Alita – Battle Angel

Eilen sunnuntain ratoksi työpäivän mittainen puuhastelu leffahuoneessa. Agendalla etuseinän muokkaus, niin, että kallion kokoinen subbari saadaan skriinin alle. Olin mitannut asian niin, että syvyydeltään subbari mahtuisi juuri ja juuri skriinin taakse, kunhan johtojen kohdalle tekisi hieman tilaa päädyn eristeisiin. Haasteita kuitenkin riitti, esimerkiksi se, että ylöskääntyvän skriinin kehikko tulee nyt alemmas kuin tukirakenteet, eli toisin sanoen subbarin piti joko mahtua kokonaan skriinin etulinjan taakse tai vastaavasti skriiniäkin muokattava ylemmäs. Vuosi sitten tapahtuneen tykin vaihdon jälkeen tosin skriinissäkin olisi hieman varaa muokata, nyt tilaa ylä ja alapuolella on yhteensä noin 8-10 cm ylimääräistä. Oli kuitenkin alusta lähtien selvää, että itse kankaaseen en halua koskea, vaan muokkaus tapahtuisi reunuksia muokkaamalla.

Hommasta muodostui lopulta yllättävän rankka ja vaativa projekti. Koko etuseinän alimpia rakenteita piti nostaa noin viisi senttiä, jotta subbari mahtui alle. Kaikkea en ihan saanut niin tehtyä kun halusin, se olisi vaatinut skriinin irrottamista, joka tällä erää olisi ollut hieman liian suuri projekti. Päädyin lopulta sellaiseen ratkaisuun, että valkokangas on noin 4 senttiä irti rungosta ala-osastaan, eli toisin sanoen ei aivan suorassa. Tykki on kuitenkin katossa, joten järkeilin asian niin, että kankaan kulman kääntäminen lievästi vain parantaisi kankaan, kuvan ja katsojan kulmaa. Lopulta kuitenkin subbari paikoillaan ja mielestäni kaikki ihan olosuhteisiin nähden hyvällä mallilla. Kello kuitenkin oli jo sen verran että testailut ja säätämiset jäivät seuraavaan päivään.

Tänään aamulla ennen töihin lähtöä sitten nopeasti pari REW mittausta (todetakseni että metri subbaria taaksepäin muuttaa ääntä kuuntelupaikalla aika paljon) Audyssay tulille, ja säätämään. Kaikki näytti alkuun kohtuulliselta, lukuunottamatta järkyttävää dippiä noin 40hz kohdalla. Siinä olikin sitten pureksittavaa kerrakseen. Lopulta löysin asiaan kuitenkin kohtuullisen ratkaisun, eli kääntämällä tuolia aavistuksen pystympään ja siirtämällä mikkiä muutama sentti eteenpäin ongelma parantui. Mittaus ei ole täydellinen, mutta saa tällä erää kelvata. Se minkä tässä opin, on se, että mittausta ei kannata liian tarkasti tuijottaa, sillä kyseessä on kuitenkin vain yksi pieni kohta huonetta. Minun tuoleissani pään asento saattaa muuttua leffan aikana jopa 30-40 senttiä, jolloin mittauskin muuttuu jo paljon. Yhdellä supparilla pelatessa koko huonetta ei kuitenkin saa tasaiseksi, ja siinä juuri piilee tuo useamman subbarin ero. Nyt koitetaan säätää tasot yhdelle kuuntelupaikalle mahdollisimman hyviksi eikä murehdita liikaa.

Kuvassa käyrä ennen ja jälkeen tuolin säätämisen. se pieni ero.

Jos on muutama testileffa ollut pettymys niin tällä kertaa valintana oli takuuvarmaa materiaalia. Olen odottanut Alita Battle Angel leffaa kuin kuuta nousevaa. Jotenkin ollut koko ajan sellainen fiilis, että tämä leffa on pakko nähdä, sillä niin moni on sitä hehkuttanut. Leffan alettua käy kuitenkin nopeasti selväksi, että tämä leffa on joko jatko-osa, tai sitten olen tämän jo jossain nähnyt. En käy juurikaan leffassa ja elokuva on juuri ilmestynyt Itunesiin, joten miten se oikein on mahdollista. Mietin, mietin, enkä saa päähäni mikä tässä nyt mättää. Otan jopa googlen avuksi, mutta en keksi ratkaisua. Sitten yhtäkkiä tajuan, että tämä tosiaan on tullut nähtyä leffassa ja leffana taisi olla vielä kaiken lisäksi Itiksen juuri avattu IMAX. Tässä yksi suuri syy miksi olen kyseistä leffaa varmaankin niin paljon odottanut.

Jos olen päässäni paljon viime päivinä miettinyt oliko uuden subbarin hankinta perustelua, niin ei tarvitse miettiä enää. Jostain syystä uusin Audyssein ajo oli säätänyt äänet aika pienelle, mutta kun äänet löytyi kohdalleen, ei jäänyt epäselvää siitä mitä olin bassopäältä kaivannut. Vaikka säädöt vielä vaiheessa niin tämä subbari jopa yksi valtasi koko huoneen täysin. Basson oli todella napakkaa ja iskevää. SVS:ssä on niin paljon voimaa reservissä, että basso tosiaan liikkuu helposti ja vie toiston aivan uudelle tasolle. Se mistä tykkään erityisen paljon ei edes ole se ”murina” (mitä tässä elokuvassa ei paljoa edes ollut) vaan tilanteet, joissa esim isot metalliovet sulkeutuvat. Sellaista kristallin kirkasta paksua ääntä, mikä nimenomaan yleensä tulee koettua vain leffassa.

En edes muistanut, että missä olin tämän elokuvan nähnyt, mutta voin sanoa, että tuntuma leffasta jälkikäteen oli paljon parempi kuin leffassa. Pidän edelleen IMAXIA esim. Isenseä huonompana salina ja nyt myös kotona tuntuma alkaa olla sama. En vaan ole IMAX fani ainakaan Itiksen perusteella. Valitsen paljon mielummin Isense salin, jos leffaan menen. Alita leffana oli ihan hyvä ja etenkin koska sen jaksoi todella hyvin katsoa myös uudelleen, täytyi siinä jotain olla. Huonetta tärisyttävän hyviä kohtia siinä oli muutama, mutta ne sitten sitäkin parempia. Parissa kohdassa tunsin jopa massiivisten tuolien tärisevän. Rosa Salazar Alitan roolissa on loistava, muistuttaa oikeasti robotti-ihmistä. Roolitus toimii muutenkin hyvin ja elokuvaa on helppo katsoa. Juoni nyt on mitä on, keskiarvoa parempia tällaiseen leffaan, mutta mitää valtavia juonenkäänteitä tässäkään leffassa ei nähdä. Erittäin nautinnollinen pari tuntia joka tapauksessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s