Force 2 – Netflixin Intialainen Bondi

Mitä yhteistä on Force 2 leffalla ja T-34 leffalla? Veikkaan, että ei sitten yhtikäs mitään, mutta hämmentävää tämä Force 2 leffan katsominen Netflixistä joka tapauksessa tänään oli. Ensinnäkin kehuin juuri kuinka T-34 leffassa kuvaus oli todella näyttävää, ja ennen kaikkea nuo luodin hidastukset ja vastaavat. Näitä luodin hidastuksia ei välttämättä hirvettävän monessa leffassa ole, tai ainakaan en ole niihin hetkeen törmännyt. Nyt niitä kuitenkin on ollut kahdessa elokuvassa peräkkäin ja molemmissa toteutus hyvin saman suuntainen. Joku voisi siis kuvitella, että taustalla olisi samat tekijät, mutta ainakaan minulla ei sitä tietoa ole, enkä tosiaan usko, että näillä leffoilla mitään tekemistä olisi toistensa kanssa.

Pari muutakin ihmeellisyyttä leffaan kuvan puolesta mahtui. En muista, että olisin ikinä nähnyt leffaa ainakaan Suomessa, niin, että sukukalleuksia olisi blurrattu. Tässä elokuvassa ei sinällään ollut mitään kovinkaan paljastavaa, mutta sukukalleuksia ja takapuolta ei maailmalle haluttu näyttää. Naispuoleista paljasta pintaa kuitenkin jonkin verran näkyi, ei tosin kriittisiä pisteitä. Toinen jännä asia leffassa oli jälleen tietokone maailmasta enemmän tutut taistelukohtaukset, jossa maailmaa katsotaan päähenkilön silmin. Erittäin hyvä ja näyttävä tehosteena, tässä leffassa tosin alkoi jo hieman ärsyttämään tämä kuvaus, kun se kesti todella pitkään. Tehosteena hyvä, mutta pitkinä pätkinä ei oikein toimi. Muutenkin jännä, että se oli liitetty tässä elokuvassa vain yhteen kohtaukseen.

Sukukalleudet blurrattuna
Kuin suoraan tietokonepelistä

Olen pohtinut paljon viime aikoina näitä takakanavia, onko vahvistin riittävän hyvä ja onko surround kaiuttimeni riittävän laadukkaat jne. Nuo ajatukset saivat tänään hieman takapakkia, sillä Force 2 kuulosti takakanavien kannalta todella hyvältä. Elokuva muuten ei ollut aivan niin dynaaminen mitä olisi voinut olla, mutta takakanavia tässä käytettiin todella hyvin ja oma setti todellakin kuulosti hyvältä. Tässäkin yhteydessä on pakko silti jakaa paljon kiitosta myös Neural:X:lle, jälleen todella huikeaa työtä 5.1 äänien jakamisessa koko settiin. Monesta paikasta olen lukenut, että Neural:x kuulostaa monessa tilantessa jopa paremmalta kuin osa Atmos elokuvista, ja olen asiasta täysin samaa mieltä.

Jätetään kuitenkin tällä kertaa timantit viimeiseksi, kyseessä oli todella loistava leffa. Juoni oli priimaa ja jälleen kerran ei Hollywood leffa vie juonessa montaa Hollywood kaveriaan aivan kuusi nolla. Jossain vaiheessa leffaa katsoessani kuvailin tätä leffaa itselleni köyhän miehen Bondina tai Jason Bournena, sen verran, ei heikkoa, mutta aavistuksen halvemman näköistä meno oli kuin kalleimmissa Hollywood tuotannoissa. Korostan kuitenkin, että tuo ei haitannut tippaakaan, vaan laatua oli aivan riittävästi erittäin hyväksi leffaksi. Näyttelijät olivat rooleihinsa erittäin osuvia, ja näyttelijätyön perusteella en tätä tituleeraisi tippaakaan halpisleffaksi.

Leffa on tuotettu Intiassa ja kielenä Hindu, eikä muuten haitannut tippaakaan. Taas kerran pitää sanoa, että nämä ulkomaalaiset leffat ovat usein todella hyvää katsottavaa! Katsokaa ihmeessä tämä leffa, jos hyvä toiminta kunnon juonella kiinnostaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s