parissa viihdyinkin. Lähtökohtaisesti Alien leffat eivät mitenkään kuuluu omiin suosikkeihini, mutta sitten taas toisaalta kerta toisensa jälkeen yllätän itsenikin tykkäämässä näistä. Siihen on varmasti lähinnä yksi merkittävä syy, ja se on ehdottomasti se, että vaikka kyseessä onkin Alien elokuva, eli täysin mielikuvituksellinen monsteri, niin silti näissä leffoissa monsterit ovat niin pienessä roolissa, että ne eivät itsenäni haittaa. Ja pienessä roolissa siis tarkoitan sitä, että vaikka toki koko elokuva näihin perustuu, niin silti pääosissa on ihmiset ja Alienit tulevat mukaan kuvaan aina hyvin vaivihkaa vihjaillein, eikä niin kuin esim jossain Godzillassa, jossa painetaan alusta loppuun kaikki eteen tuleva matalaksi ja hyvistä äänistä huolimatta korvissa lähinnä leffojen jälkeen vain soi. Alieneissä monsterit on tehty ja rakennettu niin hyvin, että myös juoni pääsee paremmin esiin ja Alienit ovat oikeasti ajoittain jopa uskottavia kun niitä ei tuputeta ruutuu liikaa.

Eli jos tuosta edellisestä asia ei vielä selvinnyt, niin tykkäsin tästä kyllä, ja ehdottomasti elokuva, jonka hyvin voisi katsoa uudelleenkin. Onko tämä sitten juonellisesti mestariteos niin ei minun mieleeni, mutta kyllähän tässä myös ihan hyvää tarinaa kerrottiin, ja pitää taas muistaa, että eiköhän tämä nyt vaan ollut ihan vaan esiosa taas seuraavalle jatko-osalle. Romulushan tarvitsee aina myös Remuksen, ja siihenhän tässä jo heti alkuun viitattiinkin. Castiin oli tuotu uutta nuorempaa verta ja se toimi kyllä ihan kivasti. Cailee Spaeny toimi leffassa ihan kivasti ja varmasti kasvaa korkoa vielä seuraavaan leffaan mennessä. Leffasta löytyy myös koripalloverta, ja mikäs sen parempaa olisikaan kuin rakentaa 230 pitkästä Robert Bobroczkyistä kunnon Alien. David Jonsson on hyvä, mutta sanotaanko nyt näin, että kyllähän tuohonkin rooliin jäi vielä kasvunvaraa seuraavaan osaan. Robotti on aina Robotti, mutta siltikin rooli jätti vielä itseni aavistuksen kylmäksi, ehkä hyvä niin.

Eli leffa menee, mutta mutta. Eipä nyt puhuta liikaa epäolennaisia, onhan tämän leffan juttu ainakin itselleni ne äänet, ja siitä moni youtubessa onkin heitellyt ilmaan jopa kympin arvioita, eikä turhaan. Kerrotaan äänistä ensin ne pienen pienet miinukset, ja se on vain se, että vaikka leffassa bassoa riittääkin, niin siinä olisi kyllä voinut hieman vielä parempaa toivoa. Kaikki muu onkin sitten paremman luokan demotariaa. Leffassa kaikki kanavat ovat aktiivisessa käytössä, ja kun puhun aktiivisesta, niin tässä tapauksessa todellakin tarkoitan sitä. Kaikissa kanavissa on jatkuvasti todella aktiivista menoa ja tila on otettu haltuun niin hyvin kuin se nykyissä formaateissa on vaan mahdollista. Leffan äänet ovat todellakin aitoa referenssi materiaalia, ja jos itseltäsi ei löydy minkäänlaista Atmos-laitteistoa, niin voin hyvällä syyllä väittää, että paljon jää tästä leffasta kyllä kokematta. Ja käännettynä toisinpäin, jos olet niitä, jotka epäilevät Atmoksen tarpeellisuutta tai todellisuutta, niin tämä leffa kannattaa käydä sitten vaikka jollain kaverilla katsomassa. Äänet tässä ovat aktiivisuuden lisäksi todella upeasti pannattu paikoilleen ja leffan äänelliset vinkit tuovat ihan oman lisänsä elokuvaa, juuri ne pienet vinkit jotka vihjaavat että jotain tapahtuu, vaikka mitään ei vielä nää. Äänet eivät leffoissa ole vain kuvaa varten, vaan ne ovat ihan oma taiteelanjinsa, jotka luovat leffoista paljon moniuloitteisemman kokemuksen, nimenomaan kokemuksen, ei vaan kuvaa ruudulla. Tässä on hyvä esimerkki taas elokuvasta, jonka voi tuntea ja kokea vaikka alien-fani ei olisikaan.

