Pinoccio

Kun oma huone on remontissa, pitää varmaan suunnata leffateatteriin jos meinaa leffoja katsella. Tällä kertaa piti suunnata ihan isolle kirkolle asti, mutta onneksi tarjolla oli jotain sitäkin parempaa. Olin nimittäin viime viikolla lasten kanssa Tennispalatsissa katsomassa Disney Plussan ennakkonäytöstä uutuus elokuvasta PInoccio. Olen jo pitkän aikaa vähän murehtinut kun kunnon animaatioleffoja ei ole tullut pitkään aikaan vaan kaikki ovat vaan kierrättäneet samaa vanhaa kaavaa. Tämä leffa ei ollut täysin animaatio, vaan pääosaa esitti itse loistava Tom Hanks. Tom Hanks siis oli leffassa elävänä ihmisenä, ja jälleen kerran ihan loistavassa roolissa.

Sen lisäksi että Hanks oli leffassa loistava, niin niin oli kyllä koko leffakin. Leffassa mentiin todella monessa kerroksessa ja juoni oli todellakin erilainen, yllättävä ja mielenkiintoinen. Nautin tästä leffasta todella paljon, vaikka muutama leffan ulkopuolinen juttu hieman häiritsikin. Pitkästä pitkästä aikaa oli ns. normaali salissa, ja jotenkin tuntui, että äänet olivat todella hiljaisella, ja jossain vaiheessa piti oikein kuunnella, että onkohan salissa edes takakaiuttimia, niin edestä tulevalta äänet kuuluivat. Toinen asia oli kuvan formaatti, jossa ruudun molemmilla puolilla oli mustat kaistat, leffa siis näytti hieman kuin olisi telkkarista katsellut. Tästä aiheesta lisää pohdintaa myöhemmin.

Alatason akustointia

Kaiken kaikkiaan leffa oli kuitenkin aivan mahtava ja voin hyvin lämpimästi sitä suositella kaikille, niin lapsille kuin aikuisillekin. En tiedä kuinka tuttu tämä tarina ihmisille oli, enkä siis edes tiedä perustuiko tämä suoraan johonkin kirjan tarinaan, mutta iloa leffasta varmasti on ihan kaikille, tuntee sitten tarinaa tai ei. No, Pinoccion toki tunnen itsekin, mutta sinällään tarina oli hyvin fressi, että itse näitä kirjoja tuskin olen koskaan lukenut, eikä ole sen paremmin tullut televisiostakaan katsottua vuosiin. Taisi muuten olla voimassa vielä joku Disney Plus tarjouskin, jos leffa kiinnostaa, niin ei muuta kuin Disneyplussa pariin.

Tässä näkyy hyvin kulmien basso-ansat ja seinän rakennetta

Viikonloppuna tuli myös pyörähdettyä taas Hifi-Messuilla messukeskuksessa ja tällä kertaa ajankohta oli taas samaan aikaan Habitaren kanssa. Hifi-Messut olivat jälleen HIfi-messut, ilokseni sentään Ideaali.fi oli laittanut messuille pystyyn myös yhden leffahuoneen, mutta muuten anti oli jälleen aika pitkälti kaksikanavaista. Muutamia useamman kymppitonnin kaiuttimia oli kyllä taas ihan kiva kuunnella, mutta mitään varsinaista elämystä ne ei ainakaan tälläisessä tilaisuudessa anna. Joo, voisihan sitä omaa musiikkia toivoa jne, mutta ehkä jätän jatkossakin sen innokkaimmille. Ideaalin huone oli ihan kiva, etenkin oli kiva katsoa pieni pätkä uutta Top Gunia ja samalla jo fiilistellä päivää kun pääsee uuden huoneen korkkaamaan.

