Black Panther

Näin sitä saatiin uusi UHD-soitin kotiin, samoin kuin mukana tulleet 16 UHD Blue-Ray levyä. HDMI piuhat kiinni ja menoksi… No hieman ongelmia alkuun. Eli oletin siis että kahdesta HDMI portista voi toisesta tuoda vahvistimelle kuvan ja toisesta äänen. Tämä ilmeisesti ei kuitenkaan onnistu, vaan kaksi HDMI porttia on vain sitä varten, että kuvan saa televisioon suoraan ilman vahvistimen kautta kierrättämistä. Tiesin myös että elokuva Black Panther on varmasti Dolby Atmos elokuva, mutta vahvistin väittää jotain muuta. Jossain siis edelleen vikaa. Laitoin lopulta kuvan ja videon yhdellä johdolla vahvistimeen ja sen jälkeen kaikki alkoi toimimaan.

Kuvanlaatu on hyvä ja pätkimätön. Soitin tuntuu muutenkin toimivan moitteettomasti ja näyttää kuin uudelta (ostin siis käytetyn). Soitin on todella hyvän näköinen ja helppo käyttöinen. Netin asettaminen onnistui helposti, samoin ohjelmiston päivitys. Ylipäätään se, että jossain laitteessa on mahdollisuus päivitykseen ja valmistaja oikeasti jakaa päivityksiä on loistava asia. Saa aikaan tietynlaisen turvallisuuden tunteen siitä, että jos joku ei toimi, siihen on mahdollista saada apua.

Näistä mukana tulleista 16 elokuvasta piti kuitenkin valita joku, onneksi suurin osa näistä elokuvista on minulla näkemättä, joten turhaan niitä en hankkinut. Ensimmäiseksi valinnaksi tuli Black Panther, jolta odotin paljon. Elokuva oli kuitenkin aika pettymys. Juoni, joo oli juoni, mutta ei mitään maata mullistavaa. Hyvin perinteinen mielestäni. Se mikä kuitenkin oli järkyttävä pettymys, oli ääni. Luulin saavana uudella soittimella ja Atmoksella elämyksen joka tuntuu. Välillä kuitenkin jouduin jopa miettimään, että onko kaikki nyt varmasti kunnossa, sillä äänet tuntuivat todella vaisuilta, etenkin alapään osalta. Loppua kohden tilanne aavistuksen parani, mutta tyhjän fiiliksen tämä elokuva jätti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s