Eli vaikka en tätä leffassa ollutkaan nähnyt ja kotiin hankkiminenkaan ei ollut mitenkään hinnalla millä hyvänsä juttu (lue olisi voinut odottaa käytettyä tai hintojen laskua), niin onhan tämä ”must own”-leffa kaikille leffafaneille ja friikeille. Nyt se löytyy myös omasta hyllystä ja ei jää viimeiseen katseluun, tähän on varmasti vielä hyvä palata uudelleen, jopa useampaankin kertaa. Henkilökohtaisessa elämässä on nyt kuitenkin ollut sen verran rankka syksy päättyen oman isän hautajaisiin, että nyt on aika rauhoittua joulun viettoon. Kaiken rankan ja uuvuttavan elämän rinnalla onneksi tämä harrastus tarjoaa pakopaikan oikeasta elämästä ja mahdollistaa osaltaan oman jaksamisen. Kun on vaikeaa, on hyvä olla tekemistä, jossa ajatukset saa myös muualle, ja siihen tämä harrastus tarjoaa loistavan mahdollisuuden. Näiden surullisten sanojen saattelema on kuitenkin aika hiljentyä joulun viettoon. Eli erittäin hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikelle, elämä jatkuu, samoin tämä blogi!

Ainakin itselleni vuoden ristiriitaisimpia leffoja. Menin katsomaan leffaan avoimin mielin sen kummemmin selvittelemättä sen kummemmin mitä tuleman pitää. Tämähän oli myös monella jo etukäteen mietinnässä, että mitähän tästä oikein tulee, kun ensimmäinen leffa oli todella synkkä kertomus synkästä mielestä, niin tässä puhuttiin musikaalista. Tätä sitten pehmiteltiin ja perusteltiin kovasti jo etukäteen, mutta floppihan siitä sitten enemmän ja vähemmän teattereissa tuli. Samoin ristiriitaiset fiilikset jäi itsellekin, hankkiako leffaa lainkaan kotiin vai ei?

No, tähän saatiin sitten vastaus hyvinkin nopeasti sunnuntai-iltana Itiksen Prismassa, kun tuo leffa hyvin yllättäen pomppasi esiin hyllystä, en itse asiassa edes kuvitellut sitä vielä hetkeen levylle, mutta siellä se vaan oli. Fiilis jostain syystä oli että pakko se kai on jossain välissä hankkia, ja kun apista löytyi vielä pieni alennus niin sehän sitten lähti sieltä matkaan. No, mutta ei tämä nyt silti mikään ihan heräte ostos ollut, olihan se selvää että tämä pitää kotiin hankkia, yksikertaisesti siitä syystä että ensimmäinen oli yksi parhaita leffoja koskaan, ja tämäkin laadultaan varmasti samaa tasoa, oli sitten itse leffasta mitä mieltä vaan.

Itsellänikin tuo musiikki häiritsi leffassa jonkin verran, tällä kertaa ei niin paljon. Jotenkin ne tuntuivat nyt lyhyemmiltä ja tarinaa enemmän tukevilta kuin leffassa. En osaa tähän täysin sanoa syytä, liekö sitten musiikin tasolla merkitystä, tai sillä että tiesi jo mitä tuleman pitää. Eikä tämä nyt kokonaisuutenakaan ollut yhtään hassumpi, jotenkin tuntui hieman intiimimmältä kuin leffassa. Osa tästä varmasti selittyy juuri äänillä, jotka nekään ei ihan ensimmäisen tasolla olleet, mutta silti ihan älyttömän hyvät, etenkin kaikki atmos ja taustaäänet vankilassa olivat pelkkää hymyä! Kuvanlaatu on lähellä täydellistä, kuitenkin pitäen leffaan oleellisesti kuuluvan rosoisuuden ja rakeisuuden.

Leffan juoni on edelleen aivan liian kevyt tähän sarjaan, etenkin tuo loppu lässähtää aika pahasti. Mitä tästä sitten seuraa niin vaikea sanoa. Leffahan jättää paljon kysymysmerkkejä, nimittäin jos tämä oli jatko-osa, niin seuraavakin voisi periaatteessa olla ihan mitä vaan.. En sitten tiedä onko jatko-osa ollut mielessä ennen julkaisua, mutta into saattaa olla hieman laantunut tämän osan myötä. Hyvätkään leffat ei vaan aina kaipaa jatkoa.

