Tälläinenkin leffa on ollut pitkään aikeissa katsoa, löytyy kuitenkin UHD hyllystä ja on itse asiassa pitänyt leffa katsoa jo useampaan kertaan, mutta aina on tullut jonkinlaisia teknisiä ongelmia vastaan HTPC:n kanssa. Nyt sain kuitenkin vihdoin kaikki toimimaan ja pääsin leffaa katsomaan. Kyse siis tietokone-animoidusta Spidermanista, jonka tarkoituksena on tuoda Spiderman ruudulle vähän niin kuin piirretyn hengessä, siitähän koko hahmossa lopulta on kyse. Jotenkin tämä ei ole ihan hirveästi koskaan itseäni kiinnostanut, jotenkin tiennyt, että tälläinen on tehty, mutta itselle se tuli vain mukana tuossa isommassa erässä leffoja jonka jokin aikaa sitten ostin. Leffasta tuli kuitenkin uusi osa juuri, ja sen vuoksi tämä nousi taas esiin. Leffoja on kehuttu paljon etenkin äänien vuoksi, joten pitihän tämä sitten tsekata.

Asioille on yleensä syynsä, ja niin taitaa olla syy sillekin, että tätä leffaa en ole aikaisemmin katsottu. Lieko sitten tekniset vaikeudet merkki siitä, että nytkään ei olisi pitänyt, mutta en vaan tykännyt. Pitkästä aikaa taas leffa, josta voin rehellisesti sanoa, että nukuin osan aikaa leffasta, enkä edes ollut mitenkään erityisen väsynyt. Leffa vaan yksinkertaisesti oli tylsä, eikä oikein lähtenyt missään vaiheessa kiinnostamaan. Äänet olivat ihan kivat, mutta tässä taas vähän sitä vikaa, että liikaa juttuja tapahtui liian nopeasti, eli tuntui vähän kuin äänet olisivat menneet ns. ohi. Olihan tässä paljon kaikenlaista, mutta edes äänien osalta en ollut niin vakuuttunut, että tätä ainakaan uudelleen pitäisi ihan hetkeen katsoa.

Joten tämän johdosta uusikaan leffa ei ihan hirveästi nyt nostata odotuksia, ehkä se pitää jossain vaiheessa katsoa, mutta ainakaan kotiin sitä ei missään tapauksessa tulla kovin suurella summalla ainakaan ostamaan. Ostoksista puheenollen, niitä on taas tehty, ehkä vähän liikaakin, mutta nyt on oikeasti leffoja jotka on vaan pakko saada. Jotenkin on nyt sellainen fiilis, että ylipäätään UHD leffojen hinnat ovat kovassa nousussa ainakin suomessa, johtuuko sitten siitä, että niitä ostetaan niin vähän ja harrastajat ovat valmiita maksamaan, vain onko koko fysikaalinen media oikeasti nyt kuolemassa. Käydäänpä läpi muutama. Ensimmäinen leffa, joka luonnollisesti oli ihan pakko hankinta, oli tietysti John Wick 4. Ei vain siksi, että kolme muuta jo löytyy ja että ylipäätään tykkään kyseisestä sarjasta, vaan ennen kaikkea siksi, että neljäs osa oli todella hyvä, ja leffassa nähtyvä voin olla varma, että tämän leffan haluan sekä äänien, että koko leffan vuoksi nähdä uudelleen kotona. Tämä on siis tilattu jenkeistä, hintaa aivan liikaa, mutta Suomessa pyynti liikkuu uskomattomassa 45-60 euron luokassa.

Toinen todella tärkeä hankinta on Guy Richie’s The Covenant, jota kehuttiin Youthmanin podcastissa todella hyväksi. Kyseisestä leffasta ei löydy lainkaan 4k versiota, nyt tilaukseen lähti kiinalaisversio Blu-raynä, saa nähdä tuleeko sieltä 4k-levy, bootleg vai tyhjä kuori. Suomeen tämä ei taida ainakaan vielä olla tulossa lainkaan. Kolmas levy josta olin sitten valmis jo vähän enemmän maksamaankin on aivan ehdoton hankinta, joka vaan yksinkertaisesti on pakko saada! Tuosta leffasta myös kelpaa vain ja ainostaan 4K-versio, ei muuta. Kyseessä tietysti suomalainen Sisu, joka on tulossa levylle heinäkuun alussa. Tuota olen etsinyt pitkään ja hartaasti, jenkeistä halvimmillaan toimitusten ja verojen jälkeen hinta luokkaa 60-80 euroa, ja Suomessa tuosta pyydetään älytöntä 60 euron hintaa. Levyä on todella huonosti saatavilla, mutta lopulta löysin briteistä Amazonin kautta levyn, joka kotiovelle saapuu kaikkine kuluineen alle 40 hinnalla. Aivan sairas hinta levystä, mutta tästä levystä olen sen valmis maksamaan. Ehkä paras koskaan Suomessa tehty leffa uuden tuntemattoman kanssa, tämä on vaan aivan pakko saada. Voisiko jopa saapuessaan olla kuninkaallinen ensi-ilta uuden prossun kanssa, kuka tietään.

Hurjaksi on siis markkinat menneet, mutta katsotaan rauhassa mihin suuntaan tämä homma menee. Vielä olisi leffa nimeltä 65 kiikarissa, mutta saa nähdä meneekö sitten kuitenkin striimiksi, niin paljon nyt meni näihin hankintoihin.

