Shutter Island

Aamusta hieman vielä säätöjen tekemistä, eli lähinnä siis eilisen jäljiltä piti vielä säätää subbarien etäisyydet niin, että ne ovat synkassa pääkaiuttimien kanssa. Tämä itse asiassa oli asia, jonka luulin Dirac Liven hoitavan automaattisesti, mutta näin tosiaan ei ollut. Prosessi subbarien kanssa siis on käytännössä täysin sama niin Denonin kuin Arcaminkin kanssa. Tähän ilmeisesti Diracilta on tulossa päivitystä, mutta toistaiseksi mennään näillä. Joka tapauksessa nyt subbaritkin on kunnossa ja huone kuulostaa taas varsin hyvältä.

Tämä kuva nyt vaan ei näytä ihan aidolta

Säätöjen jälkeen leffan valinta ja uusista UHD-levyistä tarjottimelle valikoitui tällä kertaa Shutter Island. Uusi leffa itselle, eli eipä ole tullut ennen nähtyä ja hyvä niin. Leonardo Dicaprion tähdittämä Shutter Island osoittautuikin lopulta varsin hyväksi elokuvaksi, ja oikeastaan juuri sellaiseksi mitä kaipasin. Alkuun oli elokuvasta pieni pelko, että kyseessä on enemmän kauhuun liittyvä elokuva, mutta jännitys olikin jotain muuta. Varsin kutkuttava drilleri joka tapauksessa kyseessä ja juonikin paljasti karvansa vasta aivan viime metreillä. Tälläisistä leffoista tykkään.

Se mistä leffassa en oikein tykännyt oli ajoittain todella surkea kuvauksen laatu. En tiedä kuinka paljon kyseistä leffaa on tehty studioissa vihreä seinää vasten, mutta fiilis useassa kohdassa oli, että todella paljon. Kuvat eivät näyttäneet aidoilta, enemmänkin kiiltokuvilta. Jotenkin koko leffan kuvallinen toteutus vei terän koko elokuvalta, mutta toisaalta, olihan kyseessä jo niinkin vanha kuin vuoden 2010 elokuva. Äänien osalta on sanottava hieman samaa, äänet olivat tasoa ok, mutta tällaiseen leffaan olisi hyvin voinut UHD-versiona saada muutakin kuin 5.1 äänet. Pitää kuitenkin ymmärtää, että äänetkin on tehty 2010 vuoden elokuvaan. Sen verran on kuitenkin sanottava, että uudet Klipschin R-15M kaiuttimet ovat juuri sitä mitä hain ja juuri sitä mitä olin kaivannut. Pieneen kokoonsa nähden järjettömän tarkat ja dynaamiset. Pelkästään jo nuo kaksi kaiutinta nostavat huoneen tasoa merkittävästi, toivottavasti niitä tulee vielä toinen pari lisää jossain vaiheessa. Se, että kaiuttimet ovat sijoitettuna aavistuksen etuviistoon kuuntelupaikalta kuuluu hieman, mutta toisaalta, ne ovat täysin oikeassa paikassa kun takakanavat saavat vahvistimensa jonain päivänä.

Kaikista pienistä puutteista huolimatta siis varsin hyvä fiilis jäi tästä elokuvasta. Leffahuone kuulostaa nyt todella hyvältä, enkä malta odottaa seuraavaa leffaa, joka ruudulle pyörähtää. Arcam myös alkaa ottamaan niskalenkkiä Denonista, onneksi kuitenkin vielä on hetki aikaa testailla lisää.

Tässä kuvassa subbarien käyrät ennen ja jälkeen viiveiden säädön. Ei täydellinen, mutta good enough

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s