The Creator Biorex Prime

Tämä teksti oli unohtunut julkaista viime viikonloppuna:

Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan Suomessa tuli lauantaina katsottua kaksi leffaa aivan peräjälkeen leffateatterissa. Tätähän tuli aikanaan tehtyä paljonkin jenkeissä, mutta Suomessa tälläiseen ei ole koskaan oikein ollut aikaa, tarvetta tai ylipäätään riittävän isoa teatteria, jossa kaksi sellaista leffaa, jota oikeasti haluaisi katsoa peräkkäin sopisi näin hyvin aikatauluihin. Nyt kuitenkin huomasin, että paikallisessa Biorexissä olisi mahdollista katsoa molemmat sekä Spede että The Creator peräkkäin, ja itse asiassa vielä niin, että toisesta salista sai kävellä suoraan toiseen saliin ja leffa oli juuri alkamassa. Sinällään muuten myös aika mielenkiintoinen tilaisuus, että nyt oikeasti kahta salia pääsi tunnustelemaan oikeasti peräjälkeen, vaikka leffoilla ei mitään tekemistä asian kanssa ollutkaan, toisen ollessa pienessä salissa pelkkää dialogia ja toinen isossa Prime salissa viimeistä huutoa olevaa Sci-Fiä. Ensi fiilis kuitenkin ole juuri sellainen kuin toivoinkin, Prime sali on Prime sali, ja ero pieneen saliin on aika vakuuttava. Salin suuruus, vaikka pienestä salista vielä onkin kyse verrattuna esim Tennispalatsin Isenseen oli jotenkin kyllä pysäyttävä kokemus, tunsi kyllä heti että nyt ollaan sellaisessa salissa, jossa leffoja pitääkin katsoa. Toki scriini on isompi ja pelkästään ja tieto siitä, että salissa on Atmos järjestelmä loi hienon kuvan, mutta Prime on kyllä upea sali.

Mitä sitten tulee siihen itse leffaan niin tämä leffa tuli nyt kyllä täysin puskista. En ollut seurannut lainkaan, että tälläinen leffa oli tulossa, oma tietämys leffasta oli ihan puhtaasti pari lyhyttä pätkää, jossain näin lapsen ja suosikkinäyttelijäni John David Washington lyhyen keskustelun bussissa. Eka fiilis tietysti se, että aivan loistavaa, Washingonin uusi leffa, tuo pitää nähdä, mutta mitään muuta hajua siitä ei ollut. En itse asiassa tiennyt edes leffan nimeä ennen kuin aloin katsella Biorexin viikonlopun tarjontaa, eikä siinäkään vaiheessa vielä ollut mitään sellaista fiilistä, että tämä leffa pitää nähdä. Jostain kuitenkin huomasin, että joku somessa kehui leffaa parhaaksi koko vuonna, jopa paremmaksi kuin Oppenheimer, silloin joku lamppu syttyi, tämä pitää ehkä sitten käydä heti tsekkaamassa.

Ja kyllä muuten kannatti käydä tsekkaamassa. Luonnollisesti muutos salista toiseen ja Spedestä Sci-fiin oli aika valtava, etenkin kun heti leffan alussa ruutuun lyötiin ydinpommi. Näitä muuten ole leffassa useampiakin ja jokainen räjähdys oli aika hienosti toteutettu, ensin jysähti oikein kunnolla ja matalalta sen jälkeen ääni hiljeni kuin seinään ja katsoja sai itse kuvitella loput. En voi mitenkään olla miettimättä, että miltäköhän tälläinen mahtaa kuulostaa waveformingin kanssa?

Eikä muuten ollut muutenkaan äänissä valittamista, tämä itse asiassa oli varmasti yksi parhaista leffoista joita olen teatterissa koskaan kuullut, ja nimenomaan äänien osalta. Leffassa oli upeasti toteutettuja räjähdyksiä, lentokoneita, ukkosta ja myrskyä, sekä tietystä kun puhutaan Sci-fi leffasta, niin paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista ääntä. Leffan äänet olivat todella selkeitä, ja esimerkiksi luodit viuhuivat aika upeasti. Tuli eteen myös pari aika hienoa kohtausta, jossa ensin ääniä kuului edessä oikealla, sitten vasemmalla takana ja taas edessä oikealla. Ja nyt en siis puhu etu- ja takakaiuttimista, vaan jossain niiden välillä. Voin vain kuvitella miten hienolta tämä tulee kuulostamaan aikanaan omassa huoneessa, tämä leffa kun nyt sattuu vaan menevän kategoriaan aivan pakko hankkia myös kotiin. Leffassa tuli monessa kohdassa mieleen Tenet, ehkä Washingtoninkin vuoksi, mutta myös äänissä oli paljon samaa, vaikka ihan siihen ei kyllä tässä päästy. Edelleen harmi, että Tenet tuli nähnyt leffassa etummaisessa rivissä, lue lisää aikaisemmista postauksista jos mietit miksi.