Olikohan se nyt kolmetoista miljoonaa kuollutta sotilasta ensimmäisen maailmansodan Saksan ja Ranskan välisellä rintamalla ja rintamalinja kolme vuoden taistelujen jälkeen edelleen samassa kohdassa. Eilen tuli katsottua ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sotaan liittyvää elokuvaa leffahuoneessa. Tämä ei sinällään ole ollut mikään tietoinen valinta, vaan johtunut ehkä enemmänkin siitä, että kaikki itselle sellaiset ”tärkeimmät” leffat on jo tullut tässä katsottua ja uusia leffoja ei ole aiheesta hirveästi tullut tai ainakaan tullut hankittua. All Quiet on the Western front on kuitenkin kaiken aikaa ollut aivan ehdoton hankinta, eikä vähiten sen saamien Oscar-palkintojen vuoksi, ja edelleen, etenkin sen äänistä saamien Oscarien vuoksi. Leffa on alunperin ilmestynyt Netflixiin, mutta oli alusta lähtien selvää, että tätä leffaa en tule striimattuna katsomaan, vaan leffa pitää saada 4k-versiona kotiin. Hankinta ei sitten ollutkaan niitä helpoimmasta päästä olevia, sille levyn hinnat ovat olleet jostain syystä tälle leffalle kaiken aikaa aivan kohtuuttoman kovat, itsekin piti lopulta tehdä sellainen kompromissi, että hankin levyn saksankielisenä Saksasta, jotta sain levyn järkevällä hinnalla, ja aivan ehdottomilla Atmos-äänillä.

Mutta kyllä kannatti. Levyn äänimaailma on juuri niin upea ja vakuuttava kuin on annettu ymmärtää ja mitä olen odottanut. Sotaelokuvat yleensäkin ovat niitä kaikista parhaita leffoja äänien suhteen, on jykeviä räjähdyksiä, ammuntaa moneen suuntaan, kuitenkin myös dialogia, josta pitää saada selvää ja niin kuin tässäkin leffassa, yleensä myös erittäin ylevää ja elokuvamaista musiikkia. Score on tässä leffassa ihan timanttia, etenkin tämä ajoittain toistuva ”seremonia” tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua on aika jännä, mutta jotenkin kuitenkin tosi hieno. Leffa ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut ääniltään kovinkaan painostava, vaan rauhallisempaa menoa oli välissä aivan tarpeeksi. Tästä tosin täytyy mainita, että en ollut leffaan sen suuremmin etukäteen tutustunut, joten luulin että kun leffan nimenäkin on All Quiet on the Westernfront, niin kyseessä olisi ollut enemmän dialogiin perustuva rauhallinen elokuva, mutta kyllähän tässä toimintaa oli todella paljon, vielä paljon enemmän jos vertaa esimerkiksi toiseen upeaan sotaelokuvaan 1917. Äänien puolesta siis avain ehdottomasti top-lista kamaa ja kannattaa katsoa kunnon äänillä ja levyltä jos mitenkään vaan mahdollista.

Tästä kuitenkin päästään tämän blogitekstin toiseen tärkeään osaan, eli miltä tuntuu katsoa sotaelokuvaa vuonna 2023 kun Ukrainassa on sodittu reilu vuosi, ja sota on oikeasti lähempänä kuin koskaan. En ole koskaan ollut mikään sotaelokuva-friikki, mutta voin myöntää avoimesti, että sotaan liittyvät elokuvat ja tietysti juuri natseihin ja mailmansotiin liittyvät tarinat ovat kiehtoneet aina kovasti. On ollut jotenkin kiehtovaa, tutustua tähän järkyttävään maailmaan turvallisesti omassa kodissa, tietäen, että tälläiset kauheudet eivät tule enää ikinä toistumaan. On ollut mielenkiintoista yrittää jotenkin ymmärtää, että mitä ihmiset, jotka tuollaista ovat tehneet, ovat oikeasti ajatelleet, ja samalla vaan todeta, että eihän tuollainen vaan mitenkään voi olla ollut mahdollista tapahtua oikeasti. Edelleen, näissä leffoissa on kiehtonut paljon se tietynlainen turvallisuuden tunne siitä, että nämä ovat historiaa, eivätkä onneksi enää tätä päivää.

Nyt kuitenkin vuonna 2023 ollaan siinä tilanteessa, että sota on palannut Eurooppaan ja sota koskettaa kirjaimellisesti enemmän kuin koskaan. Eilisen jälkeen voin myös avoimesti myöntää, sotaelokuvien katsomisen fiilis on muuttunut täysin. Leffa ei sinällään eronnut muista vastaavista yhtään, mutta tällä kertaa leffa kosketti kyllä enemmän kuin koskaan ennen, ja laittoi oikeasti miettimään sitä, että tämä ei ole vain elokuvaa, tämä on totisinta totta vain muutamien satojen kilometrien päässä turvallisesta kotimaasta. Tämä on totisinta totta maassa, jossa itse sain vierailla parikymmentä vuotta sitten. Siitä ehkä suurimpana muistona on se, että koko Mykolajevin kaupunki oli kuin sodan jäljiltä, mutta keskellä kylää oli täysi uusi ja moderni McDonalds. Nyt tuo koko alue on jälleen sodan jaloissa ja sota ei ole enää vain historiaa, jota voi rauhassa katsoa elokuvista.