Leffa kuitenkin kuuluu ehdottomasti hyllyyn ja jos edellinen on nähty usempaan kertaan,

Viikonloppuna oli vihdoin aikaa katsolla enemmänkin leffoja ja mikä parasta, ihan oikeasti katsoa leffoja eikä ollut oikein kiire mihinkään, ainakaan koko lauantaina. Joten päätinkin sitten katsoa aamulla ihan perä perää kaksikin leffaa. Leffoja olisi nyt hyllyssäkin ihan jonoksi asti mikä tietysti on aina loistavaa, mutta kyllähän sitä silti välillä täytyy katsella myös näitä netissä olevia, etenkin niitä josta ihan maksaakin. Joten ei muuta kuin tsekkaamaan Netflixin tarjontaa ja sieltä heti eteen tulikin sellainen toiminta leffa kuin Carry on. Toimintaa, trilleriä ja niin edelleen kuulosti itse asiassa aika hyvältä, etenkin kun tiedossa oli vielä Dolby Vision ja Atmos tason materiaalia.

Ja kyllä, olipas sitten vielä kaiken päälle aika hyvä leffakin. Leffassa oli paljon ns. uutta ja vanhaa, mutta kaikkea sopivassa määrin. Se missä ja miten tämän leffan tapahtumat tapahtuivat oli ihan uutta ja fressiä, mutta paljon oli myös lainattu muista leffoista, kuitenkaan muistuttamatta mitään tiettyä leffaa liikaa. Esimerkiksi tähän kohtaan on ihan heti ensimmäiseksi mainittava leffa nimeltä The Rock, joka on siis yksi ehdottomia leffasuosikkejani. Muistatteko siinä olevan hermokaasun ja miten se piti poistaa putkesta, jotta saatiin piirilevyt tuhottua? Muistatko nuo vihreät kuulat, jotka siinä pelottavasti keinuivat ja jotka sulaessaan syövyttää ihon ja tappaa hitaasti ja kivuliaasti? Muistatteko vielä kun tuota ainetta sitten pääsi ns. irti ja miehet ikkunan takana kuolivat? Saattaa olla, että tämä leffa aiheuttaa jotain fläsh bäkkejä.. Niin, ja tämä kaikki siis taas ihan positiivisessa mielessä, tuli oikeasti aika sellaiset siistit fiilikset tästä.

Muutenkin leffasta löytyy paljon mielenkiintoista, onhan näitä korviin kuiskuttelijoita ennenkin nähty, mutta olihan tämä taas aika tarkkaan suunniteltua. Sellainen itselle aina jotenkin vaan hieman latistaa, että kun yritetään kovasti olla tappamatta ketään, mutta sitten kuitenkin taas tapetaan ihan vaan surutta ja huvikseen. Eli välillä syö kyllä hieman jännistä, mutta muuten leffa kyllä toimi hyvin. Niin ja ennen kaikkea se, että tuntui koko leffan ajan, että tämä leffa on todellakin hyvin ja laadukkaasti tehty ja asioita oikeasti myös mietitty. Jason Bateman on tässä aika hyvä, tässäkin saa hyvin fläsh bekkejä erääseen Netflix sarjaan josta tykkäsin todella paljon, muistatko mistä kyse? Taron Eferton, hmm, hieman ujohko esitys, mutta toisaalta sellainen oli ehkä roolikin, joten annettaneen anteeksi. Mutta olihan tässä ylipäätään siis kaikki näyttelijöiden ja roolituksenkin osalta ihan priimaa, ei mitään valittamista missään sen puoleen.

No mutta mites sitten ne äänet ja kuvat. Kuvan laatu on Netflixiin erittäin hyvää, ja mitään rakeisuutta ei häiritsevässä määrin ollut. Kuva toimii loistavasti, toki se aina pikkaisen uhkaa rakeutua kun striiminä tulee, mutta ei mitään valittamista. Pääasiassa pyörittiin siis terminaalissa, joten sikäli mitään kivoja maisemia ym tässä ei nyt tällä kertaa tarjoiltu. Äänien puolesta kaikki oli hyvin kohdillaan, tosin olihan tämä selkeästi taas enemmän dialogia ja draamaa, mutta oli mukana myös ihan kivoja lentokoneita ym. Eli audiovisuaalisesti erittäin hyvää draamaa, johon 9.1.6 ääniraita toi hyvin kyllä oman lisänsä ja tuki leffaa hienosti. Kokonaisuutena siis ihan kiitettävän puolelle menevä suoritus!

Viime päivät on tullut puuhailtua sellaisen asian kuin 3D parissa. Moni on tämän jo täysin kuopannut ja unohtanut, osa ei ehkä ole koskaan edes tutustunut. Itselle 3D on ollut aina aika mielenkiintoinen ja tavallaan myös tärkeä juttu, vaikka sitä nyt ei taida enää teattereissa olla lainkaan ja kyllähän se kotonakin alkaa aika kuollut juttu olla. Itselläni on kuitenkin vielä hyllyssä aika iso pino 3D-leffoja ja kyllähän niistä aika moni on myös edelleen katsomatta. Edellisessä tykissä oli natiivina 3D ja tulihan sitä jonkin verran käytettyä. Oikeastaan sen katsominen on jäänyt ehkä enemmänkin sen vuoksi, että esim. R:volution ei sitä tue, enkä ole saanut toimimaan myös MADVR:n kanssakaan. Uudessa tykissä sitä ei natiivina ole, mutta tiedossa oli, että sen saa siihen ylimääräisellä adapterilla toimimaan.

