Viikonloppuna oli taas vaihteeksi aikaa myös hieman kikkailla ja tutkiskella mitä kaikkea mahdollisuuksia Trinnovilla on annettavanaan. Tiesin, että subbarien käyttöön on monenlaisia mahdollisuuksia, mutta kaikkeen en ole vielä löytänyt riittävästi ohjeita. Katselin kuitenkin taas hieman Youtubesta juttuja ja siellä puhuttiin matalien taajuuksien ohjaamista locaalisti lähimpään subbariin. Eli normaalisti kun subbarit kalibroidaan toimimaan mahdollisimman hyvin yhteen, niin että ne muodostavat huoneeseen mahdollisimman yhtenäisen ja tehokkaan toiston joka paikalle, Trinnovissa on myös hyvin uniikki ominaisuus, jolla voidaan ohjata esim vasemman etukanavan alimmat taajuudet oikeaan subbariin. Vastaavasti esim taka kanavien toisto voidaan ohjata tiettyyn subbariin takana jne. Tälläistä mahdollisuutta ei tiettävästi muissa prosessoreissa ole, ja tekee nimenomaan Trinnovista Trinnovin.

Videolla tätä ominaisuutta käsitellessä Trinnovin Jon Herron mainitsi nimenomaan yhden leffan, jonka kuullessaan hän oli vakuuttunut tämän ominaisuuden mahdollisuuksista. Tuo leffa oli Unbroken, ja etenkin leffan alku. Leffa löytyikin Netflixistä ja luulin etten ollut tuota koskaan edes nähnyt, mikä sinällään yllättävää, kun kyseessä kuitenkin kaikin puolin oman maun leffa, eli tositarinaan perustuva sotaleffa. Ehkä asiaa kuitenkin selittää se, että leffa on jo vuodelta 2014, joten leffa on varmaan tullut katsottua ennen kuin tämä blogi on alkanut, ja siksi sitä ei löytynyt edes täältä. Jännä kuitenkin, että varmistuin siitä että leffa on nähty vasta aivan leffan lopussa. Ja leffa siis kertoo olympiatason juoksija Louis Zamperinin tarinan toisen maailmansodan lopun kärsimyksistä Japanin vankileireillä.

Leffa oli erittäin hyvä ja kertoo jälleen kerran niistä aivan käsittämättömistä voimista mitä meihin ihmisiin on valjastettuna niitä tilanteita varten kun niitä ihan oikeasti tarvitaan. Ei myöskään ole aivan sattumaa ketkä tuolla maailman huipulla monessa lajissa ovat. Se työmäärä ja usein kärsimys sen menestyksen takana on aivan uskomatonta. Ei tietysti ole kiva verrata sodan kärsimyksiä ja urheilijoita, mutta faktana tiedän, että ihmisen ja inhimillisyyden rajoja on aivan samalla tavalla myös urheilussa mitattu kautta aikojen, ja ainoastaan kovimmat säilyvät ultimaattiselle huipulle. Ei siis ollut varmasti aivan sattumaa mitä Zamperini tässä osittain oman tahtonsa, mutta ennen kaikkea muiden vuoksi teki. Puhumattakaan kaikesta mitä hän teki sen jälkeen.

Leffa on jälleen yksi upea kuvaus sodan kauheuksista, vaikka tässä nyt varsinaisesti ei ollutkaan kyse tappamisesta vaan enemmänkin henkisestä ja fyysisestä kiduttamisesta ja muista sodan kauhuista. Jack O’connoll on tekee aivan loistavan roolisuorituksen, eikä sivuosissakaan mennä metsään. Tarina etenee, eikä kaksi ja puolituntia tässäkään tunnu miltään. Sota on karua aikaa ja jälleen lähempänä meitä kuin koskaan, siksikin jotenkin tuntuu tälläinen 2014 vuoden leffa hvvin toden tuntuiselta kärsimykseltä.

No, mutta höpinät sikseen, ne äänet. Yksi leffa ei anna vielä oikeutta tehdä mitään johtopäätöksiä, mutta mielenkiintoiselta tämä leffa joka tapauksessa kuulosti. Etenkin juuri nämä pommitusten äänet, jotka olivat mielestäni hyvin localisoitavissa siihen suuntaan missä ne ruudulla tapahtuivat. En ole edes tuota alkua katsellut normaaliasetuksilla, joten en osaa sanoa kuulostivatko ne samalta myös silloin, mutta ainakin nyt äänet kuulostivat todella avarilta ja hyvin kohdistetuilta. Leffan äänet ylipäätään vuoden 2014 leffaksi erittäin hyvät, atmostahan tuolloin ei vielä leffoissa ollut. joten eipä ollut tässäkään. Leffa oli Netflixissä ja volyymia sai kääntää hieman normaalia kovemmalle, ja ylipäätään tuli vähän fiilis, että dynamiikka levyllä olisi ollut vielä aika paljon parempaa. Eli tämän asian osalta testailu jatkuu varmasti vielä.

Oletko kuullut Parisin suuresta taidevarkaudesta? Olenko minä kuullut, ehkä olen, mutta eipä ole tarina yhtään sen enempää tuttu, tai siis ei ollut. Nyt se on, nimittäin Netflix ja elokuva Mestarivaras kertovat seikkaperäisesti kuinka tuo vuoden 2010 taidemuseon varkaus tehtiin ja mitä kaikkea siitä seurasi. Tarinaa kertoo henkilökohtaisesti vankilasta vapautunut Vjeran Tomic, joka Pariisissa tunnetaan nimeltä Spiderman. Sitähän todellisuudessa siis on, kaveri pystyy kiipeämään monta kerrosta korkeiden kerrostalojen seiniä pitkin ylös arvo-asuntoihin ja varastamaan sieltä vaikka mitä, jopa ihmisen ollessa paikalla nukkumassa. Vaikka tarina tietysti on sillä tavalla kyseenalainen, että kertoo huijarista, varkaasta ja rikollisesta, mutta onhan silti omassa sarjassaan kaverin saavutukset aivan vertaansa vailla.