Kuten koko elokuvan tarinan oli tarkoitus kertoa, sota on täysin sairasta ja usein siinä kuolee tuhoton määrä ihmisiä ilman minkäänlaista tarkoitusta. Sota on usein ainostaan jonkun hullun päähänpinttymä, jossa toisen ihmisen arvo laskee täysin nollaan. Tuolla rintamalla kuoli aivan tuhoton määrä ihmisiä, miksi? Jos kolmessa vuodessa kuolee miljoonia ihmisiä ilman, että raja liikkuu mihinkään, mikä on niiden ihmisten oikeutus kuolemaan. Kuulostaa aivan hullulta ajatukselta miksi ylipäätään koskaan on sodittu, mutta mikä eroaa sotaan Ukrainassa? Tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä on kuollut, miksi? Miksi ihmeessä Venäjän pitäisi tuhansien ihmisten kuolemalla saada toisen valtion alueita haltuunsa? Mitä siitä kukaan voittaa? Miten ihmeessä tälläistä voi vielä tapahtua vuonna 2023? Jos joku oikeasti tähän tietäisi vastauksen, sotia tuskin olisi enää olemassa. Karu totuus on kuitenkin edelleen jotain aivan muuta, valitettavasti.

Tästä aiheesta voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. On oikeasti vaikeaa tämän jälkeen arvioida enää oliko leffa hyvä vain huono, no huono se ei missään tapauksessa ollut, mutta mikä on sotaleffassa vuonna 2023 on enää hyvää. Todellisuus, jota näkee joka päivä televisiosta? Opettavuus, joka ei kuitenkaan tavoita niitä joita pitäisi? Omat fiilikset ovat aika kaksijakoiset, sota leffoja tulen varmasti katsomaan jatkossakin, mutta fiilis on kyllä aivan eri. Äänet leffassa olivat edelleen aivan sairaan hyvät, ja siksi tämä leffa tulee ruudulle uudelleenkin, ehkä ja toivottavasti nopeammin kuin uskonkaan, nimittäin uudella prossulla tämä on varmasti ensimmäisiä leffoja jonka haluan nähdä uudelleen, milloin se tapahtuu, aika näyttää.

Ferrari on aikojen saatossa ollut varmasti maailman jos ei tunnetuin automerkki, niin ainakin aivan varmasti yksi niistä. Moni on aikojen saatossa yrittänyt Ferraria voittaa, moni on onnistunut, mutta siitäkin huolimatta esimerkiksi Formula ykkösissä, tuntuu, että kaikki edelleen vertaavat itseään Ferrariin, jos Ferrarin voittaa, on kaikki hyvin, ja kyllä, siitä voitosta on yleensä aina poikkeuksetta taistelemassa yhtenä on juuri Ferrari. Nyt näitä historian taisteluja on alkanut tulla myös uusiin elokuviin, ja tällä kertaa elokuvassa on kyseessä tositarina Lamborghihin synnystä ja sen taistelusta Ferraria vastaan. Kuulostaako tutulta? Jep, vastaavanlainen leffa tuli juuri pari vuotta sitten, jolloin vastakkain olivat Ferrari ja Ford. Tuolloin siis kyseessä elokuva Ford vs. Ferrari, joka edelleen on yksi parhaista näkemistäni leffoista sekä äänien, että elokuvan puolesta.

Lamborghini löytyi Itunesta ja on ollut leffa joka on kiinnostanut pitkään. Leffassa kerrotaan Ferruccio Lamborghinin tarina traktorinvalmistajasta maailman yhden tunnetuimman automerkin valmistajaksi. Leffa perustuu tositapahtumiin ja sisältää jälleen paljon erittäin mielenkiintoista historiaoppia, jota ei muuten varmaan olisi taas koskaan tullut muuten tiedettyä. Leffan tarina ei ehkä ole aivan niin kiehtova kuin Ford vs. Ferrari-leffassa, jossa kilpa-ajo on jatkuvasti läsnä.- Tässä leffassa Ferruccio ajaa toki Ferrarin omistajaa Enzo Ferraria vastaan ja nämä kohtaukset tuovat joka kerta mieleen Ford vs. Ferrari leffan, mutta siitäkin huolimatta tämä juoni jää hieman vajaaksi. Leffassa ei oikein kerrota mistä tämä kisa on saanut alkunsa tai miten se lopulta päättyi, oliko siinä joku palkinto tai syy jne. Muutenkin leffasta jää hieman vaisumpi olo kuin Ford vs. Ferrari leffasta. Tässä tahti on jotenkin paljon rauhallisempi, eikä juonta oikein viedä eteenpäin yhtä mielenkiintoisesti. Pääosassa tässä on Frank Grillo, mutta aivan yhtä hyvin olisi voinut olla myös Christian Bale, mutta silloin kaksi leffaa olisi olleet ehkä vieläkin enemmän samasta puusta veistettyjä.

Tarinoiden juonet eivät sinällään hirveästi toisistaa eroa, nollasta pitäisi saada aikaan maailman paras ja nopein auto, eikä aikakaan hirveästi ole. Mutta näinhän se kai on aina mennyt ja menee, hulluista ja mahdottomista ideoista sitten lopulta syntyy niitä parhaita. Pitää olla hieman hulluutta, paljon päättäväisyyttä ja lopulta sitten myös ystäviä, jotka ideasi ostavat. Tähän tarinaan liittyi ehkä hieman enemmän draamaa, jopa todella ikävää sellasta, mutta se mitä leffasta jäi hieman kaipaan on se osa, jossa kerrotaan lopulta miten kaikille kävi. Mihin esimerkiksi Matteo hävisi ja lopulta päätyi? Mitä Ferruccion pojalle tämän jälkeen tapahtui? Entäpä Annita? Paljon siis jätti tämä tarina vielä kertomatta, mutta muuten kyllä erittäin kiva leffa kyseessä.