Eli tämä adapteri oli alusta lähtien kyllä hankintalistalla, mutta tuli nyt ehkä hankittua hieman aikaisemmin kuin ajattelin. Tähän kuitenkin on syynsä ja se on tällä kertaa se, että sain sen verran hyvän tarjouksen saksanmaalta, että siihen piti tarttua. Paikka josta tuon tilasin, oli nimeltään HI-Shock, jossa sekä asiakas palvelu, että tuotteet tuntuivat olevan huippu luokkaa. Itse emitterin lisäksi toinen ongelma on aina olleet lasit. Kaapista löytyy jo parit halvat vempulat ja yhdet vähän paremmat lasit, mutta nyt päätin samalla tilata myös kolmet uudet lasit, jotka osoittautuivat sitten onneksi todella laadukkaiksi ja mikä tärkeintä, hyvin toimiviksi. Tähän 3D-kokemukseen todella merkittävänä tekijä on juuri lasit, jotka pitää olla riittävän isot linsseiltään ja muuten sitten mukavat pitää. Nämä lasit mitkä tilasin täyttävät kyllä aivan kaikki vaatimukset.

Muutenkin kaikki tuntuu nyt toimivat pitkästä aikaa hyvin. Järjestely on nyt sellainen, että Panasonicilta menee johto edelleen Vertexiin, mutta sieltä sitten jaettuna 1080 kuva Trinnoviin ja sieltä tykin toiseen HDMI-porttiin. Muutenhan Vertexistä kuva menee HTPC:hen ja sielä sitten MadVR:n kautta tykille. Ääni vastaavasti Vertexistä omaa piuhaa pitkin Trinnoviin jne. 3D-levyt on joka tapauksessa ainakin itselläni kaikki Bluraytä, joten tämäkin järjestely kyllä toimii loistavasti. Se mikä tässä on ehkä kuitenkin se suurin ero vanhaan on tuo tykin valoteho, joka antaa 3D:llekin paljon lisää pelimerkkejä.

Mutta sitten kun laitteet kerran toimii niin pitäähän sitä sitten päästä myös heti testaamaan. Zack Snyderin leffa nimeltä 300 löytyy hyllystä sekä 3D:nä että 4K ja molemmat versiot on vielä olleet katsomatta ja itse asiassa aika pitkäänkin. En oikein tiedä miksi tämä on ottanut niin paljon aikaa, mutta sellaista se välillä on, vaikka olisi kiinnostava leffa niin välillä se vaan odottaa aikaansa kun jotain muuta mielenkiintoista tulee vastaan. Ehdottomasti kuitenkin tarkoituksella hankintut levyt ja ihan ehdottomasti olen leffan halunnut nähdä. Tänään oli vuorossa 3D ilman Atmosta, joten sekin päivä varmasti vielä tulee, että tämä katsotaan myös Atmoksena 4K:na.

Ei kuitenkaan mennä ajassa edelle vaan katsotaan miltä se 3D leffa sitten tänään näytti. Ensinnäkin edelleen tykkään todella paljon 3D:stä jos niin sanotusti kakki on kunnossa. Leffassahan tuo 3D siis tarkoittaa sitä, että leffassa on kolme tasoa. On perustaso on keskellä, ja sitten on yksi taso joka niin sanotusti tulee ruudusta ulos, ja kolmas sitten se mikä tavallaan uppoa ruudun sisään. Tässä leffassa voisi hyvinkin paljon omasta mielestäni ainakin puhua kahdesta kerroksesta, syvyys leffassa toimii koko ajan loistavasti, mutta kuvasta ulos ei juurikaan mitään tule. Kuvanlaatu on muuten todella hyvällä tasossa ja missään vaiheessa mikään kuvassa ei ärsyttänyt. Usein kuva on myös ollut kapea esim 16:9, mutta tämä täytti hienosti koko ruudun. 3D toimi alusta loppuun ilman minkäälaisia ongelmia ja leffaa oli helppoa katsoa. Toinen mikä usein tulee 3D:nä ongelmaksi on kuvan nopeus, mutta vaikka tässä leffassa taistellaan jatkuvasti, niin liian nopeita ajoja tässä ei ollut.

