Räp musiikki teki kovaa vauhtia tuloaan ns. normaalien ihmisten pariin vuosituhannen vaihteessa, ja nyt normaaleilla ihmisillä tarkoitan ihmisiä, jotka eivät tuota genreä ole seuranneet tai muuten olleet siinä mukana. Räppihän oli alkuun hyvinkin sisäpiirin juttu, eikä siitä todellakaan voitu puhua pop-kulttuurina. Pikku hiljaa genre kuitenkin sai jalansijaa ja tunnettuvuutta, johtaen esimerkiksi myös suomiräpin nousuun, keulalla tietysti Fintelligens, jota itsekin tuli nuorena paljon kuunneltua. Muutamia helmiä siellä on edelleenkin kuuntelussa.
Samalla kuin musiikki alkoi tehdä tuloaan, tai osittain ehkä myös sen vuoksi, tulivat mukaan myös leffat, joista hyvänä esimerkkinä tämä 8 Mile-niminen leffa, jota tähdittää Eminen. Eminen oli yksi suurimpia tekijöitä räpin nostamiseen valtaväestön pariin, eikä varmasti vähiten sen vuoksi, että räp-musiikki on mielletty lähinnä tummaihoisten jengien musiikiksi, mutta Eminen osoitti, että se voi olla myös kaiken väestön musiikkia. Tästä kertoo myös leffa 8 Mile. Tästäkin leffasta on vierinyt jo vuosia pari kymmentä, eli leffa on vuodelta 2003. Nyt se on myös tuotu 4K aikaan, ja itselle levy tuli hyllyyn jo jonkin aikaa sitten. Ei mikään pakkohankinta, mutta ehdottomasti leffa, jonka kyllä halusin uudelleen nähdä.
Leffa ei ollut ehkä ihan niin hyvä, mitä muistot antoivat odottaa. Leffa on suht leppoisaa menoa, vaikkakin aika rankkojakin juttuja siihen sisältyy. Silti olisin ehkä odottanut suurimmaksi teemaksi hieman jotain muuta kuin pelkästään tämän battlen kehitystä, en tosin kyllä muista yhtään missä vaiheessa Eminemin oma ura muuten tässä vaiheessa oli, mutta eihän siis mikään varsinainen elämänkertakaan siis ole. Eminen näyttelee hyvin, eikä rooleissa muutenkaan ole valitettavaa. Etenkin nuori Kim Basinger ja Brittany Murphy ovat erinomaisia. Räppibattlet ovat vähän mitä ovat, enkä muutenkaan voi väittää että ne olisivat itselleni olleet koskaan se mielenkiintoisin juttu tässä genressä, mutta onhan siis Eminemkin tehnyt biisejä, joita itse on sujuvasti kuunnellut vuosia nuorempana. Nykyään ei ehkä niinkään.
Leffa itsessään on aika tumma ja sumuinen, mutta niin on leffa itsessäänkin. En tiedä mitenkä hyvä käännös tämä on, koska leffa on jo itsessään niin tumma, että restoroinnin arvoa ei niin hyvin voi sanoa. Äänien puolesta yllättäen DTS:X, joita ei nykyään enää kovinkaan paljon tule vastaan. Eli äänet siis ovat tavallaan Atmosta vastaavia, mutta hirveästi tämä leffa ei äänien puolesta silti anna. Räppäysosiot jäävät kevyiksi, eikä tietysti äänien osalta leffassa ihan hirveästi muutenkaan tapahdu mitään. Ei näitä ääniä siis kannata mitenkään haukkua, mutta eipä vaan ollut äänillä niin paljon leffassa tekemistä kuin olisi ehkä voinut tämän tyyppisessä leffassa olla. Hyvä myös muistaa, että vuoden 2003 leffassa siis alkuperäisenä ollut vain 5.1 äänet, siihen nähden tietysti iso upgrade. Kiva leffa, mutta ei mitään uutta auringon alla.
leffafriikki.com 