Loppuun vielä muutama sana äänistä, joita ei juurikaan ollut. Olisi voinut ajatella, että tällaisessa leffassa niitä kuitenkin olisi jonkin verran ollut, mutta eipä juurikaan ollut. Ei päristelty autoilla, eikä oikein ääntä muutenkaan pannailtu mihinkään suuntaan, vaan kyseessä aikalailla ns. kuiva draamaelokuva äänien puolesta. Itunesin kuva vastaavasti oli jälleen aivan jäätävän hyvää luokkaa, ja tuntuu, että pikku hiljaa alkaa MadVR:kin löytämään tasapainoa väreihin. Black Bar ja kuvakoko juttuja pitää vielä säätää, jotta kuvan saa aidosti koko ruudulle, mutta siihen tarvitaan vielä lisää testailua ja oppimista. Hiljaa kuitenkin hyvä tulee.

”Tuutko katsomaan mun kanssa leffaa?” ”Joo, mut ei sitten mitään toimintaa, fantasiaa, tai scifiä, mä haluan romanttisen komedian!” Tälläinen keskustelu sitä käytiin puolison kanssa juhannusaaton iltana. Tuohan nyt sinällään on erittäin hyvä toive ja varsin mielelläni sellaisen aina toteutan, mutta ongelmana nykypäivänä vaan sattuu aika paljon olemaan se, että hyviä romanttisia komedioita ei hirveästi ole tarjolla, tai ainakaan minä en tunnu niitä mistään oikein löytävän. Toisaalta, en ole viitsinyt ihan hirveästi riskejäkään ottaa, eli kyllähän niitä varmasti olisi jos jaksaisi katsoa, mutta niin monta kertaa joutunut pettymään, että ei ole jaksanut tuhlata aikaansa niihin. Oi niitä aikoja kun romanttisia komedioita tuli joka tuutista ja ne olivat oikeasti hyviä.

Tälläinen tehtävä kun nyt kuitenkin tuli vastaanotettua, niin pitihän sitä sitten katsoa mitä tarjonnasta löytyy ja sieltä löytyikin sitten sellainen leffa kuin Täydellinen Yhdistelmä ja paikkana Netflix. Jos leffa on romanttinen komedia ja aihepiiriin kuuluu vielä viinit, niin eihän tämä kai voi vikaan mennä, vai voiko? No ainahan se on enemmän kuin mahdollista, mutta tällä kertaa osui kyllä hyvin kohteeseensa. Tämä leffa nimittäin oli aika hyvä, ja olisi voinut olla jopa aihe piiriinsä ihan loistava, ilman pientä käännettä juonessa, joka itselleni ei täysin auennut. Toki, pitihän tähän onnelliseen leffaan saada jollain tapaa se perinteinen käänne, jossa hyvin alkanut suhde kariutuu, jotta voidaan sitten lopussa palata yhteen ja saaadaan romanttisen komedian koko käsikirjoitus kasaan. Tässä leffassa olisi pärjätty tosin ihan hyvin ilmankin, ja tässä kohtaa mieleen tuli lähinnä miksi? Miksi tähän väliin piti tälläinen pakollinen käänne saada? Miten ylipäätään tuollainen asia kahden viikon tuntemisen jälkeen voi kenessäkään herättää mitään tunteita, ainakaan tuollaisia ja tuohon suuntaan. Luonnollisesti juonta en blogissani paljasta tämän enempää, mutta varmasti tiedätte mistä puhutaan jos leffan katsotte.

Äänien osalta leffa oli vielä Dolby Atmos, mutta luonnollisesti sillä nyt ei tässä leffassa ollut pahemmin käyttöä. Muutama ihan kiva kohta, jossa taas esimerkiksi kuulin ääntä kaiuttimista ”joita ei ole”, eli kyllähän Atmos tässäkin suhteessa taas toimi kivasti, vaikka ei mikään effekti-leffa ollutkaan kyseessä. Kaiken kaikkiaan siis puoliso sai mitä tilasi ja kyllähän tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys tämä leffa itsellenikin. Onhan näitäkin ihan mukava aina katsella, jos vaan etukäteen tietäisi että kyseessä on edes jollain tapaa hyvä leffa. Nyt oli, ja voin suositella romantiikkaa kaipaaville.

Tulipas eilen käytyä Tennispalatsin Finnkinossa katsomassa uusin Indiana Jones lehdistönäytöksessä. Kun puhutaan Indiana Jonesista niin tuskin tarvitsee kenellekään avata mistä on kyse, vaan kyse on aivan varmasti sellaisesta leffahahmosta, jonka jokainen aivan varmasti tietää, oli sitten fani tai ihan vaan leffoja silloin tällöin katseleva. Toisaalta taas faneille sarja on aika pyhä, ja jo neljännen osan ilmestyminen on saanut todella paljon kritiikkiä sarjan todellisilta faneilta. Itse tuli nuo kaikki neljä katsottua jokin aikaa sitten, ja kyllähän se valitettavasti trendi on ollut hieman laskeva koko saagan ajan. Suurella mielenkiinnolla siis lähdin katsomaan tätä 2020-luvun versiota tästä huippusuositusta leffasarjasta, jonka edellisestä osasta on siis vierähtänyt jo viisitoista vuotta.

Leffa alkaa hyvin perin perinteisesti parikymmenen minuutin Introlla, josta ei toimintaa ja menoa puutu. Indiana Jonesin tunnelmaan virittää välittömästi yksi maailman tunnetuimmista tunnusmusiikeista, jonka John Williams on tähänkin leffaan itseoikeutetusti luonut. Tämä on yksi niitä jänniä juttuja leffamaailmassa, Pirates of the Caribean, Mission Impossible, Indiana Jones jne, ovat kaikki leffoja, joissa tämä musiikki vaan tempaa mukaansa leffaan, riippumatta siitä mitä ruudulla tapahtuu. Leffan alusta lähtien oli päivän selvää, että mistä leffasta oli kyse. Muutenkin fiilis leffan alusta lähtien on hyvin positiivinen, tätä on odotettu ja leffan alku vastaa hyvin näihin odotuksiin.