Tarina on itse asiassa erittäin kiehtova ja kerronta leffassa on loistavaa. Tarinaa kertoo Tomicin lisäksi tapauksen päätutkijat, museon johtaja ja mikä mielenkiintoisinta, sivutarinaa näistä asuntovarkauksista kertovat myös hyvin leppoisalla mielellä liikkeellä olevat miljonäärit, joiden asunnoissa Tomic on vieraillut. On itse asiassa hyvin hämmentää, miten rennosti ja jopa huumorilla he asiohin suhtautuvat, mutta ehkä asia tosiaan on niin kuin Tomic kin se muotoilee, kun on rahaa enemmän kuin tietää sitä edes olevan, kaikki elämässä vaan menettää merkityksestä. Mitä sitten jos kaikki miljoonien arvoiset taulut viedään, kunhan et vie tätä koska se näyttää kivalta (taulu jossa pari viivaa).

Tomic toimii kaikessa yksin, tai siis onhan hänellä siis ostaja tiedossa, mutta kaikki keikat hän tekee ja suunnittelee yksin. Tämä museonkin keikka on hyvin hämmentävä miten hän sen on suunnitellut ja toteuttanut, ei sinällään että tuo nyt mitään varsinaista nerokkuutta olisi osoittanut, enemmänkin vain kohteiden täyttä tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä, mutta ehkäpä siitä on otettu opiksi. Ajatus varmasti on vaan ollut, että eihän tänne nyt kukaan kuitenkaan tule, mitä väliä. Eikä hän näitä asuntomurtojakaan ihan sattumalla ole tehnyt, vaan pitkän suunnittelun ja valmistautumisen pohjalta, tosin samoin näissäkin vähän pistää silmään se, että todellisuus tässä taitaa olla tarua yksinkertaisempaa, oikeassa leffassa olisi tehty ihan jäätävät suunnitelmat, nyt Tomic vain kiipeää sisään ja ottaa mitä haluaa.

Tässäkin tapauksessa hieman mietin, että onko tämä nyt sellainen leffa jonka jaksan katsoa, mutta todellakin oli. Todella hyvin tehty leffa, mielestäni aika hauska ja leppoisa, ei mikään liian vakavahenkinen dokumentti vaan hyvällä otteella tehty. Sopivan pituinen, erittäin mielenkiintoinen ja hienosti yhdistelty uutta ja vanhaa materiaalia. Loppu on myös jäätävän mielenkiintoinen, taulut ilmeisesti kun edelleen sattuu olemaan hukassa ja niistä mahdollisesti tietävät jo vapaalla jalalla! Missä taulut siis luuraa, voiko nyky maailmassa kenenkään kartanon seinälle enää piilottaa mitään niin, että siitä ei jollain aikavälillä jää kiinni?

Kun viikolla piti saada jotain nopeaa katsottavaa niin Netflixistä tuli mieleen heti leffa nimeltä Ballerina. Balleriina on siellä nyt hetken ollut ja peri kertaa jo ihan liipaisimellakin, mutta jotenkin se kuitenkin on jäänyt katsomatta. Leffat traileri ei näyttänyt kovinkaan kiinnostavalta ja kun jossain arvioissakin puhuttiin lähinnä jostain viittauksista John Wickiin, niin vähän jäi sellainen olo, että pitäisikö koko leffa vaan skipata kokonaan. Arvioit netissä leffasta eivät myöskään olleet kovinkaan mairittelevia.

No, koska leffa oli varsin lyhyt ja aikaa saman verran käyttää leffan katsomiseen, niin päätin antaa leffalle mahdollisuuden ja arvioida sen hyvyyttä itse. Leffana valitettavasti muutkin olivat aikalailla samoilla linjoilla, en tästä nyt kyllä ihan hirveästi tykännyt. Juonessa ei ollut varsinaisesti mitään ihmeellistä, hyvin perinteinen kostotyyppinen leffa, jossa vaan tapetaan kaikkea joka liikkuu. No, ei leffa nyt ihan niin raaka tai jatkuvaa tappamista ollut, mutta kuitenkin. Huumoriakin yritettiin leffan hieman tuoda, mutta kyllähän tuo aseidenostokohtaus meni enemmänkin myötähäpeän puolelle, vaikka sieltä yksi ns. näyttäväkin ase lopulta löytyi. Leffa ei ollut huono ja väärin tässä vaiheessa sanoa, että odotin enemmän, mutta jotenkin silti salaa toivoin, että muiden mielipiteet eivät olisi kohdanneet omiani, ja olisin tykännyt enemmän.

Roolitukset leffassa olivat ihan onnistuneita, eikä sekään ainakaan pahentanut leffaa. Ehkä hieman enemmän ongelmaa oli sen kanssa, että roolit lyhyessä leffassa jäivät aika ohuiksi, ja kun tuntui vähän että uusia tyyppejä tuli pitkin leffaa mukaan, ei päässyt oikein mihinkään niistä kiinni. Täysin hudiksi tätä leffaa ei kuitenkaan voi sanoa, sillä leffassa oli myös jotain todella hyvää, ja se oli äänet.

Leffan äänet olivat tällä kertaa aivan mahtavaa kuunneltavaa. Yllätys yllätys, jälleen Netflixissä. Leffan ensimmäisten minuuttien bassoraidat toivat huoneeseen taas jotain ennen kuulematonta syvyyttä ja tarkkuutta. Myös pitkin leffaa etenkin bassot toivat leffassa erinomaisesti ja tätä oli oikeasti kiva kuunnella. Kun tähän vielä lisätään muutamia aika siistejä kohtia, jossa tilaa ja Atmosta käytettiin todella hienosti hyväksi, tuli tästä leffasta äänien osalta todella hyvä. Erityisesti jäi mieleen yksi autonpesukohtaus, jossa ääni liikkui auton ympärillä jäätävän hienosti kun kaveri pesi painepesurilla autoa ulkopuolelta ja kuuntelija oli auton sisällä. Mutta ylipäätään tästä leffasta olisi saanut useammankin kohdan demolevylle.

