Seuraavaksi olisi vuorossa jälleen kuukauden leffan aika. Kuukauden leffahan tehdään siis yhteistyössä Av-Plus-lehden ja Future Movie shopin kanssa. Tällä kertaa kyseessä heinäkuun elokuva, vaikka nyt ollaankin jo pari päivää elokuun puolella. Tähän yksinkertaisena syynä hieman pienet haasteet saada aikataulut sopimaan niin, että olisin saanut uusimmat uutuudet käsiini, mutta eipä tuo haittaa, etenkään kun mukaan Future Movie Shopista tarttui tällä kertaa sen verran kuumia uutuuksia. Kuukauden leffaksi olisi voinut valita tällä kertaa useammankin leffan, mutta lopulta valinta oli sitten aika helppo. Vaikka tämä leffa jatkaa hieman samaa rataa edellisen kuukauden leffan kanssa, niin eihän tässä nyt kauheasti tarvinnut kuukauden leffaa miettiä, jos sellainen leffa kuin Taxi Driver oli juuri hyllyyn saapunut.

Eikä varmaan tosiaan tarvitse ihan hirveästi tämän kuukauden leffaa esitellä, vai pitääkö sittenkin? Leffana siis Taxi Driver, joka ilmestyi vuonna 1976. Leffa sai kaikkiaan neljä Oscar ehdokkuutta mukaan lukien mm. parhaan elokuvan ja parhaan pääosan Oscarit, mutta ei kuitenkaan yhtään niistä pystynyt voittamaan. Parhaan pääosan Oscarin vei tuolloin Robert DeNiron nenän edestä Peter Finch leffasta Network ja parhaan leffan muuan Rocky, josta ehkä olettekin joskus myös kuulleet. Niin tai näin, tuosta Network leffasta en ole koskaan kuullut, mutta siitä huolimatta, että Taxi Driver leffan nimen olen aina tiennyt hyvinkin, niin itse leffa tuli katsottua todennäköisesti vasta nyt ensimmäistä kertaa. Tämä leffa ei ehkä omassa nuoruudessa ole ollut niitä omien vanhempien lastenleffa-listalla olevia, mutta jälleen kerran, onneksi näitä huikeita leffoja historiasta tuodaan päivä päivältä enemmän meidän nuorempienkin tietoisuuteen.

Tuli sitten Taxi Driverista Oscareita tai ei, niin onhan tässä nyt silti kyseessä aivan massiivinen klassikko-elokuva. Robert DeNiro tekee leffassa niin huikean roolin jo itsessään, että olisi hyvinkin voinut sen Oscarin sieltä saada. DeNiro on täysin ilmeetön omaa elämäänsä etsivä yksinäinen haaveilija. Outo, kuten leffassa useasti kuvataan. Se mikä tässä herättää vuonna 2024 hyvinkin paljon ajatuksia on kaikki se mitä tänä päivänä kuvataan mielenhäiriöstä kärsivistä ihmisistä. Erilainen, väärin ymmärretty, yksinäinen, ilman ystäviä, uneton ja ennen kaikkea rakkauden puutteessa oleva henkilö, joka ei millään löydä maailmassa onnea ja paikkaansa, vaikka kuinka kovasti asian eteen töitä tekisikin. Oudon sijaan itse ehkä puhuisin enemmänkin vaarallisesta, ja niinhän tässä lopulta käykin. Kun tosiaan itse en leffaa ollut aikaisemmin nähnyt, enkä siitä sen enempää edes tiennyt, niin kyllähän tuo ensimmäinen murha on jo itsessään niin hyytävän kylmäverinen, että edes vuonna 1976 tuohon ei vaan millään ihan normaali ihminen täysin ilmeettömästi pystyisi. Kyllähän taksikuski oli jo tässä vaiheessa aika paljon pahuutta nähnyt, mutta tekikö se hänestä lopulta sen mitä hän oli vai toisin päin? Fakta on kuitenkin se, että kyllä Scorsese tässä on tarinan kerronnassa ihan omalla tasollaan kun verrataan taas uudempiin leffoihin.

Eikä DeNirokaan tässä missään tapauksessa yksin jää. Myös Oscar ehdokkuuden sivuosasta saanut nuori Jodie Foster tekee leffassa todellisen läpimurtonsa ja on loistava. Tuohon Iriksen rooliin nimeomaan nitoutuu paljon tämän leffan loistavaa, jopa hieman mystistä juonta. Samoin ehkä vieläkin tärkeämmässä roolissa oleva Cypill Shepherd Betsynä on erinomaisen hyvä. Leffa on hyvin synkkä, mutta kyllä tämä siitä huolimatta menee itsellä ihan vuoden parhaiden leffojen sarjaan. Leffa kestää sellaisen puolitoista tuntia, vastaava leffa nämä päivänä olisi varmaan väännetty väkisin kahteen ja puoleen, mutta tässä kaikki on hyvin painettuna tiiviiseen pakettiin, josta hetkeäkään ei halua missata.