Leffaa katsottiin tällä kertaa Tennispalatsin kakkossalissa, joten valitettavasti katossa ei kaiuttimia ollut. Siitäkin huolimatta leffan ääniraita sai jatkuvasti hymyn huulille. Aluksi tosin hieman hämäsi se, että luulin vihdoinkin saaneeni aivan älyttömän hyvää bassotoistoa leffateatterissa, joka tuntuu penkeissä asti, mutta kun tuo basso jyrisi jatkuvasti myös täysin hiljaisissa kohdissa, tajusin, että valitettavasti kyse sitten lopulta olikin vain toisessa salissa (Isense) pyörivästä toisesta leffasta. No, siitäkin huolimatta tässä leffassa äänet olivat todella hyvät jo nyt. En malta millään odottaa, että leffan saa lopulta myös levyllä kotiin asti, koska ensinnäkin leffassa oli aivan jäätävän paljon potentiaalista Atmos-materiaalia, ja sen lisäksi sitä ihan oikeasti oli myös käytetty hyväksi. Suosittelen mennä katsomaan tämän leffan ehdottomasti Biorexin Prime saliin tai vastaavasti Finnkinon Isense-saleihin.

Leffassa tosiaan äänet olivat erittäin tarkkoja ja tukivat jatkuvasti leffan tapahtumia. Luoteja viuhui, mutta ne oli jatkuvasti ns. kuultavissa, eli leffan luonteeseen kuuluen niitä ammuttiin hieman rauhallisempaan tahtiin kuin uudemmissa toimintaleffoissa, joissa välillä korvat eivät enää pysy millään mukana. Muutenkin huolimatta Atmoksen puuttumisesta, kaikkia olemassa olevia kanavia käytettiin todella hienosti ja ääni liikkui makeasti ympäri huonetta. Muutamat lentokoneiden ylilennot tulevat olemaan omassa Atmoksena varmasti aivan mahtavia, puhumattakaan useista eri tiloista ja luolista. Eniten odotan ehdottomasti kohtaa, jossa luolassa yritetään etsiä kohtaa, jossa ääni kaikuu koviten, siitä on tulossa aivan jäätävän hieno kohtaus. Äänistä jäi kyllä todella positiivinen kuva.

Mutta mitenkäs sitten se itse leffa. Kyllähän tuo reilu parituntinen meni leffassa aika haipakkaa ja tykkäsin kyllä leffasta todella paljon, pienin varauksin kuitenkin. Leffan alku oli taattua Indiana Jonesia, mutta sitten iski taas pieni epätoivo, miksi näitä aikamatkailuja ja ”uusia universumeja” pitää nykyään tunkea ihan joka paikkaan. En tiedä mitä todelliset fanit ovat tästä mieltä, mutta kyllä itselläni lähinnä vain tunteena oli jonkinlainen myötähäpeä, loppu oli jotenkin todella vaivaannuttavaa katsottavaa. Olen tykännyt Indiana Joneseissa juuri siitä, että vaikka niissä käsitellään paljon ns. yliluonnolisia asioita, ovat ne kuitenkin olleet hyvin maanläheisiä ja realistisia. Tässäkin tykkäsin todella paljon esimerkiksi siitä, että kun miestä lyödään nyrkillä suoraan päähän, mies tipahtaa kerrasta, eikä niin kuin näissä uudemmissa leffoissa jossa päätä lyödään sata kertaa tolppaan eikä vieläkään tunnu missään. Silti, lopun lentokonejuttu meni vaan itsellä täysin yli.

Mutta kokonaisuutena leffa oli kyllä varsin onnistunut omasta näkökulmastani, loistava ääniraita ja score, jonka lisäksi leffaa oli kiva katsoa. Juoni oli varsin onnistunut ja Harrison Ford on edelleen aivan älyttömän kova näyttelijä. Phoebe Waller-Bridge oli aivan älyttömän hyvä roolissaan ja sai jatkuvasti hymyn huulille. Mad Mikkelsen harvoin epäonnistuu roolissaan ja tässäkin pahiksena todella hyvä. Uutta ja vanhaa oli yhdistelty kivasti, ja vaikka iso epäilyksenvarjo leffan menestyksen yllä on jo etukäteen, niin uskon, että ihmiset kyllä löytävät tiensä uusimman Indyn pariin.

Jos Extraction 2 oli helppo valinta katsottavaksi, niin eilen illalla sellaista ei todellakaan ollut. Kuten eilen jo mainitsinkin, välillä katsottavaa löytyy helposti ja välillä ei sitten oikein millään. Kävin eilen illalla jokaisen striimauspalvelun läpi, eikä oikein mitään sopivaa meinannut löytyä. Itunesista 65-niminen leffa olisi kiinnostanut paljon ja olisi varmasti ollut juuri sellainen kuin etsin, suht lyhyt ja ennakkoon loistavat äänet, mutta mietin sitten kuitenkin, että tuo saattaisi olla sellainen leffa, joka pitäisi joskus hankkia levyllä, joten siihen en viittä euroa viitsi sijoittaa. Toisena leffana Itunesissa kiinnostaa todella paljon Lamporghini, mutta sen aika ei ollut nyt ihan vielä. Myös euron listalta olisi ehkä yksi natsiaiheinen uusi leffa kiinnostanut, mutta sen saamat arviot netissä olivat sen verran negatiivisia, että eipä lähtenyt sekään.

