Noniin, sitä piti sitten jakaa muutama Jussi-palkinto taas ennen kuin tämän leffan sai itse katsottua. Onhan tämä nyt ollut alusta lähtien selvää, että tämä tulee jossain vaiheessa nähdä, mutta jotenkin koko ajan ollut sellainen fiilis, että tämä leffa tarvitsee osakseen tietynlaisen fiiliksen ja ajankohdan. Onhan niitä ennenkin tullut nähnyt yhdessä tilassa tapahtuvia hyviä leffoja, mutta liian usein myös ihan liian tylsiä sellaisia. Olisiko tämä leffa kiinnostanut niin paljon, jos ei olisi ollut suomalainen, lähtökohtaisesti en usko.
No mutta jos aloitetaan siitä, että leffa ei sitten kuitenkaan tapahtunut vain yhdessä paikassa, vaan kuvauspaikkoja ja kohteita olikin useita. Leffa oli alusta jokseenkin tylsistyttävä ja hidas, mutta jotenkin sitä kuitenkin koko ajan oli sellainen fiilis, että kyllä tämä tästä vielä lähtee. No, ehkä alun epäilyt liittyivät myös osittain ainakin Ljohaan, jonka rooli alussa oli kuvattava ja sai pahan olon aikaan, en olisi halunnut katsoa tuollaista tyyppiä koko leffaa. Mutta onneksi, siitä ei ollutkaan kyse, vaan koko leffa perustui johonkin ihan muuhun, todelliseen ihmisyyteen ja syvällisiin hahmoihin, joista sekä Ljoha ja Laura oli olivat molemmat loistava osoitus. Asenne leffaa kohtaan parani koko ajan leffan edetessä, ja samalla kuin leffa itsessään parani, parantui myös juoni ja roolihahmot. Loppu, oli pelkkää timanttia, ja vaikka se olikin arvattavissa, iski se syvälle suoraan sydämeen, haista vitu!
Yksi mielenkiintoinen asia leffassa oli sen äänet, jotka olivat autenttisuudessaan huimaavat. Juna kuulosti juuri siltä kun juna kuulostaa, koko ajan oli fiilis, että olisi itse tuossa junassa mukana, ja kaikki oli tehty äänien osalta todella tarkasti ja aidosti. Tila, pannaus, kaikki vaan toimi enemmän kuin hyvin, eikä nyt sinällää dynamiikkaakaan puuttunut, vaikka leffa ei mikään toimintaleffa todellakaan ollut. Kaikesta tästä lopputuloksena, loistava elokuva, loistava kotimainen elokuva ja jokainen Jussi siitä täysin ansaittu. Näitä lisää kiitos!
Leffafriikki 