Vuoden yksi varmasti odotetuimmista leffoista, tai ainakin aika monen mielestä. Itselleni jälleen yksi leffa, joka tuli aika puskista, mutta pitihän se sitten käydä itsekin katsomassa. Olin itse asiassa vielä leffateatterin ovella täysin tietämätön leffan pituudesta, olin vaan kuullut leffa pituudesta juttua, mutta se, että leffan kesto olikin sitten sellaiset kevyet kolme ja puolituntia sai melkein kääntymään jo ovelta ympäri. No, onneksi kello leffan alkaessa oli vasta puoli seiska ja laskeskelin, että eihän tässä nyt mihinkään kai kiire ole, niin päätin sitten antaa leffalle kuitenkin mahdollisuuden. Mutta kuvittelin siis, että kyseessä olisi sellainen normaali alta kolmituntinen, enemmänkin pitkästyttävä kuin pitkä elokuva.

No, leffa todellakin oli pitkä, pisimpiä leffoja jotain olen leffassa katsonut varmaan sitten Tuntemattoman Sotilaan. Se on sinällään ole Martin Scorseselle ihmeellistä sellaisia eepoksia vanhan herran leffat ovat viime aikoina olleet muutenkin. Toisaalta jotain kunnon perinteistä leffaa tässä vaihteeksi näiden Marvel ja DC eepposten lomaan onkin kaivannut. Ja perinteistä leffaa tässä kirjaimellisesti isolla kauhalla tarjoiltiinkin. Leffa kertoo tositarinaa vuosituhannen alun ulkuperäisintiaaneista ja siitä kuinka he rikastuivat nopeasti löydettyään mailtaan öljyä. Tai oikeastaan siis leffa alkaa tästä. Monestihan tälläinen aiheuttaa paljon kateutta ja sen jälkeen alkaa valtataistelu rikkauksista. Niin tavallaan tässäkin, mutta tässä leffassa se ei tapahtunut aivan niin suoraviivaisesti, vaan pikku hiljaa hivuttamalla ja petollista suunnitelmaa askel askeleelta toteuttaen.

Leffan vauhti on todella verkkainen, mutta en ole ehkä koskaan viihtynyt näin hyvin kolmen tunnin leffassa. Ei ollut pienintäkään kiirettä, ei leffalla, eikä minulla. Jotenkin sellainen hyvin leppoinen fiilis koko leffan ajan. Onneksi en ollut edes juonut hirveästi ennen leffaa, tästä olisi muuten saattanut tulla aika mielenkiintoinen leffa. Se toisaalta sitten että leffassa ei ollut kiire, antoi mahdollisuuden oikeasti rakentaa ja tutustuttaa henkilöihin. Leonardo DiCaprio veti tässä varmasti yhden uransa parhaista rooleista ja oli todella todella hyvä. Sitten kun parina oli vielä lisäksi Robert DeNiro, niin kaikki on valmista hyvään leffaan. Robert DeNiro on hieman samaa kaliberia kuin Jack Nicholson, eipä taida herra olla koskaan kovinkaan epäonnistunutta roolia vetänyt vaikka jollain tapaa oma tyyli ja karisma on sen verran kova, että sama olemus sopii rooliin kuin rooliin kuitenkaan kuluttamatta naamaa puhki. Kaikkien yllätykseksi kaksikko DiCaprio-DeNiro ei kuitenkaan taida ehkä ollakaan leffan kaksi kovinta nimeä, nimittäin suurimman roolin tässä leffassa ottaa varmasti Lily Gladstone.

Gladstonelle moni on jo sovittanut varmaan Oscar-viittaa, eikä se nyt lopulta ole kovinkaan kauaa haettua. Onhan tuo roolisuoritus todella kovaa luokkaa, ujosta nuoresta naisesta pitää kolmessa tunnissa kasvattaa ensin kuollut ja sen jälkeen nousta kuolleista vahvaksi itsenäiseksi naiseksi. Gladstonen rooli on todella monipuolinen, vaativa ja raastava, mutta paremmin sitä kaikkea ei olisi voinut yleisölle tarjoilla. Ja onhan tässä leffassa siis muutenkin puvustukseen, lavastukseen ja roolituksiin satsattu taas ihan kiitettävän paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, mitään ei varmasti ole jätetty sattuman varaan. Kysymykseen olisiko tämä sitten voinut puristaa pienempään kestoon, olisi ehkä voinut, mutta ei minun mielestä kyllä tällä kertaa mitään tarvetta. Niin, ja kaiken lisäksi vielä tuo loppu on on todella tyylikäs ja nopeaan tempoonsa vielä leffalle kuin naula arkkuun.

Leffa on mestarin mestarillinen näytös, mutta minun papereissani ei kyllä vuoden parhaaksi leffaksi nouse millään. Hyviä leffoja on tullut jo monia nähtyä tänä vuonna enkä niitä ala edes yrittää laittaa tässä järjestykseen. Mutta jos kysymys kuuluu, että onko tässä ehdottomasti vuoden kovin leffa, niin ei ole, yksi niistä ehdottomasti kuitenkin. Moni on muunmuassa verrannut tätä jostain syystä Oppeheimeriin, kaksi hyvin erinäköistä leffaa, mutta molemmissa itse yksi yhteinen nimittäjä, kumpaakaan ei varmasti tarvitse julkaisupäivänä kolmenkympin hintaa ostaa itselle. Tässä leffassa äänten osuus vielä pienempi kuin Oppenheimerissa, mutta kumpikin leffa hieman sellaisia, että voisin koska vaan istua jonkun seuraan katsomaan uudelleen, mutta mitään paloa kumpaakaan ei yksin ole välittömästi katsoa. Tämäkin ehkä vähän kertoo itselle sitä, että kumpikaan leffa ei ehkä ole itselle se vuoden suurin.

Kiva kuitenkin, että leffassa oli paljon taaskin porukkaa, ihmiset alkavat selkeästi taas löytää tietänsä leffoihin, ja mikä sitä on löytäessä kun mielenkiintoista katsottavaa tuntuu nyt tulevan jatkuvasti. Ihmisten ajankäyttö on nykypäivänä todella kortilla ja se, että näin moni ihminen löytää tiensä sunnuntai-iltana kolmen ja puolen tunnin leffaan kertoo kyllä jostain. Eli hieno leffa, ja hieno leffailta.