Sitten lopulta kun mitään muuta ei tuntunut löytyvän, aloitin katsomaan Puolalaista Äitienpäivä-nimistä leffaa hieman vasten tahtoisesti, sillä leffa ei näyttänyt kovinkaan kiinnostavalta. No, siitä pääsin juuri ja juuri ensimmäisen kohtauksen loppuun kun totesin, että en kyllä ala iltaani pilaamaan tällä leffalla, vaikutti todella surkealta tekeleeltä, vaikka eihän sitä aina tiedä vaikka huono alku johtaisi johonkin parempaan. Päätin vielä jatkaa etsimistä ja seuraavaksi Disney Plussalta vastaan tuli leffa nimeltä Flamin Hot. Kun leffan introssa kerrottin heti alkuun, että kyseessä tositapahtumiin perustuva leffa, niin miksikäs ei, vaikka ei tämäkään leffa nyt aivan toiveiden kärjessä ollut. No, kuitenkin Atmos raita ja tositapahtumiin perustuva leffa, joten miksikäs ei.

Ja ihan hyvä, että tämä sitten tuli lopulta valittua. Atmoksesta nyt ei tietysti tälläisessä leffassa mitään hyötyä ollut, mutta muuten kyllä hyvä leffa. Ennen kaikkea pitkästä aikaa leffa, jossa ihan aidosti meinasi muutamassa kohdassa kyynel tulla silmään ja silloin leffa on onnistunut, jos se oikeasti saa koskettamaan noin syvästi. Leffan juoni, kuten yleensä aina tositarinaan perustuvissa leffoissa on, oli erittäin hyvä ja mielenkiintoinen. Nuo sipsit eivät varsinaisesti ole koskaan ollut omia suosikkeja, mutta tiedän kyllä mistä puhuttiin. Eipä tälläistäkään tarinaa kuitenkaan olisi taas ilman leffaa oppinut koskaan tietämään. Jesse Garcia Richard Montanezina vetää todella mahtavan rooli väliselostuksineen ja ennen kaikkea Tony Shalhoub sekä johtajana, että roolina on aivan mahtava. Näitä johtajia maailma vaan tarvitsee yksinkertaisesti lisää, jotka uskaltavat nähdä asioiden läpi ja tarttua ideoihin, jotka eivät aina täytä yhteiskunnan kaavamaisia rakenteita. Huikea tarina upeasti kerrottuna leffassa.

Tänään olisi sitten hieman erilaista leffaa tiedossa, sillä olen tästä juuri lähdössä katsomaan uuden Indiana Jonesin lehdistönäytöstä. Näissä tulee aina silloin tällöin käytyä kun vaan ehtii, ja lomallahan ehtii. Vielä kun leffana on tällä kertaa tarjolla jotain näin mielenkiintoista, niin kyllähän tämä on kalenterissa ollut merkattuna jo pitkään. Odotukset itse leffaakin kohtaan on varsin korkealla, vaikka en ole asiaan sen enempää vielä ehtinyt tutustua. Leffasarjan historia kuitenkin saa odotukset korkealle, ja kyllähän Harrison Ford on aina Harrison Ford. Tästä sitten lisää myöhemmin.

Aina välillä joutuu tekemään aika paljonkin töitä, että näistä striimauspalveluista löytää jotain sopivaa katsottavaa, välillä sitten tulee myös sellaisia leffoja, joita on oikeasti odottanut ja jonka oikeasti toivoo näkevänsä heti kun sellainen tulee. Extraction leffa tuli nähtyä joskus kun se ilmestyi, ja tuolloin jo taisi olla aika selvää, että toinenkin osa on tulossa, ja sikäli tätä leffaa on odottanut, vaikka ei tämä nyt mikään sellainen odotus ole ollut kuin jossain Bondeissa tai vastaavissa. Ehkä tästä kertoo tosin jotain myös se, että eipä sitten ollut ensimmäinen osa kuitenkaan kovinkaan hyvässä muistissa, enkä rehellisesti sanottuna muista tämän leffan katsomisen jälkeenkään. Olisi ehkä pitänyt katsoa uudestaan ennen kuin meni tähän.

Piti tässä välissä oikein katsoa, eli huhtikuussa 2020 on tullut tämä ensimmäinen osa ja siitä blogitekstikin kyllä löytyy. Olin tuosta leffasta tykännyt ja etenkin leffan ääniä paljon kehunut. Ja ääniä on muuten kuhuttu todella paljon myös tässä leffassa. Pakko kuitenkin nyt olla sen verran vastarannan kiiski. että ihan täysin en nyt kyllä allekirjoita sitä hehkutusta mitä Facebookissa tämän tiimoilta näkyy. Onhan tässä hyvät äänet ja ennen kaikkea sellainen leffa, jossa äänet varmasti ovat isossa osassa ja äänien kanssa voi paljon kaikkea kivaa tehdä. Nautin minäkin leffasta täysin korvin, mutta toisaalta ihan sellainen fiilis ei sitten kuitenkaan jäänyt, että tästä nyt mitään ihan referenssi leffaa olisin tekemässä. Toisaalta varmasti osaltaan myös kyse siitä, että kyse kuitenkin striimistä, joka tosin kaikilla muillakin ainakin tällä hetkellä ainoa muoto tätä leffaa katsoa. Silti, erittäin hyvä muttei täydellinen.

