Top Gun – Maverick – 600. Päivitys

Kun aloitin blogin kirjoittelun parisen vuotta sitten ajattelin lähinnä että kirjoittelen itselleni muistiinpanoja leffoista, joita on tullut katsottua. Ottaen tuon huomioon tuntuu uskomattomalta, että leffoja ja päivityksiä on nyt jo takana kuusi sataa, ja mikä olisikaan parempi päivitys tähän juhlapäivään kuin leffa, joka menee heittämällä jokaisen top listan kärkeen. Ja tuo leffahan on tietysti uusi Top Gun, joka tuli eilen nähtyä aivan tyhjässä Biorexissä Porvoossa. Ihmiset eivät ole vieläkään löytäneet tietään takaisin teattereihin, mutta silti täytyy myös myöntää, että sunnuntai klo:20.00 ja Suomen lätkäjoukkueen MM-Finaalilla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa.

Kuvassa kaikki muut katsojat meidän lisäksi koko salissa!:)

Ensimmäiseksi täytyy yhtyä kaikkiin niihin artikkeleihin ja kommentteihin, joita tästä leffasta on tullut luettu. Leffa on suorastaa loistava, täydellinen. Ennen leffaan meno kannattaa kuitenkin katsoa ensimmäinen osa vuodelta 1986, jotta leffaan pääsee kunnolla kiinni. Kyllä leffa varmasti olisi hyvä ilmankin, mutta ehdottomasti upeasti sidottu tuohon vanhaan ja leffa todellakin on malliesimerkki siitä mitä jatko-osien tulisi olla. Tästä ei tullut tylsää ratsastusta vanhoilla meriiteillä, vaan todellinen helmi. Rooli ja näyttelijät olivat loistavia, ja se mistä ennen kaikkea tykkäsin todella paljon oli se, että vaikka leffa oli todella koukuttava ja jännittävä, niin juonta ei kuitenkaan oltu rakennettu minkään maailman pelastamisen varaan, vaan enemmänkin kuvattiin hienosti vain yhtä yksittäistä lentäjien vaativaa operaatiota.

Ekaa kertaa ikinä kehtasin ottaa leffassa myös pari kuvaa blogiin.:)

Sitten niihin leffan ääniin. Edelleen varmasti toistan itseäni, mutta edelleen koen, että Biorexin Prime salissa joko äänet ovat liian hiljaisella, tai sitten jotain vaan puuttuu. Salissa oli meidän lisäksi eilen vain yksi tyyppi, joten mietin jopa että olisin pyytänyt ennen leffaa hieman lisää volyymiä, mutta enpä pyytänyt. Leffan äänet ovat parasta mitä leffassa on koskaan kuultu, mutta tässäkin tapauksessa odotan leffan saamista levylle ehkä enemmän kuin mitään muuta leffaa koskaan. Ja edelleen, äänet ovat Biorexin Prime salissa loistavat, mutta hieman lisää poweria jään taas kaipaamaan. Itseasiassa mietin, että tämä on pakko käydä vielä testaamassa myös Finnkinolla, sen verran hyvä leffa ja vertailukohta olisi kiva saada!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s