The Bourne Ultimatum

Kolme vuotta menty taas eteenpäin, mutta pako, tai pitäisikö ehkä mielumminkin sanoa jahti jatkuu. David Webb alias Jason Bourne jatkaa menneisyytensä selvittämistä pala kerrallaan. Tässä jaksossa ollaan jatkuvasti liikkeessä ja leffa koostuu lähinnä jaktuvasta takaa-ajosta. Tämä tietysti tarkoittaa paljon toimintaa, vaikkakin ihmisiä lahdataan aika maltillisesti, mikä on aina hyvä.

Leffan juoni on sikäli varsin mielenkiintoisesti rakennettu, että asioita selviää pala palalta jatkuvasti lisää, ja katsojaa kuljetetaan jatkuvasti kohti lopullista ratkaisua (jossain tulevaisuudessa). Leffa ei kerro tippaakaan liikaa, mutta pitää katsojan koko ajan hereillä. Tätä leffaa katsoessa ei voi räplätä kännykkää, etenkään kuin Jenkeistä tilatut levyt ovat ilman tekstitystä.

Tässä kohtauksessa DTS:X äänet todella loistavat!

Kuvan ja äänien kanssa ollaan vielä vuodessa 2007, mutta etenkin äänet ovat tässä leffassa jo erittäin hyvät. Leffa sisältää useita kohtauksia, joissa DTS:X todellakin näyttää parhaita puoliaan, etenkin kohtauksessa, jossa Bourne pääsee vihdoin tutustumaan ”syntysijoilleen”. Muutenkin äänet ovat todella laadukkaat, vaikka leffa ei sinällään hirveästi mitään räjähdyksiä tai muuta vastaavaa sisälläkään.

Yksi maailman parhaista kuvista, I love NY!

Yksi merkittävä osa hyviä sarjoja on lähes poikkeuksetta myös tunnetut ja mieleen jäävät tunnarit. Mission Impossible, Jason Bourne, James Bond jne. Kun tunnari pärähtää lopussa (tai missä vaiheessa tahansa käyntiin), se saa näissä leffoissa aina hymyn naamalle, niin myös tässä. Bournessa tunnarin paikka on aina leffan lopussa, ja jotenkin se aina huutaa kovaan ääneen, ”ja saaga jatkuu”!

Oikeastaan ainoa asia mikä todella usein tätä leffaa katsoessa tuli mieleen oli se, että voisiko tämä jatkua ikuisesti. Näitä Bourne-leffoja todellakin voisi katsoa päivät pitkät kyllästymättä. Onneksi pari osaa on vielä jäljellä, ja seuraavaa pitää päästä nopeasti. Todella hyvää viihdettä, jokaiselle toiminta ja seikkailu fanille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s