Jack Ryan 4 – The Sum of All Fears

Neljäs osa Jack Ryan saagaa, ja edelleen mietin enemmän ja enemmän sitä, että miksi nämä elokuvat menevät kaikki Jack Ryan nimen alla, eikä esimerkiksi täysin omina elokuvinaan. Okei, ymmärrän, että nämä perustuvat kirjasarjaan, mutta jotenkin jokainen jakso on aina vaan etäämpänä ja etäämpänä toisistaan. Jack Ryan on jälleen vaihtunut, tällä kertaa nimeä kantaa Ben Affleck. Ben Affleck Jack Ryanin roolissa on mielestäni neljästä ensimmäisestä jaksosta selkeästi epäonnistunein. Mies ei jotenkin vaan sovi tuohon roolin, etenkin kun kolmessa edellisessä on ollut hyvin eri tyyppinen näyttelijä. Ben Affleck on jotenkin paljon humoristisempi (ei niin vakavasti otettava) hahmo kuin Harrison Ford tai Alec Baldwin. Elokuvassa häiritsee myös se, että koko elokuva alkaa siitä kun Jack Ryan pettää, tai on uuden naisen kanssa, sekin side menneeseen siis mennyt.

Ben Affleck Jack Ryanin roolissa ei jotenkin vaan vakuuta.

Ajassa on menty kahdeksan vuotta eteenpäin, nyt ollaan siis vuodessa 2002. Pitkä on matka vielä tähän päivään, mutta leffa on selvästi ottanut myös teknisesti harppauksia eteenpäin. Ääniraita on varsin hyvä ja siinä on paljon erittäin hyvää materiaalia. Ennen kaikkea useat helikopterien ja hävittäjien lennot kuulostavat todella hyvältä. Kuvakin paranee kaiken aikaa, ja nyt kuvan voi sanoa jo olevan aika hyvää laatua.

Kuva ja äänet tässä jo aika kivalla tasolla.

Jack Ryan elokuvat ovat kaikki olleet erittäin hyviä niin tämäkin. Leffan juoni on ehkä jo lähellä, tai ehkä jopa parempi kuin ensimmäisessä, mikä taitaa olla näistä nähdyistä vieläkin paras. Tässä leffassa kuitenkin oli paljon ideaa, ja tykkäsin juonesta. Leffa oli muutenkin hyvin ajankohtainen, toivottavasti tässä sekavassa maailmantilanteessa yhtään ydinpommia ei silti tarvitse itse todistaa. Peli politiikan huipulla on kovaa, ja hyvin tulen arkaa. Tämän elokuvan tapahtumat vuonna 2002 voisivat hyvinkin kuvata maailman tapahtumia vuonna 2020, mutta niinhän sitä usein sanotaan, historia toistaa itseään.

Leffa olisi voinut, tai oikeastaan olikin täysin oma elokuvansa, joskin pelkästään Jack Ryanin esittäjän pysyminen samana olisi auttanut paljon. En oikein ymmärrä miksi elokuvia pitää myydä näin nimellä, jos kerran edes pääosan esittäjä ei pysy samana. Hyviä leffoja kaikesta huolimatta, etenkin kun tätäkään en muista nähneeni aikaisemmin. Seuraavaksi sitten edessä jo viimeinen osa, se onkin sitten jo paljon uudempaa tavaraa, eli niinkin nuori kuin vuodelta 2014. Se on nähty ennenkin, mutta ei haittaa, hyvä leffa sekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s