Arkansas

Tänään vuorossa oli taas löytää jotain mielenkiintoista Netflixin puolelta ja sieltä tarjolla oli leffa nimeltä Arkansas. Leffaa kuvastaa erityisesti erikoisuus. Leffasta tulee mieleen jollain tapaa Tarantinon leffat, vaikka aivan Tarantiinolaistakaan tästä ei kyllä millään saa. Leffa oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta jollain tapaa ei niin perinteinen. Näyttelijäkaarti leffassa oli varsin tunnettua, ja se toki näkyi myös leffan laadussa. Leffa oli ehkäpä keskiverto Netflix leffaa hieman parempaa laadultaan.

Leffa oli hauska, vaikka ei nyt varsinaisesti mitään komediaa sisältänytkään. Leffan hahmot olivat itsessään hauskoja, mutta kuitenkin ihan kaikessa merkityksessä uskottavia. Eikä se juonikaan ollut yhtään hassumpi. Vaikka se olikin aika omanlaatuinen, niin silti kuitenkin varsin helposti seurattava eikä liian kimpoleva. Tämä kuului ehkä taas siihen kaartiin leffoja, jossa tapahtui paljon, mutta ei sitten kuitenkaan niin mitään. Eli juoni oli selkeä ja etenevä, mutta mitään varsinaista kliimaksia ei lopussa sitten kuitenkaan nähnyt.

Äänet eivät olleet leffassa kummoiset, mutta eipä niitä tänään kaivannutkaan. Voi suoraan sanoa, että leffasta ei äänien osalta jäänyt oikein mitään mieleen, hyvin pehmeä ja mitään sanomaton raita, vaikka en ehkä mitään muuta odottanutkaan. Hyvin kuitenkin leffan mukainen, ja musiikki tässäkin aika omalaatuista, jotain sinne Tarantiinoonpäin kallellaan ehkä sekin. Ihan hyvä leffa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s