Äänien osalta leffassa siis ei ollut Atmosta, mutta Neural:X hoisi oman osansa taas hienosti. Leffa ei varsinaisia kohokohtia tällä kertaa pitänyt sisällään, parhaimpana varmaankin se, miten hyvin tässä käytettiin takakanavia. Bassoa olisi voinut olla aavistuksen enemmän, mutta toisaalta sen vuoksi lähdin hieman säätämään kalibrointia, laitoin universalin crossoverin jokaiseen kaiuttimeen 80hz sijasta sataan hertziin ja lisäksi laitoin normaalin house curvin. Eli asioita, joita on pitänyt pitkään tehdä mutta sain nyt samalla sitten nekin tuli testattua ja kieltämättä parempi siitä kyllä tuli. Nuolet tässä olivat varmaankin äänellisesti parasta antia, mutta ainakin tämä ei atmos-versio muuten ei ollut niin hyvä kuin odotin.

Itse leffakaan ei nyt ihan niin hyvä ollut kuin ehkä odotin. Leffan juoni oli aika perus, välillä jopa alkoi hieman naurattamaan, vaikka ihan vakava tämän kai piti olla. Etenkin leffan ns. seksikohtaus oli kaiken taistelun keskellä ihan hauska, en sitten tiedä miten siinä olisi todellisuudessa käynyt. Pääosassa nuorehko Gerald Butler ei ihan siinä määrin vakuuttanut, mitä esimerkiksi Russell Crowe Gladiaattorina. Leffahan siis on vuodelta 2006, eli eihän tämä edes ole mikään ihan nuori leffa enää. Zack Snider ei ihan oma suosikki ole muutenkaan, joten ei tämä miekoilla heiluminen sitä asiaa hirveästi siitä paranna. Draaman kaarta tässä on kohtuullisesti ja taisteluakin hieman jopa suunnitellaan, mutta kyllähän tässä silti ehkä hieman liikaa omaan makuun on sitä päätöntä verellä mässäilyä ja tappamista. Siitäkin huolimatta, kyllä tämä myös 4K:na pitää katsoa.

Viikonloppu kaipasi hieman turhanpäiväistä actionia, joten mikäs siihen huutoon paremmin olisikaan voinut vastata kuin Netflixistä löytyvä uutuus nimeltä GTMax. GTMax on Ranskalainen Olivier Schneiderin ohjaama toimintajännäri, jossa tällä kertaa autoja enemmän liikutaan moottoripyörillä. Ennakkoon hieman tulevaa tutkiskelin, eikä tämä leffa nyt ihan hirveitä hurraa huutoja ollut saanut. Leffaa lähinnä kuvailtiin toiminnaltaa hyväksi mutta muuten aika vaisuksi. Etenkin käänteitä ja draamankaarta olisi toivottu hieman lisää.

Itse en ihan täysin näihin kuitenkaan yhdy. Leffa oli kokonaisuutena aika kiva, ei missään tapauksessa mikään Fast and the Furious, vaikka siihenkin jossain vertailtiin, mutta paljon samaa siinä kuitenkin oli. Leffan juoni toimi itselleni ihan ok, vaikka olihan siinä taas hyvin paljon tälläistä kliseistä ja ennalta-arvattavaa. Sanoisin, että aika sellainen perinteinen juonikuvio taas kerran, tarvitaan rahaa, tehdään sopumus kriminaalien kanssa ja kaikki ei menekään ihan niin kuin piti. Helppoa rahaa tässä maailmassa ei ole, ja se kävi selväksi taas tässäkin leffassa. Mikä kuitenkin oli erittäin positiivista, että yleisilmeeltään leffasta jäi todella laadukas fiilis.

Mitä tulee siihen laadukkaaseen ilmeeseen, tällä kertaa se alkoi kuvasta. On tullut tässä muutama päivä taas työstettyä aika paljon tuota MadVR juttua. Olen yrittänyt kovasti taas opetella säätämään astetuksia oikein, ja ennen kaikkea koitanut opetella noita kalibroinnin saloja. En nyt varsinaisesti ole vielä päässyt siihen kalibrointiin asti, mutta lähinnä koittanut nyt saada kuvaa toimimaan ilman framedoroppeja ja samalla saada tuohon MadVR:än liitettyä itse tehtyä 3DLUT tiedostoa, eli käytännössä siis parasta mahdollista kuvankäsittelyä mitä nyt ylipäätään omilla laitteilla on mahdollista saada. Tuo 3DLUT:in teko on suhteellisen hyvin tullut saatua, mutta edelleenkään en ole kyllä yhtään varma teenkö sen oikein. Eilen kuitenkin sain vihdoin kaikki toimimaan niin, että 3DLUT on asennettuna ja yhtään framedroppeja ei leffaa katsellessa tule. Ihan hyvä lähtökohta ja kyllähän tuo kuvakin näyttää todella hyvältä. Tämä siis oli ensimmäinen varsinainen testi tähän liittyen ja vaikka kyseessä olikin vain Netflix-leffa, niin kyllähän tämä ainakin näytti nyt poikkeuksellisen hyvältä. Silti on vaan pakko myöntää, että olen edelleen todella kaukana siitä, että voisin oikeasti sanoa, että ymmärtäisin kuvan kalibroinnista juurikaan.