Viikonloppuna tuli myös tehtyä pientä säätöä omaan huoneeseen, tai paremminkin ehkä vain räkkiin. Asensin alunperin tuon pienen 7 tuuman näytön tuohon räkkiin pystypäin, mutta ei se nyt vaan oikein tuntunut millään toimivan, joten pitihän se sitten vaihtaa vakaan. Se taas tarkoitti, että näytölle piti tehdä uusi teline, joten pientä puuhastelua taas päivään. Ihan kiva siitäkin lopulta pienellä vaivalla tuli, eli ihan hyvä pieni muutos.

Sunnuntaina oli paljon aikaa miettiä katsottavaa, ja vaikka katsottavaa olisikin varmasti löytynyt nopeamminkin, käytin silti aika paljon aikaa striimauspalveluiden läpikäyntiin. Sellainen ajatus mikä jälleen kerran tuossa selaillessa tuli, että onko minun oikeasti tarpeellista maksaa HBO-Max palvelusta. Selailin sitä jälleen kerran läpi ja jotain vikaa on joko algoritmeissä tai palvelussa. Kaikki leffat jotain palvelu tarjoaa on muutaman vuoden vanhoja, mitään uusia ei juurikaan tarjota ja ylipäätään uutuksien tarjonta tuntuu viikosta toiseen olevan todella heikkoa. Tällä hetkellä maksan tuota kuukausimaksua vain ja ainostaan sen vuoksi, että se on ikuisesti puoleen hintaan vain viisi euroa kuukausi, mutta kalliiksi sekin tulee, jos ei mitään koskaan katso. Toisaalta katsoin, että uusi vuoden soppari sekin on vain kuutisen euroa kuussa, että voipi olla että kohta tilaus päättyy.

Musta rapu-niminen ruotsalainen leffa kuitenkin löytyi tälläkin kertaa Netflixistä katsottavaksi. Onko kaikki leffat aina Netflixissä hyviä niin ei varmasti, mutta aina sieltä vaan löytyy uutta katsottavaa ja aika monipuolisesti. Musta Rapukaan ei saanut netissä kovinkaan hyviä arvioita, mutta päätin silti tarttua tähän, ihan vaan sen vuoksi, että vaikutti varsin hyvältä leffalta siihen fiilikseen mitä olin juuri etsimässä. Eli etsinnässä oli jotain päätöntä toimintaa, ei mitään kovinkaan korkealentoista vaan varsin leppoisaa, mielellään hyvillä äänillä. Siihen tarpeeseen tämä leffa varsin hyvin vastasikin, eli ei leffassa mitään kovinkaan suureellista ideaa ollut, yksi yksittäinen tehtävä sodassa, josta ei paljon muuta kerrottukkaan. Jännästi kuitenkin kerrottiin, että sota ratkeaa tähän, mutta ei kovinkaan usein näissä sodan päättävissä tehtävissä olla näin pahasti tehtävää tekeviä kusetettu. Eli ehkä tässä sitten oli juonellisesti jotain uutta.

Muuten leffan roolitukset onnistui hyvin, usein tälläisissä ”halvanoloisissa” leffoissa ensimmäisenä pettää näyttelijät, mutta nyt kyllä se oli yllättävää kyllä suht hyvällä tasolla. Kukaan näyttelijöistä tai rooleista ei varsinaisesti ärsyttänyt, eikä tämä leffa nyt todellisuudessa ihan niin halvalta muutenkaan lopulta näyttänyt. Leffan hinnasta en siis tiedä mitään, puhun nyt halvan näköisestä ihan vaan tekemisen laadun puolesta. Tarina ei varmasti ollut ihan uskottavimmasta päästä ja muutamia juttuja alkoi todella häiritä. En esimerkiksi pysty ymmärtämään, että yksikään huippusotilas kokeilee kepillä onko jää kestävää, ja kun toteaa että keppi menee heittämällä läpi, sen jälkeen vaan jatkaa surutta matkaa pudoten viiden metrin påäästä yksin jäiseen mereen. Vähän loppui uskottavuus tuossa vaiheessa vaikka kova yritys olikin. Kellekkään ei varmaan tullut yllätyksenä. tuo lapsi juttu, mutta aika julmaa silti!

Äänet leffassa olivat ihan hyvät ja kiva taas nähdä kuinka Netflix oikeasti panostaa siihen, että kaikki kanavat ovat myös aktiivisina. Jään narina kuulosti todella aidolta ja laukaukset lähtivät kivasti. Itse raita ei ollut mikään mestariteos, mutta sopi kyllä ruudun tapahtumiin hyvin. Ei siis mitään valittamista raidassa, mutta ei nyt mikään mestariteoskaan varmasti. Tämä leffa tuli tällä kertaa juuri sellaiseen tarpeeseen kuin olin toivonutkin, siihen nähden siis hyvä leffa.

Eilen illalla oli taas aikaa istua iltaleffan pariin, äänien ei tarvinnut olla aivan matalalla, mutta halusin kuitenkin katsella jotain rauhallista ja sellaista, jossa korvia ei niin paljon tarvita. Muutenkin nyt oli sellainen fiilis että halusin katsella jotain hieman rauhallisempaa, ei kuitenkaan täysin aivot narikkaan leffaa. Hyviä trillereitä ei ole hirveästi taas tullut viime aikoina vastaan, joten tämän leffan valinta tällä kertaa oli aika helppo. Valinnaksi siis muodostui Netflixistä löytyvä Fair Play-niminen seksuaalinen trilleri-draama. Romanttista tästä nyt ei varsinaisesti saa, vaikka parisuhdedraamaa sitäkin enemmän.