Ideaalin huone Hifi-Messuilla oli mielenkiintoinen

Ja siitä puheenollen pientä päivitystä siihen missä mennään huoneen kanssa. Huonehan itseasiassa alkaa näyttämään jo aika kivalta. Etuseinän baffle wall alkaa olla valmis, subbarien boxit on kannettu sisään ja kaikki alkaa olla pintaa vaille valmista. Ison kysymysmerkin tällä hetkellä nyt kuitenkin muodostaa se mitä haluan tehdä scriinin kanssa. Vanhan kokoinen 16:9 scriini näyttää tällä hetkellä aika pieneltä, ja on siten saanut ajatukset kohti Cinema Scope tyylistä ratkaisua. Paljon päänvaivaa aiheutta kuitenkin se, että miten kuvan saa siihen sopimaan ja kuinka hankalaa siitä tuli, Sonyssäni kun ei ole lense-memorytoimintoa lainkaan. Pitääkö ruutu siis säätää aina erikseen joka leffalle? Miten käy 16:9 leffojen, näyttääkö ne vastaavasti taas hölmöltä leveällä ruudulla. Black Barien ongelmat 16:9 ruudulla on jo ratkaistu, joten pitääkö taas keksiä uusia ongelmia? Cinema scopeen pitäisi myös hankkia uusi kangas, vanha kun ei siihen ole tarpeeksi suuri. Mistä se hankkisi, mitä se maksaisi, toimisiko jopa spandex? No, jokatapauksessa koko taustalle tulee musta kaiutin kangas jota tilasin metritavarana saksasta, joten aika näyttää mitä tulee päälle.

Etuseinän baffle wallissa paikat kaiuttimille valmistuu

Etuseinäistä tuli ainakin näin omila fiiliksillä aika kiva, onko sitten asiantuntijat samaan mieltä niin en osaa sanoa. Kulmiin tuli lattiasta kattoon basso-ansat, alhaalla ja ylhäällä paksut kivivillasta olevat putkensuojat ja keskellä Sound of Sciencen suuret kaupalliset versiot. Ne ovat nyt siis keskellä pääkaiuttimien takana, kun ennen ne olivat pinossa oven vieressä seinällä, pakottaen käytännössä samalla seinän tuohon 40cm paksuuteen josta nyt halusin eroon. Kaikki tyhjä tila on täytetty villalla ja edessä on 13mm gybrockkia ja alhaalla kovalevyä. Päälle on sitten vielä laitettu akustikkalevyjä ja maalattu mustaksi. Päälle tulee siis vielä kaiutin kangas koko alalle ja valmista.

Seinät levytettynä, etuseinä melkein valmis. Onhan nuo full martyt aika kivan kokoiset

Seinien osalta ollaan myös edistytty paljon, pinta on saanut jo maalia pintaan ja vaikka olin jo tilannut kankaat seiniin ja lopultakin päättänyt lopullisen designin, niin uusiksi taitaa taas mennä. Tuo maali näyttää jo itsessään sen verran hyvältä, että taidan sitten kuitenkin jättää sen näkyviin ja laittaa vaan akustikkalevyt ja sivukaiuttimet siihen päälle. Jos tuo taas ei miellytä silmää, aina voi sitten laittaa vielä kankaat päälle, mutta aika näyttää. Hyvältä kuitenkin. Tämän lisäksi on hieman uusia kaiutinkaapeleita jo vedelty, ajattelin vetää kaikki uusiksi, ja tänään tuli jo uusi laiteräkkikin asenneltua paikoilleen.

Vihdoin on myös maalia pinnassa, sekä edessä että sivuilla. Sivujen maali näyttää aika kivalta.

Homma siis etenee, tuskaisen hitaasti mutta varmasti. Paljon kaikkea pientä on edelleen edessä ja mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän menee homma näpertelyksi. Valmista tulee kuitenkin varmasti ennen pitkää, joten kohta päästään testailemaan laitteita. Subbareiden testailuun tarvitaan tosin vielä vahvistin, ja sellaista en ole vielä saanut käsiini. Katsotaan löytyiskö ensi viikolla. Näillä kuitenkin mennään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s