Vähän kyllä jäi muutenkin koko leffasta hieman sama fiilis. Olihan tämä ihan kivaa katsottavaa, mutta ei nyt miksikään suosikkileffaksi kuitenkaan pääse. Olisihan tämä toki kiva joku päivä nähdä myös levyltä, mutta sinne se ei taida kuitenkaan päästä, ainakaan 4K-muodossa ja Netflixistä tuskin tätä tulen enää katsomaan, ellen sitten uuden prosessorin kanssa aikanaan jostain syystä oikein innostu. Näyttelijät tässä ovat ihan hyviä, Chris Hemsworthin ympärillähän tämä leffa tietysti pääasiassa pyörii, mutta ei muussakaan kaartissa mitään varsinaista vikaa ole. Juoni aavistukseen hakee ja on ehkä vähän kevyt, mutta ehdottomasti katsottava. Ylipäätään leffa ei paljon yllättävä tuonut, vaan juuri tälläinen, pelastetaan joku ja sen jälkeen yksi tekstiviesti pilaa kaiken on ehkä jo vähän nähty. Tähän leffaan ehkä tiivistyksenä sanoisin, katsokaa itse.

Leffa, josta en vielä pari päivää sitten tiennyt mitään ilmestyi eteen yllättäen jostain Facebookin ryhmästä ja siellä kehuttiin, kuinka tässä vuoden 2020 leffassa, on äärettömän hyvät Atmos-äänet. Sielläkin toki jo heti mainittiin, että kyseessä on Netflix-striimi, joten leffaa toivottiin saatavaksi UHD-levylle. Sellaista käsittääkseni ei kuitenkaan ole, eikä välttämättä ole edes tulossa. Leffasta itsessään en juurikaan ennen katselua tiennyt, ja tuolla palstallakin puhuttiin lähinnä siitä, että leffan taso ei päätä huimaa. Avoimin mielin siis leffan pariin.

No kuten sanoin, ei ollut oikein mitään tieto mistä leffassa oli kyse. Alku antoi ymmärtää, että kyse on jonkinlaisesta maanalaisesta öljynporauslautan onnettomuudesta, joten kyse voisi olla jopa joillain tapaa tositarinoihin perustuva. Leffan alku onkin vakuuttava, ei tosin mikään uusi ja yllättävä juttu. Leffassa kerrotaan paljon, että aluella on tapahtunut maanjäristys, joka on rikkonut aluksen jne, mutta sitten yhtäkkiä kuviin astu örkkejä. Maanjäristys on ikään kuin herättänyt eloon monsterit, joiden olemassa oloa edes tutkijat eivät ole tienneet. Olet varmasti kuullut tästä ennenkin. Jep, eli nyt tavallaan kahta erilaista genreä yritetään selkeästi yhdistää, on onnettumuuden tuomaa jännitystä, mutta sitten myös tavallaan ulkopuolinen uhka. On myös mielenkiintoista, miten leffassa käytetään myös avaruuspukuja, ja vaikka ollaan kilometrejä maan alla, niin tuntuu kuin leffassa olisi haluttu vielä yhdistää avaruuskin mukaan. En oikein pysynyt kärryillä miten tämä koko laitos oli rakennettu ja miten mikäki osa liittyi mihin ja miten siellä normaalisti liikutaan paikasta toiseen, mutta nyt tuli kyllä fiilis, että ihan kuin tapahtumat olisi samalla myös avaruudessa, tai ainakin vastaavaa on nähty paljon siinä ympäristössä.

No, onneksi örkit eivät kuitenkaan ole ihan koko leffan juoni ja pysyvät kuitenkin suhta maltillisena, mutta vaikka leffa onkin hyvin viihteellinen ja hauska katsottava, niin onhan se aika hauskaa, että leffan loppu on kuin kyseessä tosiaan olisi tositapahtumiin perustuvat leffa, vaikka näin ei ole. Kaiken kaikkiaan ihan hyvin tehty leffa ja toimii hyvin, vaikka aavistuksen uskottavuus ongelmasta kärsiikin. Äänet olivat suhteellisen hyvät niin kuin oli luvattukin, mutta en nyt kuitenkaan tässä mistään ihan referenssi luokan leffasta puhuisi. Oli kuitenkin paljon hienojakin juttuja, sadetta pannailtiin aika kivasti kuvakulmien muuttuessa ja kyllähän tässä kaikki kanavat aika aktiivisesti olivat pelissä mukana. Ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa.

Olen ollut aika skeptinen näihin Sonic the Hedgehog leffoihin ja ylipäätään aika paljon näihin kaikkiin uusiin Lego, Mario ym leffoihin, mutta nyt pääsi kyllä Hedgehog yllättämään iloisesti. Oli sinällään siis kyllä jo tiedossa, että näissä varmasti on ihan kivat äänet ja näin, mutta se, että leffa oikeasti oli vielä todella hyvä ja kivaa katseltavaa muutenkin yllätti iloisesti.

Odotin siis ehkä leffalta hieman enemmän sitä, että siinä ei varsinaisesti olisi mitään järkeä, ja että leffat olisivat hyvin väkinäisesti tehtyjä, tavallaan niin kuin sellaista vanhalla nimellä ratsastamista kun ei nyt oikein mitään uuttakaan olla keksitty. Mutta kaikkea muuta. Sonic oli ensinnäkin aivan loistavasti rakennettu, sympaattinen, hauska ja todella roolissaan uskottava roolissaan. Tykkään ylipäätään paljon näistä ns. uuden sukupolven animaatioista, jossa ihmiset on ihmisiä ja siihen sitten tuodaan näitä muita hahmoja, Hedgedog, Pinoccio ja niin edelleen. Tässäkin vaikka Sonic tietysti oli pääosassa, niin kyllähän tässä muutkin näyttelijät olivat todella hyviä. ja etenkin se tärkein, uskottavia. James Marsden on todella todella hyvä, ja vaikka aika on ehkä jo hieman ajanut Jim Carreyn ohi, niin kyllähän hänkin tässä toimii ihan hyvin.