Äänien osalta odotin kuitenkin ehkä eniten tämän leffan osalta ja tällä kertaa äänet jäi kyllä aika vajaaksi. Ei nyt oikein moottoripyöristä löytynyt ääntä, eikä oikein mistään muustakaan. Volyymia olisi ehkä pitänyt kääntää hieman lisää, mutta eipä nyt oikein sitten lopulta ollut sellainen fiilis muutenkaan, että olisi lähtenyt hirveästi säätämään sen kanssa. Muutenkin oli äänien kanssa taas jotain hieman hämärää. Katsoin ensin kännykästä, että leffassa olisi ilmeisesti ollut Atmos äänet, mutta ilmeisesti sitten ei. Netflix AppleTV:n puolella näytti vain 5.1 ääniä kun taas Shield näyttä Dolby Digital Plussaa, joka nyt vähintäänkin skaalasi leffan upmixerillä jokaiseen kanavaan. En nyt siis vieläkään tiedä, oliko leffassa Atmosta vai ei, mutta ainakaan minun kanavista sitä ei tänään ulos tullut. Mielenkiintoista.

Jaahas, sitten mennään taas aika lailla suoraan syvään päähän, eli toisena arviointikappaleena kirjeessa saapui viime viikolla sellainen leffa kuin Beetlejuice, ja siitä siis uusin versio Beetlejuice. Leffan ensimmäinen ja alkuperäinen versio on vuodelta 1988 ja sitä kuvaillaan kauhukomediaksi. Jos en lähtökohtaisesti katso ja tykkää juurikaan kauhuleffoista (paitsi äänien vuoksi), niin ehkä kauhukomedia sitten ovat vielä kauempana omaa suosikkia, koska niissä välttämättä edes se musiikki ei ole kovinkaan hyvää, puhumattakaan siitä, että kauhu ja komedia ei jotenkin kovinkaan hyvin sovi samaan leffaan, ainakaan yleensä. No, mutta heitetään ennakkoluulot taas laidan yli ja katsotaan mihin tämä laiva seilaa. Ja tosiaan ensimmäistä osaa en usko koskaan nähteeni, ja tätä uusintakaan en leffaan mennyt katsomaan, enkä kyllä oikeastaan aikonut kotonakaan katsoa.

Mutta kun sen kerran sai arvioitavaksi, niin pitää jälleen mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja katsoa mitä sieltä löytyy. Onhan tämä leffana ollut aikanaan todella menestyksekäs, taisi olla ilmestyessään vuoden kymmenen tuottoisimman leffan joukossa ja sinällään ei kovinkaan ihme, onhan tässä Tim Burtonin ohjaamassa leffassa ollut sellaisia nimiä mukana kuin Alec Baldwin, Geena Davis, Michael Keeton, Winona Ryder ja Catherine O´hara. Sen lisäksi, että ihmiset löysivät leffan teattereissa, niin saihan tämä vuoden 1988 leffa myös Oscarin, maskeerauksesta. Uudessa osassa mukana vanhoista staroista on edelleen Keeton, Ryder ja O´Hara, joten jatkuvuuttakin leffaan on kivasti saatu, siitäkin huolimatta, että edellisestä on jo aika kauan kulunut.

Blogissani usein puhun siitä, että pitäisikö ensimmäinen tai ensimmäiset osat olla katsottu ennen kuin uutta osaa menee katsomaan, tällä kertaa ihan ehdottomasti olisi. No, kyllähän tämä toimii varmasti ihan ok näin niin kuin yksittäisenäkin leffana, mutta olihan tämä nyt käsittääkseni kuitenkin ihan selkeästi jatko-osa, ja kun mietin tuota leffan alkuosaa, niin olinhan ainakin minä siinä aivan pihalla, että mitähän tässä nyt tapahtuu. En ollut muutenkaan aiheeseen tutustunut yhtään sen enempää ja hieman jopa ennakkoon mietin, että pitäisikö se ensimmäinen jostain kaivaa, mutta lähdin sitten kuitenkin tätä vaan katsomaan. Osittain varmasti juuri tästä syystä, mutta ei tämä nyt ihan omaksi suosikiksi muodostunut, mutta ymmärrän kyllä hyvin miksi tästä monet tykkää.

