Laitapuolen hyökkääjä

Piti tuossa jonkin aikaa sitten katsoa Marko Jantusesta kertova elokuva. Jääkiekkoilija, joka saavutti paljon, mutta kentän ulkopuolella ei sitten elämä mennytkään ihan yhtä ruusuisesti. Lopulta Jantunen kävi jo kirjaimellisesti kuopan pohjalla, ennen kuin sai nostettua itsensä vielä kerran elävien kirjoihin. Leffaa katsoessa fiilis oli koko ajan, että olen tämän leffan jo nähnyt ennenkin, mutta lopulta tajusin, että kyse olikin lopulta äänikirjasta, jonka olin kuunnellut jonkin aikaa sitten. Tarina siis kiinnosti, ja kyllähän tässä leffassa sen verran karuja käänteitä on, että mielenkiintoinen tarina kaikessa traagisuudessaan, ja kuitenkin iloisessa lopussa.

Muuten leffoja onkin sitten tullut katsottua jopa surullisen vähän, mutta kaipa siihen voi taaskin löytää hyviä selityksiä. Jos nimittäin selitykseksi riittää, se, että vuoden ensimmäiset päivät on kuumeisesti tullut töiden ohessa rakenneltua MadVR HTPC tietokonetta. Viimeksi kun aiheesta kirjoittelin kerroin, että päädyin lopulta Ryzonin näytönohjain prosessoriin ja jään odottelemaan sopivaa varsinaista näytönohjainta rauhassa. No, prossu löytyy koneesta edelleen, mutta niinhän siinä sitten kävi, että tuo näytönohjainkin sattumalta jo löytyikin, ja sellaiseksi tuli juuri julkaistu RTX4070ti, jonka halvimpaan versioon sain näppini väliin julkaisupäivän hinnalla. Tuolla pitäisi nyt kyllä sitten HTPC:t ja MadVR:rät pyöriä ihan huolella ja pitkään. Kone on nyt siis kasattuja asetuksia on koitettu viimepäivinä saada kohdilleen edes jollain tavalla. Voin sanoa, että itse koneen kasaaminen oli hyvinkin piece of cake tähän asetusten vääntämiseen verrattu. Etenkin, kun en ole windowssien ja pc koneiden kanssa juurikaan ollut tekemisissä vuosi kausiin. Opeteltavaa siis riittää.

Tämän lisäksi kokeilujen aikana esiin on tullut paljon muutakin. Ensinnäkin aikaisemmin oli puhetta tuosta Capture kortista , jonka päädyin tilaamaan. No, se lähtee ensi viikolla takaisin ja toinen, se parempi kortti on sitten jo matkalla. Kyllähän tuokin kortti jollain tavalla varmasti olisi toiminut, mutta aiheutti kyllä sen verran päänvaivaa monessa suhteessa, että päätin, että tuo kortti on kannattavaa vaihtaa jo heti tässä vaiheessa. Nyt siis tulossa olevassa kortissa suurin ero on siinä, että se pystyy pyörittämään sisään tulevia materiaaleja aina 60hz asti, eli Panasonicista ja Apple TV:stä ei tarvitse säästää ominaisuuksissa ja tulevaisuuden formaatitkin pitäis olla hetkeksi hallussa. Eikä se tietysti haitttaa myöskään, että nyt koneeseen saa kaapattua vaikka neljä lähdettä suoraan ja kerralla. Tätä siis odotellaan ensi viikolla saapuvaksi.

Eikä muuten ole todellakaan pienin asia, jota ensi viikolla odotellaan. Nimittäin, HT-8:t ovat aloittaneet juuri viimeisen etappinsa Saksasta Suomeen. Sen jälkeen sitten enää odotellaan, että kontti siirtyy satamasta hämeenlinnaan ja sieltä tulee noutoilmoitus. Joka tapauksessa kontin pitäisi olla ensi viikolla perillä ja sehän tarkoittaa sitä, että ne pitää sieltä mahdollisimman pian käydä myös noukkimassa pois. Niin, ja aloittaa tietysti myös kasaamaan mahdollisimman pian. Toki myöskin HTPC-rakentelu jatkuu ja pitkä, mutta mielenkiintoinen urakka on siinäkin vielä edessä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s