Äänien puolesta leffa sitten olikin juuri sitä mitä olinkin odottanut. Hedgehogin pyrähtelyt suuntaan jos toiseenkin viuhuvat kaiuttimissa, välillä ehkä jopa niin, että korvat ei ihan pysy mukana, mutta kyllähän tämän leffan äänimaailma on aika siisti. Muutakin kivaa löytyy, niin tiloja, kuin effektejä. Äänet tuli tällä kertaa HTPC:ltä ja Kodilta, ensimmäistä kertaa siis piti olla UHD-tason ääntä ja kuvaa ilman itse levyä. Hyvältä äänet kyllä kuulostikin, kuvan kanssa varmasti vielä on paljon jumppaamista, mutta onhan sekin parantunut jo paljon siitä mistä MadVR:n kanssa lähdettiin. Muutenkin tuon laitteiston kanssa on nyt painittu aika intensiivisesti muutama päivä ja aina kun yhden jutun saa toimimaan, toinen ongelma ilmestyy kulman takaa. Ylipäätään en ole juurikaan ollut windowssin kanssa tekemisissä useaan vuoteen työkoneita lukuunottamatta, joten kaiken aikaa tässä joutuu taas oppimaan uutta ja miettimään, mistä ihmeestä tuokin ongelma taas mahtaa johtua. Kivaa kuitenkin on se, että sen verran tehokas kone tuli rakennettua, että siitä ei minkään asian pitäisi jäädä kiinni.

Tänä aamuna sain vihdoin nyt rautatasolla kaiken aika lailla kuitenkin toimimaan (kunnes ilmenee taas seuraava yllättävä ongelma). Eli nyt toimii kuva ja äänet koneelta ja vastaavasti AppleTV ja Panasonic videoprosessorin kautta. Eli nyt vaan sormet ristiin, ettei mitään uutta ilmene ja kaikki jatkaa toimimista. Myös huoneen nurkkia on nyt fiksailtu urakalla, ja senkin puolesta kaikki alkaa huoneessa olla tällä erää valmista siihen, että voi vaan saapua paikalle, ja laittaa leffan pyörimään. Viimeisenä pitää vielä päivittää uudet systeemit Harmonyyn, mutta sen luulisi nyt suht sujuvasti menevän, siitä kuitenkin sen verran jo kokemusta.

Ai niin, ja seuraavaksi odotan kyllä sitten todella paljon sen kakkososan näkemistä, joka myös koneelta jo löytyy!

Netflix-putki jatkuu. ja olin nyt ihan oikeasti etsimässä jotain kunnon leffaa, jolla testata näitä uusia atmoksia, mutta niin vaan sitä tuli taas katsottua jotain aivan muuta. Toiminnan Mies- niminen leffa on kiinnostanut Netflixissä jo pitkään ja nyt sitten tuli sen aika. Leffa kertoo pankkiryöstäjä Lucio Urtubian tarinan miehestä, joka aloitti ryöstämällä pankkeja ns. normaalein menetelmin, ja pikku hiljaa sitten keksi ovelamman tavan pankkien toiminnan haittaamisen. Leffan juonihan on enemmänkin Robin Hoodia kuin oman edun hankintaa, eli Urtubialla oli enemmän tavoitteena aiheuttaa mahdollisimman paljon haittaa pankeille, kuin tavoitella omaa etua.

Tiesin siis jo valmiiksi, että äänillä tässä leffa ei herkutella, mutta olkoon sitten niin. Nyt haettiin tarinaa, ja vaikka se tarina ei nyt ihan niin hyvä ja mielenkiintoinen ollutkaan kuin nämä tositarinoihin perustuvat ovat, niin olihan tämä silti ihan hyvä leffa. Ja olihan tässä sinällään myös aika paljon todellista historiaa, sillä muistan itsekin näitä chekkejä olleen, ja olen itse asiassa niitä itse jenkeissä käyttänytkin, mutta se, että chekkien käyttö tämän vuoksi käytännössä loppui ja erilaiset sähköiset rahamuodot tulivat maailmaan, niin onhan se nyt aikamoinen mullistus ollut, ja hyvä niin. Kiva leffa siis, vaikka ei nyt kyllä mikään ihan klassikko ollutkaan.

HTPC vääntö on tässä jatkunut myös tiukkana, ja alkaa myös etenemään. Ensimmäisenä sain vihdoin Kodin asetuksista äänet toimimaan, eli myös Atmos alkoi vihdoin toimia. Seuraavaksi sitten aloin selvittämään miten tuohon saa liitettyä MadVR:n, ja ilokseni sain huomata, että sehän ei tietenkään toimi uusimmassa versiossa. Uusin versio Kodista on 20.1 (Nexus), johon on ilmeisesti sisäänrakennettuna jokin oma videoprosessointi. Vastaavasti viimeinen versio, jossa taas MadVR vielä toimii on 17.7, joten sitähän piti sitten alkaa säätämään seuraavaksi. Vanhan version lataaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa, vaan hetken päästä olin tilanteessa, että mikään versio Kodista ei toimi koneella. Lopulta sain kuitenkin vanhan version toimimaan, mukaanlukien MadVR ja Atmos äänet. Uusimpaan versioon verrattuna 17 versio tuntuu tosiaan hieman ”vanhalta”, asiat eivät toimi ihan niin sujuvasti, mutta toisaalta ne toimii. Tässähän ei oikeastaan ole mitään muuta merkitystä kuin saada asiat toimimaan, ja sen jälkeen asetuksiin ei tarvitse enää koskea. Sinällään molemmat Kodit kuitenkin näyttää aivan samalta. Homma siis etenee.