Lahjoilla vai lahjuksilla: Opiskelijavalinnat USA:ssa

Vaihteeksi taas hieman amerikkalaista dokumenttia Netflixistä. Tämä tuli nyt ensimmäistä kertaa vastaan ja vaikka kuinka mieli halusi jotain ns. normaalia elokuvaa, tästä ei nyt vaan päässyt ohi, pakko se oli siis katsoa. Amerikkalaiset dokumentit ovat yleensä todella laadukkaita ja mielenkiintoisia, tämä ainakin jälkimmäinen, mutta olihan se varsin hyvin tehty muutenkin, vaikka aavistuksen poukkoileva olikin.

Dokumentti siis kertoo amerikkalaisesta yhteiskunnassa ja tarkemmin ottaen sen yliopistokulttuurista, jossa rahalla saa paljon aikaan. Hommahan siis jenkeissä menee niin, että muutamat lajit lähinnä koripallo ja jenkkifutis keräävät kouluille valtavat kasat rahaa, mutta vastaavasti moni pienempi laji on omillaan. Systeemissä on paljon hyvää, mutta myös paljon aika sairasta meininkiä, kuten esimerkiksi juuri se, että lahjoittamalla riittävästi rahaa koululle, voi sillä ostaa lapselleen opiskelupaikan. Kun vielä koulujen erot (maineen osalta) ovat aika valtavat, on monella rikkaan perheen lapsella hieman erilaiset mahdollisuudet kouluun kuin tavallisella nuorella.

En tiedä kuinka paljon tässä dokumentissä esiin tulleet asiat ihan oikeasti yllättivät, mutta aika karua meininkiä joka tapauksessa. Asiat kerrottiin aika mielenkiintoisesti ja lopulta aika avoimesti, eikä tämä keissi ole edes kovin vanha. Hyvä dokumentti jälleen kerran.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s