Nimittäin, leffanahan tämä on kyllä todella laadukkaasti tehty ja juonikin tuntuu varsin loogiselta ja hyvältä sen jälkeen kun pääsee tarinaan kiinni. Kuolemanjälkeisestä ajasta on varmasti paljon leffojan tehty ja useinhan se on juuri kauhua, vaikkakin tämän uuden osan osalta näyttää kauhu vaihtuneen fantasian puolelle, ja täytyy kyllä ihan rehellisyyden nimissä sanoa, että en itse tästä leffasta nyt kyllä mitään kauhunpiirteitä saanut sitten millään. Onko sitten ensimmäisessä ollut, en tiedä, mutta ehkä kauhun määritelmä on noista vuosista vaan muuttunut. Fantasiaahan tämä pääasiassa oli, mutta kuitenkin suuhteellisen maanläheinen leffa, joka taas auttoi siihen, että itse maltoin leffaa rauhassa katsoa.

Visuaalisesti leffa oli suhteellisen näyttävä, mutta toimintaympäristö tässä ei ehkä kuitenkaan ihan niin suuria antanut. Pimeät kellarit ja muut ei ehkä ole tänä päivänä enää niitä visuaalisesti näyttävimpiä paikkoja, mutta toki muutamat salamat ja muut näyttivät kivalta. Maskeeraus on varmasti tässäkin leffassa ihan kohdillaan, mutta voisin hyvin ajatella, että sekin on vuosien saatossa muuttunut aika paljon, eikä siis sinällään nouse niin paljon esiin. Äänien osalta leffa oli 7.1.6, eli kaikki katossa olevat Atmokset olivat kyllä mukana, front widet eivät aktiivisena olleet, vaikkakin uskon kerran niiden nähneeni aktiivisena, mutta niin tai näin, suurimman osan leffasta olivat aivan hiljaa. Samoin oli tällä kertaa objektien laita, eipä ne siellä leffan aikana juurikaan mihinkään liikkuneet. Ääniraita muutenkaan ei tällä kertaa ollut kovinkaan mieleenjäävä, eniten ehkä mieleen jäi se, että pannaukset olivat ihan hyvin kohdillaan, joten tämä varmasti kuulostaa ihan kivalta myös ihan perus 5.1 tyypisellä setupilla.

Kokonaisuutena siis ihan kiva leffa ja varmasti antoi tälläkin kertaa taas paljon enemmän kuin osasin etukäteen odottaa. Niin, ja varmaan se ensimmäinenkin osa pitää nyt sitten aikaa vielä uudelleen jostain esiin ja katsoa, miltä se alkuperäinen näyttää. Eli jo tälläinen genre uppoaa, niin ihan varmasti loistava leffa siinä mielessä.

Viime viikonloppuna tuli tehtyä hieman muutakin kuin katsottua leffoja kotona, joten kirjoitellaampa hieman siitäkin tähän loppuun. Tuli nimittäin vierailtua pääkaupungissa ja siellä tarkemmin ottaen Vallilassa, jonne on hetki sitten avattu uusi elokuvateatteri, tai vielä tarkemmin uusi leffasali. Konepajan vanhoja halleja ollaan kovaa vauhtia remppaamassa uuteen käyttöön, on kauppaa, baaria, kuntosalia ja muuta mukavuutta ja ajanviettopaikkaa, joten kyllähän sellaisessa paikassa pitää myös yksi elokuvasali olla. Teatteri pitää siis sisällään yhden leffasalin ja pienen baarin, jossa voi hengailla ennen ja jälkeen leffan, sekä nykyaikaiseen tapaan tilata myös eväitä suoraan leffan aikana nautittavaksi.

Teatteri tähtää ohjelmistossaan ehkä hieman aikuisempaan makuun, mutta tällä kertaa en ollut varsinaisesti katsomassa, leffaa lainkaan, vaan saavuin paikalle Mareksoundin ja Genelecin kutsumana tilaisuuteen, jossa tarkoituksena oli enemmänkin esitellä tuota uutta salia ja sen teknisiä ratkaisuja. Tässä vaiheessa kaikille on varmaan jo selvää, että kyseiset tahot ovat olleet osallisena salin rakentamisessa. Sali onkin hyvin mielenkiintoisia ratkaisuja täynnä. Projectorina toimii valtava Christie-Griffyn, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa livenä. Kankaana puolestaan Mareksoundista hankittu Stewartin mikroperforoitu akustisesti läpinäkyvä kangas, joten kuvapuoli teatterissa on todellakin kohdillaan. Tähän on varmasti myös syynsä, nimittäin päivisin salia käytetään elokuvien ja mm. mainosvideoiden värimäärittelyssä ja iltaisin sitten normaalissa asiakaskäytössä. Tämä on sinällään loistava ratkaisu, nimittäin tämän tasoisia saleja ei ole varaa ihan joka paikkaan rakentaa, silloin tärkeää olisi, että myös käyttöaste saadaan mahdollisimman korkeaksi. Kaksi leffaa illassa ei vielä leffateatteria pidä pitkään pystyssä.