Leffa itse asiassa otti hyvin suorasti käsittelyyn vanhan parisuhteisiin liittyvän valtapelin ja kysymyksen, voiko parisuhde toimia jos naisella on parempi työ, korkeampi palkka ja sitä kautta tavallaan korkeampi työidentiteetillinen arvo? Tässä leffassa asiaa vielä korostetaan entisestään kun kun molemmat ovat samalla työpaikalla, työpaikassa, jossa ainakin leffan mukaan valloillaan on edelleen hyvinkin vanhoillinen hierarkia ja naisia jopa alistava keskustelukulttuuri. Naisten arvo mitataan rahassa ja veitsellä isketään selkään välittömästi kun paikka tulee. Usein johtamiskulttuuriin kuuluneet yömyöhäiset kosteat palaveri ja illanvietot ovat varmasti hajoittaneet maailmanhistoriassa useita liittoja, nyt niitä toinen osapuoli katselee vielä sivusta kaikkine likaisine yksityiskohtineen ja juoruineen. Sensuroimattomasti, sillä kukaanhan ei työpaikalla tiedä suhteesta mitään.

Leffa on hyvin kantaaottava. Leffa tarkoituksella käsittelee asioita kärjistetysti, vai käsitteleekö sittenkään? Mikä leffan tarkoitus ylipäätään on, onko sen tarkoitus nostaa tikun nokkaan jotain, jota joskus on ollut, vai onko isomman rahan bisneksessä oikeasti edelleen tälläistä? Hyvin hyvin mielenkiintoinen leffa, joka varsinaisesti ei anna mitään vastauksia mihinkään, mutta laittaa katsojan ajattelemaan itse. Miehen ja naisen asemaa parisuhteessa korostetaan entisestään antamalla leffan alussa kuva tilanteesta, jossa kaikki olisi voinut olla päin vastoin. Olisiko silloin lopputulos ollut erilainen? Onko niin, että vielä vuonna 2023 parisuhteessa kaikki on hyvin jos miehellä on enemmän valtaa, rahaa ja naisen oma ura tehdään lasten ja muun perheen kustannuksella, jos tehdään?

Kuten tälläiseen leffaan hyvin kuuluu, niin myös loppuratkaisu on hyvin mielenkiintoinen. Kuka lopulta on leffan hyvis ja kuka pahis? Kuka todellisuudessa valtaa käyttää ja miten? Kenen mielenterveys kestää loppuun asti? Tähänkään leffa ei anna luonnollisestikaan suoraa vastausta, vaan leffa päättyy tilanteeseen, joka varmasti jättää jokaisen katsojan mietteliääksi. Leffa on alusta loppuun erittäin kiinnostava, ei ehkä niinkään jännittävä trilleri, mutta jotenkin kuitenkin arkipäiväinen ja käsin kosketeltava. Ei tässä mitään psykopaattista ole, ei niinkään perinteistä perhe-elämää, vaan karu kertomus ruuhkavuosien paineesta (ilman lapsia) rahamaailman julmassa maailmassa. Mitä enemmän leffaa miettii, sitä enemmän tämä tuntuu paranevan, kannattaa ehdottomasti katsoa.

Elokuvien ja tämän harrastuksen rikkaus on se, että leffoja löytyy joka lähtöön ja jokainen varmasti löytää joukosta omansa jos uskaltaa etsiä. Vuoden mittaan on tullut taas katsottua monenlaisia elokuva, joista esimerkiksi kotimainen Kaurismäki edustaa täysin uniikkia ja omaa linjaansa. Olenkin moneen otteeseen kaivannut etenkin uudemmilta elokuvilta uudempaa otetta ja uusia ideoita sen sijaan, että aina vaan ratsastetaan vanhoilla nimillä ja samoilla juonilla eri vaatteissa. Yksi keino, jolla lähdin uudistamaan ja etsimään omia uusia leffoja oli ajatus päästä arvostelemaan näitä arviointikappaleita. Tällä kertaa posti siis yllätti Asteroid City nimisellä leffalla, josta voin taas ihan rehellisesti sanoa, että leffa todennäköisesti olisi jäänyt muuten vallan katsomatta. Arvostelukappaleista ei koskaan tiedä mitä katseltavaksi saa, ja usein ne ovat juuri sellaisia leffoja, joita etenkään 4K:na koskaan raaskisi ostaa. Tällä siis tarkoitan sitä, että 4K:na tulee ostettua lähinnä vain ja ainostaan leffoja, joissa äänet ovat isossa roolissa, toimintaa, scifiä jne. Rauhallisemmat leffat voi sitten hyvin katsoa matalemmallakin laadulla tai vaikka striimattuna.

Tällä kertaa arviointikappale tuli Bluray muodossa 7.1 äänillä. Kuvan laadun osalta ainakin minun laitteilla jo Bluray-laatu on jäätävän hyvää, ja isoa eroa ei 4K siinä tee. Äänien osalta hieman sama, eli jos leffassa on esim. Atmos äänet, niin usein äänen laatu molemmissa formaateissa on aika samaa tasoa. Tässä leffassa kuitenkin siis vain 7.1 äänet, mutta mitään muuta ei kyllä tarvinnutkaan. Siitäkin huolimatta kuitenkin tuli tehtyä muutamia mielenkiintoisia havaintoja. Ensinnäkin äänisuunnittelu ja toteutus tässä leffassa oli todella huippuluokkaa. Leffan äänet tähän leffaan olivat aivan puhtaan kympin arvoiset. Äänet olivat pääosin vain etukanavissa, mutta siellä ne tapahtumat olivatkin. Bassoja tarvittiin vain pari kertaa kun ydinpommit räjähtivät. Tästä muuten sellainen hauska yksityiskohta, että jos joku tätä leffaa katselee vaikka iltamyöhäisellä ja laittaa vähän lisää volyymia että saa dialogia paremmaksi, niin kesken yöllisen hiljaisuuden nuo pari kohtaa saattaa saada alushousut vaihtoon. Tulee nimittäin aika yllättäen ja kovaa.

Se varsinainen juttu äänissä joka kuitenkin tästä nousi etenkin esiin oli dialogin rakennus. Ensinnäkin ääni tuli jatkuvasti tasan juuri sieltä missä ruudulla tapahtui, tai usein ruudun ulkopuolella. Hienoin kohtaus oli kuitenkin se, kun ruutu oli jaettu kahtia ja ruudun molemmilla puolilla henkilöt puhuivat toisilleen puhelimessa. Tuli ihan aidosti sellainen fiilis, että istuisi huoneessa, jossa olisi kaksi ruutua ja kaksi erillistä audiojärjestelmää. En ole tälläiseen fiilikseen törmännyt koskaan ennen, en tiedä oliko syynä sitten enemmän Trinnov vai leffan äänisuunnittelu, yhdessä kuitenkin muodostivat jotain todella uutta ja uniikkia omille aisteille. Muutenkin kun leffassa useita kohtia, jossa ei leikattu vaan siirryttiin kohtauksesta toiseen, toimi äänet siinä siirrossa poikkeuksellisen hyvin.

