Hard Kill

Piti tulla mahdollisimman nopeasti oksentamaan tämä kirjoitus pois, ja sen jälkeen unohtaa koko leffa. Eletään vasta maaliskuuta, mutta vuoden huonoimman leffan palkinto on jaettu jo tänään, tästä on aika vaikea päästä enää alemmas. Vielä enemmän tämä ilta harmittaa kun menin kaiken lisäksi tästä leffasta maksamaan Itunesissa vitosen. Jotenkin kuvittelin, että Bruce Willisin leffat pitää olla edes jotain tasoa, enkä edes tutustunut leffaa netissä ennakkoon. Trailer näytti kivalta action leffalta, mutta pettymys oli aivan valtava alusta loppuun! Mistä saa rahansa taikaisin??

Hard Kill on auttamatta vuoden huonoin leffa ja sen ovat ilmeisesti todenneet monet muutkin. Lähdetään nyt vaikka siitä, että näytteleminen kautta linjan on aivan luokatonta, uskon, että yläkoulun näytelmäkerhokin pystyy parempaan kuin tämä. Kaikki henkilöt on jotenkin jo lähtökohtaisesti roolitettu action leffaan täysin väärin, jopa Willis näyttää kuin olisi ensimmäistä leffaa tekemässä. Muiden suoritus on niin kaavamaista paperista lukemista ilman minkäänlaista luontevuutta, uskottavuutta tai rentoutta, että leffa lähinnä vain naurattaa. Rehellisesti, pitkästä aikaa leffa, jonka olin aika valmis jättämään kesken.

Sen lisäksi, että näytteleminen meni pahasti alta riman, samoin meni käsikirjoitus. Kun mainitsin koulun näytelmäkerhon, tämä vaikutti juuri sellaiselta, jossa oli kaikki kaikkien tuntemat manooverit ja kliseet vedetty peräjälkeen ruutuun ja kuviteltu, että sillä saadaan hyvä action leffa aikaiseksi, no ei saatu, lähinnä itketti. Leffassa oli monta sellaista kohtausta, jotka nyt vaan yksinkertaisesti tuntuivat hyvien käänteiden sijaan täysin naurettavilta. Leffan hauskin kohta ehdottomasti oli kun metallioven lukko piti avata, ja kun normaalisti tuollaiset avataan voimapihdeillä, nämä vetäsivät peliin kunnon polttoleikkurin! Tuntui myös, että kun tuo pahisjengi meni tuonne tehtaaseen heitä oli kymmenkunta, mutta jostain niitä vain tuli lisää ja lisää. Mutta nyt ei vaan jaksa enää, surkea mikä surkea ja sillä hyvä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s