Prometheus

Sen jälkeen kun sain molemmat PB16:set paikalleen, on koko ajan ollut kova halu päästä oikeasti niitä testaamaan. Tänään oli tarkoitus laittaa subbarit vihdoin ihan todelliseen testiin uuden Godzillan kanssa, mutta totesinkin sitten, että eipä sitä vielä Itunesista löytynytkään vuokrattavaksi asti. Jotain kunnollista kuitenkin piti saada, mietin hetken jopa Venomin katsomista uudelleen. Muistin kuitenkin muutaman uuden UHD levyn, jonka jokin aikaa sitten sain ja sieltä osui nyt vuoroon Promethius. Ainoa mikä tässä leffassa hieman etukäteen arvellutti, oli se, että kyseinen leffa jostain kumman syystä oli vain 7.1 DTS-HD. No ei atmosta tällä erää, mutta kyllähän DTS-HD:kin pitäisi olla laadukasta tavaraa ja lisättynä Neural:X:llä, hyvinkin lähellä Atmosta ja jossain tapauksissa jopa parempaa.

Leffa lähti käyntiin hieman leppoisasti ja otti aikaa ennen kuin leffa toden teolla pääsi vauhtiin. Samoin äänien kanssa, alkuun tuntui, että leffassa uudet subbarit eivät sittenkään pääse aivan oikeuksiinsa, mutta toisaalta tilanne myös loppua kohden parantui huimasti. Lopussa itse asiassa oli muutama kohta, joka kuulosti aivan huikealta. Ääniä ei muutenkaan tarvinnut kääntää aivan normaalille tasolle, vaan äänet toimivat loistavasti myös -68db:lissä. SVS:n murina on kyllä jotain käsittämättömän siistiä. Ääni on enemmän kuin puhdas ja basso todellakin tuntuu niin kuin pitää. 4k tykki myöskin näytti hyvältä, ja loi kunniaa leffan kuvanlaadulle.

Leffa sinällään ei ollut kovin ihmeellinen, mutta kuitenkin plussan puolelle jäätiin. En tiedä tuleeko tätä koskaan katsottua uudelleen, mitään niin maata mullistavaa kokemusta tämä ei kuitenkaan antanut.

Leffan jälkeen päätin vielä vetää uuden subbarin johdon seinän sisään, joten päätös on tehty, molemmat subbarit tulevat palvelemaan tätä huonetta edestä käsin. En näe äänessä tällä hetkellä pienintäkään virhettä ja kun REW kertoo samaa, näillä mennään. Kohta on vuokrattavaksi tulossa John Wick 3, joten ehkä seuraavaksi voisi vuorossa olla toinen osa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s