Jupiter Ascending

Itselläni tulee tällä hetkellä fyysisiä levyjä hankkiessa katseltua lähinnä UHD-suuntaan, perusteluina etenkin se, että maailmalta niitä hankittaessa niissä ei ole aluerajoituksia, eli hankkiminen siinä mielessä paljon turvallisempaa. Toisaalta toki niissä yleensä kuvanlaatu on parempi kuin Bluerayssa, äänet pitäisi olla jotakunkin sama, jos ääniformaatti vaan on sama. Eli jos on Atmos-raita Bluerayllä, Atmos-raita UHD-levyllä ei pitäisi olla sen parempi. Tänään kuitenkin taas hyvä muistutus siitä, että hyvään ääneen ja kuvaan ei aina tarvita UHD-levyä, vaan Blueraykin voi olla erittäin hyvää laatua molemmissa.

Jupiter Ascendin on löytynyt hyllystä jo pitkään, ja on itseasiassa ensimmäisiä Atmos levyjä, joita on tullut hankittua vuonna 2016 kun huoneeni ensimmäisen kerran Atmosaikaan päivitin. Leffa tuli toki silloin jo siis nähtyä, mutta sen jälkeen se on lähinnä vain pölyttynyt hyllyssä. Nyt kuitenkin joku tuon leffan mainitsi netissä ja tuli kyseinen leffa taas mieleen. Jupiter Ascending to tuli kaivettua taas esiin, eikä muuten harmita yhtään.

Iphonen kuva ei täysin anna arvoa leffan kuvanlaadulle, mutta kyllä tämäkin epätarkka kuva jotain kertoo

Ensinnäkin lähdetään liikkeelle kuvasta. Kuvanlaatu tässä leffassa on aivan huikean hyvää tasoa, enkä oikein keksi miten UHD-levy voisi tätä kuvanlaatua mitenkään enää parantaa. Jep, HDR ei ehkä ihan parhaimmalla tavalla toimi tykin kanssa vaan vaatisi siihen tarkoitetun television, mutta mitä se toisi enemmän, aivan varmasti en ainakaan pienempään ruutuun vaihtaisi mistään hinnasta. Tämän leffan värit, tummat ja koko kuvan laatu oli niin jäätävää luokkaa, että jouduin katsomaan koko leffan hymy huulilla. En ole näin hyvää leffaa kuvanlaadullisesti nähnyt pitkään aikaan. Sen lisäksi, että kuva oli laadullisesti todella hyvä, niin tykkäsin myös kuvasta ihan yleisellä tasolla, leffa oli erittäin näyttävä ja sisälsi paljon hyvinkin näyttäviä kohtauksia yksi toisensa jälkeen.

Kuva oli ehkä näin neljän vuoden jälkeen pieni yllätys (viimeksi muuten katsottu HD-tykillä), mutta se mikä ei ollut lainkaan yllätyksenä oli leffan loistavat äänet. Jupiter Ascending leffassa oli todella panostettu ääniin, vaikka aivan Doctor Sleepin tasoista fiilistä ei tullutkaan. Joka tapauksessa kaikkia kaiuttimia käytettiin todella upeasti hyväksi ja esim takakanavat olivat ihan jatkuvasti käytössä. Ääni liikkui kuvan mukaan hienosti, mutta ennen kaikkea subbarit saivat tänään oikein kunnon kestävyysharjoituksen, sen verran kovalla subbarit ja matalat äänet olivat läpi koko parin tunnin leffan.

Leffa itsessään ei nyt ollut ehkä mikään ihan suosikkini, mutta varsin katsottava kuitenkin. Ymmärrän kuitenkin miksi miksi tämä leffa on jäänyt hieman hyllyyn odottamaan, kuvailisin tätä leffaa hieman samalla tavalla kuin esim. Godzilloja, aivan jäätävän hyvän äänen leffa, mitä nyt ei kuitenkaan jaksa ihan jatkuvasti kuunnella. Leffoja voi kuitenkin jatkossakin rohkeasti katsoa tai hankkia myös Blueraynä, etenkin sellaisia joita ei ehkä tule useaan kertaan katsottua. Kunhan niissä on Atmos-äänet, kaikki on jo aika hyvin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s