Se olisi sitten saaga paketissa, ainakin tällä erää. Tämä viimeinen vuonna 2016 julkaistu jakso jäi selkeästi kohtaan, josta jatkoa voi odottaa, mutta onko sitä sitten tulossa tai pitäisikö edes? Itse alan olla tässä vaiheessa hieman samoilla linjoilla kuin Matt Damon, eli eiköhän tämä nyt ole nähnyt ja aika tehdä jotain muuta. Siitä huolimatta uutta osaa jo kovasti suunnitellaan, tosin hieman mitä tuossa luin niin fiilis on se, että Matt Damonin on oltava silloin mukana, neljännen osan pettymystä ei haluta enää uusia. Sarjan jatko vaatii ehdottomasti Matt Damonin jatkamista, siitä varmasti kaikki ovat samaa mieltä.

Se miksi itsekin alan kääntyä tuolle kannalle, on se, että sarja hiipuu pahasti ensimmäisen kolmen osan jälkeen. Kolmessa ensimmäisessä osassa on selkeä juoni ja päämäärä, sen jälkeen homma hieman lopahtaa. Neljäs osa oli oma tarinansa, mutta myöskin viidennessä aletaan jo polkea hieman paikoillaan. En oikein äkkiseltään keksi enää mitään järkevää jatkoa kuudenteen osaan. Toki, jos sellainen tulee, niin varmasti sen aijon katsoa, viimeistään kotona, todennäköisesti kuitenkin jo teatterissa.

Viides osa on selkeästi laadultaan parempi kuin edelliset, mutta toisaalta, hyvin samanlainen elokuva kohtauksiltaan ja kuvauksiltaan. Äänet ovat hyvät, mutta ei mitään ihmeellistä, tai muutenkaan muista osista poikkeavaa. Tämän osan ääniraidan olisi voinut kopioda suoraan kolmannesta osasta. Viides osa kuitenkin selkeästi parempi kuin neljäs, tästä jälleen tunnistin tutun menon, mutta tosiaan ehkä jopa liian hyvin. Jotain uutta verta olisi nyt kaivattu, mutta jäätävän hyvän kolmen osan jälkeen ymmärrän, että ei mikään ihan helppo homma.
Joka tapauksessa tämä saaga on nyt maalissa ja yhtä osaa vailla on myös Jack Ryan. Pitäisi varmaan keksiä taas jotain uutta, olisiko seuraavaksi vuorossa vaikka Batmanit? No, mutta joka tapauksessa nyt mieli kaipaa myös jotain aivan muuta, olisikohan Netflixissä jotain uutta ja mielenkiintoista?