Viimeaikoina on taas tullut ehdittyä leffateatteriin hieman harvemmin, toisaalta ei siellä ihan hirveästi ole ollut sellaista erityisen mielenkiintoista katsottavaakaan. Aquaman kakkosta pitkään mietiin, mutta enpä sitten siihenkään lopulta saanut aikaiseksi lähteä. Nyt oli kuitenkin päivän selvää, että sinne on päästävä, nimittäin ensi-iltaan tuli vihdoin pitkään odotettu kotimainen Myrskyluodon Maija. Myrksyluodon Maija on jokaiselle suomalaiselle varmasti ainakin jollain tavalla tuttu tarina, jos ei kirjasta niin ainakin siitä vuonna 1976 tehdystä televisosarjasta, jonka silloin ohjasi Åke Lindman. Alunperin kirjahan on siis Anni Blonqvistin käsialaa 196o-luvun lopulta. Itsekin olen tuon sarjan varmasti joskus nähnyt, mutta siitä on kyllä paljon aikaa, voisiko olla jopa joskus aikanaan koulussa. Sen verran tsekkasin, että se kyllä löytyy yle-areenasta, joten varmasti täytyy sekin vielä uudelleen jossain välissä katsoa.
Myrskyluodon Maija-elokuvasta on puhuttu jo pitkään ja itse asiassa teki mieli vähän jopa lähteä sen kuvauksia katsomaan. Samoin teki todella paljon mieli mennä tämä katsomaan jo ennakkonäytökseen, mutta sinnekään ei valitettavasti sitten aikataulut kuitenkaan kohdanneet. Tässä leffassa ei nimittäin suomalaisittain erittäin koskettavan ja lähelle tulevan tarinan lisäksi puhuta ihan mistä vaan leffasta, nimittäin leffa on yksi Suomen historia suurimmalla budjetilla tehdyistä elokuvista, ennakko-odotuksiltaan siis odotan ehdottomasti jotain Tuntemattoman tasoista tuotannonlaatua. Toinen asia mikä yhdistää tämän leffan Tuntemattomaan on äänet. Edelleen ihmettelen miksi Atmos ei ole tullut vielä suuremmin suomalaisiin elokuviin, mutta huomasin jo lehdistökutsuista, että tässä leffassa sellainen on, joka kertoo siitä, että kaikki on tehty viimeisen päälle. Ja olihan se lopulta aika hieno fiilis kun ennen suomalaista leffaa teatterissa pyöritetään Atmos-demoa.
No Atmoksesta huolimatta, ainakaan leffateatterissa en varsinaisesti huomannut mitään sellaista miksi se välttämättä olisi tässä pitänyt olla. Siis edelleen, aivan loistavaa, että oli ja äänet varmasti ovat paremmat kuin esim. 7.1 miksauksessa ja uudessa elokuvassa pitää olla uusimmat formaatit käytössä, mutta se mitä yritän tässä sanoa, että leffassa ei Atmoksen potentiaaliin liittyen ihan hirveästi ollut mitään materiaalia, toisaalta, ei kyllä ollut millään tavalla tarvettakaan. Leffassa on kuitenkin paljon hienoja yksityiskohtia kuten lintuja, tuulta ja muita luonnon ääniä, jotka varmasti pääsevät vasta omassa huoneessa loistamaan. Siitäkin huolimatta, että oma paikka tällä kertaa salissa aivan dead center. Se missä tämä leffa sitten puolestaan loistaa on musiikki. Lauri Porra on loihtinut leffaan hyvin elokuvallisen ja jatkuvasti tunnelmaa myötäilevän loistavan musiikin. Lopun tunnusmusiikki kruunaa kuninkaallisen ääniraidan loistavasti, ja samalla alleviivaa kaikki yksityiskohdat jotka leffassa on äänien osalta tehty erittäin hyvin.
Ohjaajana Tiina Lymiltä ei sitä suurta läpimurtoa ole vielä nähty, mutta nyt Lymi lyö itsensä kerta heitolla suurten ohjaajien joukkoon. Leffassa kaikki toimii täydellisesti, eikä vähiten loistavien näyttelijöiden vuoksi. Amanda Jansson on suorastaan loistava. Hän ei jätä roolista kiveäkään kääntämättä ja kaikki ilmeet, tunteet, tuska ja ilot näkyvät pitkin leffaa. Tämän leffan olisi voinut katsoa vain Janssonin katsetta seuraten ja olisi varmasti pysynyt kärryillä leffan tapahtumista. Kukaan ei kutenkaan tälläisestä leffasta silti selviä yksin, vaan vähintään yhtä täydellisen roolin vetää Linus Troedsson Maijan puolisona Jannena. Parin kemiat toimivat todella luontevasti, ja vaikka Janne nyt ei leffassa niin paljon esillä olekaan kuin Maija, tuntuu hänen läsnäolonsa vaikka ruudussa ei näykään. Yksi rooli, josta myös tykkäsin etenkin juuri roolina todella paljon oli Desmont Eastwoodin näyttelemä Yliluutnantti Wilson. Wilsonin rooli toi leffaan todella paljon inhimillisyyttä kaikin ruman keskelle. Vaikka leffassa oltiin välillä aika syvissä vesissä, koin itsekin tämän leffan silti ehdottomasti enemmän positiivisena toivon ja ilon leffana kuin surun leffana. Suru kuuluu elämään ja lopputuloksen ratkaisee se miten me sen käsittelemme, Maijan asenteesta ja elämästä moni voisi tänäkin päivänä ottaa paljon oppia. Aina on toivoa, vaikka kuinka huonosti menisi.
Eli ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa ja hienoa nähdä että Biorexin sali oli jälleen lähestulkoon täynnä. Se mikä tästä tekee hieman hyvällä tavalla oudon leffan, että välittömästi leffan päättymisen jälkeen minulla oli sellainen fiilis, että haluan nähdä tämän uudestaan. Tälläinen fiilis siis usein on äänien vuoksi, mutta tämä ei nyt ollut sitä. Jotenkin vaan jäi sellainen outo fiilis, että tämä kolmituntinen nyt vaan oli aivan liikaa yhdellä kertaa nautittavaksi. Jotenkin sellainen outo fiilis, että näin leffasta vasta pienen osan ja tästä pääsee vieläkin paljon paljon syvemmälle kun sen näkee uudelleen. Leffan tahti oli positiivisen rauhallinen, mutta silti tuntui että koko ajan tapahtui ihan hirveästi asioita. Mieli vaelsi ja sai todella paljon tunteita liikkeelle. Ja se tunneskaala tässä leffassa todellakin seilaa aivan laidasta laitaan. Toivottavasti tämä saadaan pian myös levylle ja NYT, nimenomaan 4K-levylle ja Atmos äänillä kiitos!!!
leffafriikki.com 