Musta Rapu Netflix

Sunnuntaina oli paljon aikaa miettiä katsottavaa, ja vaikka katsottavaa olisikin varmasti löytynyt nopeamminkin, käytin silti aika paljon aikaa striimauspalveluiden läpikäyntiin. Sellainen ajatus mikä jälleen kerran tuossa selaillessa tuli, että onko minun oikeasti tarpeellista maksaa HBO-Max palvelusta. Selailin sitä jälleen kerran läpi ja jotain vikaa on joko algoritmeissä tai palvelussa. Kaikki leffat jotain palvelu tarjoaa on muutaman vuoden vanhoja, mitään uusia ei juurikaan tarjota ja ylipäätään uutuksien tarjonta tuntuu viikosta toiseen olevan todella heikkoa. Tällä hetkellä maksan tuota kuukausimaksua vain ja ainostaan sen vuoksi, että se on ikuisesti puoleen hintaan vain viisi euroa kuukausi, mutta kalliiksi sekin tulee, jos ei mitään koskaan katso. Toisaalta katsoin, että uusi vuoden soppari sekin on vain kuutisen euroa kuussa, että voipi olla että kohta tilaus päättyy.

Musta rapu-niminen ruotsalainen leffa kuitenkin löytyi tälläkin kertaa Netflixistä katsottavaksi. Onko kaikki leffat aina Netflixissä hyviä niin ei varmasti, mutta aina sieltä vaan löytyy uutta katsottavaa ja aika monipuolisesti. Musta Rapukaan ei saanut netissä kovinkaan hyviä arvioita, mutta päätin silti tarttua tähän, ihan vaan sen vuoksi, että vaikutti varsin hyvältä leffalta siihen fiilikseen mitä olin juuri etsimässä. Eli etsinnässä oli jotain päätöntä toimintaa, ei mitään kovinkaan korkealentoista vaan varsin leppoisaa, mielellään hyvillä äänillä. Siihen tarpeeseen tämä leffa varsin hyvin vastasikin, eli ei leffassa mitään kovinkaan suureellista ideaa ollut, yksi yksittäinen tehtävä sodassa, josta ei paljon muuta kerrottukkaan. Jännästi kuitenkin kerrottiin, että sota ratkeaa tähän, mutta ei kovinkaan usein näissä sodan päättävissä tehtävissä olla näin pahasti tehtävää tekeviä kusetettu. Eli ehkä tässä sitten oli juonellisesti jotain uutta.

Muuten leffan roolitukset onnistui hyvin, usein tälläisissä ”halvanoloisissa” leffoissa ensimmäisenä pettää näyttelijät, mutta nyt kyllä se oli yllättävää kyllä suht hyvällä tasolla. Kukaan näyttelijöistä tai rooleista ei varsinaisesti ärsyttänyt, eikä tämä leffa nyt todellisuudessa ihan niin halvalta muutenkaan lopulta näyttänyt. Leffan hinnasta en siis tiedä mitään, puhun nyt halvan näköisestä ihan vaan tekemisen laadun puolesta. Tarina ei varmasti ollut ihan uskottavimmasta päästä ja muutamia juttuja alkoi todella häiritä. En esimerkiksi pysty ymmärtämään, että yksikään huippusotilas kokeilee kepillä onko jää kestävää, ja kun toteaa että keppi menee heittämällä läpi, sen jälkeen vaan jatkaa surutta matkaa pudoten viiden metrin påäästä yksin jäiseen mereen. Vähän loppui uskottavuus tuossa vaiheessa vaikka kova yritys olikin. Kellekkään ei varmaan tullut yllätyksenä. tuo lapsi juttu, mutta aika julmaa silti!

Äänet leffassa olivat ihan hyvät ja kiva taas nähdä kuinka Netflix oikeasti panostaa siihen, että kaikki kanavat ovat myös aktiivisina. Jään narina kuulosti todella aidolta ja laukaukset lähtivät kivasti. Itse raita ei ollut mikään mestariteos, mutta sopi kyllä ruudun tapahtumiin hyvin. Ei siis mitään valittamista raidassa, mutta ei nyt mikään mestariteoskaan varmasti. Tämä leffa tuli tällä kertaa juuri sellaiseen tarpeeseen kuin olin toivonutkin, siihen nähden siis hyvä leffa.

Jätä kommentti