Vihdoin ja viimein myös uusin Mission Impossible leffa on ehtinyt levylle ja saman tien myös omaan hyllyyn. Tällä kertaa leffa tuli hankittua Huuto.netistä, josta en hirveästi ole leffoja huudellut, vaikka ihan hyvää tarjontaa siellä silloin tällöin näyttääkin olevan. Nyt kuitenkin tärppäsi suht järkevällä hinnalla, siitäkin huolimatta, tai ehkäpä juuri sen vuoksi, että kyseessä on Steelbook versio. Näitä en ihan hirveästi ole ostellut ainakaan sen takia, että olisin halunnut juuri steelbuukin, en vaan ole hirveästi nähnyt mitään hyötyä maksaa siitä kuoresta yhtään enempää kun leffat muutenkin maksaa jo ihan riittävästi. No, silti niitä on muutamia tullut hankinttua, ihan vaan huvin vuoksi, tai usein ehkä sen vuoksi, että käytettynä hinta ollut kohtuullinen. Leffa tuli sitten noudettua maantaina, mutta tiedossa oli, että katsominen saa vielä hetken odottaa, sillä sunnuntaille oli sovittu ensi-ilta muutaman työkaverin kanssa.

Mutta kun leffa sitten ruudulle pärähti, niin ensi hetkestä lähtien oli päivän selvää mitä tuleman pitää. Leffan äänimaailma on yksinkertaisuudessaan loistava. Jokainen detaili oli erittäin tarkasti suunniteltu ja sen lisäksi, että leffassa monet asiat ovat todellakin kohdillaan, niin muutama kohtaus tälläkin kertaa jäi kyllä mieleen. On muuten jännä, että vaikka leffan katsomisesta ei olekaan niin hirveän kauaa, niin silti leffa tuntui uudelta. Se voi olla hyvä asia, tai huono asia, mutta tässä tapauksessa olen kyllä sitä mieltä, että leffa oli loistava tälläkin kertaa, vaikka kaikkea siitä ei enää muistanutkaan. Yhtenä syynä muuten saattaa olla tämä leffan kesto, eli kun leffa venyy lähemmäksi kolmea tuntia, kaikkea ei ehkä pysty yhdellä kertaa täysin sisäistämään, tämä leffa kestää kyllä vieläkin useamman katselun. Mutta takaisin niihin ääniin, olihan ne tuulilasinpyyhkimet tälläkin kertaa taas ihan jäätävät!

Myös dynamiikaltaan ja bassoilta tässä leffassa otettiin taas askelia ihan uudelle tasolle. Kalibrointien kanssa on nyt tehty aika paljon hommia, mutta jokainen siihen käytetty sekunti on ollut sen arvoista. Etenkin tuo bassopään saaminen lähemmäs 15hz on ollut kovan työn takana, mutta nyt huoneessa alkaa taas tuulemaan. Ja mikäänhän ei leffassa ole hienompaa kuin basson, jotka eivät vain kuulu, vaan tuntuvat koko kehossa. Nyt tuntuu, ja vaikka äänet olivat leffan aikana tasolla ”moderate”, niin vaikea on kuvitella mitä se sitten tarkoittaa tasolla ”strong”.. Ilma liikkui itse asiassa subbareista tällä kertaa jo niin paljon, että tuli samalla siivottua subbarien sisuksista loputkin purut ulos. Tälläistä en ole koskaan ennen nähnyt, mutta yllättynyt en ole kun vertaa siihen mitä aiemmin on kuulunut. Kuvassa kirjaimellisesti sisuksista tulleet purut.

Se että tykkäsin tästä leffasta jo teatterissa ei ole minkään sortin yllätys, onhan koko sarja ehdottomasti yksi parhaista mitä koskaan on tehty. Näistä menneistä löytyy arvioita blogista aikaisemmin ja kaikki varmasti tulee vielä 4K:na katsottua tässä jossain vaiheessa uudelleen. Silti, tykkään, että tässä leffassa otettiin taas askeleita parempaan suuntaan, leffa on oikeasti tosi hyvä. Mielenkiintoista myös se, että vaikka leffa on todella pitkä ja leffassa nähdyn jälkeen asiaa jopa hieman kritisoin, niin kotona tämä ei kyllä tuntunut tällä kertaa yhtään liian pitkältä tai turhaan pitkitetyltä. Leffa itse asiassa oli todella sujuva ja hyvä paketti. Jopa tuo junakohtaus, josta myös kritisoin ensimmäisen kerran jälkeen, ei tällä kertaa tuntunut yhtään niin pitkältä ja vanhalta. Joo, vanha ja nähnyt se on edelleen, mutta ei paha.
Vieraat nauttivat leffasta täysin myös, ja hyvin kuvaavaa heidänkin kommentti, että jokos se toinen osa kohta tulee? Eli kyllähän leffa aika kesken jäi ja sikäli kutkuttavaan vaiheeseen, että tuota jatko-osaa todellakin voi hyvällä syyllä jäädä odottamaan. Mutta sitä odotellessa koko saaga varmasti tulee vielä katsottua läpi uudelleen, nyt parhaalla mahdollisella laadulla, ja tietysti, tämäkin varmasti tulee vielä useammankin kerran nähtyä ennen sitä.

Paljon on kuitenkin katsottavaa hyllyssä vielä ennen sitäkin. Future Movie Shopin ensimmäinen toimitus nimittäin saapui sopivasti eilen, ja upeasti tämä homma sitten tulikin heidän osalta hoidettu. Paketti oli postissa alta aika yksikön ja leffatkin saapuivat heti seuraavana arkipäivänä. Kun tähän vielä lisätään se, että paketti oli hyvin pakattu, niin tyytyväinen pitää olla. Paketin sisältökin oli tällä kertaa harvinaisen laadukas. Ensinnäkin kun puhuttiin niistä steelbookeista, niin pitihän sitä nyt sitten ensimmäisen tilauksen kunniaksi hankkia Oppenheimer ja Gran Turismokin sellaisina. Kaksi loistavaa leffaa, joiden katsomista odotan todellakin paljon. Kaksi muuta leffaa ovat taas puolestaan klassikoita, Heatin katsoin joku aika sitten strriminä jostain, nyt on aika katsoa se kunnon kuvalla. Toinen sitten taas on leffa, jonka luulin jo hyllyssä olevan, mutta eipä sitä Schindlerin listaa sieltä sitten kuitenkaan löytynyt, mutta nyt löytyy. Tämä leffa ennen kaikkea puolison toiveesta, eli mikä parasta, yhteisiä leffahetkiä on taas tiedossa. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tuli nyt sitten vihdoin myös löydettyä nuo kaksi puuttuvaa Game of Thronesia suomiteksteillä, eli sekin sarja on nyt hyllyssä kokonaisena 4K-settinä.