Goonies

Viime kesänä kun ostin tuon käytetyn Panasonicin UHD-soittimen tuli siinä paketissa mukana kuusitoista UHD-leffaa. Tai jos ollaan ihan tarkkoja, mukana tuli viisitoista UHD-leffaa ja yksi Blueray. Tuo Blueray oli Goonies vuodelta 1985, klassikko, joka on itseltäni mennyt aina ohi, eli en ollut tuosta leffasta edes kuullut. Sinällään en asiaa kyllä ihmettele, leffa ei varsinaisesti itseäni ole kiinnostanut, ja sen vuoksi se on nyt reilun vuoden hyllyssä odotellut.

Kovin väärässä en ollut, ihan ok leffa, mutta ei varsinaisesti minun suosikiksi kyllä pääse. Leffa oli vanha, mutta ei välttämättä vaikuttanut aivan noin vanhalta, vaan jälleen kerran pitää kehua Panasonicin huikeaa kykyä skaalata Blueray-levyjä 4k-tykille. Kuvanlaatu ei todellakaan vastannut tänäänkään vuotta 1985, vaan kuvanlaatu oli erittäin hyvää tasoa kautta koko leffan.

Leffan äänet sen sijaan eivät aivan tällä vuosituhannella olleet, edelleen koin hieman samaa ongelmaa kuin monessa muussa vanhemmassa leffassa, äänitehosteet ovat ihan ok (esimerkiksi tässä leffassa ukkonen), mutta ihmisten puhe on kovin heikkoa. Sitä toki saa nostettua nostamalla volyymiä, mutta silloin taas muut äänet nousevat liian kovalle ja kierre jatkuu. Muuten leffassa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, tästä leffasta on varmasti vuonna 1985 tykätty, mutta aivan tätä päivää äänet eivät enää olleet.

Nyt Goonies on siis nähty, eikä tarvitse uudelleen katsoa. Jotkut tykkää, itselleni ei oikein osu. Muutenkin tänään oli toiveissa jotain kunnon toimintaa, sitä en nyt saanut. Toivottavasti huomenna posti toisi jotain kivaa katsottavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s