Ja siitä sujuvasti päästäänkin sitten siihen leffan kuvaukseen ja leikkaukseen. Leffa oli alusta loppuun todellakin aika uniikki ja erilainen. Oli vanhaa kuvaa, välikuvaa ja itse leffaa. Tai no mikä sitten voidaan laskea itse leffaksi, tässähän siis kuvattiin leffan tekemistä viime vuosisadan vaihteessa. Juoni oli aika aijoin hieman sekava, tai sanotaanko näin, että vaatisi ehkä toisenkin katselukerran, että saisi kaiken irti, ja sehän ei koskaan ole leffassa huono asia. Roolit olivat hyvä ja roolitukset toimivat, tässä olis jotain hieman Kaurismäkimäistä yksinkertaisuutta ylipäätään. Leffan alku oli tosi hämmentävää katsottavaa, mutta jälleen kerran yksi leffa, joka siitä huolimatta pakotti katsomaan itseään herkeämättä alusta loppuun.

Alku oli itse asiassa sen verran hämmentävä, että piti oikein kysyä Instassa kuinka moni leffan on nähnyt ja kuinka moni aikoo sen katsoa, tulos yllätti ainakin itseni. Mainittakoon, että ennen kun leffa postilaatikkoon saapui en ollut siitä ikinä kuullut, en tutkinut asiaa tippaakaan ennen katsomista ja vielä tätäkään kirjoittaessa en ole leffan taustoja ja arvosteluja katsonut. Tuntuu kuitenkin olevan kyseessä isompi ja suositumpi leffa kuin osasin kuvitellakaan, eikä toisaalta ihme.. Lähtee tutkimaan asiaa lisää..

Olipahan kirjainyhdistelmä tuossa otsikossa, mutta eiköhän jokainen tuosta saa selvää. Eli vihdoin pääsi sitten tämän loistavan sarjan toistaiseksi viimeisen osan kimppuun, kalibroidulla Trinnovilla, 9.4.6 järjestelmällä ja viimeisen päälle hiotussa huoneessa. Mikä voisi mennä pieleen, no ei kyllä oikein mikään! Eikä kyllä mennytkään. Pientä säätöä tuli leffan aikana tehtyä, ensinnäkin kuten sanoin Mario Bros leffan jälkeen, niin ihan kaikki ei ollut kohdillaan kuvan kanssa, eikä ollutkaan. Onneksi tuohon löytyi taas nopea korjaus ja kaikki taas kunnossa. Sinällään tuo juttu on kyllä raivostuttava, eli HTPC on tietysti Windows-pohjainen kone, ja kaikkihan hyvin tietää mitä se tarkoittaa. Jälleen kerran jostain käsittämättömästä syystä Windows oli hieman muutellut itsekseen asetuksia, en tiedä yhtään miksi mutta syy onneksi löytyi nopeasti.

Ai niin, moni muuten varoitteli, että ei kannata päivittää missään tapauksessa Windows 11:sta, ja muutenkin välttää päivityksiä. No, kone on nyt niin vahvasti tuota päivitystä ajanut, että ajattelin sitten kuitenkin koittaa ajatuksella aina saa kympin asennettua tarvittaessa uudestaan. Onneksi kuitenkin nyt vaikuttaa, että Videoprocessor, MadVR, ja MakeMKV kaikki toimivat, oliko muuta mitä tuolta koneelta tarvitaan? No, seuraillaan tilannetta ja katsotaan miten käy, toistaiseksi kuitenkin kaikki hyvin, eikä tuo viimeinen vika liittynyt edes tähän.

Toinen aika mielenkiintoinen asia liittyi ääneen. Olen pitkään joutunut miettimään tuota äänien viivettä nyt kun kaikki kuva menee HTPC:n kautta ja ääni suoraan prossuun. Tuon kuvankäsittelyn pitäisi aiheuttaa jonkinlaista viivettä joka sitten pitäisi asetuksissa säätää kohdilleen. Videoprocessor ohjeissaan viittaa esim. uusimman ohjelmaversion vaativan 180ms viivettä, ja tuon mukaan olen sitä nyt sitten koittanut säätää. Kaikki on ollut ok, mutta ei selkeästi kohdillaan. Nyt sitten leffan aikana koitin vihdoin saada tämänkin täysin kohdilleen ja vihdoin taisin onnistua. Ällistyttävää kyllä, se oikea arvo tuntuu olevan nolla, vaikka mitä yrittäisi. En tiedä johtuuko sitten siitä, että HTPC on yksinkertaisesti vaan niin tehokas, että se riittää, vai mistä johtuu, mutta tuolla arvolla nyt mennään ja se on tietysti lähtökohtaisesti se paras ja helpoin.

Kun nämä oli vihdoin kohdillaan, sitten saikin keskittyä itse leffaan. Leffanhan olin nähnyt jo jonkin aikaa sitten leffassa ja tietysti kyseessä leffa, jonka tiesin että tulee hankittua kotiin. Sen myös tein ja leffa oli ennakkotilattuna CDON:comista, jonkinlaisen viiden euron alennuksen taisin siihen vanhoista bonuksista käyttää. Leffa oli leffassa aika pitkä ja niin se oli sitä nytkin, mutta kuitenkin alle kaksi ja puoli tuntia, ja aika siivillä se aika tällä kertaa meni. Leffa on hyvä, mutta ei ehkä silti kyllä ihan sarjan parhaimpia. Tykkään tavallaan paljosta, mutta edelleen välillä mennään niin yliluonnollisissa sfääreissä, että menee jo hieman maku. Tuosta lopusta jo taisin puhua viimeksikin, se ehkä oli jotenkin kotona hieman sidettävämpi, mutta olihan se silti hieman jo liikaa. En paljasta enempää mistä puhun jos vielä katsomatta.

