Black Adam

Se ois sitten lomat pidetty ja tänään pääsin taas viikon tauon jälkeen myös leffan pariin ja mikä mukavinta, myös omaan leffahuoneeseen nauttimaan. Leffoja ei tosiaan lomalla tullut katsottua, mutta eipä tämä harrastus todellakaan silti rauhaan päästänyt. Aikaa on tullut käytettyä jopa aivan kohtuuttomasti liikaa kännykällä etsien kaikenlaista tuohon HTPC projektiin liittyen. Asioita on myös kyllä löytynyt, ja projekti etenee kivasti. Mitä tästä sitten lopulta tulee, niin aika näyttää.

Mitä sitten viikon aikana on tapahtunut tällä saralla. No ensinnäkin päädyin sitten ennen joulua lopulta palauttamaan tuon Ryzen 5 5800x prossun ja vaikka netistä huijarilta ostamani prossu ei koskaan tilalle saapunutkaan, niin ylipäätään päädyin lopulta kuitenkin päätymään Ryzen 7 sarjalaiseen 5700G malliin. Mallissa tuo G tarkoittaa sitä, että prossussa on integroituna myös näytönohjain. Tuohan ei millään taida tämän koneen lopullisiin tarpeisiin eli MADVR:n pyörittämiseen riittää, mutta tarkoituksena oli nyt kasata kone kasaan niin, että levyjä voisi alkaa rippaamaan kirjastoon. Bluray-asema siis on jo saapunut Briteistä ja muuten osat alkaa olla Windowssia lukuunottamatta kasassa. Saksan Thohmanilla tuli muuten tilattu myös Capture kortti, eli tarkoituksena olisi jossain välissä saada syötettyä kaikki tykille menevä materiaali tämän koneen ja MADVR:n tai vastaavan softan kautta. Mitään varmuutta miten tuo lopulta onnistuu ei ole, mutta kaikki aikanaan. Korttivaihtoehtoja oli kaksi, ja päädyin lopulta kolme kertaa halvempaan Blackmagic Deck Link Mini Recorder 4K malliin. Erona parempaan on lähinnä se, että toisessa kortissa olisi saanut sisään 60fps kuvaa, kun tämä tukee vain 30fps 4K kuvaa, eli eiköhän tälläkin vielä jonkin aikaa pärjää. Mihis muuhun se aika sitten onkaan mennyt, no se näyttis.

Eli yhden näyttiksen olen jo hankkinut, mutta siinä meni vain rahat. Eli toistakymmentä vuotta olen ympäri maailmaa netistä ostanut tavaraa ja kertaakaan mitään ei ole matkalle jäänyt. Ei kiinasta, eikä mistään muualtakaan. Nyt kuitenkin osuin huijariin kahdesti, ja molemmista on tullut tehtyä rikosilmoitus. Saapa nähdä tuleeko näistä koskaan rahoja takaisin, mutta ihme hommaa kyllä, ei pysty millään ymmärtämään, etenkin kun luulen, että näissä molemmissa tapauksissa on vaan normaalia reppanoita, jotka ovat vaan keksineet keinon tienata hieman lisää pikkurahaa, en usko hetkeäkään että kyseessä olisi ammattilaiset. Etenkin tuon näyttiksen kanssa koitin muutenkin olla tarkkana, mutta eipä tällä kertaa auttanut edes se, että myyjän nimet, numerot, osoitteet jne ovat tiedossa. Katsotaan mitä poliisi voi asialle tehdä, mutta suurin pettymys kyllä koko tarinassa on Tori.fi, joka on täysin haluton ja kädetön tekemään asiassa mitään muuta kuin suojelemaan huijarin yksityisyyttä ja myymisen jatkumista samalla tai eri nimimerkillä. Tuntuu, että Toria ei voisi huijarit vähempää kiinnostaa, vaikka yrittävät muuta esittää. Esim. ulkomaisissa nettikaupoissa on usein turvasysteemit, jolla myyjä alusta ottaa yhteyttä myyjään ja vaatii rahojen palautusta. Ymmärrän, että raha ei kierrä Torin kauttta, mutta silti voisivat kyllä asiaa hoitaa paremminkin. No, poliisille ovat kuitenkin luvanneet valmistella materiaalit valmiiksi, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

HBO_Maxilla edelleen vähän ärsyttää kun tekstitys menee puoliksi kuvan, puoliksi scopen yli.

No, mutta jos tuo ei kiinnostanut, niin puhtaanpa muutama sana myös itse leffasta. Ja se oli siinä. No, ei vaan, pakko sitä kai on. Leffasta ensimmäisenä ajatuksena tulee mieleen leffa, jossa joku taitava opiskelija on päässyt ensimmäistä kertaa audio-visuaalisten huippulaitteiden ääreen ja sanottu että koitat jokaista nappulaa ja tee harjoitustyö, jossa käytät mahdollisimman hienosti kaikkea mahdollista tehostetta. Leffahan nyt on pelkkää tehosteiden ilotulitusta ja ääntä ja kuvaa tulee joka tuutista. Ei sinällään ettäkö en siitä juuri tykkäisi, mutta kun valitettavasti näissä leffoissa kaikki muu jääkin sitten toisarvoiseen asemaan. Minulla ei ollut alunperin mitään tietoa siitä, että tämä leffa millään tavalla liittyy Shazam-nimiseen leffaan, joka löytyy nykyään jokaisesta 4k alelaarista, ja silti en ole sitä nähnyt tai hankkinyt. Kivat äänet kai siinäkin on, mutta jotenkin kertoo miksi tämäkään ei niin napannut.

Mutta ei kai siitä voi aina syyttää tekijää, jos tietää jo valmiiksi ettei leffa ole omaa genreä, mutta pitihän tämäkin silti nähdä, etenkin kun se HBO-Maxilta löytyi. Olisiko tämäkin vielä parempaa katsottavaa levyltä niin aivan varmasti, mutta jaksaako hankkia koskaan onkin sitten toinen asia. Jotain muuta siis taas seuraavaksi ja projektit jatkuu. HT-8:tkin on jo kohta Belgiassa, eli niidenkin saapuminen lähenee. Kaikkea muutakin on mahdollisesti tulossa, joten saapa nähdä mitä kaikkea vuosi 2023 tuokaan tullessaan. Joka tapauksessa hyvää Uutta Vuotta kaikille seuraajille!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s