Jurassic Park leffoja on tullut aikojen saatossa jo useampia, en itse asiassa ole enää edes kärryillä kuinka monta, mutta monta niitä jo on. Aivan varma en edes ole, että olenko niitä kaikkia edes vielä nähnyt vaikka hyllyssä ne taitaa jo jotakuinkin olla. Sikäli tietysti harmi, että tämä tuli nyt katsottua, sillä olen aika varma, että tästä yksi kaksi on jäänyt välistä näitä uudempia ja sen takia tämä vaikuttikin aika sekavalta, suoraa jatkoahan tämä johonkin toiseen leffaan käsittääkseni oli.

Tämä uusin leffa tuli nyt siis kuitenkin katsottua, sillä sellainen tuli jenkeistä muutaman muun leffan kanssa hankittua. Näin myös siis leffa tällä kertaa ilman tekstejä. joka tässä ei nyt kovinkaan paljoa kyllä haitannut. Kuvakooltaan leffa oli hieman yllättäen jotain Imaxin tyyppistä, eli valitettavasti tällä kertaa ruudun sivuun jäi ikävät mustat raidat ja leffa ei täyttänyt ruutua kokonaan. Sikäli harmi, että tämäkin leffa olisi ansainnut täyden skriinin koon, jos jollekin siis on vielä epäselvää, niin kovinkaan suuri Imax fani en ole, mielummin katsoisin kaikki leffat scopena. Muuten leffa kyllä oli ihan näyttävä ja kiva leffa katsoa. Juonen osalta en nyt hirveästi saanut kiinni, koska tosiaan aikaisempia osia puuttuu välistä, mutta irrallisena leffana tämä oli ihan viihdyttävää kyllä katsoa.

Yksi iso mielenkiinto tässä leffassa kohdistui tietysti myös ääniin. Eli kyseessä nykyään jo aika harvinainen DTS:X formaatin leffa. Formaatin, joka ei ehkä ole vielä ihan kuollut, mutta aika vähän niitä on itsellä eteen enää tullut. Dolby Atmos nyt vaan painaa sen verran kovasti päälle, että kyllä se taitaa tuon kisan aika suvereenisti sitten lopulta viedä. Sinällään DTS:X on todella hyvä formaatti ja tässäkin leffassa oli erittäin hyvät ja laadukkaat äänet, mutta, kyllä sitä silti ehkä itsekin on jo kääntynyt siihen kantaan, että Dolby Atmos on itselle se mielekkäämpi. Mutta kuten sanoin, tykkäsin kyllä tämän leffan äänistä ja mietin juuri esimerkiksi sitä, että kuinka ison eron ääniin HT-8’t saapuessaan oikein tulevatkaan ääniin tekemään, kun nyt jo tykkään noista Klpischeistä ihan älyttömästi. Osittain varmaan tuon takia niitä en ihan hirveän agressiivisesti ole vielä edes yrittänyt myydä, sillä haluan ensin kyllä hieman testailla noita uusia DIY SoundGroupin HT-8:ja. Siltikin odotan suunnattomasti niiden testailua, aika yksimielisiä maailmalla kuitenkin ollaan oltu siitä, että suoraan säteilevät kaiuttimet vaaditaan parhaaseen mahdolliseen Atmokseen.

En ole ihan varma kirjoittelinko jo tästä, mutta jos kirjoitin niin kirjoitan vielä uudelleen. Meillä nimittäin kävi MM-Futiksen finaalia katsomassa vieraita, ja vieraiden joukossa oli myös tyyppejä, joilla musiikkikorva ja ymmärrys on hieman eri luokkaa kuin itselläni. On aina todella hienoa kun huoneeseen saa vierailemaan henkilöitä, jotka oikeasti ymmärtävät ja tietävät omilla korvillaan miltä äänen tulisi kuulostaa. Mahtava fiilis tulee etenkin silloin, kun palaute on sitä, että huono kuulostaa loistavalta, kitara soi kuin aitoa kuuntelisi vierestä ja bassot ovat täydellisen balanssissa ja kuulostavat enemmän kuin luonnollisilta. Jotain on siis taas viimeisessäkin päivityksessä tehty oikein.