No mutta mitenkäs sitten itse koko leffa? No ihan viittä tähteä en tälle anna, mutta ehdottomasti neljä. Leffa oli todella upeasti toteutettu, ja kun leffan jälkeen sitten oikeasti vähän tutustuin asiaan niin tässähän ei ollut kyseessä ihan normaali leffa. Leffa aivan käsittämättömän upealta teokselta alusta loppuun, mutta todellisuudessa leffan tekemiseen oli käytetty vain murto-osa hinnasta, jolla Hollywoodissa näitä normaalisti tehdään. Olikohan nyt niin, että normaalisti tälläiset saattavat olla jopa 300 miljoonan tuotantoja, tähän oli käytetty uskomattomat 8o miljoonaa. Tästä löytyy muuten aika mielenkiintoisia videoita Youtubesta, kannattaa tsekata. Sitä ei kuitenkaan leffasta huomannut mitenkään, todella vakuuttava tuotos.

Kaikki blogia pidempään seuranneet varmasti hyvin tietävät, että John David Washington on yksi suurimmista suosikkinäyttelijöistäni tällä hetkellä, siksi ei ole vaikea pitää hänen leffoistaan. Tässäkin leffassa herra onnistuu loistavasti, vaikka millään ei kyllä silti yllä Tenetin tasolle, siitä kun nyt puhuttiin jo kerran aikaisemminkin. Washington on hyvä, rooli hyvin samanhenkinen, mutta johtuisiko sitten siitä, että kuitenkin loppupeleissä ihan pienen aavistuksen kylmäksi jäi esitys tässä. Leffan muutkin roolit onnistuvat hyvin, ja ennen kaikkea ensimmäistä kertaa isossa tuotannossa ruudulla esiintyvä Madeleine Yuna Voyles ei olisi voinut näyttelijän uraansa paremmin aloittaa. Ja tuo ura muuten ei varmasti jää tähän, sen verran hyvin hän tässä pärjäsi. Leffassa on paljon muitakin onnistuneita suorituksia, mutta ei niistä tässä sen enempää.

Myös leffa juoni on paljon parempi kuin voisi Sci-fi leffasta vuonna 2023 odottaa. Leffassa on paljon ajatusta ja se on hienosti rakennettu lähitulevaisuuteen aikana, jona tekoäly oikeasti nostaa päätään yhteiskunnassamme. On oikeasti paljon ajatuksia herättävää miettiä, mitä kaikkea ongelmia teköäly voi sen hyvien puolien lisäksi maailmaamme tuoda. Tässä leffassa muuten hyvin merkittävää on se, että tavallaan teköäly on hyvällä asialla, kun tähän mennessä yleensä näissä leffoissa on aina mennyt jotain pieleen ja robotit ovat ottaneet negatiivisessa mielessä vallan itselleen. Tässä leffassa tavallaan tuntuu välillä että vastakkain ovat vain hyvikset, heillä vain hyvin erilaiset huolenaiheet yhteiskunnasta. Leffa toki tuo Washintonin kautta myös paljon inhimillistä puolta ajateltavaksi, mutta se ei ainakaan haittaa asiaa yhtään. On hieman harmi, että juuri Washingtonin rooli leffassa on kirjoitettu hieman ennalta arvattavaksi ja ennenkin nähdyksi, mutta se ei leffaa kyllä yhtään himmennä.

Tämä leffa siis nousee ehdottomasti tämän vuoden suosikkileffojen joukkoon ja aivan saletisti tulee hommattua aikanaan myös kotiin. Tämä leffa todellakin pitää nähdä 4k-levyltä kotona. Leffassa on sitä kaikkea mitä hyvältä toiminnalta tänäpäivänä odottaa, lisäksi kun koko komeus on saatu purkitettua reilun parin tunnin pakettiin, tulee tästäkin ehkä sellainen leffa jota voi katsoa useammankin kerran. Ehdottomasti parempi kuin 65-leffa, mutta ihan ei yllä Tenetin tasolle. Suosittelen kuitenkin lämpimästi tutustumaan tämän leffan tuotantoon ja sen jälkeen suunnata leffaan!

Jätä kommentti