Olipas sitä tänään oikein erityisen vaikeaa löytää katsottavaa illalle. Kriteerit jälleen samat, pitäisi löytää jotain mielenkiintoista, jota voi katsoa hiljaisella volyymilla lasten mennessä nukkumaan. Selasin läpi kaikki mahdolliset striimauspalvelut, mukaan lukien Disney Plussa uusi Star osuus, jossa itseasiassa on muutamia erittäin mielenkiintoisia leffoja kuten jo hetken kaipaamani ConAir, mutta luonnollisesti sitä leffaa ei katsota hiljaisuudessa. Leffan valitseminen tänään oli itse asiassa niin hankalaa, että leffa etsiessä loppuivat molemmat leffaevääksi olleet sipsipussi ja karkkipussi. Karkkipusseista puheenollen Pantteri Jungle Mix on tällä hetkellä parasta mitä kaupasta saa!

Mutta kyllähän sitä sitten lopulta löytyi myös se leffa, eli katsontaan tuli Netflixistä jokinaikaa sitten julkaistu Kadotettu Paradiso. Italialainen tositarinaan perustuva draama, joka kertoo miehestä, joka auttamatta rakastuu väärään naiseen ja joutuu kantamaan siitä kovat seuraamukset. Olen viimeaikoina kirjoitellut useaan otteeseen leffoista, jotka ovat auttamatta tylsiä, vaikka juoni sinällään onkin ollut varsin hyvä. Tänään kuitenkin päinvastainen esimerkki elokuvasta, jossa ei tapahdu oikein mitään, mutta silti kaiken aikaa juonta kuljetetaan eteenpäin sen verran mielenkiintoisesti, että mielenkiinto ja keskittyminen pysyy koko leffan ajan yllä.

Leffa oli varsin hyvin kirjoitettu, no tositarina taustalla auttaa aina kummasti, mutta muutenkin tykkäsin leffasta yllättävän paljon. Ei tästä nyt mitään top-lista leffaa saa millään, mutta mielenkiintoinen joka tapauksessa. Lauantai-illan hiljaisuuteen tämä leffa joka tapauksessa sopi loistavasti, ja vaikka karkit olikin jo syöty hyvän aikaa ennen leffan alkua niin viihdettä tässä oli riittävästi. Ääniäkään ei leffassa tarvittu, leffa oli lähinnä dialogia. Yksi pieni asia, joka hieman häiritsi oli se, että leffassa tekstitykset tulivat jatkuvasti ikäänkuin viiveellä. Ei ne olleet leffan kannalta viiveellä, mutta tulivat ruutuun aina kun näyttelijä oli jo hyvänmatkaa puhunut. Pieni asia, mutta häiritsi yllätävän paljon sujuvaa katselua.