Mutta onhan Fast saga silti Fast saga ja ehdottomasti yksi suosikkileffasarjoistani. On kiva, että sama kaarti on jaksanut pysyä uskollisina, eikä pääosan esittäjiä ole matkan varrella juurikaan jäänyt pois, ja ne jotka ovat uutena tulleet, ovat hekin yleensä sitten jääneet mukaan. Nytkin uutena Jason Momoa, joka varmasti on mukana seuraavassakin, joka nyt tietysti onkin jatko tälle. Mutta kyllähän se aina sarjan arvoa nostaa, jos tehdään oikeasti tarinalle jatkoa, eikä vaan rahasteta pelkällä nimellä vaikka itse näyttelijät ovat jo saaneet tarpeekseen. Yksi osa siis vielä ainakin tulossa, mutta onko tämä sitten tässä? Saapa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tämä tulee varmasti vielä katsottua uudelleen ennen kuin seuraava tulee teattereihin.

Loppuun vielä sananen äänistä, jotka olivat hyvät, mutta eivät ihan niin priimaa kuin ehkä toivoin ja odotin. Olihan leffa toki Atmosta, mutta mitä Atmos-vieweriä silloin tällöin seurailin, niin aktiivisempaakin olisi voinut olla. Mitään tiettyä huippukohtaa ei sinällään mieleen jäänyt, ainakaan pitkäksi aikaa. Äänet olivat hyvin, mutta Atmosta ei kyllä kovinkaan hyvin tässä valitettavasti hyödynnetty, mikä on kyllä aika outoa. Kuvanlaatu oli loistava heti kun asetukset sai kohdilleen.

Tämä leffa on ollut hankintalistalla pitkään ja olen vain odotellut sen löytyvän jostain sopivalla hinnalla. Missään tapauksessa ei leffa, josta olin valmis maksamaan kolme kymppiä, kyselin jopa Facebookin myyntiryhmästä käytettyä, mutta eipä löytynyt siltäkään. Onneksi nyt kuitenkin sain sitten tämän hankittua edes kohtuullisella hinnalla tuolta imusic verkkokaupasta Ruotsista. Tällä levylle ennen kaikkea oli pari syytä. Ensinnäkin leffan värimaailmaa on kuvattu sellaiseksi, että jokaisen tykin värientoistosta saa kaiken mahdollisen irti. Toisaalta Sonic the Hedgehog-leffat oli sen verran positiivisia yllätyksiä, että tässäkin voisi olla jotain potentiaalia, sekä leffana että äänien osalta.

Mutta, mutta, mutta.. Leffa tuli nyt katsottua ja pettymyksiä tuli tupaan sekä ovesta että ikkunasta. Ensinnäkin jos tässä oli tarkoitus testata värejä, niin jotain oli tänään pahasti pielessä joko leffassa tai laitteissa. Toki tässä kohtaa on pakko todeta, että vika saattaa olla myös laitteissa ja tätä varmasti testataan vielä uudelleen. Kaikki värit nimittäin vaikuttivat jotenkin kovin pestyiltä, eli ei kyllä kovinkaan vakuuttavaa väritoistoa. Ei tässä kuvallisesti oikein mitään vikaa ollut, mutta ei kyllä mikään väriloisto. Tässä saattaa muuten olla jotain tekemistä myös sillä, että Panasonicille oli tullut uusi päivitys, en ehtinyt tutkia asiaa tarkemmin. Mitä muuten tulee kuvaan, niin kyseessä oli sitten täysin animoitu leffa, se mistä juuri Hedgehogissa tykkäsin oli se, että siinä oli ihmiset mukana. Jotenkin tuntuu, että vaikka myös aikuisiällä olen näistä animoiduista tykännyt, niin jotenkin niiden aika alkaa olla jo vähän ohi. Pinoccion ja Hedgehogin tyyppiset, joissa sekoitus ihmisiä ja animoituja hahmoja vaan toimii paljon paremmin.

Äänienkään osalta tässä ei nyt valitettavasti oltu kovinkaan hyvällä tasolla. Äänet olivat aika laimeat, bassot olisi voinut olla huomattavasti paremmin läsnä, ja kun kyseessä on aniamaatio missä voidaan tehdä mitä huvittaa, niin eipä ollut tässä haluttu Atmos-ääniin panostaa tippaakaan. Äänet eivät liikkuneet, ympärillä lähinnä musiikkia, joka kylläkin oli aika menevää, mutta muuten tästä ei kyllä mitään demomateriaalia saa edes kovasti editoimalla. Erittäin laimeaksi jäi, vähän jopa harmittaa koko levyn hankinta, tämä olisi ehdottomasti mennyt kympin laariin, mutta katsotaan nyt jos tälle vielä antaa uuden mahdollisuuden jossain vaiheessa.

Valitettavasti myös koko leffasta jäi aika laimeat fiilikset. Juoni ei napannut oikein juurikaan, eikä tästä nyt valitettavasti oikein mitään nostalgista fiilistä myöskään syntynyt. Joo, kyllä leffassa oli paljon viittauksia tuohon vanhaan hittipeliin, jota itsekin olen paljon pelannut pienenä, mutta silti fiilis lähinnä oli, että ehkä tässä oli vaan vähän liikaa. Jotenkin se mistä itse Mariot muistan, leffassa oli kaikki viholliset ja kaverit pahasti sekaisin. En siis väitä, että näin oli, mutta sellainen sekava fiilis tästä jäi itselle päällimmäiseksi. Jotenkin muutenkin jäi fiilis, että tästä olisi voinut saada vielä paremmin asialle uskollisen ja vuoteen 2023 tuodun version.

