Kyllä se nyt vaan niin on, että hyvä leffa on hyvä leffa. Knives Out tuli nähtyä viime vuonna leffassa ja tykkäsin leffasta jo silloin todella paljon, tykkäsin leffasta jopa niin paljon, että laitoin sen Top-listalle ja pidän sitä jopa yhtenä viime vuoden parhaista näkemistäni leffoista. Tämän vuoksi leffan uudelleen katsominen kotona on ollut pitkään agendalla, mutta jotenkin sitä kaipasin jostain syystä ihan levyllä. Leffa ei perustu ääniin ja vaikka siinä onkin Atmos raita ja muutama varsin mielenkiintoinen kohta, niin äänien takia tätä leffaa ei tullut kyllä hankittua.

Leffan juoni on todella hyvä, ja kaiken lisäksi se oli todella todella hyvä vielä toisellakin katselukerralla, vaikka kaikki tapahtumat varsin hyvin olivatkin vielä muistissa. Leffassa on varsin laadukas näyttelijäkaarti, mutta siitäkin huolimatta Daniel Craig on leffassa aivan omassa sarjassaan. Miehen historia tuo monessa roolissa mieleen Bondin, mutta tämä leffa on hyvin vahva poikkeus siitä, että Bondin maine ei miehen työtä minun silmissä leimaa tippaakaan. Olemus ja aksentti ovat aivan mielettömän mukavaa kuunneltavaa.

Tänään tuli tehtyä myös sellainen poikkeus, että kun ennen leffaa piti vielä tyhjentää ruokalautanen, päätin sitten ennen leffaa heittää hetkeksi bonus-materiaalit ruudulle. Puoleen väliin pääsin, mutta olipas varsin mielenkiintoisia pätkiä nekin. Pitää tosin vielä palata ja katsoa ne loppuun asti. Olen maininnut asiasta niin monta kertaa ennenkin, mutta kyllä näitä lisämateriaaleja pitäisi katsoa paljon paljon enemmän, etenkin jos näitä levyjä kerran kotiin ostaa.

Mutta kyllä oli kaikin puolin tämäkin katselukerta loistava ja leffan voi aivan varmasti katsoa vielä uudelleenkin. Tämä vaan on erittäin hyvä leffa ja sitä voi ihan avoimesti hehkuttaa. Ja by the way, Instagramin puolella jälleen todella iso osa kertoo, että ei ole leffaa nähnyt, joten katsokaahan nyt ihmeessä, ette tule pettymään.