Fast & Furious 8

Aamupäivän elokuvan tärkeimpänä ja oikeastaan ainoana valintakriteerinä toimi tänään DTS:X. En ole katsonut DTS:X raidalla olevaa elokuvaa sattuneesta syystä pitkään aikaan. Se syy on se, että näitä ei juurikaan ole. Vielä parisen vuotta sitten DTS X ja Dolby Atmos olivat kaksi kilpailevaa ääniformaattia, mutta ei varmaan tarvitse kauheasti arvailla kumpi näistä on isossa kuvassa vienyt voiton. Tiesin kuitenkin, että minulla näitä leffoja pitäisi hyllyssä pari Blue Raytä olla, joten pitihän sitäkin testata uudella Panasonicilla. Hetken aikaa siinä meni kun tälläisen levyn lopulta löysin, mutta ensimmäinen mikä löytyi kelpasi kyllä hyvin, Fast & Furios 8. Hyvä leffa, toki nähty ennenkin, mutta aikaa jonkin verran viime kerrasta. Fast & Furious leffat ovat aina taattua demo-kamaa, niin tälläkin kertaa.

Näkee muuten hyvin kuvanlaadun eron näissä kuvissa kun vertaa esim. tätä ja viime kertaista HD elokuvaa Red Sea Diving Resort

Äänet olivat hyvät, kuva oli hyvä, mutta pakko silti todeta, että hieman kyllä DTS X silti jää äänissä Dolbyn vastaavalle, ja siinä varmaan syy miksi toinen jyrää. Dolby Atmos on terävämpi, napakampi ja yleisesti vaan paremman kuuloinen. Hobbsin ja Shawn nokittelua nähtiin tässäkin leffassa, mutta hieman ehkä maltillisemmin kuin uusimassa, ja hyvä niin. Täytyy nyt kaksi Fast & Furious leffaa lähiaikoina nähneenä todeta, että kun näitä kerran on näin monta jo tehty, niin kaipa näihin voisi palata myös aikaisempien osalta jossain vaiheessa. Hyviähän nämä ovat kaikki olleet, joten miksipä ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s