Eipä siinä, näitäkin tulee, mutta kuten sanottua, ehkä tälle vielä tulee uusi mahdollisuus, vaikka sitten lasten kanssa. Viimeiset pari päivää on tullut myös Kalibroitua Trinnovia uudelleen ja uudelleen. Nyt suurennuslasin alla ollut erityiset bassot, jotka eivät mielestäni ole päässeet riittävän alas. Eli kovasti on nyt koitettu ensin saada Behringerin säätöjä kohdilleen ja sitten siihen päälle Trinnovin. Behringer NX600oD malleissa säätöjä kyllä riittää, mutta olihan kaikki silti jotenkin helpompaa ja hauskempaa MiniDSP:n ja Rewin kanssa. Ne on nyt myyty ja toiki luotan 110%:sesti Trinnoviin subbarienkin osalta, mutta onhan se ollut kivaa noita käyriä aina katsella ja viritellä. Tällä kertaa lähinnä aikaa siis meni lähinnä siihen, että yritin saada subbarit enenen kalibrointia menemään mahdollisimman alas. Nyt näytti siltä, että jyrkkä roll-off alkoi jo 25hz kohdalta, mutta kyllä noiden subbarien kanssa tuossa huoneessa pitäisi ehdottomasti päästä helpolla paljon alemmaksikin. Tähän hommaan muuten U-mic:istä olis varmaan ollut vielä hyötyä, mutta se on nyt myyty.

Katsotaan, jos sellaiselle keksisi vielä tulevaisuudessakin jotain hyötyä ja vaikka hankkisi uuden. Jotenkin luule, että tuo Trinnovin käyrä ei kerro aivan samaa asiaa kuin olen tottunut Rewissä saamaan, mutta pitää sitäkin asiaa vielä tutkia lisää. Nyt joka tapauksessa bassojen roll-off on jo jonkin matkaa alle 20hz, joten seuraavaksi sitten subbaritkin tosi testiin, Fast X, Are you ready?

Kolmas Netflixin odottavien listalla jonkun aikaa ollut leffa oli leffa nimeltä Vaarallinen Kuljetus. Ei ehkä idealtaan taas kovinkaan yllättävä leffa, mutta ihan kivalla uudella twistillä kuitenkin tehty. Brasilialaisia leffoja en taida ihan hirveästi olla aikaisemmin katsonut, mutta ennenkin sanonut, että tämä on Netflixin parhaita puolia, että hyviä leffoja löytyy tarjontaan ihan ympäri maailmaa. Tämäkin leffa laadultaan erittäin hyvää tasoa, vaikka aavistuksen täytyy kyllä myöntää kielen häirinneen, mutta se kuuluu vaan asiaan.

Autoiluun ja kilpailuun liittyviä leffoja on tullut jonkin verran katsottua ennenkin, mutta aika harvoin on leffoissa ollut kuorma-autokilpailuja, ei ehkä se autokilpailun seksikkäin muoto, mutta hyvin toimi tässä leffassa ja tosiaan leffan sisältöönhän tämä sopi erittäin hyvin. Autokilpailut oli muutenkin sidottu leffan tapahtumiin ja juoneen erittäin hyvin, eikä se jäänyt vain muodolliseksi sivuseikaksi. Leffan juoni muutenkin toimi, vaikka näitä on paljon nähnyt, tarvitaan rahaa, sotkeudutaan helpon rahan toivossa jonkin rikollisjärjestön puuhiiin, lopulta irti ei enää päästäkään ja jäljellä on vielä viimeinen keikka, joka ei koskaan päädy kovinkaan ruusuisesti. No, tällä kertaa tarinassa oli onneksi paljon ei niin kliseisiäkin käänteitä, mutta erittäin hyvä leffa kokonaisuutena.

Äänien osalta Atmos, mutta ei nyt kyllä millään itse leffa päässyt sille tasolle jota ehkä odotin. No, jos viimeisimpänä vertailukohtana on Gran Turismo, niin vaikea on sinne kenekään tällä hetkellä päästä, tosin sitä ei ole vielä kotona nähty. Trinnov toki näyttää sen miksi sellainen on olemassa, äänet ovat erittäin tarkkoja ja luulen, että tässäkin leffassa tuli kuultua paljon sellaisia pieniä yksityiskohtia, joita ei ole ennen nähnyt. Yksi sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta joka usein leffoissa näyttäytyy on auton ajaminen vasemmasta takakaiuttimesta ruudun poikki oikeaan etukaiuttimeen. Se kuulostaa juuri siltä kun voisi kuvitella oikeassa elämässä asian kuulostavan, ainakin se kuulostaa hyvin erilaiselta kuin ennen.

Mutta kokonaisuutena siis kiva leffa ja vielä sellainen suht lyhyt pätkä niin sopi kiireisen viikon ohjelmaan hyvin. Viime viikolla tuli myös pitkästä aikaa tilattua muutama leffa, nimittäin facebookissa joku herätti sellaiseen tietoon, että ruotsalaisessa imusic verkkokaupassa on paljon leffoja isoilla alennuksilla. Ja hyvää tavaraahan sieltä löytyikin. Muutama leffa, jotka hyllystä vielä puutui tuli täydennykseksi, joista etenkin mainittava Super Mario Bros-leffa, jota olen jonkin aikaa tähyillyt, mutta en ole järkevällä hinnalla mistään saanut. Leffan odotukset etenkin kuvan suhteen suuret, mutta kyllähän leffa muutenkin kiinnostaa, koska Hedgehogit olivat niin hyviä ja samoissa maailmoissa liikutaan.

Toinen tärkeä mitä olen pitkään katsellut on Game of Thronesit 4K versioina. Itseltähän hyllystä löytyy jo tuo viimeinen kausi, jonka aikanaan aika kovalla hinnalla ostin. Muut leffat sitten löytyy blurayllä, ja kaksi ensimmäistä kautta tuli katsottua HBO:lta todella huonolla laadulla. Olen tätä kuitenkin hyllyyn haaveillut ja jossain vaiheessa 4K:na katsoa koko homma uudelleen, mutta hinta näille ollut aika kova. Nythän sitä olisi saanut Amazonista aika halvalla, mutta ajattelin, että tämä kyllä taitaa vaatia suomitekstit jos koko homman aikoo uudelleen jaksaa katsoa. Nyt sitten löysin edullisesti kaikki muut kaudet lukuunottamatta kolmosta ja seiskaa, ne jää vielä odottamaan parempia hintoja.