Kylläpäs sitä onkin sitten kovin moninaiset fiilikset eilisestä Hans Zimmer – World of Hans Zimmer live spektaakkelista Hartwall areenalla. Lähdetään nyt ensinnäkin liikkeelle siitä, että keikka oli erittäin onnistunut ja päällimmäiseksi keikasta jäi erittäin positiiviset tunnelmat. Hartwall oli varmasti loppuun myyty ja keikalla näytti olevan ihmisiä ikähaitarin molemmista päistä, toki painottuen varmasti noin itseni-ikäisiin nuoriin aikuisiin ja sitä keski-ikäisiin. Tilaisuus ei todellakaan ollut ensimmäinen keikkani, mutta ensimmäinen kyllä varmasti laatuaan. En ole koskaan ennen ollut sinfonia-orkesterin keikalla, puhumattakaan isosta areenasta.

Keikan alku olikin hieman hämmentävä, olen katsonut Hans Zimmerin Live in Prague moneen kertaan kotona ja odotukset keikasta olivat jotain siihen verrattavaa. Ensimmäinen asia mikä keikalla pisti pahasti korvaan oli se, että äänet tuntuivat olevan todella hiljaisella, dynamiikka mitä areenalta odotin oli täysin poissa ja ennen kaikkea, kaipasin todella paljon surround ja atmos ääniä. Nyt äänet tulivat aivan selkeästi suoraan edestä, lavan kohdalta. Toinen hyvin jännä havainto tähän asiaan liittyen sitten oli se, että konsertin toisella puolikkaalla (ehkä jo hieman aikaisemmin) nämä ongelmat olivat pääosin poissa. Toki surround ja Atmos kaiuttimia ei ollut kukaan tässä välissäkään laittanut, mutta joten äänet täyttivät salin paremmin ja dynamiikkakin oli eri tasolla, vaikkakin edelleen aivan siihen ei päästy mitä odotin. Parhaimmillaan parissa kohtaa testatessani huippuarvot äänen tasosta olivat selkeästi alle 100db luokkaa, joten olisiko jopa ollut niin, että mentiin hieman hiljaisemmalla paineilla kuin monilla muilla keikoilla. Joka tapauksessa korvat eivät keikan jälkeen soineet tippaakaan ja muutenkin paikalla oli erittäin miellyttävää istua, joten ehkäpä tämä oli parempi näin.

Toinen asia mikä hieman yllätti oli se, että meni tuonne keikalle kuuntelemaan lähinnä toisintoa Live in Prague keikasta, mutta sainkin hyvin erilaisen kattauksen musiikkia. Jep, eihän Zimmeriltä varmasti biisit kesken lopu, mutta oli hienoa huomata, että keikka todellakin oli ”uusi”, eikä ratsastettu vain samalla vanhalla. Konsepti muutenkin oli aika hieno, videot taustalla toimivat hienosti yhdistellen live esiintyjiä ja pätkiä leffoista. Tuo leffapätkien pyörittäminen etenkin oli hienoa, sillä tavalla tavallisempikin katsoja pysty yhdistämään kappaleita oikeisiin elokuviin. Tuo toi myös itselleni jälleen uusia inspiraatioita, eli esimerkiksi Da Vinci Koodit pitää ehdottomasti katsoa taas uudelleen. Siitä puheenollen, Itunesista kaikki kolme elokuvaa 4k kuvalla ja Atmos äänillä 19,90, eli hankintaan menee!
Toinen iso asia näillä skriineillä oli herran itse esiintyminen videoilla. Mietin konsertin aikana, että kuinkakohan monta maailmantähteä maailmasta löytyy, jotka voivat myydä täysiä areenoita ehtimättä edes itse paikan päälle. Zimmerin puuttuminen todellakin tuntui, mutta ei missään tapauksessa estänyt konsertista nauttimista. Konsertin yleinen fiilis jäi aavistuksen tunteettomaksi ilman Zimmeria lavalla (verrattuna tuohon käsin kosketeltavaan Live in Prague levyyn), jossa tunnelma on todella läsnä. Levyllä pidän erityisen paljon Zimmer välitarinoista, joissa musiikki soi jykevänä taustalla, kun nyt tarinoita kerrottiin sohvalta, videolta ja ilman musiikkia. Kivoja nämäkin oli katsoa, mutta ei missään nimessä sama asia. Kokonaisuudessa show oli kuitenkin upea, ja rakennettu niin hyvin kuin se on ilman päätähteä mahdollista.

Päivän anti ei kuitenkaan jäänyt täysin siihen, vaan tuli myös tehtyä ensimmäinen vierailuni Pieneen Leffakauppaan Vaasankadulla. Tämä vierailu ei varmasti jää viimeiseksi, sen verran vakuuttavasta tarjonnasta oli kyse, vaikka kaikki levyt ilmeisesti eivät vielä olleet edes paikallaan. Mieltä lämmitti ennen kaikkea edullisten käytettyjen UHD levyjen löytyminen, joista pari lähti vielä mukaankin. Ostettavaa olisi aivan saletisti löytynyt paljon enemmänkin, mutta nyt mentiin näillä ja vierailulle pitää päästä pian uudelleen. Liikkeen tilan koko on nimensä mukaisesti varsin pieni, mutta siitä huolimatta levyjä löytyy todella paljon. Pienen miinuksen tähänkin liikkeeseen omalta osaltani tuo haastavat parkkipaikat, jonka tällä kertaa kuitenkin löysin helpolla. Uutta käyntiä odotellessa.
