Angry Birds

Illan päätteksi piti laittaa tuolit vielä hieman vaativampaan testiin ja kutsua perheen pienimmät leffan pariin. Leffana tänään Angry Birds 1 joka itsellänikin oli vielä näkemättä, mutta ehdottomasti ollut joskus nähtävien listalla. En oikein tiedä miksi leffa on tullut aina kierrettyä, mutta leffan Atmos-äänet ovat aina kovasti kiinnostaneet, ja ennen kaikkea kakkos osan Imax Enhanced äänet. Päädyin näiden leffojen osalta hankkimaan molemmat leffat pakettina Itunesista, ja äänet molemmissa nyt siis Atmos. Tänään tosin tuo ensimmäinen leffa tuli katsottua lasten kanssa suomenkielisenä, jolloin Atmos äänet vaihtuivat 5.1 ääniin. Yksi iso syy tämä leffa olikin ostaa eikä vuokrata (hinnassakaan ei juuri eroa) oli se, että voisin tämän leffan Atmos raitaa vähintäänkin testailla yksikseni jossain vaiheessa.

Leffan äänet olivat ihan kivat, mutta toki lasten kanssa mentiin hieman matalammilla äänillä muutenkin. Ehdottomasti hyvin potentiaalinen leffa hyvälle Atmos-raidalle, joten katsotaan, jos tämä tuli katsottua joskus ihan kokonaankin. Leffa itsessään oli erittäin positiivinen yllätys, ja voin jopa väittää tykänneeni. Näitä kunnon animaatioita on nykyään tullut katsottua jonkin verran vähemmän kuin nuorempana, mutta varsin hyvin tämäkin leffa taas toimi. Näissä leffoissa on yleensä todella hyvät äänet, ja osassa juonikin toimii erittäin hyvin. Onneksi molemmat lapsetkin alkavat jo olla siinä iässä, että aivan pikkulasten leffoja ei tarvitse aina valita.

Mitä vihaisista linnuista sitten jäi lopulta käteen? Ensinnäkin leffa noudatti varsin mallikkaasti klassikkopelin ideaa ja paljon muistoja omistakin lukuisista tunneista tuon pelin parissa tuli mieleen. Leffa ei kuitenkaan ollut liian peliin sidottu, vaan leffasta oli saatu todella hyvä kokonaisuus juuria unohtamatta. Toisaalta, leffasta ei myöskään jäänyt tippaakaan väkisin väännetty ja tuotteistettu maku, vaan leffa todellakin otti paikkansa ja oli oikeutettu. Leffa jopa toi Angry Birds muistot niin hyvin pintaan, että pitihän tuo pelikin kännykästä taas vaihteeksi kaivaa esiin. En todellakaan muista koska sitä on viimeksi tullut pelattua, ainakin siitä oli jo tullut toinenkin versio joka piti ensin ladata.

Ainiin, ja juniorit tykkäsivät leffasta myös, samoin kuin uusista tuoleista. Parasta varmaankin tuoleissa oli nuo hienot lentokoneen pöydät, johon kaikki herkut sai mahtumaan mukavasti nenän eteen. Toinenkin osa tulee varmasti piakkoin katsottua, aikaahan tässä nyt on katsoa vaikka kuinka. Laatuaikaa siis lasten kanssa. Suosittelen, etenkin näin haastavina korona aikoina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s