Super Mario Bros UHD 4K

Tämä leffa on ollut hankintalistalla pitkään ja olen vain odotellut sen löytyvän jostain sopivalla hinnalla. Missään tapauksessa ei leffa, josta olin valmis maksamaan kolme kymppiä, kyselin jopa Facebookin myyntiryhmästä käytettyä, mutta eipä löytynyt siltäkään. Onneksi nyt kuitenkin sain sitten tämän hankittua edes kohtuullisella hinnalla tuolta imusic verkkokaupasta Ruotsista. Tällä levylle ennen kaikkea oli pari syytä. Ensinnäkin leffan värimaailmaa on kuvattu sellaiseksi, että jokaisen tykin värientoistosta saa kaiken mahdollisen irti. Toisaalta Sonic the Hedgehog-leffat oli sen verran positiivisia yllätyksiä, että tässäkin voisi olla jotain potentiaalia, sekä leffana että äänien osalta.

Mutta, mutta, mutta.. Leffa tuli nyt katsottua ja pettymyksiä tuli tupaan sekä ovesta että ikkunasta. Ensinnäkin jos tässä oli tarkoitus testata värejä, niin jotain oli tänään pahasti pielessä joko leffassa tai laitteissa. Toki tässä kohtaa on pakko todeta, että vika saattaa olla myös laitteissa ja tätä varmasti testataan vielä uudelleen. Kaikki värit nimittäin vaikuttivat jotenkin kovin pestyiltä, eli ei kyllä kovinkaan vakuuttavaa väritoistoa. Ei tässä kuvallisesti oikein mitään vikaa ollut, mutta ei kyllä mikään väriloisto. Tässä saattaa muuten olla jotain tekemistä myös sillä, että Panasonicille oli tullut uusi päivitys, en ehtinyt tutkia asiaa tarkemmin. Mitä muuten tulee kuvaan, niin kyseessä oli sitten täysin animoitu leffa, se mistä juuri Hedgehogissa tykkäsin oli se, että siinä oli ihmiset mukana. Jotenkin tuntuu, että vaikka myös aikuisiällä olen näistä animoiduista tykännyt, niin jotenkin niiden aika alkaa olla jo vähän ohi. Pinoccion ja Hedgehogin tyyppiset, joissa sekoitus ihmisiä ja animoituja hahmoja vaan toimii paljon paremmin.

Äänienkään osalta tässä ei nyt valitettavasti oltu kovinkaan hyvällä tasolla. Äänet olivat aika laimeat, bassot olisi voinut olla huomattavasti paremmin läsnä, ja kun kyseessä on aniamaatio missä voidaan tehdä mitä huvittaa, niin eipä ollut tässä haluttu Atmos-ääniin panostaa tippaakaan. Äänet eivät liikkuneet, ympärillä lähinnä musiikkia, joka kylläkin oli aika menevää, mutta muuten tästä ei kyllä mitään demomateriaalia saa edes kovasti editoimalla. Erittäin laimeaksi jäi, vähän jopa harmittaa koko levyn hankinta, tämä olisi ehdottomasti mennyt kympin laariin, mutta katsotaan nyt jos tälle vielä antaa uuden mahdollisuuden jossain vaiheessa.

Valitettavasti myös koko leffasta jäi aika laimeat fiilikset. Juoni ei napannut oikein juurikaan, eikä tästä nyt valitettavasti oikein mitään nostalgista fiilistä myöskään syntynyt. Joo, kyllä leffassa oli paljon viittauksia tuohon vanhaan hittipeliin, jota itsekin olen paljon pelannut pienenä, mutta silti fiilis lähinnä oli, että ehkä tässä oli vaan vähän liikaa. Jotenkin se mistä itse Mariot muistan, leffassa oli kaikki viholliset ja kaverit pahasti sekaisin. En siis väitä, että näin oli, mutta sellainen sekava fiilis tästä jäi itselle päällimmäiseksi. Jotenkin muutenkin jäi fiilis, että tästä olisi voinut saada vielä paremmin asialle uskollisen ja vuoteen 2023 tuodun version.

Eipä siinä, näitäkin tulee, mutta kuten sanottua, ehkä tälle vielä tulee uusi mahdollisuus, vaikka sitten lasten kanssa. Viimeiset pari päivää on tullut myös Kalibroitua Trinnovia uudelleen ja uudelleen. Nyt suurennuslasin alla ollut erityiset bassot, jotka eivät mielestäni ole päässeet riittävän alas. Eli kovasti on nyt koitettu ensin saada Behringerin säätöjä kohdilleen ja sitten siihen päälle Trinnovin. Behringer NX600oD malleissa säätöjä kyllä riittää, mutta olihan kaikki silti jotenkin helpompaa ja hauskempaa MiniDSP:n ja Rewin kanssa. Ne on nyt myyty ja toiki luotan 110%:sesti Trinnoviin subbarienkin osalta, mutta onhan se ollut kivaa noita käyriä aina katsella ja viritellä. Tällä kertaa lähinnä aikaa siis meni lähinnä siihen, että yritin saada subbarit enenen kalibrointia menemään mahdollisimman alas. Nyt näytti siltä, että jyrkkä roll-off alkoi jo 25hz kohdalta, mutta kyllä noiden subbarien kanssa tuossa huoneessa pitäisi ehdottomasti päästä helpolla paljon alemmaksikin. Tähän hommaan muuten U-mic:istä olis varmaan ollut vielä hyötyä, mutta se on nyt myyty.

Katsotaan, jos sellaiselle keksisi vielä tulevaisuudessakin jotain hyötyä ja vaikka hankkisi uuden. Jotenkin luule, että tuo Trinnovin käyrä ei kerro aivan samaa asiaa kuin olen tottunut Rewissä saamaan, mutta pitää sitäkin asiaa vielä tutkia lisää. Nyt joka tapauksessa bassojen roll-off on jo jonkin matkaa alle 20hz, joten seuraavaksi sitten subbaritkin tosi testiin, Fast X, Are you ready?

Jätä kommentti