Välillä taas vuorossa jotain vähän kevyempää, tosin tässä ei nyt todellakaan tarkoiteta niinkään leffan sisältöä, vaan viitataan lähinnä vain leffan dokumenttimuotoon. American Murder oli vaihteeksi niin sanotusti hieman rankempaa materiaalia, joka olikin kyllä tiedossa. Toisaalta, amerikkalaiset dokumentit ovat yleisesti ottaen niin hyvin tehtyjä, että kyllähän tämäkin piti nähdä. American Murder löytyy Netflixistä ja kertoo perheestä, jossa äiti ja isä ovat olleen naimisissa lähes kymmenen vuotta ja lapsia on kaksi ihastuttavaa tyttöä. Perheellä ei ehkä mene aivan niin hyvin kuin voisi mennä, mutta siitä huolimatta perheeseen on yllättäen tulossa myös uusi lapsi.

Tämäkin dokumentti on erittäin laadukkaasti tehty ja tilannetta tuntemattomalle tapahtumia avataan ikkuna kerrallaan kuin joulukalenterissa parhaimmillaan. Sanottaisiko näin, että mistä leffassa lähdettiin liikkeelle, ei ollut tippaakaan sitä mihin päädyttiin, vaan draaman kaari rakennettiin täydellisesti ja erittäin mielenkiintoisesti. Tapahtumia on ylipäätään aika vaikea kuvitella todeksi, mutta onhan sitä tullut ennenkin todettua, että totuus on usein tarua ihmeellisempää.

Sinälläänhän tässä tarinassa ei valitettavasti ole mitään uutta, näitä tapauksia valitettavasti jenkeissä riittää. Vaikka tässä leffan ohessa kävikin hyvin selväksi jo aika nopeasti mitä tuleman pitää, niin kyllähän tuo loppu oli siitäkin huolimatta todella painostuttava ja puistattava. Eihän kukaan nyt vaan tee omille lapsilleen noin, eihän. Joo ymmärrän, että maailmaan mahtuu paljon sairautta ja esimerkiksi mielenterveysongelmia, mutta kun tässäkin tapauksessa tuntuu, että herra on aivan täysissä järjissään. En nyt spoilaa enempää. vaikka kovasti kyllä mieli tekisi, mutta onhan tämä koko tapahtumaketju nyt kyllä kaikessa karuudessaan aika ikävää katsottavaa.

Leffa, tai paremminkin dokkari herättää paljon muitakin kysymyksiä. Yhdessä vaiheessa kaikesta alettiin syyllistää Shanannia, yllättäen tietysti somessa. Itselleni jäi naisesta aika toisenlainen käsitys, vaikka itsekin toki myönsi olevansa hyvinkin pomotteleva henkilö parisuhteessa. Lähtökohtaisesti kuitenkin hyvinkin rakastettava ja paljon perheen eteen tekevä ihminen, joka olisi monellakin tapaa ansainnut hieman erilaisen lopun. Dokumentti nostaa jälleen kovasti esiin oikeuden toiseen suhteeseen, ”rakkauden voiman”, jota en itse voisi mitenkään toiseen naiseen kuvitella, mutta vaikea kai sanoa, kun en ole itse koskaan kokenut. Uskon syvästi, että tähän asiaan voi vakaasti itse vaikuttaa, enkä todellakaan ymmärrä miksi Chris päätyi valintoihin joihin päätyi. Paljon ajatuksia herättävä dokumentti, ei herkille, mutta ehdottomasti hyvää dokumenttia kaipaavalle.