Leffan ääniraita on 5.1, ja ihan rehellisyyden nimissä, vaikka sitä Atmosta aina joka paikkaan toivonkin, niin tässä leffassa olisi varmasti pärjännyt loistavasti ihan vaan kahdella tai kolmellakin kanavalla. Itselläni oli Neural:X upmixer päällä, joten joka kanavasta ääntä tietysti tuli, mutta siitä huolimatta äänet olivat ihan selkeästi painottuneet eteen, eikä edes sivusta tullut koko leffan aikana oikeastaan yhtään mitään. Mutta, siitä huolimatta tämän leffan ääniraita on pelkkää timanttia. Ääniraita on tehty ei ainoastaan tukemaan leffaa, vaan nostamaan jokainen kohtaus oikeaan tunnelmaan. Tästä leffasta tuli ensimmäisenä mieleen sellainen vanhan ajan leffa, jossa live orkesterilla soitettiin musiikkia. Mikään musiikissa ei vienyt huomiota itse leffasta pois, mutta vastaavasti jokainen soitin ja ääni nosti leffan tunnelman aivan uudelle tasolle. Äänet olivat muutenkin erittäin laadukkaita, en tiedä oliko niitä miten restauroitu, mutta loistavasti ne toivat tähän vanhaan leffaan aivan uuden ulottuvuuden.

Samaa voi sanoa kuvanlaadusta, Taxi Driver on restauroitu juuri leffan arvon mukaiselle tasolle. Kuva on vanhan näköistä rakeista ja tummaa, mutta niin hienosti tuotuna 4K-laadulle. Kuvassa mikään ei häiritse, ei kuvan tai näyttelijöiden ikä, eikä se, että kuvalle olisi tehty mitään liikaa. Leffa on todella tumma läpi koko leffan, joten ei tästä millään olisi voinut mitään Tappajahain tai Titanicin näköistä tehdäkään ja hyvä niin. Leffana tätä voisi ehkä hieman verrata Duel leffaan, hyvin paljon samaa tyyliä.Leffa on juuri tälläisenään aivan täydellinen paketti, joka jokaisen leffafanin pitää löytää hyllystään. Kulttuuriperintöä sanoisin minä.

Ai että, nyt on mielenkiitoista juttua tulossa liittyen leffaan nimeltä V for Vendetta. Tämä leffa tuli hankittua Facebookista käytettynä muutama viikko sitten. Ei tämä leffa ihan hirveästi kiinnostanut, mutta tuli hankittua lähinnä vain sen vuoksi, että se oli edullinen parin muun leffan kanssa. En oikeastaan oikein edes tiennyt haluanko tätä katsoa, mutta päätin sitten tarttua tänään kiinni leffaan ja antaa sille vielä mahdollisuuden. Ja nimenomaan antaa sille vielä uuden mahdollisuuden, nimittäin leffan olen kyllä nähnyt ennenkin.

V for Vendettan historia vie kauas taaksepäin omassa elämässä. Leffa on tehty vuonna 2005, mutta ensi-iltansa se sai vuonna 17.3.2006, jolloin sattumalta olin juuri itse vierailemassa Hollywoodissa ja ja vielä tarkemmin ottaen Universal Studioilla. Siellä sitten piti tietysti päästä katsomaan myös leffaa, ja menetin neitsyyteni IMAX leffoille. Toki IMAX leffoja oli ollut jo ennen tuotakin, mutta itse pääsin tuota ihmettä todistamaan ensimmäistä kertaa. En ole varma miksi tuota leffaa menimme katsomaan, mutta voisin jotenkin muistella, että isona syynä juuri tuolle leffalle oli se, että piti päästä katsomaan leffaa IMAX formaatissa. Yritin tuossa kovasti googletella historiaan, mutta ihan varmaa tietoa en löytänyt tähän hätään, mutta oletettavasti tuo teatteri on ollut silloin 70mm IMAX teatteri ja on sitä edelleen. Eli jos puhutaan, että 70MM teatteri on ainoa oikea tapa katsoa IMAX-leffoja ja että noita teattereita ei edelleenkään maailmasta kovinkaan montaa löyty, voin kuitenkin siis näin jälkikäteen todeta, että olen itse asiassa sellaisessa joskus ollut.

