Rahapaja

Tässä on tullut taas muutama päivä taukoa leffojen kanssa, johtuen lähinnä vain siitä, että jäin taas kerran koukkuun yhteen Netflix sarjaan. Aloitin Rahapajan katsomisen jo jonkin aikaa sitten, leffahuoneessa, isolla scriinillä. Sarjaa on kehuttu lattiasta kattoon, mutta jotenkin ensimmäinen jakso ei vaan napannut oikein yhtään. Päätin kuitenkin katsoa myös toisen jakson, eikä napannut hirveästi sen enempää. Jotenkin ei vaan oikein tuntunut mielenkiintoiselta, ja näidenkin kahden jakson välillä taisi mennä muutama päivä. Joskus on kuitenkin hyvä luottaa muiden mielipiteeseen ja antaa sarjalle tai leffalle mahdollisuus.

Tällä kertaa se todellakin kannatti. Pikku hiljaa sarja alkoikin muuttua todella kiinnostavaksi, ja kun sanon todella, todellakin tarkoita juuri sitä. Sarja otti kierroksia oikein kunnolla ja sen jälkeen se olikin sitten menoa. Ensimmäinen kausi tuli katsottua loppuun nopeasti, mutta se jäikin sitten aivan kesken. Eli tämän jälkeen pitikin sitten siirtyä suoraan toiseen osaan. Ensimmäisessä kahdessa osassa siis käsitellään rahapajan ryöstöä, ja merkittävää on se, että vaikka sarjassa käsitelläänkin paljon taustoja miten nykyaikaan on päästy, niin ensimmäisessä kahdessa osassa itse ryöstö on hyvinkin paljon pääosissa. Ihmisten välisiä suhteita käsitellään paljon, luodaan romansseja, puhutaan Tukholma-syndroomasta ja kaikkea muuta. Ryöstö on kerrassaan mestarillinen, samoin sarjan tuotanto ja käsikirjoitus.

Rahapaja on yllättävänkin hyvähenkinen sarja, jossa tappamista yritetään puolin ja toisin välttää loppuun asti. Jotenkin myös tuntuu, että sarja jotenkin tuntuu kovin aidolta, ehkä se voisi jotain tämän suuntaista olla, jos joku oikeasti jotain näin järjetöntä päättäisi yrittää. Myös näyttelijäkaarti on pelkkää priimaa, hyvin erilaisia ihmisiä, kaikilla kuitenkin yksi yhdistävä tekijä, ei mitään menetettävää.

Kolmannessa osassa ryöstäjät sitten alkavatkin saada lomailusta tarpeekseen, ja ote alkaa herpaantua. Se johtaakin sitten kiinniottoihin ja vyyhti alkaa purkautumaan. On aika pelastaa kaverit, ja samalla ryöstää myös keskuspankki. Kolmannessa ja neljännessä osassa mikään ei enää menekkään aivan niin kuin Professori on suunnitellut, vaan mutkia tulee matkaan enemmän kuin tarpeeksi. Kaikkia ongelmia tuntuu kuitenkin yhdistävän yksi asia, suhteet. Sääntö yksi oli ei tunteita, mutta loppujen lopuksi tuntuu, että jokaisella on joku tunneside tai rakkaus jonnekin.

Kolmas osa on mielestäni aika spesiaali, ehdottomasti koko saagan intensiivisin ja paras. Tuo kolmas osa tuli tuli katsottua lähes suoraan putkeen läpi, sitä vaan ei yksikertaisesti pystynyt keskeyttämään. Jos muissa jaksoissa oli suvantoja, tässä ei sitä todellakaan ollut. Toinen merkittävä juttu tässä toisessa ryöstössä on se, että sarja miltei unohtaa koko ryöstön täysin. Itse ryöstö jää aivan sivuosaan, mikä tavallaan on ymmärrettävää, sillä aiheena sarja on aika uniikki, ja siitä olisi helppoa saada tylsän kopion leima. Siitä Rahapajaa ei voi syyttää, sarjan toisen toinen osa (3-4 osat) on todellakin ansaittuja.

Nyt kuitenkin eniten harmittaa, että kaikki jäi aivan kesken. Missä on viides osa? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Onhan se tulossa? Pääseekö jengi pankista vielä ulos? Jos, niin tuleeko kultaharkot mukana? Sarja on ollut aivan jäätäviä käänteitä täynnä, enkä todellakaan malta odottaa että tämä jatkuu. Katsokaa nyt ihmeessä jos on mennyt ohi. Itselläni suurin osa tuli katsottua pädiltä, joten seuraavaksi taas takaisin leffahuoneeseen ja leffojen pariin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s