Äänentoiston osalta mietitytti paljon ennen vierailua miten Genelecit on tällä kertaa tilassa saatu toimimaan. Olen useammankin kerran maininnut tuosta Ison Omenan Genelec salista, mutta tässä tapauksessa ero on valtava, ja tämä sali peittoo tuon Ison Omenan salin kyllä mennen tullen. Suurimpana tekijä itselleni on tietysti se, että nyt kaikki etupään kaiuttimet on sijoitettu skriinin taakse, eli juuri sinne minne ne kuuluukin. Jos kaiuttimet ovat sijoitettuna ruudun ala tai yläpuolelle, on se aina kompromissi ja itselleni se ei uppoa missään olosuhteissa. Tila ei ole valtava, ja siellä ei ihan hirveästi määrällisesti ole kaiuttimia, puhumattakaan siitä, että tilassa olevat Genelecit eivät kooltaan ole kovinkaan isoja. Siitä huolimatta äänentoisto ja dynamiikka on parasta mitä olen leffateatterissa kuullut. Aika hämmästyttävää on myös se, että salissa on ilmeisesti vain yksi subbari, ja siitäkin huolimatta huoneen saa paineistettua enemmän kuin tarpeeksi. Tällä kertaa pääsin testaamaan vain paria demoa, joista toisessa Bob Dylanista kertovassa trailerissa bassopäätä oli korostettu kyllä aika paljon, mutta eihän se kerro muusta kuin siitä, että potentiaalia äänentoistatosta löytyy, kun sopiva leffa ruudulla pyörii. Mission Impossible-traileri oli tasapainoisempi, mutta osoitti, että äänentaso tässä salissa on todella loistava. Tätä demoa päästiin myös testaamaan hieman normaalia kovemmilla äänenpainella kuin normaalisti leffateatterissa on, silti Genelecit hoisivat tehtävän hyvin vaivattomasti.

Demot eivät kuitenkaan olleet ainoa syy tapahtumaan osallistua, vaan tapahtumassa järjestettiin myös hyvin mielenkiintoisen luento akustiikasta, ja samalla esiteltiin tämän salin akustisia ratkaisuja seinärakenteista akustiikkaan yleisesti. Promethor-niminen yritys on ollut vastuussa huoneen suunnittelusta ja olivat siis esittelemässä asiaa meille kiinnostuneille, joita oli sali nyt ainakin puolillaan. Sinällään mitään erityistä uutta esityksessä ei itselleni tullut, mutta ainahan sitä jotain uutta oppii. Jotenkin vielä liikuttiin kuitenkin aika yleisellä tasolla, vaikka esitys lopulta lähes pariin tuntiin venyikin. Mielenkiintoisinta ehdottomasti oli tietysti tämän salin ratkaisut, mutta se mitä olisin hieman enemmän itse toivonut olisi ollut ihan käytännön esimerkit juuri kotiteatterin suunnitteluun, nyt ehkä pysyttiin enemmän olohuoneissa ja ylipäätään kodin akustiikassa. Mielenkiintoista joka tapauksessa ja hieno luento.

Olen blogissani kehunut Kulttuurikasarmin salia parhaaksi missä Suomessa olen käynyt, siitäkin on kokemusta vasta vain yhden leffan ajalta. Tuo sali on nyt vaihtanut omistajaa, eikä sinne ole tullut uudelleen vielä ehdittyä. Kinokonepana tulee kyllä silti tähän kilpailuun erittäin vahvasti mukaan. Sali kuulostaa ja näyttää loistavalta, ainoana miinuksena voidaan pitää sitä, että ainakaan tässä vaiheessa salista ei Atmosta löydy, toisaalta sali ylipäätään tähtää näytöksissään ehkä enemmän sellaisiin leffoihin, joissa tuota ei edes tarvita. Tuolit leffassa ovat erityisen mukavat sohvat, ja vaikka mistään valoista en lähtökohtaisesti leffoissa tykkääkään, niin täälläkin nuo pöydän pikkuvalot on toteutettu samalla tavalla kuin Kulttuurikasalmilla, ja onhan ne varmasti aika toimivat sitten, jos leffassa on esim eväitä mukana. Aivan varmaa kuitenkin on, että tämäkin sali pitää käydä vielä testaamassa ihan normaalissa leffanäytöksessä, ja ehkä kuitenkin hieman erilaisessa leffassa kuin rakkausdraamassa, mutta katsotaan. Varmaa kuitenkin on, että näitä saleja todellakin tarvitaan ja toivotaan että saadaan vielä lisää. Kinokonepaja on kuin suuri kotiteatteri, jossa voi viihtyä loistavasti, myös muutaman tuntemattoman seurassa.