Siihen, että onko sitten isoa eroa 70mm IMAX:in ja digitaalisen välillä, niin on varmaan aivan turhaa tässä vaiheessa yrittää mitään sanoa. Vuodesta 2006 on aika kauan aikaa ja niin on siis myös tämän leffan ilmestymisestä ja siitä kun sen ensimmäisen kerran näin. Sen jälkeen en olekaan leffaan koskenut, ja syynä yksinkertaisesti se, että leffasta jäi todella huono fiilis. En oikein pysty enää näin kaksikymmentä vuotta myöhemmin kertomaan tarkkaan mikä siinä oli huonoa, mutta hyvin tuo on silti jäänyt sikäli mieleen, että muistan edelleen, että en tykännyt IMAX-salista yhtään, kuva oli aivan järkyttävän suuri, istuttiin muistaakseni vielä aika lähellä, ja tuntui, että leffan katsominen oli todella hankalaa. Liekö syy sitten leffassa vai teatterissa, mutta muistan myös erittäin hyvin, että en tästä leffasta tykännyt silloin tippaakaan ja sen takia olen sen aina kiertänyt kaukaa.

Nyt tuli kuitenkin aika palata tähän leffaan ja voin sanoa, että hyvä niin. Vuonna 2006 vasta haaveiltiin Atmoksesta, mutta tältä levyltä sellainen löytyy, ja löytyy muuten vielä kaiken lisäksi ihan käsittämättömän hyvä sellainen. Leffan äänet ovat ehdottomasti parasta Atmosta pitkästä aikaa, johon toki voi osittain vaikuttaa sekin, että paljon on viime aikoina leffoja tullut katsottua striimattuna. Toisaalta nyt on myöskin Waveformingista selkeästi paras versio koskaan asennettuna ja kalibroituna, joten silläkin saattaa olla osansa. Silti, leffassa on jotain aika poikkeuksellista muutenkin, nimittäin objekteja käytetään tässä leffassa ehkä elävimmin mitä olen koskaan ennen nähnyt. Atmos-viewer on aivan jatkuvasti täynnä keltaisia palloja, joilla pitää kiirettä. Jos et tiedä mitä tämä tarkoittaa niin otahan myös leffafriikkiblogi Instagram tili haltuun, sieltä jatkuvasti paljon kuvallista materiaalia tästä harrastuksesta. Muutenkin miksaus on todella aktiivinen 9.1.6, joten jokainen kanava on jatkuvasti käytössä, ja kun sanon jatkuvasti, niin tässä myös tarkoitan sitä. On paljon hyviä leffoja, joissa on 9.1.6 äänet, mutta osa kaiuttimista on suurimaksi osaksi leffaa ihan hiljaa. Tässä kuitenkin aivan eri meininki, ja kaiuttimia todellakin käytetään hienosti hyödyksi ihan koko ajan.

Sen lisäksi, että ääniraita on aktiivinen, niin se on muutenkin hyvä. On paljon hienoja tarkkoja pannauksia, laukauksia viuhuu välillä aika hienosti ja toisaalta myös muutama aika kiva kohta, jossa miekat tai veitset liikkuvat ympäristössä kuin olisit itse leffan keskellä. Lisäksi leffasta löytyy todella kivasti dynamiikkaa ja subbarit löytyy kyllä töitä. Kuva on vastaavasti läpi koko leffan aika tummaa, leffan ikä hyvällä tavalla näkyy. Leffaa ei ole koitettu liikaa muokata tähän päivään, vaan leffan restaurointi on onnistunut erittäin hyvin sekä kuvan että äänen osalta.

Sitten ehkä se tämän jutun yllättävin kohta, eli kaiken tämän lisäksi tykkäsin tästä leffasta ihan älyttömän paljon. On aika jännää miten yksi huono kokemus joistain kauan sitten nähdystä leffasta voi vaikuttaa näin pitkään siihen, että leffaan ei sen jälkeen enää palaa. Toisaalta, tästä päästää myös keskusteluun siitä, että kuinka tärkeää ja hienoa on, että näitä leffoja tuodaan restauroituina nykypäivään. En tiedä tuleeko tämä leffa koskaan enää valkokankaalle, mutta kotona sitä voi taas katsoa hyvällä laadulla ja toisaalta näyttää myös sellaisille katsojille, jotka eivät ole ehkä tuolloin vielä edes olleet riittävässä iässä tätä katsomaan.

Mutta kuten sanoin, leffahan oli sitten ihan loistava. Juoni on mahtava ja sitä kuljetetaan eteenpäin hyvin vakaasti ja varmasti. Näyttelijät ovat rooleissaan ihan jokainen todella hyviä ja leffaa on oikeasti kiva katsoa. Tulee jälleen vaan ajatus siitä, kuinka paljon upeita leffoja on tuohon aikaan tehty. Harvoin pääsee enää nykypäivän leffat juonellisesti tälläiselle tasolle. Leffa jollain tapaa ottaa myös kantaa yhteiskuntaan ja sillä on myös ilmeisesti jotain historiallista taustaa, joka on myös huhujen mukaan saattanut vaikuttaa leffan viiväistymiseen. Usein käytän kotiin hankittujen leffojen kannattavuusmittarina sitä, että tuleeko leffaa katsottua vielä uudelleen ja tässä tapauksessa voin sanoa, että ihan ehdottomasti tulee ja tekisi mieli mennä tämä katsomaan uudelleen ihan saman tien!