6 Underground

Pitkään manannut tässäkin blogissa, että miksi toimintaelokuvien saralla ei tule mitään uutta. No nyt tuli, ja todella kova sellainen. Netflixin uutuus 6 Underground oli parasta action kamaa pitkään aikaan, ja aivan kaikilla mittareilla. Jos siis tykkäät hyvistä action-leffoista, niin tämä pitää ehdottomasti nähdä.

Lähdetään nyt vaikka ensimmäisenä liikkeelle siitä, että leffan juoni oli jotain varsin uutta ja piristävää. Leffassa ei liikkunut yhtään tappajavirusta eikä maailmaa tarvinnut pelastaa. Elokuvassa tarkoitus oli vain yksinkertaisesti tehdä maailmasta parempi paikka yksi pala kerrallaan. Ja kun sanon pala kerrallaan, tarkoitan tällä kirjaimellisesti pala kerrallaan, leffa ei paljon jättänyt arvailujen varaan olisiko tästä tarkoitus tulla lisääkin osia. Leffassa vihollisia niistettiin aivan uusilla aseilla, esimerkiksi tämä magneetti oli aivan jäätävä ase. Suunnitelmat oli tehty varsin hyvin ja näyttävästi, siitäkin huolimatta toiminnan ja muun suhde oli varsin mainio. Roolitukset olivat myös kaikki osuneet todella hyvin nappiin, ja etenkin tuosta kuusikosta jokainen täytti saappaansa enemmän kuin hyvin. Lisäksi tykkäsin erittäin paljon leffan huumorista ja keveästä otteesta vetämättä lenkkeriksi. Kaikkea oli juuri sopivasti, tässä todellakin on ainesta klassikoksi.

Mangeettilaiva sai isotkin miehet lentämään

Toisena merkittävänä asiana oli leffan äänen- ja kuvanlaatu. Leffa oli kuvattu todella hienosti ja lopputulos oli todella nautittavaa katsottavaa. En tiedä kuinka paljon kalibroidulla Arcamilla tai uusilla surroundeilla oli tekemistä asian kanssa, mutta huoneeni ei todellakaan ole kuulostanut millään muulla leffalla ennen näin hyvältä. Äänet olivat partaveitsen teräviä, dynamiikkaa oli todella paljon ilman, että subbarit olisivat häirinneet tippaakaan ja kaikki vaan kuulosti todella puhtaalta ja nautittavalta. Pitää todeta, että Arcam ehkä kuulostaa omaan makuun välillä jopa liian tarkalta, puheen toivoisin välillä olevan jopa hieman kovemmalla, mutta toisaalta tämä elokuva osoitti, että puheellakin voi oikeasti olla monia eri tasoja. Tässä leffassa todellakin oli sitä ”leffapuhettakin” joka iskee leffassa aina syvälle sieluun. Ja kyllähän nuo uudet surrounditkin tuovat tuohon huoneeseen aivan uuden sävyn. Monitor Audiot ovat todella hyvät kaiuttimet, mutta nyt kaikki kuulostaa rehellisesti niin paljon yhtenäisemmältä.

Parkour-osat leffassa olivat todella näyttäviä

Tämä leffa oli niin hyvä, että sen voisin katsoa vaikka heti huomenna uudelleen. Uusia osia on varmasti tulossa, ja pakko sanoa, odotukset ovat todella korkealla niidenkin suhteen. Olen vihdoin saanut uutta actionia, jota olen kaivannut, kiitos siitä Netflix!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s